torstai 25. lokakuuta 2012

A Blog With Substance



TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
Sain mukavan tunnustuksen VJ:ltä. Kiitos! 

Muistan tehneeni tämän joskus aiemmin, mutta siitä lienee jo vuoden verran aikaa, joten tehdäänpä uusiksi :)
1. Mulle tuli eilen hauvakuume. Tämä veijari olisi ihana.
 http://www.dogs.info/wp-content/uploads/2010/11/havanese-pic12.gif Kuva osoitteesta http://www.dogs.info/wp-content/uploads/2010/11/havanese-pic12.gif
2. Shoppailin tänään paljon. Punaisen talvitakin, alusvaatteita, viininpunaisen kuvioidut legginsit, neuleen, farkut, kirjan ja hiuslenkkejä.
3. Juhlin ylihuomenna halloweenia jumppaohjaajaksi pukeutuneena Turun Klubilla. 
4. Itken usein ja erittäin helposti.
5. En äänestänyt /aio äänestää kunnallisvaaleissa.
6. Opiskelen meikkaajaksi.
7. Olen yrittäjä.
8. Tunnen olevani aikaansaamaton, vaikka ystäväni toisin väittävät.

+ Ylimääräinen asia. Olin viime viikolla WSOY:n järjestämässä kirjallisuusillassa. Paikalla oli kirjailijoita kertomassa syksyn uutuuskirjoistaan (muunmuassa Pete Suhonen, Taina Latvala, Riku Korhonen..). Haastatteluiden ja kirjojen esittelyiden jälkeen tarjolla oli ihania herkkuja. Kiitos paljon järjestäjille illasta, itse viihdyin mainiosti :)  

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Aika mennyt palaa on ollut monen kirjabloggaajan syksyn lukulistalla. Karoliina Timonen on monelle tuttu Kirjava kammari -blogin pitäjänä. Halusinpa minäkin siis nähdä mitä intohimoisen lukijan mielestä ja tietokoneelta tulisi ulos.

Klarissa muuttaa perheineen Bostoniin vuodeksi miehen työkomennon vuoksi. Tarkoitus on ottaa pieni irtiotto Suomesta, Klarissakin haluaa kokeilla siipiään kotiäitinä ja salaisesti myös kirjailijana. Kotiäitinä oleminen ei olekaan aivan sellaista, mitä Klarissa kuvitteli; jatkuvaa erotuomarina olemista lasten kanssa, lisäksi vähän yksinäistäkin. Bostonin maisemissa tuntuu kuitenkin olevan jotain tuttua ja mysteeristä, joka vaivaa Klarissaa.
Klarissan tarinan rinnalla kerrotaan vuorotellen pätkiä Corinnen elämästä. Corinne on nainen, kenestä Klarissa on uneksinut jo lapsena, mutta yhtäkkiä lentokoneessa matkalla Bostoniin unet alkavat taas. Ensimmäisissä unissa Corinne on nuori tyttö, joka pakenee juutalaisvainoja Amerikkaan. Öiden myötä unista tulee johdonmukaisia ja jatkuvia. Klarissa tuntee samaistuvan uni unelta enemmän Corinneen ja tuntevan hänen tuskansa.
Unien kuuntelijana ja Klarissan rohkaisijana toimii naapurin vanhus Rachel. Klarissasta tuntuu, että hänen ja Mikaelin liitto alkaa valua kriisiä kohti, eikä ole niin helppo estää sitä.

Olin ehkä aavistuksen spoilaantunut kirjan ideasta aloittaessani tätä. En voi sanota sen häirinneen lukukokemusta, mutta mietin kyllä, että miltä lukeminen tuntuisi tietämättä ideaa. Kirja lähtee liikkeelle dramaattisista ja kohtalokkaasti kerrotuista unista, joiden lukemista odotin. Unia ja Klarissan elämää kuvattiin tosiaan vuorotellen muutaman sivun mittaisissa luvuissa. Lyhyet luvut ja rinnakkaiset tarinat ovat hyvä keino koukuttaa lukija. Iltaisin luin vielä yhden luvun seuraavan aamun herätyksestä huolimatta. Tai oikeastaan kaksi...
Kielellisesti kirja oli mielestäni hyvä, selkeä ja ehkä hieman dramaattinen. Kiittelen erityisesti alkusivujen lukuja, joissa unet olivat erittäin arvoituksellisia ja kiehtovia. Jopa minulle, joka kammoan unia (niiden näkemistä, niistä puhumista. pelkkä ajatuskin ahdistaa). Paikoitellen kirjan tapahtumat kuitenkin junnasivat paikoillaan, sekä unissa että todellisuudessa, eikä sitä kieli kuitenkaan pelastanut. Kuitenkin osittain tarkka kuvailu toimi, kuten maisemien ja asunnon mielikuvien luomisessa.
 Jopa tarinan mysteerin ratkettua, muutamat kohdat olivat hieman irrallisia ja merkityksettömiä. Tietynlainen arkisten asioiden luettelomainen kuvailu ei tuntunut kiinnostavalta, samoin kuin lopun "selittely". Olisin pitänyt lopusta enemmän, jos viimeinen luku olisi jätetty pois. Olihan siinä täydentäviä kohtia, mutta se olisi sopinut ehkä jonkinlaiseksi "extramateriaaliksi". Liiallinen yksityiskohtien jakaminen sai minut luulemaan, että Timonen epäilee lukijan päättelykykyjä. Kirja ei kuitenkaan ole mikään tiiliskivi, joten ymmärrän pienen kirjan "täyttämisen".
Kirjassa oli henkilöiden inhimillisyyden, naiiviuden, rakastettavuuden ja arkisuuden lisäksi pientä kieroutta ja katkeruutta, jotka tasapainottivat toisiaan hyvin. Suosikkihahmokseni mielsin Corinnen, hän oli hieman väärinymmärretty, mutta silti älykäs ja hyvä ihminen.
Kirja on mielestäni onnistunut esikoisromaani (tuntuu, että yleensä esikoisromaaneihin on sullottu liikaa kaikkea). Juoni oli rakennettu selkeäksi, mutta ovelaksi. Jossain kohtaa arvasinkin loppuratkaisun, mutta mielestäni siitä ei voi antaa risuja. Tuntui mukavalta kerrankin olla kirjan "edellä". Viihdyttävä kirja, olematta kuitenkaan tyhjänpäiväinen. (Jos jollekin jäi epäselväksi sekavasta tekstistä, pidin kirjasta ja suosittelen sitä helppolukuisena romaanina.) Sain tästä ajateltavaa taas pariksi päiväksi.

P.S. Mulla oli eilen synttärit!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Elif Shafak: Kirottu Istanbul


Kirotussa Istanbulissa tutustutaan turkkilaisen kaupungin hulinaan ja yhden naisia kuhisevan suvun, Kazancien, elämään. Talossa on montaa sukupolvea naisia (ja montaa persoonaa), nuorimpaisena isätön Asya, jonka ajatuksia kuullaan paljon kirjassa. Silti Kirottu Istanbul ei ole vain Asya tarina ja muidenkin sukulaisten mietteisiin ja tunteisiin keskitytään paljon.
Löytyy myös syy miksi Kazancien suvussa ei ole miehiä. Heidät on kirottu jokainen kuolemaan ennen 42 -vuotissyntymäpäiviään. (En muuten saanut ikinä selville kuka ja miksi. Saiko joku?) Suvusta löytyy ainoastaan Mustafa -niminen mies, Asyan eno, joka on paennut kirousta ja perhettään Amerikkaan. Vuonna 1915 valtaisa joukko armenialaisia kuoli kansanmurhassa, jonka turkkilaiset yhä kieltävät. Viha ja halveksunta turkkilaisten ja armenialaisten välillä on molemminpuolista.
 Kun Mustafan tytärpuoli Armanoush, joka on amerikkalais-armenialainen, saapuu Kazancien taloon vieraaksi oman sukunsa menneisyyden tutkimispuuhissa, on ennustavan Banu-tädin pakko kurkistaa menneisyyteen sotien aikaan muilta salassa. Kazancien perheen synty, juuret ja salaisuudet alkavat avautua hiljalleen...

Pakko sanoa heti alkuunsa, että rakastin tätä kirjaa jokaisen sivun ajan! Aivan upea kirja, enkä todellakaan tajua miksen ole lukenut tätä aiemmin. Yleensä olen lyhyiden lukujen ystävä, mutta tässä tapauksessa ei edes 50 sivua pitkä luku tuntunut pahalta.
Kirjassa oli toki paljon henkilöitä (lueskelin työpäivän aikana kymmenisen blogiarvostelua ja jäi mieleen jotkut monien ruotimat seikat), ehkä jopa parikin liikaa sivuosissa, mutta mielestäni Shafak oli saanut luotua jokaiselle merkittävän ja erilaisen persoonan. Henkilöt muodostivat tosiaan melkoisen palapelin, lukemista olisi voinut helpottaakin jonkinlainen omatekemä sukukartta. Kirjan liitteenä se olisi ollut huono, liian spoilaava. Välillä matkattiin peräti sadan vuoden taakse menneisyyteen, joten perhesiteitä oli paikoitellen vaikea muistaa. Mieluisin hahmo minulle oli kapinoiva Zeliha-täti.

Pidin myös todella paljon kirjan kielestä. Kerronta oli ihanan tarkkaa, muttei tylsää ja imeydyin tarinaan aina heti. Kirja sisälsi mielestäni kauniita lauseita ja hyviä elämänohjeita. Upean tunnelman lisäksi Shafak on onnistunut taikomaan tekstiin ripauksen huumoria.
Minusta on kummallista, miten pienistä eri asioista kirjailijatar on saanut koottua mieleensäpainuvan ja uskottavan teoksen. Juoni nivoutuu täydellisesti yhteen loppuratkaisua myöden. Tarina sisältää paljon kaikkea, mutta en silti sanoisi sitä rönsyileväksi. Tuhti paketti naisen asemasta, perheestä, uskonnoista ja historiasta.  Jopa lukujen nimillä oli yhteinen merkitys! Erinomainen lukuromaani, jossa lukija ei pitkästy.


P.S. Minusta on jotenkin hassua, että nautin niin paljon kirjan antamasta kulttuurielämyksestä, vaikka tavallisessa elämässä en haluaisi ollenkaan matkustaa Turkkiin. Kirotussa Istanbulissa tunsin todella olevani katukojuilla haistamassa kanelin tuoksun ja ruuhkaisilla kaduilla vuokra-auton kanssa. Tuntuu kuin olisin käynyt äsken oikeasti Istanbulissa. Tätä tapahtuu omalla kohdallani todella harvoin.

P.P.S. Tuntuu, että minulla olisi enemmänkin sanottavaa kirjasta, mutta en saa ajatuksiani kokoon. Jatketaan siis kommenttiboksin puolella?