tiistai 27. marraskuuta 2012

Laura Maragnani & Isoke Aikpitanyi: Musta, kaunis ja kaupan

Kirjanmerkkejä on viime aikoina heiluteltu jonkin verran blogeissa. Minulla on montakin niitä, mutta tässä kirjassa käytin väliaikaisesti Vilan postikorttia, oikeat kirjanmerkit kun olivat varattuja. Sopipa kyllä kirjan teemaan!Lisää tulossa myöhemmin.
 Musta, kaunis ja kaupan on kylmää faktaa elämästä Italian kaduilla. Seksiorjana. Kirjassa kerrotaan monien tyttöjen samankaltainen, mutta silti erilainen tarina. Miten kukin on halunnut tai joutunut lähtemään kotoaan Afrikasta, luullut saavansa  jotain kauppa-apulaisen kaltaista perusduunia, mutta tullutkin heitetyksi kadulle naurettavan korkeissa koroissa ja peruukissa. Tarinat kertoo Isoke, hän on nähnyt ja kokenut kaiken itse. Hän kertoo ensin miten häntä huijattiin ja petkutettiin, kunnes paneutuu muiden tyttöjen tarinoihin, kertoakseen, että kaikki eivät selviä orjuudesta hengissä. Isoke oli onnekas ja korostaa sitä läpi kirjan. Hän painottaa mitä hirveyksiä voi tapahtua ja muistelee tyttöjä, joita piestiin ja kidutettiin varoittaviksi esimerkeiksi muille.
Tämänkaltaisissa kirjoissa tulee yleensä toimittajien (tässä tapauksessa Maragnani) mässäiltyä naisten alistamisella, seksiyksityiskohdilla ja väkivallalla, mutta tämä kirja ei tee niin. (Tosin en tiedäkään, onko koko kirja Isoken suusta, vai minkä verran Maragnani on päässyt vaikuttamaan kieliasuun ja tapahtumiin. En sano etten usko kaiken olevan totta, mutta varmasti tiettyjä asioita on korostettu enemmän kuin toisia ja mitä sitten on jätetty kokonaan kertomatta). Musta, kaunis ja kaupan kertoo ennen kaikkea seksikaupan bisnespuolesta. Miten tytöille asetetaan monen tuhannen euron velka (Tässä kohtaa aloin itkeä... Typerintä mitä olen ikinä kuullut!), heidät heitetään tunteetta kadulle, opetetaan väkivalloin tienaamaan tarpeeksi, jotta tytöllä olisi velan lisäksi rahaa maksaa vuokra (maksat vuokraa siitä, että asut yhdessä huoneessa kymmenen muun tytön kanssa.. ), ylihinnoiteltua ruokaa, kadunpätkästä jolla huoraat, vaatteista joita käytät.. Kaikesta pitää maksaa, ja tottakai yli-innokkaat sukulaisetkin vinkuvat rahan perään. Isoke kertoo, miten monet tytöt alkoivat itse parittajiksi saatuaan oman velkansa maksettua. Miksi? Miten kukaan ikinä moista kokenut, voisi tehdä samoin jollekin toiselle? "Rahan houkutuksen takia", Isoke vastaisi. Bisnesmaailma on kirjassa erittäin julma ja koruton. Teet sen mikä on itsellesi parhaaksi.
Mutta mitä sitten, kun velka on maksettu, etkä saa papereita ja pääse kunnon töihin? Jatkat kadulla kuten ennenkin.

Aluksi pidin aika paljon Isoken suorasukaisesta kerronnasta, hän ottaa lukijan hyvin huomioon, tuntui lähes kuin olisimme olleet samassa huoneessa keskustelemassa kasvotusten. Kieli on todella yksinkertaista, kuten kuuluukin tietokirjoissa. Lopussa aloin kieltämättä vähän kyllästyä kerrontaan. Se oli melko rönsyilevää, vaikka periaatteessa kirja käytiin läpi aihealueittain. En enää muistanut omia kysymyksiäni ja Isokekin alkoi vaikuttaa vähän itsekeskeiseltä auttamiskertomuksineen.
Kirja oli aika suuri isku vasten kasvoja. Paljoa ei säästelty ja nyt tunnen olevani aivan ähkyssä kaikesta tiedosta. Menee varmasti hetki ennen kuin luen vastaavan kirjan. Olen silti tyytyväinen, että luin tämän. Tiedän taas enemmän. Tuntuu kamalalta ajatella, että tuollaisia tarinoita tapahtuu yhä päivittäin. Eikä vain ja ainoastaan Italiassa. En voi olla ajattelematta, että mitä jos itse joutuisi tuollaiseen. Ei sieltä voisi karata. Tämä kirja itkettää ja ahdistaa. Kirja pistää miettimään omia asenteitaan ja arvojaan. Isoke sanoo, että yksi uhri on yksi selviytynyt jossain muualla. Niinpä.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö


Olen pitkään halunnut lukea jonkin Susan Fletcherin teoksen, ja lukupiirimme kuukauden kirjaksi valikoituikin sitten Irlantilainen tyttö.
Fletcherin esikoiskirjassa tutustutaan raskaana olevaan ja kolmekymppisiä hivelevään Evangelineen. Evangeline muistelee ahnaasti omaa lapsuuttaan, aikaa kun hänen äitinsä kuoli ja elämää sen jälkeen kuin terapiaa hakeakseen.  Hän muutti isovanhempiensa luo Walesiin ollessaan vain kahdeksan vanha. Aluksi elämä oli vaikeaa, surullista ja yksitoikkoista kirjassa. Pieni tyttö vailla ystäviä sateisessa pienessä kylässä. Ajan kuluessa ja Evangelinen tutustuessa muihin kylässä asuviin, hän saa ystäviä ja vihollisia. Evangelinen sisulla on mahdotonta pysyä hiljaisena sivustaseuraajana. Yksi kirjan suurimpia mysteerejä on Evangelinen isä, kuka on tämä salaperäinen K, josta Evangelinen äiti kirjoitti muistiinpanoja?

Irlantilainen tyttö ei ole paksu kirja, mutta se ei myöskään ole kovin helppo. Keskittyminen täytyy pitää yllä, nimittäin kirjan mystinen sisältö ei koostu mukaansa tempaavista tapahtumista vaan koukeroisesta ja kuvailevasta kielestä. Mutta työpaikan tauoilla ja bussimatkoilla keskittyminen ei riitä uppoamaan kuraiseen Walesiin, huolimatta Suomen samankaltaisesta säästä. Aloitin kirjan aika lailla ilman ennakko-odotuksia, mutta silti tunnen hieman pettyneeni. Ajoittain kirja kyllä tempaisi mukaansa, mutta tuntuu ettei se riittänyt. Olisin halunnut jotain enemmän. Ainakin sen, että olisin jaksanut lukea tekstiä intensiivisemmin. Kymmenen kiinnostavaa sivua viidenkymmenen välein ei ole paras jako.

Loppua kohden kyllä heräsin ja luinkin viimeiset sivut ilman katkoja. Kirja oli kaikesta huolimatta älykäs ja salaperäinen. Olisin kaivannut alkupuolellekin samanlaista kiinnostavuutta kuin mikä lopussa tuli vastaan.
En myöskään pitänyt takaumien ja nykyajan todella epäselvästä pomppimisesta. Muistan lukeneeni useaan otteeseen jotain kohtaa pari sivua ihmetellen, kunnes olen jostain pyöreästä vatsasta hoksannut kerronnan muuttuneen taas tähän päivään.
Kokonaisuutena kuitenkin pidin kirjasta, sillä siinä oli todella upea ja välittynyt tunnelma. Yöllä lukiessa (kerroinko jo, että en tosiaankaan lukenut tätä täysin skarppina? :D) saatoin melkein tuntea tuulen ja sateen kosteuden. Fletcher oli myöskin osannut hienosti sisällyttää tarinaan kaikki pikkuiseen kylään kuuluvat elementit ja henkilöt erakoituneesta kylähullusta tympeään kauppiaaseen.

En välttämättä lukiessa olisi antanut tätä arvosanaa, mutta vähän aikaa miettineenä haluan kuitenkin antaa kolme pusua :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Herman Koch: Illallinen

Paul Lohman on menossa vaimonsa, veljensä  ja kälynsä kanssa illastamaan yhteen Hollannin hienoimmista ravintoloista. Ja siitä tämä kirja kertoo. Kirja on jaettu hauskasti illallisen eri osiin alkaen aperitiivistä myöhäisillan juomarahaan saakka. Illallisen perimmäisenä tarkoituksena on keskustella Paulin ja Clairen pojasta Michelistä, kuten myös Sergen ( Paulin veli sekä suurta vaalityötä parhaillaan tekevä tuleva pääministeri) ja Babetten pojasta Rickistä. Mutta miksi? Paul on löytänyt Michelin puhelimesta videon, joka vaikuttaa lopullisesti heidän kaikkien elämiin.

Vaikka Illallinen kattaa periaatteessa vain yhden illan tapahtumat, kirjassa siirrytään useasti menneeseen aikaan. Välillä pari tuntia menneisyyteen, välillä kymmenenkin vuoden taa. Liittyvätkö kaikki tapahtumat kuitenkaan illan draamaan, vai oliko Kochilla tarkoituksena osoittaa menneillä Paulin lojaaliutta perheelleen vai kuvastaa hänen hallitsematonta raivoaan sivistyneen aikuisen miehen alla?

Pidin Illallisesta. Paljon. Erittäin paljon. Kirja oli todella mukaansatempaava aivan ensimmäisistä sivuista lähtien. Sitä ei näe usein. Yleensä tarinat imaisevat kunnolla sisäänsä vasta kirjan edettyä muutaman kymmentä sivua. Tunsin ärtymystä, kun en päässyt lukemaa kirjaa. Toki minulla oli jopa kahdenkin päivän tauko lukemisessa viikonloppumenojen vuoksi, jonka takia lukeminen kesti viikon. Mikäli työt ja muut riennot olisi voinut jättää, olisin lukenut tämän yhdeltä istumalta.
Illallinen on mielestäni erittäin hyvin koottu teos, josta ei puutu tapahtumia ja käänteitä. Olen aiemmin lukenut yhden yhtä päivää käsittelevän teoksen ( Ian McEwan - Lauantai), mutta siinä asiat etenivät verkkaisemmin ja tunnelma tiivistyi viimeisillä sivuilla. Tässä kirjassa sen sijaan olin totaalisen liimaantunut sohvannurkkaan siitä lähtien, kun Paul näki salaperäisen videon Michelin kännykässä.
Ennen kaikkea tämä kirja on monipuolinen; Koch on sisällyttänyt yhteen illalliseen niin karua huumoria ( minua hymyilyttää vieläkin hovimestarin pikkurilli lähes sivelemässä annoksia), valheita ( ja kun luulit, että voit luottaa edes vaimoosi...), väkivaltaa ( tunsin silti pientä ihailua!), jännitystä, todella hienosti perusteltuja mielipiteita (esimerkiksi rasismista ja kuolemantuomiosta), ilkikurisuutta (kertoja ei piruillakseenkaan paljasta Clairen sairautta, koulua jota Michel kävi tai ravintolaa, jossa he illastavat) ja aivan erinomaista kuvailua.

Tämä on kirja, joka kertoo kuinka koko elämäsi voi muuttua yhden illan aikana. Kirja onnellisen näköisistä perheistä ja synkästä salaisuudesta. Kirja rehellisyyden hinnasta.
Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan muita Herman Kochin teoksia. Oi, onhan niitä suomennettu?


P.S. Oli pakko antaa pikkuinen miinus keskikohdan melko pitkästä sairaalatakaumasta. Claire oli sairaalassa, ihan sama, kertokaa mitä tapahtuu tällä hetkellä!