keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Nicholas Sparks: Kuuntele vain muistojasi



Moni on varmasti nähnyt maailman ihanimman rakkauselokuvan, The Notebookin. Niin minäkin. Halusin siis ehdottomasti myös lukea kirjan, johon elokuva perustuu. Juonesta en paljoa viitsi paljastaa, saattaa pilata muuten ihanan romanttisen lukuelämyksen.
Vanhusten hoitokodissa elää raihnainen vanha mies ja hitaasta ajatuksenjuoksusta ja muistihäiriöistä kärsivä nainen. Joka aamu mies menee naisen huoneeseen lukemaan samaa muistikirjaa. Muistikirjassa palataan 1930-1940-luvuille seuraamaan Allien ja Noahin rakkaustarinaa. Kertomus valinnoista, taiteesta, ikuisesta onnesta ja intohimosta.

Suoraan sanottuna rakastin tätä kirjaa. Olin toki nähnyt tämän elokuvana jo aiemmin, mikä vahvisti tuntemuksiani entisestään, kun pystyi kuvittelemaan Rachel McAdamsin Alliena. Todella helppolukuista tekstiä, olisin lukenut tämän varmaan yhdessä illassa, mutta yritin säästellä tätä... :) Teksti oli helppoudestaan huolimatta todella kaunista ja kuvailevaa, varsinkin Noahin kertomat runot olivat todella koskettavia.
Vaikka Noah olikin kertojana salaperäinen, kaikki meni onneksi niinkuin toivoinkin ja oikeat ihmiset saivat toisensa. Pidin myös siitä miten Alliekin pääsi välillä kertomaan, joten sai varmuuden miten aito rakkaus näiden kahden suhteessa oli todella totta.
Kirja sai tietyllä tapaa minut arvostamaan enemmän maalausta, luontoa ja ehdottomasti runoja. Kunpa minunkin rakas tajuaisi lukea minulle rakkausrunoja..
Todella ihana kirja, yksi vähistä miinuksista, että oli liian lyhyt! :D Olisin kaivannut hitusen lisää juonenkäänteitä. Lisää Sparksia minulle!



tiistai 18. lokakuuta 2011

Vladimir Nabokov: Lolita


Lolita lojui puoleen väliin asti luettuna yöpöydälläni reilun kuukauden. Edellispäivänä tartuin itseäni niskasta kiinni ja luin tämän venäläisen klassikon loppuun.
Lolita on Pariisissa 1955 julkaistu kirja hyväksikäytöstä ja pakkomielteestä. Sen ilmestyttyä se julistettiin heti kielletyksi kirjaksi. Lolitalla on siis melkoisen hurja maine.

Humbert on mies, joka on kiintynyt pikkutyttöihin. Heidän varsamaisen kömpelöt ja kurvittomat vartalot saavat hänet syntisiin liekkeihin. Tulee päivä jolloin Humbert tapaa rouva Hazen ja hänen tyttärensä Doloresen. Dolores on mitä suloisin tyttö, jonka Humbert on koskaan nähnyt. Hän haluaa mennä rouva Hazen kanssa naimisiin ihan vain ollakseen pikku Lolitansa lähellä. Alkuun se on melko viatonta. Mutta kun rouva Haze kuolee, Humbertista tulee Doloresen isäpuoli! Kahdestaan he matkustelevat ympäri maailmaa Humbertin omistushalun kasvaessa.

Aloitin kirjan suurin ennakko-odotuksin. Kirjan takateksti ja uusi ihana kirjapainos lupailivat hyvää, kutkuttavaa ja hätkähdyttävää lukukokemusta. Esipuhe oli tosin melko mahdoton käsittää. Enhän tavallaan tiennyt kuka puhui ja millainen alkuasetelma siinä oli. Ensimmäisten lukujen jälkeen pidin kirjasta. Todella kaunista ja koukeroista kieltä mitä hienoimmilla vertauskuvilla. Tekstiä pelottavasta aiheesta mielenkiintoisesta näkökulmasta. Kuinka usein saa lukea tekstiä itse "pahiksen" näkökulmasta? Mieleeni tulee vain useita teoksia uhrin tai jonkun poliisin silmin. Kun kirjaa oli kulunut noin neljäsosa ja ns. asiaan oli päästy, kirja alkoi tuntua pitkäveteiseltä.

Halusin lukea nopeammin, en lukea samaa lausetta kolmesti ja pohtia sen merkitystä ja hienoutta. Sinnittelin puoleen väliin asti, kunnes kirja jäi sinne yöpöydälle. Kirjaston eräpäivä alkoi kuitenkin lähestyä, joten päätin lukea kirjan loppuun. Joskushan se oli tehtävä. Ehkei minun kirjan loppupuoliskossa tarvitsisi pohtia joka lausetta niin tarkoin. Jos siinä vaikka tapahtuisi jotain. No mutta. Lukeminen oli vielä tylsempää kuin ennen. Matkustelua ristiin rastiin, lahjontaa nilkkasukkaiselle lapselle ja kakaran kiukuttelua.

Jotain kuitenkin tapahtui. Viimeiset sata sivua aivan tempaisivat minut mukaansa. Miten jännittäviä hetkiä vietinkään! Tuntui kuin olisin ollut keskellä olohuonetta seuraamassa tapahtumia, enkä vain lukenut tarinaa sivullisena niinkuin aiemmin kirjassa. Kun kirja loppui, ajattelin että tässäkö tämä sitten oli. Sekava aloitus, hyvä alku, tylsä keskikohta ja mahtava loppu? Toivon, että jaksan lukea tämän muutaman vuoden kuluttua uudelleen ja saada entistä enemmän irti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Michael Scott: Kirjanvartija

On totta, että 1300-luvulla eli alkemisti nimeltä Nicholas Flamel ja hänen vaimonsa Perenelle. Heillä ei ollut paljon varoja, Nicholas elätti heidät milloin milläkin ammatilla, mm. kirjakauppiaana. Eräänä päivänä Flamel sai käsiinsä Abrahamin kirjan, joka oli kirjoitettu omituisella kielellä. Seuraavat kaksikymmentä vuotta Nicholas matkusteli vaimonsa kanssa ympäri maailmaa yrittäen kääntää kirjaa ranskaksi tai englanniksi. Palattuaan Ranskaan Flamelit perustivat lastenkoteja ja sairaaloita. Kukaan ei tiedä miksi he rikastuivat ja mikseivät he samalla parantaneet omaa elämäntyyliään. He sijoittivat kaikki rahansa hyväntekeväisyyteen.
Tätä tarinaa on aina seurannut eräs taru, että pariskunnan kuoleman jälkeen heidän hautansa olisi ryöstetty, mutta löydetty tyhjänä. Legendan mukaan he elävät yhä. Maailman kiertueellaan he saivat käännettyä Abrahamin kirjan ymmärrettäväksi ja löysivät taian kuolemattomuuteen ja ohjeen viisasten kiveen. Kivi, joka muuttaa kaiken kullaksi. Kerran kuukaudessa tehtävällä loitsulla voi saada ikuisen elämän.

Kirjanvartija kertoo kaksosista Joshista ja Sophiesta, jotka elävät Kaliforniassa tavallista nuorten elämää. Kesken työpäivän heidän elämänsä muuttuu täysin. Kirjakauppaan, jossa Josh työskentelee Nick Fleming nimisen miehen alaisena, ilmestyy mädiltä kananmunilta haiseva mies ja kolme savista miestä. Miehet onnistuvat varastamaan Flemingiltä hänen vaimonsa, Perryn, ja hänen tärkeän vanhan kirjansa (kahta ratkaisevaa viimeistä sivua lukuunottamatta). Sophielle ja Joshille valkenee, että Nick Fleming ja hänen vaimonsa Perry eivät ole keitä väittävät olevansa. He ovat kuolemattomat Nicholas ja Perenelle Flamel.
Siitä alkaa huikea fantasiahenkinen seikkailu, jossa Nicholas ja kaksoset kohtaavat Scathachin, (lempinimeltään Scatty) pippurisen 2500-vuotiaan neitosoturi vampyyrin, joka auttaa heitä parhaansa mukaan saamaan kirjan ja Perenellen takaisin. Pian kaksoset tajuavat, että heidän koko loppuelämänsä on muuttunut.
Kirjan varastanut Dee suunnittelee toimittavansa sen vanhoille sukupolville ja siten herättävänsä vanhat jumalattaret sun muut oliot takaisin valtaan. Se ei kuitenkaan onnistu ilman kahta viimeistä sivua, joita Nicholas ja kaksoset varjelevat.

Huh, tässäpä vaikeasti tiivistettävä kirja :D Ystäväni suositteli tätä kirjasarjaa minulle kesällä ja lainasinkin kolme ensimmäistä (ja ilmestynyttä) osaa samantien. Vasta nyt ehdin kuitenkin aloittamaan sarjan. Olinhan aluksi epäileväinen, en ole hetkeen lukenut nuorten kirjoja, varsinkaan fantasiaa. Aloitettuani kirjan alkuviikosta olin ärsyyntynyt, tapahtumat olivat hyviä, mutta kirjoitustyylistä paistoi niin selvästi kenelle se oli suunnattu. Teki mieli välillä huutaa ihan ääneen, etten ole mikään idiootti, ei tarvitse joka asiaa selitellä...
Päästyäni kirjaan mukaan olin kuitenkin innoissani. Siis vau. Olin totaalisesti lumoutunut kirjasta, tuntui että halusin vain lukea luvun toisensa perään. Tapahtumat veivät aivan mukanaan. Lisäksi minua kiehtoi ajatus, että kirjan henkilöt kaksosia lukuunottamatta olivat ns. "oikeita". Kaikki hahmot perustuivat aitoihin historiallisiin henkilöihin tai mytologisiin olentoihin. Kesken kirjan innostuin silloin tällöin googlettelemaan joitain hahmoja. Kirjan kieli ei ollut mitään kummoista, joten jos kaunis kieli on sinulle tapahtumia tärkeämpää, tämä ei välttämättä ole sinun kirjasi.

Kirjanvartija kertoo mielestäni kauniisti sisarusten välisestä suhteesta. Itselläni ei ole koskaan ollut erityisen hyvät välit veljeeni, mutta tästä kirjasta sain ajatusta arvostaa häntä enemmän.
Pidin siitä miten kirjan jumalattarissa, esimerkiksi kolmikasvoisessa Hekatessa oli pelottavuudestaan huolimatta jotain inhimillistä. Vaikka kaikkia myyttisiä hahmoja pelättiin, heissä tuntui olevan jotain tavallistakin. Kuvaukset heistä olivat kyllä sen verran omituisia, että odotan innolla miten uskottavasti tästä onnistutaan elokuva rakentamaan. Kirjan takakannen mukaan leffasta vastaa sama yhtiö kuin TSH-elokuvista.

Kirjanvartijassa oli kuitenkin ehkä hitusen liikaa mässäilyä myyttisten hahmojen pelottavuudella. Aina kun uusi hahmo tuli peliin, hänestä puhuttiin kammottavimpana olentona, jonka kuvitella saattaa. Ööö, eikös se edellinen ollutkaan se pelottavin?
Kirja oli mielestäni kuitenkin tosi hyvä fantasiakirjaksi, ja aion ehdottomasti lukea jatko-osatkin.
Suosittelen historiasta ja myyteistä kiinnostuneille!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys


Kunderan tunnetuin teos oli lukupiirimme kuukauden kirja. Tänään tapasimme Kirjakahvilassa ja rankkasimme romaanin. Kuten aina, mielipiteet olivat vähän erilaisia ja kinata sai ;)

Olemisen sietämättömässä keveydessä kerrotaan neljästä ihmisestä ja heidän suhteista toisiinsa. Kirjassa keskitytään kuitenkin pääosin Terezan ja Tomásin väliseen suhteeseen ja petokseen. Jokainen henkilö on hitusen epävarma, mistä syntyy vääriä valintoja heidän elämissään. "Vai ovatko ne sittenkään vääriä? Jokaisella on vain yksi elämä ja sattumat tuovat kohtalon ", pohtii myös Kundera. Kirjan takakannen mukaan kirja on kauneimpia kirjoitettuja rakkaustarinoita. Kyseenalaistan hieman tätä väitettä. Erotiikkaa, moraalitonta toimintaa ja filosofiaa löydän, mutta en kaunista rakkautta. Kirjan juonesta on vaikeaa kertoa enempää sitä spoilaamatta, joten siirrytään arvosteluosioon :)

En ikinä jätä mitään kirjoja kesken, mutta on pakko myöntää että tämän kirjan kanssa se kävi mielessä muutamaan otteeseen. Heti ensimmäisissä luvuissa Kundera tekee filosofisia kysymyksiä ja vastaa niihin epäselvän jaarittelevasti. Ei hyvä. Haluan, että lukiessani kirjaa minulle herää kysymyksiä, ei että ne kysytään minulta suoraan kirjassa. Haluan itse oivaltaa. Kirja käsitteli 60% näitä kysymyksiä ja jaarittelua, joten paljoa ei jäänyt tilaa itse tapahtumille. Lisäksi kirjassa toistellaan samoja asioita todella paljon. Minua ainakin ahdistaa lukea samat tapahtumat monesti, tuntuu että siitä pitäisi ymmärtää jotain ylimääräistä rivien välistä. Kirja olisi pitänyt lukea hitaasti, jos siitä olisi halunnut saada kaiken irti. Luulen, että tästä syystä Kundera on päättänyt jakaa kirjansa lyhyisiin lukuihin. Jotta se olisi selkeämpi.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli Terezan surkea lapsuus hirmuäidin kanssa (josta olisin mieluusti halunnut tietää lisää), Karenin-koiran elämä ja Terezan uskollisuus. Kuinka paljon täytyy rakastaa toista, että kestää miehen lähes jokailtaisen aviorikoksen? Minua suoraan sanottuna vitutti Tomásin munattomuus ja Sabinan (hänen "toisen " naisensa) akkamaisuus. Kirja pisti ahdistamaan.

Välillä tuntui, että naiiviuden puolesta henkilöt olisivat olleet teinejä. Toisaalta ajattelin heidän olevan eläkeikää lähestyviä, joiden kiihko parisuhteessa on kadonnut. Kumpikaan ei osunut. Henkilöt olivat kolmi-, nelikymppisiä.

Yleisvaikutelma oli osaltani negatiivinen ja tuskin palaan Kunderaan lähiaikoina. Valitettavasti tästä kirjasta minulla ei ole paljon sanottavaa. En tykännyt, mutta Riinan sanoin siinä oli potentiaalia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Muistan keväällä lukeneeni äidin MeNaisista Tuomas Kyrön haastattelun, jossa hän kertoi kirjoittavansa kirjaa kerjäläisestä ja jäniksestä. Idea oli mielestäni tosi söpö ja sympaattinen. Bongatessani kyseisen teoksen paikalliskirjastoni jokerihyllystä, en epäröinyt lainata sitä. Jokerihyllyksi nimitetään kirjastossamme hyllyä, josta löytyvät uutuuskirjoista ylimääräiset kappaleet. Laina-ajaksi on määritetty vain 2 viikkoa, jonka jälkeen sitä ei voi uusia taikka varata. Näin pieni kirjastomme takaa mahdollisuuden mahdollisimman monille päästä käsiksi uusiin kirjoihin :)

Kyrön 10. kaunokirjallisessa teoksessa tapaamme ulkomailla asuvan Vatanescun. Hän saa uskomattoman tarjouksen Jegor Kugarilta, ihmiskauppiaalta, päästä Suomeen "töihin". Kuten arvata saattaa Jegorin tarjous on kaikkea muuta kuin reilu ja Vatanescu päättää kokeilla jotain muuta Helsingin alueella. Vatanescu kohtaa kirjan alussa kanin, jonka kanssa heidän sympatiat kohtaavat ja yhdessä he seikkailevat ympäri Suomea yrittäen tienata rahaa saadakseen Vatanescun pojalle nappulakengät.
Vatanescua ei voi sanoa onnen pekaksi, sillä aina hänen päästyään hieman rahan jäljille ja työn makuun, homma menee pieleen ja hän ajautuu seuraavaan kohteeseen. Asioita ei paranna se, että huume-, ihmis- ja asekauppias Jegor Kugar on Vatanescun ja jäniksen perässä.

Kokonaisuudessaan pidin kirjasta. Kyröllä on mukavan ironinen ja satiirinen tyyli kirjoittaa yhteiskunnasta ja osuu piikeillään suoraan ytimeen. Muutamia kertoja hörähtelin ääneenkin, ja varmasti olisin enemmänkin jos politiikka olisi tuttua ;)
En voinut olla miettimättä sitä, kuinka paljon kirjasta on totta. Miten vaikeaa ulkomaalaisilla loppujen lopuksi on? Kuinka paljon syrjimme ja huijaamme heitä? Aihetta sai pureksia jonkin verran, mutta minulle se ei riittänyt selvittämään ajatuksiani. Joka tapauksessa sain uutta ajateltavaa ihmisyydestä. Kenellä sitä ei oikestaan ole? Tämä kirja olisi mielestäni oiva ennakkoluuloisille ihmisille.
Kirjan ideasta minulle tuli mieleen ehdottomasti Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Uusien ihmisten ja paikkojen tapaaminen ihmiselle, joka ei ymmärrä kyseisestä kulttuurista mitään oli aivan kuin tästä ihanasta lasten sadusta. Molemmat kirjat pohtivatkin kysymystä "Kuka minä oikeastaan olen?" "Mikä/kuka on maailma?" Kerjäläinen ja jänis onkin ajatuksia antava aikuisten satu. :)
Paikoitellen minua ärsytti asioiden tietty toistelu ja politiikasta kertovat kohdat kirjan loppupuolella. Vatanescun ajatukset ja sanomiset oli merkitty kirjaan kursiivilla. Osittain minua häiritsi, kun ei tiennyt olivatko ne hänen ajatuksiaan romaniaksi vai epävarmaa puhetta englanniksi.
Minua liikutti, että tarinaan oli saatu niin liikuttava ja onnellinen loppu. Uskon, että joidenkin mielestä se ei sovi ollenkaan kirjaan ja pilaa koko teoksen, mutta ei oikeastaan minusta. Aluksi toki ihmettelin, että mitenkäs kaikki menee näinkin hyvin, mutta viimeisillä sivuilla hymyilin vain onnellisena Vatanescun ja varsinkin kanin puolesta.