perjantai 31. elokuuta 2012

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

Tylsän työpäivän aikana lakkasin nämä raikkaat kynnet!
 Cecelia Ahernin pienoisromaani Tyttö peilissä osui silmiini kirjaston läpikulkureissulla. Vaikka kirja sijaitsi romantiikan osastolla, osasin muutamasta blogiarviosta olettaa sen johtavan harhaan.
Ahernin uusin teos sisältää kaksi satua aikuisille. Tyttö peilissä ja Muistojentekijä nimiset tarinat ovat helppoa luettavaa, mutta ei välttämättä sitä perinteisintä Ahernia. (Tai olen ymmärtänyt hänen kirjojensa olevan aika romanttisia)

Kirjan ensimmäinen satu, Tyttö peilissä, nosti ihokarvat pystyyn ja pienen pelon katsoa peiliin. Tarinan päähenkilö, Lila, on menossa naimisiin. Hänen tärkeän isoäitinsä kotona, on jostain ihmeellisestä syystä peitetty kaikki peilit mustilla kankailla. 28 vuoteen Lila ei ole niistä kysellyt, tai siirtänyt kankaita, kunnes hääpäivänsä aamuna. Aluksi hän näyttää peilissä kauniilta morsiamelta, mutta pian tytölle selviää miksi peilit olivat peitettyinä.
Huhhuh! Tämänkin tarinan olisi voinut lukea helposti putkeen, jollen olisi alkanut pelkäämään vietävästi :D Kaikki rikosjutut menevät ehdottomasti, voin katsoa vaikka mitä CSI:n kidutusjuttuja, mutta yliluonnollisuus! Karmivaa!
Vaikka tarina olikin tarkoitettu lyhykäiseksi, jäi se mielestäni liian lyhyeksi. Jäi asioita joita en täysin ymmärtänyt, kun Ahernilla oli niin kiire seuraavaan tarinaan. Kuitenkin helppolukuinen ja -selkoinen satu ja teos, jonka luki parissa illassa ennen nukkumaanmenoa. (Yhdessäkin olisi siis mennyt, mutta minkäs teet kun pelottaa.)

Kirjan toisessa sadussa on vanhemman puoleinen mies, joka on kehittänyt koneen uusien muistojen luomiselle. Vanhojen mielikuvia ei voi poistaa, mutta uudet on helppo luoda. Hänellä on apulaisena hiljainen tyttö, joka päättää selvittää muistojentekijän salaisuuden. Ketä hän ajattelee? Millainen on hänen haluamansa muisto?
Tässäkin stoorissa kerronta eteni sujuvasti ja pitkästymättä. Tietyissä kohdissa vaivasi syventymättömyys hahmoihin, sekä muistojentekijä että apulainen olivat niin etäisiä, ettei tekstiin saanut kunnon otetta. En oikein pitänyt ajatuksesta, että ihmiselle luodaan uusia muistoja. En osaa sanoa miksi, mutta toisen mielen ronkkiminen tuntui ahdistavalta. Pidin Tyttö peilissä -sadusta huomattavasti enemmän.

Kokonaisuudessaan viihdyttävä pienoisromaani, jota ehkä olisi voinut syventää 50 lisäsivulla ja näin ansaita pusuja lisää. Ehkä hiukan kiireessä kyhätty, mutta kelpo kirja. Tähän on helppo tarttua esimerkiksi aamubussissa.
P.S. Huomenna pidämme kirjakekkerit ihanan Katarinan kanssa. Tarkoitus oli aloittaa kirjastosta, mutta päätimme, että lukaalistani löytyy tarpeeksi luettavaa kumpaisellekin. Tiedossa herkkuja, paskan puhumista ja lukemista läpi yön! Odotan innolla! Tuntuu kuin olisimme taas lapsia :)

P.P.S. Mitä mieltä olette, olisiko minunkin sopivaa mainita kirjan ilmestymisvuosi, kustantaja, sivumäärä ja muuta?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ian McEwan: Lauantai

 Vihdoin ja viimein saan minäkin aikaiseksi kirjoittaa tästä marraskuun lukupiirikirjasta (kyllä!).
Lauantai on kertomus nimensä mukaisesti lauantaista ja sen päivän tapahtumista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Hyvin varhain lauantaiaamuna Henry herää ja katselee ikkunasta liekehtivää lentokonetta. Lentokone jää poliittisista syistä hänen mieleensä pitkäksikin aikaa ja aina päivän mittaan kirjassa palataan pohtimaan lentokonetta, Irakia ja mahdollista sodan syttymistä.
Huolimatta traagisesta näkymästä Henry aloittaa aamunsa laiskalla seksillä vaimonsa Rosalindin kanssa ja jatkaa siitä mm. squash-ottelulla, autoilulla suljetulla tiellä, akuuteilla työtehtävillä ja jälleennäkemisellä Pariisista saapuneen tyttärensä Daisyn kanssa.
Kuten monien muidenkin bloggareiden, minunkin mielestäni kansilieve paljasti aivan liikaa tapahtumista. Odotin koko kirjan ajan tämän maagisen käänteen tapahtuvan, mutta petyin, kun se olikin niin pieni osa kirjasta ja ilmeni vasta loppupuolella.

Tämä oli minun ensimmäinen McEwanini, häntä on hehkutettu maasta taivaisiin, joten odotin kirjalta aika paljon. Yhtä paljoa en tunne saaneeni takaisin, mutta päälisin puolin kirjasta ja kirjailijasta jäi hyvä maku suuhun.
McEwan on tehnyt aivan uskomatonta taustatyötä kirjaansa varten (ja jos kuulopuheita on uskominen niin; kirjojaan varten). Leikkaussalista kirjoitettu kohtaus sai minut aivan suunnattoman tarkkaavaiseksi lukijaksi ja tunsin ihan olevan salissa mukana apuhoitajana seuraamassa toimenpidettä. Oli kyllä pakko googletella, että löytyykö McEwanilta jonkinlaista lääkäritaustaa muttei edes löydy! Uskomattoman tarkasti ja intiimisti kirjoitettua tekstiä. Sama toistui useissakin eri kohtauksissa, mutta valitettavasti ote ei mielestäni pysynyt yllä koko kirjan ajan. Erityisesti Perownen ajatellessaan vaimoaan, tunsin kirjailijan otteen olevan intohimoinen.

Kirjassa käsiteltiin useita eri aihealueita, kuten yhteiskuntaa, perhettä, rakkautta, lääketiedettä ja politiikkaa. Politiikkaa oli mielestäni aivan liikaa, kirja olisi ollut ehkä parempikin ilman sitä.
Pidin paljon kaikista hahmoista, mutta erityiselle jalustalle haluan nostaa (Henryn lisäksi tietenkin, taisin ihastua! Charmantti, urheilullinen, älykäs ja rakastava. Ah.) Henryn tyttären Daisyn. Daisy oli mielestäni ihanan ennakkoluuloton ja rohkea tyttö, jolla on kaunis sielu.

Lauantai ei täysin valloittanut sydäntäni, mutta uskon että jokin muu hyllyni McEwaneista sen tekee ;)

perjantai 10. elokuuta 2012

Kesän kirppislöytöjä ja muita edullisia kirjaostoksia

Kesällä olen kierrellyt ahkerasti uudella lähikirppikselläni (kirppis vanha, minä siis muutin), tilaillut halpoja pokkareita Adlibrikselta ja penkonut kirjakauppojen alehyllyjä. Järkyttävän määrän uusia kirjoja olen siis haalinut, joita kaikkia en edes jaksanut kuvata. Kyllä niitä sitten näkyy, kun olen niitä lukenut...:)
 Nämä kolme kirjaa on ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta. Eli:
  • Aravind Adiga - Viimeinen mies
  • Turkka Hautala - Paluu (jee!!)
  • Lionel Shriver - Jonnekin pois
Tästä epäselvästä rivistä löytyykin sitten pari kirjaa Sokokselta, kirpparilta ja pitkä pötkö Adlibrikselta.
  • Katherine Pancol - Krokotiilin keltaiset silmät
  • Candace Bushnell - Ensimmäinen kesä New Yorkissa
  • Anne Swärd - Kesällä kerran ( 3 euroa???)
  • Cornelia Funke - Mustesydän
  • Lisa Jewell - Se ainoa oikea
  • Anders Roslund, Börge Hellström - Edward Finniganin hyvitys 
  • Agatha Christie - Neiti Marplea ei petetä
  • Paulo Coelho - Zahir
  • Anmari Marttinen - Mistä kevät alkaa
  • Paulo Coelho - Alkemisti
  • Jan Guillou - Pahuus
Huhhuh! Näissä(kin) riittää taas purtavaa.

Millaisia löytöjä te olette kesällä tehneet kirjapuolella?

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Juhani Laulajainen: Äärettömän hyvä nainen

Juhani Laulajaisen esikoisromaani tarttui mukaani viime kesän loppualeista ihan parilla eurolla. Perheväkivalta lapsen näkökulma vaikutti kiinnostavalta, joten halusin tämän hyllyyni. Vuotta myöhemmin, 24 h lukuhaasteen parissa ollessani, kirja pääsi lukemisen alle.

Kirja alkaa Toivon lapsuudesta ja hänen kokemuksillaan varsinaissuomalaisessa perheessä. Missä äiti on avuton lyötävä ja isä näyttelee osaa tunteettomana, karuna ja väkivaltaisena miehenä. Muutamissa sivumäärissä edetään pois Toivon ja hänen veljensä Lassen selkäsaunoista nuoruuteen ja aina aikuistumiseen asti. Toivo yrittää löytää elämäsä rakkautta, Lassesta tulee alkoholisti ja heidän pikkusiskonsa Kaija asettuu aloillensa Japaniin, äidin ollessa yhä isän käärittyjen hihojen armoilla.
Pitkän matkaa kirjassa edetään ja kituutetaan Toivon vuosittaisilla visiiteillä vanhempiensa luona. Aina isän ollessa poissa, Toivo tulee kylään kyselemään äidin kuulumiset. Toivon silmissä äiti on säälittävä ruma nainen huulen ollessa auki tai ruhjeisen silmäkulman kanssa, mutta ei pahemmin tohdi puuttua asiaan. Huonosti hänen vain kävisi. Äiti paasaa uskostaan ja Jumalasta murteellaan joka vuosi.
Kirjan puolivälissä juoni saa yllättävän käänteen ja teoksen toinen osa alkaa. Siinä liikutaan todella paljon uskon ja epäuskon maastossa, pohditaan kuoleman jälkeistä elämää ja nähdään äidin ja isän avioliiton toinen puoli.

Niin. Nyt pitäisi sitten kertoa oma mielipide...
Aloittaessani kirjaa hämmästyin sen karuudesta ja arkisuudesta. Nopea etenemistahti sai myös minut sekaisin. Nytkö se Toivo on jo aikuinen? Nyt meni 3 vuotta? Taasko sillä on uusi naisystävä? Loppujen lopuksi aloin nauttia Laulajaisen nopeatempoisesta kirjoitustyylistä (lisäksi plussaa, että luvut olivat aivan muutaman sivun mittaisia!), kunnes kirjan toinen osa sai minut vielä enemmän sekaisin. Jos kirjan ensimmäisessä osassa edettiin Toivon lapsuuspäivistä nelikymppisiin vuosiin, toinen puolisko teki sen takaperin. Yhtäkkiä huomasin lukevani sivuja taas siitä miten Toivo oli 15, sitten 12, sitten 8 ja lopulta neljän vanha. Kirjan loputtua oletin ymmärtäväni tämän ratkaisun, mutta en ole kyllä sittenkään varma. Oliko kakkososan ideana mahdollisesti kertoa, että aika kultaa muistot? Vai pelkkää kuvitelmaa? Oliko äidin ja isän avioliitto sittenkään niin ruma ja synkeä miltä se 6-vuotiaan Toivon silmissä näytti?
Kuoleman jälkeisestä elämästä oli tehty tähän kirjaan todella absurdia, jopa äidin palvoma Jumala kuvailtiin ruutupaitaiseksi partasuuksi. Mitä ihmettä?? Lukiessa tuli muutaman kerran sellainen olo, kuin kirjan loppuosa olisi ollut jokin sisäpiirin vitsi, johon minä en pääse sisälle.
Kirjaan oli myös saatu sisällytettyä ehdottoman hienoja ja oivaltavia lauseita, joita olisin halunnut lukea lisää.

Kokonaisuudessaan en osaa sanoa pidinkö kirjasta. Kaikki tuntui jäävän aivan liian keskeneräiseksi. Myös henkilöt. Toivo oli kuitenkin hyvä ja äitiään sisimmässään rakastava mies. En vain ymmärtänyt hänen naissuhteitaan! Todella raivostuttavaa luettavaa.
Jostain syystä kuitenkin pidin kovastikin Toivon ja Lassen ryyppäyshetkistä jommankumman asunnolla. Ne olivat avoimia, pöhnäisiä ja hienoja keskusteluja arjen rumuudesta.
Mielipidettäni kirjan Äärettömään Hyvään Naiseen eli Toivon äitiin en ole vieläkään päättänyt. :D Välillä teki mieli huutaa, että pidä puoliasi nainen. Toisaalta taas ihailin hänen vaatimattomuuttaan. Kirja jäi pitkäksi aikaa mieleen.


Muita kirjan lukeneita?