maanantai 12. joulukuuta 2011

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana


Suositun Chimamanda Ngozi Adichien (Huh! Älkää pakottako, enää kirjoittamaan tuota nimeä) novellikokoelma sisältää 13 tiukkaa ja tahdikasta novellia afrikkalaisten elämistä. Osa tarinoista kuvaa Afrikan mellakoita ja kurjuutta, osa afrikkalaisten uutta elämää Amerikassa, muutamissa käsitellään perhesuhteita.. Aiheita on tosiaan muutama samankaltainen, mutta Adichie on käyttänyt hienosti mielikuvitustaan, etteivät novellit kuitenkaan muistuta liiaksi toisiaan. Kirjasta on vaikeaa kertoa lyhyesti enempää, koska kyseessä oli kuitenkin kokonaisuus ja en jokaista novellia yksinään ala ruotia.

Minulla on ollut jo pitkään suuri kiinnostus Adichien hehkutettua tuotantoa kohtaan. Kirjastossa tämä oli kuitenkin hyllyssä, joten ajattelin aloittaa tällä ja ottaa selvää ovatko Adichien tarinat yhtä kiinnostavia kuin väitetään. Olivathan ne.
Adichie vangitsee lukijan ensisivuilta lähtien ja pitää otteessaan novelli kerrallaan. Luin tätä kirjaa viikon verran, mikä kertoo että tätä kirjaa ei voi lukea nopeasti. Jokaisessa novellissa oli oma taikansa ja syvyytensä, jota piti jonkin aikaa pureksia ennen kuin kirjaa pystyi jatkamaan. Novellit etenivät muutenkin niin nopeasti, että minä lukijana jäin vähän jälkeen missä mennään. En usko, että tätä "ongelmaa" lienee muissa Adichien kirjoissa, koska ne taitavat olla kaikki (kaksi...) muut romaaneja.

Voisin nyt kertoa oman suosikkinovellini ja vähiten suosikkini. Naimakauppojen järjestäjät ja Yhdysvaltojen lähetystö olivat kirjan parhaat novellit. Naimakauppojen järjestäjät kertoo Amerikkaan tulevasta nuoresta naisesta, joka on "saanut" vihdoin itselleen aviomiehen, oikean lääkärin Amerikasta. Hänelle kuitenkin valkenee heti ensi hetkestä, että kaikki ei ole kuten on luvattu. Onneksi hän saa kuitenkin turvaa naapurin rouvalta.
Minua on aina kiinnostanut näkemys, miltä tuntuu tulla vieraaseen maahan, kulttuuriin, vieraille tavoille. Naimakauppojen järjestäjissä tunnelmasta välitetään negatiivinen kuva. Varsinkaan, kun miehesi ei anna sinun tehdä mitä halua, kielen on oltava englantia, ruokien amerikkalaisia, vaatteiden länsimaisia. Kiehtovasti kerrottu tarina!
Yhdysvaltojen lähetystö kertoo jonosta Afrikan lähetystössä. Sadat ihmiset haluavat erinäisistä syistä Amerikkaan ja vain osalle se annetaan. Kirjan päähenkilö hakee viisumia suojellakseen itseään lapsensa tappajilta. Jonossa hän kuulee ja näkee kaikenlaista. Melko dramaattinen ja omapäinen loppu nosti tämän novellin kirjan parhaimpiin.

Novelli nimeltä Vapina miellytti minua vähiten. Se on tarina kahden nigerialaisen kohtaamisesta Amerikassa, päivä sen jälkeen kun lentokone on pudonnut maahan ikävin seurauksin. Chinedu ja Ukamaka kertovat toisilleen rakkauksistaan ja elämistään ja ovat toistensa lohtuna suuren "surun" ja hämmennyksen keskellä. Loppua myöten Chinedusta paljastuu yllättäviä ja ehkä vähän pelottaviakin asioita.
Suurimmassa osassa kirjan tarinoissa oli yllättävä ja avoin loppu. Välillä se ärsytti ja olisin halunnut tietää lisää. Kun luin kirjaa muutaman novellin putkeen, jäin kirjan luettuani ihmettelemään mikä oli joidenkin novellien pointti. Ne olivat hyvin kirjoitettu, mutta niistä olisi saanut loistavia romaaneja. Todella henkilökohtainen kirja, tunsin lukiessani miten henkilöt pääsivät aivan iholleni. Kirjaa ei todellakaan vain lue, vaan tarinoiden ongelmat tuntuvat liian todellisilta.

5 kommenttia:

  1. Hyvin kuvailit Adichien kirjoitustapaa, se todella tuntuu iholla. Lueppas Purppuranpunainen hibiskus. :)

    VastaaPoista
  2. Peikkoneito, joo mulla on sekin kirja lainassa!! Aion lukea :)
    Välillä en voinut uskoa, miten aidosti Adichie kirjoitti novellejaan, tuntui kuin olisin päässyt lukemaan jotain salaisia lääkärin/psykologin kirjoja. Hahmot todella avasivat sydämensä paljaaksi.

    VastaaPoista
  3. Luin tän kirjan tossa jokunen kuukausi sitten, ja ihan tykkäsin kans, en kuitenkaan ihastunut. Novellit vaan ei jotenka oo mun juttu! Tai sit vaan en oo viel löytänyt "sitä oikeaa" :). Mut Purppuranpunainen hibiskus oli hieno kirja! Mulla odottelee hyllyssä lukemattomana vielä se Puolikas keltaista aurinkoa, toivottavasti pääsisin pian sen kimppuun!

    VastaaPoista
  4. Minä ihastuin kovasti Adichien romaaniin Puolikas keltaista aurinkoa. Se oli niin vaikuttava, että aion lukea Peikkoneidon suositteleman Hibiskuksen sekä tämän novellikokoelmankin.

    VastaaPoista
  5. Tuulia, totta novellit ovat melko lyhyitä paketteja, joten tarina saattaa helposti lipsahtaa ohitse. En usko, että olisin lukenut tätä kirjaa, jollei kirjoittaja olisi ollut Adichie ;) ( Tarkoittaa ettei kenen tahansa novelleja lueta, ei ne niin himottavia ole)

    Katja, en ole tainnut kuulla yhtään kielteistä kommenttia Adichiesta! On ilo kuulla näitä hyviä kokemuksia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)