keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ian McEwan: Lauantai

 Vihdoin ja viimein saan minäkin aikaiseksi kirjoittaa tästä marraskuun lukupiirikirjasta (kyllä!).
Lauantai on kertomus nimensä mukaisesti lauantaista ja sen päivän tapahtumista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Hyvin varhain lauantaiaamuna Henry herää ja katselee ikkunasta liekehtivää lentokonetta. Lentokone jää poliittisista syistä hänen mieleensä pitkäksikin aikaa ja aina päivän mittaan kirjassa palataan pohtimaan lentokonetta, Irakia ja mahdollista sodan syttymistä.
Huolimatta traagisesta näkymästä Henry aloittaa aamunsa laiskalla seksillä vaimonsa Rosalindin kanssa ja jatkaa siitä mm. squash-ottelulla, autoilulla suljetulla tiellä, akuuteilla työtehtävillä ja jälleennäkemisellä Pariisista saapuneen tyttärensä Daisyn kanssa.
Kuten monien muidenkin bloggareiden, minunkin mielestäni kansilieve paljasti aivan liikaa tapahtumista. Odotin koko kirjan ajan tämän maagisen käänteen tapahtuvan, mutta petyin, kun se olikin niin pieni osa kirjasta ja ilmeni vasta loppupuolella.

Tämä oli minun ensimmäinen McEwanini, häntä on hehkutettu maasta taivaisiin, joten odotin kirjalta aika paljon. Yhtä paljoa en tunne saaneeni takaisin, mutta päälisin puolin kirjasta ja kirjailijasta jäi hyvä maku suuhun.
McEwan on tehnyt aivan uskomatonta taustatyötä kirjaansa varten (ja jos kuulopuheita on uskominen niin; kirjojaan varten). Leikkaussalista kirjoitettu kohtaus sai minut aivan suunnattoman tarkkaavaiseksi lukijaksi ja tunsin ihan olevan salissa mukana apuhoitajana seuraamassa toimenpidettä. Oli kyllä pakko googletella, että löytyykö McEwanilta jonkinlaista lääkäritaustaa muttei edes löydy! Uskomattoman tarkasti ja intiimisti kirjoitettua tekstiä. Sama toistui useissakin eri kohtauksissa, mutta valitettavasti ote ei mielestäni pysynyt yllä koko kirjan ajan. Erityisesti Perownen ajatellessaan vaimoaan, tunsin kirjailijan otteen olevan intohimoinen.

Kirjassa käsiteltiin useita eri aihealueita, kuten yhteiskuntaa, perhettä, rakkautta, lääketiedettä ja politiikkaa. Politiikkaa oli mielestäni aivan liikaa, kirja olisi ollut ehkä parempikin ilman sitä.
Pidin paljon kaikista hahmoista, mutta erityiselle jalustalle haluan nostaa (Henryn lisäksi tietenkin, taisin ihastua! Charmantti, urheilullinen, älykäs ja rakastava. Ah.) Henryn tyttären Daisyn. Daisy oli mielestäni ihanan ennakkoluuloton ja rohkea tyttö, jolla on kaunis sielu.

Lauantai ei täysin valloittanut sydäntäni, mutta uskon että jokin muu hyllyni McEwaneista sen tekee ;)

9 kommenttia:

  1. Yksi McEwan löytyy minultakin hyllystä. Miksihän siihen ei ole tullut tartuttua. Höh. Täytyy parantaa tapani ;)

    VastaaPoista
  2. Villasukka, mikäs sulta McEwan sulta löytyy? :)

    VastaaPoista
  3. Anni, minä olen niiiin ihastunut Henryyn. Tämän kirjan arvion omistin miehelleni, sillä hän tietää kuten Henry, mikä on paras tapa käyttää lauantain iltapäivätunnit hämärän pudotessa;-)

    Lauantai kuuluu minulla McEwanin parhaisiin, mutta tiedän, että minut on jäävätty ko. kirjailijan suhteen jo aikaa sitten, sillä olen pitänyt paljon kaikista muista paitsi viimeisimmästä eli Poltteesta.

    Lue Vieraan turva, jos uskallat! Tosi vähäsivuinen, joten luet yhdeltä makuulta.

    VastaaPoista
  4. Hmm, tajusin juuri etten ole lukenut yhtäkään kirjaa, jossa kaikki olisi tapahtunut yhden päivän aikana :D voisi olla siis mielenkiintoinen elämys

    VastaaPoista
  5. Leena, haha eikä :D Se onkin hyvä syy omistaa arviointi ;) Henry ON ihana.
    Multa löytyy Polte sekä Vieraan turva hyllystä. Molemmat olen aikeissa lukea! Poltteesta en tosiaan ole kuullut kamalasti hyvää, paitsi poikaystävän suusta :/

    Laura, mullakaan ei kyllä tule muita vastaavia kirjoja mieleen! :)

    VastaaPoista
  6. Sementtipuutarha, jos en ihan väärin muista ;)

    VastaaPoista
  7. Villasukka, hei se onkin ihan eka kirja mitä mulle on McEwanilta suositeltu! Pitäisi itsekin lukea se tuolta hyllystä ;)

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut kolme Ian McEwanin kirjaa: Sovitus, Rannalla ja Vieraan turva. Pidin kaikista, tosin Vieraan turvasta vähiten. Suosittelen lukemaan lisää, varsinkin Sovituksen. Minunkin pitäisi lukea lisää Ewania. Minusta tuntuu että voisin nimetä hänet yhdeksi lempikirjailijakseni.

    VastaaPoista
  9. Reta, Aion kyllä lukea lisää McEwania :) Sovituskin on hyllyssä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)