keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi



Kuva

Ystäväni iski tämän kirjan minulle käteen pari viikkoa sitten ja pyysi lukemaan. Monet ystäväni eivät lue kovin paljoa, joten olen aina kiinnostunut heidän lukemistaan kirjoista. Tässäkin tapauksessa otin haasteen vastaan.

Kotro käsittelee esikoiskirjassaan miehen ja naisen välistä rakkautta, eroprosessia ja kaipuuta runoilla. Kirjan alussa minun tulkintani mukaan pari on jo eronnut ja mies muistelee haikeasti heidän yhteistä taivaltaan. Rakkaudesta puhutaan kauniisti. Seuraavissa osissa muistelu muuttuu surulliseksi ja yksinäiseksi kaipuuksi, joka ei saanut enää poskiani helottamaan ihastuksesta, vaan lähes nyyhkimään typerästä rakkaudesta.
Kertojamies ei vaan yksinkertaisesti tunnu pääsevän ylitse rakkaudesta, vaikka naisella on jo uusi mieskin. Itse olen kyllä sitä mieltä, että nainen oli vain kylmäpintainen, mutta oikeasti kaipasi miestä yhtä paljon kuin mies naista. Miten ei voisi olla herättämättä tunteita tavata entinen rakastettu 3 vuoden jälkeen sattumalta Lontoon kaduilla?

Mielestäni oli ihanaa kuulla miehen tunteista näin runojen välistä. Jotenkin jäi todella haikea fiilis ja halu kertoa kirjan miehelle, että hän on mahtava. Olisi minusta ainakin ihanaa saada itse kirjoitettu runo avomieheltä tämän tunteista. :)
Ajattelin kirjoittaa äsken, että tämä on kirja monista tunteista. Mutta oikeastaan. Tämä on kirja yhdestä suuresta tunteesta, joka on kuvailtu taitavasti monin eri sanoin ja mielikuvin. Välillä kirjaa lukiessa teki mieli huudahtaa, kun Kotro osui niin ytimeen runoillaan.
Kirjasta on kovin vaikea kirjoittaa mitään, mutta pidin tästä valtavasti. Välillä tätä oli hieman pelottavakin lukea, mutta suosittelen tätä ihmisille, jotka ovat käyneet joskus läpi eroprosessin, mutta joilla ei ole tällä hetkellä omaa rakasta. Seurusteleville se saattaa olla liian ahdistava.
Tämä kirja on kuin kannanotto naisia kohtaan, jotka sanovat ettei miehillä ole tunteita, tai etteivät he ole romanttisia.

Loppuun laitan vielä ystäväni suosikkikohdan kirjasta, joka oli myös minun mielestäni todella upea kohta:
" Ei se ollutkaan
tekstiviesti sinulta

se oli liikennevalon äänimerkki
sokeita varten"