maanantai 19. marraskuuta 2012

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö


Olen pitkään halunnut lukea jonkin Susan Fletcherin teoksen, ja lukupiirimme kuukauden kirjaksi valikoituikin sitten Irlantilainen tyttö.
Fletcherin esikoiskirjassa tutustutaan raskaana olevaan ja kolmekymppisiä hivelevään Evangelineen. Evangeline muistelee ahnaasti omaa lapsuuttaan, aikaa kun hänen äitinsä kuoli ja elämää sen jälkeen kuin terapiaa hakeakseen.  Hän muutti isovanhempiensa luo Walesiin ollessaan vain kahdeksan vanha. Aluksi elämä oli vaikeaa, surullista ja yksitoikkoista kirjassa. Pieni tyttö vailla ystäviä sateisessa pienessä kylässä. Ajan kuluessa ja Evangelinen tutustuessa muihin kylässä asuviin, hän saa ystäviä ja vihollisia. Evangelinen sisulla on mahdotonta pysyä hiljaisena sivustaseuraajana. Yksi kirjan suurimpia mysteerejä on Evangelinen isä, kuka on tämä salaperäinen K, josta Evangelinen äiti kirjoitti muistiinpanoja?

Irlantilainen tyttö ei ole paksu kirja, mutta se ei myöskään ole kovin helppo. Keskittyminen täytyy pitää yllä, nimittäin kirjan mystinen sisältö ei koostu mukaansa tempaavista tapahtumista vaan koukeroisesta ja kuvailevasta kielestä. Mutta työpaikan tauoilla ja bussimatkoilla keskittyminen ei riitä uppoamaan kuraiseen Walesiin, huolimatta Suomen samankaltaisesta säästä. Aloitin kirjan aika lailla ilman ennakko-odotuksia, mutta silti tunnen hieman pettyneeni. Ajoittain kirja kyllä tempaisi mukaansa, mutta tuntuu ettei se riittänyt. Olisin halunnut jotain enemmän. Ainakin sen, että olisin jaksanut lukea tekstiä intensiivisemmin. Kymmenen kiinnostavaa sivua viidenkymmenen välein ei ole paras jako.

Loppua kohden kyllä heräsin ja luinkin viimeiset sivut ilman katkoja. Kirja oli kaikesta huolimatta älykäs ja salaperäinen. Olisin kaivannut alkupuolellekin samanlaista kiinnostavuutta kuin mikä lopussa tuli vastaan.
En myöskään pitänyt takaumien ja nykyajan todella epäselvästä pomppimisesta. Muistan lukeneeni useaan otteeseen jotain kohtaa pari sivua ihmetellen, kunnes olen jostain pyöreästä vatsasta hoksannut kerronnan muuttuneen taas tähän päivään.
Kokonaisuutena kuitenkin pidin kirjasta, sillä siinä oli todella upea ja välittynyt tunnelma. Yöllä lukiessa (kerroinko jo, että en tosiaankaan lukenut tätä täysin skarppina? :D) saatoin melkein tuntea tuulen ja sateen kosteuden. Fletcher oli myöskin osannut hienosti sisällyttää tarinaan kaikki pikkuiseen kylään kuuluvat elementit ja henkilöt erakoituneesta kylähullusta tympeään kauppiaaseen.

En välttämättä lukiessa olisi antanut tätä arvosanaa, mutta vähän aikaa miettineenä haluan kuitenkin antaa kolme pusua :)

2 kommenttia:

  1. Anni, tässä minäkin vähän petyin: Jäi hieman laimea jälkimaku.'

    Minusta Fletcherin paras on Meriharakat, jota se on minulle aina. Vahvana tokana tulee Noidanrippi.

    VastaaPoista
  2. Leena Lumi, Kirjasta ei kyllä paljoa muista näin jälkeenpäin.. :/ Mutta mikäli tunnelma säilyy hyvänä muissakin kirjoissa, aion kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)