maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10

Tasan kaksi viikkoa ja on jouluaatto! Haluan kuulla nyt kaikkien joulun suunnitelmat! Kertokaa onko jotain perinteistä vai jotain aivan uutta joulunviettotapaa?

Itse sain töistä vapaaksi (ilmeisesti) kaikki kolme joulun pyhää. Jeij! Aattona heti aamulla haluan katsoa jouluisia lastenohjelmia ja oleilla aivan rauhassa yöpuvussa. ( Haluaisin sanoa, että syön isän tekemää riisipuuroa, mutta ei :< ) Kun päivä on iltapäivän puolella on tarkoitus lähteä mun vanhempien luokse poikaystävän kanssa syömään jouluruokaa ja availemaan lahjoja. Ihanaa! Joulusaunassakin olisi ihana käydä. Joulupäivänä sitten tehdään päiväretki Satakuntaan mun isovanhempien luokse, minne taitaa olla kertynyt mukava määrä muitakin sukulaisia :) Joulun pyhinä matkataan myös tietenkin poikaystävän äidin luokse nautiskelemaan joulun tunnelmasta. Erityisesti odotan sitä rauhallista tunnetta, kun on uusi lahjaksi saatu (autoin äiti-tonttua vähän valinnassa) värikäs oloasu päällä, kynttilät valaisten, joululaulut soi hiljaa taustalla (Petri Laaksonen!) ja voi aloitella paketista löytynyttä kirjaa poikaystävän kainalossa.

Elämän ei tietenkään pidä olla liian suunniteltua, mutta jouluisin pidän perinteistä ja rauhallisuudesta. Tällä hetkellä en voisi kuvitellakaan lähteväni jouluna ulkomaille! Aika näyttää kuitenkin..:)


8 kommenttia:

  1. Meillä on ensimmäinen joulu vanhempina mieheni kanssa, joten suunnitelmia täytyy muunnella pikku miehen aikataulujen mukaan. Tarkoituksena on kuitenkin syödä itsensä tärviöille ja vierailla kummankin vanhempien luona. :)

    VastaaPoista
  2. Myös minulla harvinainen tilanne, kun on koko joulu vapaa töistä. Aivan ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Minä lähden jouluksi maalle isäni luo. Mukaan tulee myös kaikki sisareni sekä poikaystäväni. Meillä on aika perinteinen tapa, että aaton aamu menee vielä viimeisiä valmisteluja tehdessä (liittyen siis ruokaan), sitten koristellaan yleensä kuusi ellei olle edellisenä iltana ehditty, sitten pikku hiljaa hipsitään saunaan, sen jälkeen katetaan pöytä ja syödään ja sen jälkeen koittaa lahjojen vuoro. Meillä on aika iltapainotteinen joulu ja se sopii hyvin meille yökukkujille, valvotaan sitten yhdessä syöden ja yleensä lautapelejä pelaillen kun lahjat on avattu :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on melkein kolmen viikon loma yliopistosta, alkaen ensi viikon tiistaista. Ihanaa. Aion lukea niin paljon kirjoja kuin ikinä jaksan! Ja lisäksi varmasti viettää paljon laatuaikaa sisarusteni kanssa :)

    Toivon kaunista (ja mielellään myös kirjaista) joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Meillä alkaa aatto Joulupukin kuumalla linjalla. Sitten jossain vaiheessa pakataan lahjat autoon ja lähdetään miehen vanhemmille. Siellä sitten syödään joulupuuro, katsotaan Lumiukko ja joulurauhanjulistus. Tämän jälkeen suunnataan hautausmaalle ja sitten aletaan pikku hiljaa ruokailemaan lähes koko miehen suvun voimin.

    Joulupukki (tai tänä vuonna lahjojen avaaminen, lapset alkaa olemaan liian vanhoja) tapahtuu siinä viiden jälkeen, jonka jälkeen onkin mukava tutkia lahjapinoja ja syödä kaikkia jouluruokia. Illalla yleensä vielä syödään lisää, pelataan unoa ja jotakin lautapeliä, jonka joku meistä saa lahjaksi. :D

    Mulle joulu on ennen kaikkea rauhoittumista ja yhdessä olemista. Ja toivon, että pystyn välittämään samat arvot tulevaisuudessa myös meidän lapsille.

    VastaaPoista
  6. Aletheia, Minusta on kummallista, että vaikka emme tunnekaan henkilökohtaisesti, olen kyllä vilpittömän onnellinen pienen lapsesi johdosta! Vauvan kuulumisia olisi ihanaa lukea silloin tällöin lisää blogistasi :)

    Tuulia, Älä muuta sano, ihanata :)

    Katri, Kuulostaa tunnelmalliselta. Yökukkuminen on avainsana joulussa ;)

    Anna, 3 viikkoa! Vau! Voi kiitos ja samoin ihanaa joulunaikaa sinulle :)

    Riina, Teillä heräilläänkin siis inhimilliseen aikaan?
    Pelailu on kyllä mukavaa jouluisin... Uskon, että sulta jos keneltä onnistuu hyvä kasvatus :)

    VastaaPoista
  7. Juu, meillä herätään aattona aikaisin. Viimeiset viisi aattoa ollaan oltu hereillä muistaakseni seitsemän aikoihin, aattoa me ei haluta käyttää nukkumiseen vaan aloitetaan se ihan rauhassa aamukahvilla. :)
    (Ja musta tuntuu välilä, että oman ammatin puolesta sitä jotenkin muut (ja itse myös) odottaa ihan liikoja siltä, mitä omista lapsista tulee. Mutta sen näkee sitten. Kiitos.)

    VastaaPoista
  8. Riina, Pitäisi itsekin opetella tuo aikaisin heräily. Ei vaan luonnistu, kun töitäkin varten pitää heräillä aikaisintaan 8.30, kun muut ovat jo työn äärellä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)