torstai 1. joulukuuta 2011

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Lukupiirimme kuukauden kirja oli vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi. Tällä kirjalla aloitan myös Finlandia-haasteen.
Sinisalon erikoisromaanissa on Mikael, miehistä pitävä mies. Erään illan päätteeksi hän löytää roskiksesta jotain pientä ja pörheää, metsänpeikon. Jostain syystä Mikael ei hätkähdä peikkoa, vaan ottaa peikon mukaan kotiinsa. Mitäs sitten? Petoeläimen lapsi on hänen kodissaan, kenellekään ei voi kertoa, eikä Mikael tiedä miten peikkoja hoidetaan.
Tietojen urkkiminen salaa entiseltä lääkäripoikakaverilta, monien marsujen ostaminen eläinkaupoista ja vieraiden hätistely ulko-ovelta ei ole helppoa. Pikkuhiljaa peikko kasvaa ja sen ja Mikaelin välit kiintyvät jollekin syvemmälle tasolle kuin omistaja-lemmikkisuhteeseen.

Pakko sanoa nyt ihan ensin, että ehdottomasti miinuspisteitä kannesta. Ihan hirveä painos! Tytöt yrittivät saada minut näkemään siinä peikon, mutta mielestäni kannessa on vain kuva jostain möhkäleestä, mikä muistuttaa korpin tapaista.
Kirjassa oli mukavan lyhyet luvut ja se olikin osittain sen takia tosi helppolukuinen. Hitaana lukijana, minulla on ilo kertoa, että luin tämän kirjan alle vuorokaudessa!
Sinisalo oli ovelasti myös keräillyt kaikenlaista mahdollista faktaa/fiktiota peikoista runojen, kansan tarujen ja professorien pohdintojen perusteella. Osa näistä oli hyvin tylsiä ja luin ne vain pikaisesti läpi. Jotkut taas olivat tosi mielenkiintoisia, erilaiset vanhat sadut peikoista kiinnostivat minua. Joutavat runot Agricolan suomella olisi voinut jättää pois kokonaan...

Vaikka kirjassa olikin tämä peikko, en miellä kirjaa fantasiakirjaksi, niinkuin tämä lukemani kirjaston kappale oli luokiteltu. Peikko oli todella todentuntuinen ja vaikka se kasvoi reilusti kirjan aikana alakoululaisen lapsen mittoihin, kuvittelin sen koko tarinan ajan pieneksi vauvan kokoiseksi palluraksi. Tässä kohtaa mielipiteeni erosi rajusti muiden lukupiirityttöjen ajatuksista. Heistä peikko oli vastenmielinen ja ehkä jopa hieman pelottava. Samoin minä tavallaan pidin Mikaelin ja peikon läheisyydestä, kun muita se ällötti. Olihan siellä todella ällöttäviäkin kohtia, mutta lapsellisuudellani pyyhkäisin ne mielestäni yli ja jatkoin lukemista. Minua kiinnosti ja hämmästytti Mikaelin suhde muihin miehiin. Häntä kusetettiin, hän kusetti ja hänet dumpattiin ja hän dumppasi. Mahtoiko hän hakea lohtua puhumattomasta peikosta? Se ei ainakaan pettäisi häntä.

Kokonaisuudessaan mielestäni hyvä kirja, todellisen oloinen ja on varmasti vaatinut paljon taustatyötä. Loppukin mukavan avoin, sen voi viimeistellä mielessään surulliseksi tai onnelliseksi. Minä valitsin onnellisen.


9 kommenttia:

  1. Eihän täälläkän ole mitään Spiderman-lääkäritöksäyksiä! Hyvä postaus, Anni. Ja tuosta kansijutusta unohdin mainita tuolla omassa jutussani, mutta musta se on tosiaan vähän pelottavan näköinen toi kasvoton peikko :D

    VastaaPoista
  2. Sanna, emmä tiedä, mäki olin tyytyväinen tähän kunnes tulin lukemaan sun arvostelun :D Olisikohan juonesta pitänyt kertoa enemmän.. Mutta kiitos kuitenkin :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa analyysiä! Tämä on kyllä varmasti todella antoisa lukupiirikirja! Minun on sanottava, että suhtauduin peikkoon suurella hellyydellä, sillä hyvin hämmästyttävästi se muistutti käyttäytymiseltään 2-vuotiasta poikaani... tai no hän, ei onneksi ole aivan yhtä kovakourainen, mutta kuitenkin :p

    Jännä kansi tosiaan, tästä ruudulta tihrustelemalla en minäkään saa oikein mitään selkeää hahmoa esiin.

    VastaaPoista
  4. Amma, voi kiitos! Peikko tosiaan oli kuin Mikaelin oma lapsi. Vaikka se käyttäytyikin muita kohtaan aggressiivisesti, Mikael suojeli sitä. Minusta tuntuu, että jos olisin äiti, olisin tuntenut samoin kuin sinä :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen aina ihmetellyt, miksi tässä on kannessa korppi! :D Siis onko se tosiaan olevinaan peikko? Pitää joskus kirjastossa koittaa tiirata tarkemmin...

    Minä luin tämän kauan sitten ja inhosin niin paljon, että myin äkkiä oman kirjani eteenpäin. En (onneksi?) muista mitään tapahtumia tarkasti, mutta muistan että minua ällötti Mikael. Tämän kirjan jälkeen en myöskään ole tuntenut mitään halua tutustua muihin Sinisalon kirjoihin.

    VastaaPoista
  6. Minustakin kirjassa on selvästi korppi! En kykene mitenkään näkemään sitä toisin.

    Itsehän kirjasta en tosiaan syttynyt...

    VastaaPoista
  7. Maija, jee mulla on korppikamu! Eikä tämä oli tosi sympaattinen kirja, kun sitä ei lue turhan vakavasti vaan katsoo lapsen silmin. Lainaapas uudestaan!

    Katri, lisää korppikamuja! Ymmärrän kyllä, että tämä on tavallaan kirja mikä voi tuntua oudolta ja kummalliselta, mutta minusta oli vallan hurmaava :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirja lukupiirille, sopivan lyhyt. Linkkasin tämän jutun omaani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)