tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kirjallisena



Olen viimeiset puoli tuntia yrittänyt ladata ensin kamerastani kuvia koneelle, koneella kääntää niitä oikein päin, lisätä bloggeriin ja vielä asetella suht järkevän näköiseksi. Olen nimittäin nyt puolisoni koneen varassa, koska omani ilmeisesti poksahti lopullisesti eilen. Tässä koneessa on eri ohjelmat ja muutenkin bloggerilla on joku känkkäränkkäpäivä tänään. Joten bloggaamiseni on nyt jonkin aikaa vähän hermoja raastavaa ja hitaanlaista, ennen kuin hankin uuden koneen tai opin käyttämään tätä kunnolla. 
 Pian kuitenkin lähdemme Severuksen kanssa vanhempieni luokse nauttimaan illasta (herkkujen kera luonnollisesti), joten käydään nyt läpi vuoden 2013 kirjavuosi. (En ole uuden vuoden ystävä, mutta tämä on kuitenkin aihe josta minua kiinnostaa kirjoittaa)

Asetin Goodreadsissa vuoden alussa tavoitteekseni lukea 60 kirjaa. Olen lukenut nyt 43, mutta uskallan väittää saavani vielä Linturin kirjan illan aikana loppuun, joten luin vuonna 2013 44 kirjaa. Toivoin saavani luettua enemmän tänä vuonna, mutta elämä antoi enemmän muita aktiviteetteja ja aina ei vain tuntunut lukeminen hyvältä. Kirjavuoteni näyttää kuitenkin aika hyvältä. Luin tositositosi hyviä kirjoja, eikä mukana tainnut olla kuin ihan pari mistä en tykännyt. 44 kirjasta muuten jopa 27 oli kotimaisia!

Parhaat:

Pettymykset:

Tuhdein ja ohuin:
Elif Shafak: Kunnia (sivuja 523)

Kauneimmat kannet:

Hauskin:

Jännittävin:

Suosittelen:

Vuonna 2014 haluan lukea 60 kirjaa. Toivoisin lukevani enemmän fiilispohjalta, enkä aina päässäni olevan orjallisen tarkan lukulistan mukaisesti. Haluan lukea enemmän fantasiaa, esimerkiksi Hobitin, City of bones -sarjaa ja uudelleen Pottereita. Ja jos sinulla on jotain fantasiasuosituksia minulle, kerro heti!
Odotan myös pääseväni nauttimaan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia! Kirjavarasta odotan suuresti (jonka ensi-ilta oli muuten pitkään Finnkinon sivuilla tammikuussa, mutta viime viikolla se siirrettiin huhtikuulle! >:( ) Mitä vuoden 2014 elokuvia sinä odotat? Ja mitä aiot lukea ensi vuonna?

Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Kuvituksena uudet kirjahyllyt olohuoneessa. Expeditit ja seinällä oleva Billy ovat myöskin edelleen käytössä.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Alennuksista haalittua

Alennusmyynnit on nyt läpikäyty ja aika katsoa millainen pino kotiin tuotiin. Alennusmyynneissä olin aika pettynyt tarjontaan (vaikka viisi ihanaa kirjaa löysinkin), yleensä kun on joutunut valitsemaan oikein ne mieluisimmat ja jättämään loput kivat kauppaan... Hakien ne sitten seuraavana päivänä tietysti.
Oikeasti tämä oli vain tosi hyvä. Tein omat löytöni, mikään kirja ei jäänyt mieleen kaihertamaan ja en köyhtynyt aivan silmittömästi.
Silti ensivaikutelma Akateemisessa oli tosi vaisu ja en voinut olla miettimättä, että onko tarjouksessa muutakin kuin pokkareita. Kovakantiset olivat suurimmaksi osaksi minulle tuntemattomia, epäkiinnostavia tai muutama minulla olikin jo omassa hyllyssä. (En aio ottaa sitä tapaa, että lähtisin lukemaan minulle vieraiden kirjojen takakansia ja innostuen niistäkin. Nappaan himoitsemani ja kassan kautta ulos vain.) Seuraan toki mielenkiinnolla miten muut ihmiset valikoivat kirjojaan alennuksissa. Miten kaverukset suosittelevat toisilleen kirjoja, miten tarkasti joku jaksaa lukea takakannen ja selailla kirjoitustyyliä kirjan ensimmäisiltä sivuilta...

Nyt kuitenkin kirjoihin! Stephen Kingin Kuvun alla on ainoa ostokseni Akateemisesta, loput Suomalaisesta. Kuvun alla oli katalogin perusteella se, jota lähdin hakemaan ja onneksi sainkin sen! Odotan hyvin suurella mielenkiinnolla keskiviikkona alkavaa Kuvun alla -sarjaa. Aiotteko katsoa? Oletteko lukeneet kirjan?

Dostojevskin Rikos ja rangaistus nyt on pakko joskus lukea, joten otin ensimmäisen askeleen ostamalla sen. Vielä pitäisi tehdä suunnitelma millaisella aikajaksolla ja millaisissa osissa sen lukisin.
Syvä pää kertoo uimisesta, joten se on ollut pitkään tbr-listallani. Nyt se maksoi alle vitosen, jee!

Tänään saan vihdoin viimeisetkin kirjapinot lattialta muuton jäljiltä, kun haen uuden kirjahyllyn iltapäivällä. Kuvaa saatte luultavasti huomisessa vuosikatsauksessa :)

Petyittekö te alennusmyynteihin? Vai löytyikö jotain?

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lene Kaaberbøl ja Agnete Friis: Poika matkalaukussa

Sairaanhoitaja Nina Borg saa vanhalta ystävältään Karinilta hätäisen puhelun, jossa hän pyytää Ninaa noutamaan matkalaukun Kööpenhaminan päärautatieaseman säilytyslokerosta. Nina suostuu ja avaa matkalaukun parkkihallissa ja järkytyksekseen löytää laukusta pienen alastoman pojan. Vaalea poika on tajuton, mutta elossa. Miksi poika oli taitettuna matkalaukkuun kuin vaate? Onko hänet siepattu vai onko hän kauppatavaraa? Nina päätyy suojelemaan poikaa itse, vaikka asettaakin sillä itsensä vaaraan. Pojan toimittanut korsto nimittäin näki Ninan rautatieasemalla, mutta ei palkkiotaan..
Liettuassa Sigita-niminen äiti on kuolla huolesta poikansa Mikasin puolesta. Poliisi ei tunnu saavan mitään aikaiseksi, joten Sigita päättää ottaa itse selvää mihin hänen poikansa on voinut kadota.

Mielenkiintoinen ja piinaava romaani monesta näkökulmasta. Ninasta kertovat osuudet olivat kaikkein hektisimpiä ja parhaimpia , tottakai Mikas-pojan takia. Kun Sigita mietti poikansa kohtaloa, oli lohduttavaa että edes itse tiesi, että pojalla oli kaikki hyvin. En kuitenkaan täysin saanut Sigitasta irti sitä raastavaa äidin tuskaa ja huolta, mitä hän varmasti tunsi. Pidin henkilöstä, mutten ole varma puuttuiko minulta vain "samaistumisen kyky", koska itselläni ei ole lapsia. Toisaalta ei sillä ole väliä, koska pidin kirjasta muuten niin valtavasti.
Poika matkalaukussa voitti Vuoden paras tanskalainen dekkari -palkinnon ilmestyttyään. Ja olihan tämä vetävä! Aluksi tuntui, että henkilöitä on liikaa ja en pysy heidän osuuksissaan perässä, mutta hyvin nopeasti kirjasta tuli jännittävä. Melkein jokaisen luvun loppuun jätettiin jokin koukku, eikä olisi millään halunnut siirtyä esimerkiksi Ninan luvusta Sigitaan...  Täytyy myöntää, etten edes halunnut lukea tätä niinä iltoina jolloin olin yksin kotona :D
Masennuin tosin vähän lopusta, koska ehdin jo fiilistellä, että Nina sai kaikesta salailusta ja pakoilustaan pojan kanssa pelastettua perhe-elämänsä. Kirjan viimeisellä sivulla annetaan kuitenkin ymmärtää, että Nina pääsee taas uuteen rikosvyyhtiin. Kirjassa raotettiin vähän myös tanskalaista prostituutiota, olen varma että Kaaberbøl ja Friis saisivat siitäkin hyvän Nina Borg -dekkarin. Jään odottamaan suurella innolla seuraavaa suomennosta ja miten Ninan tarina jatkuu.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 339
Suomentanut: Aino Ahonen
Kansi: Mika Tuominen


lauantai 28. joulukuuta 2013

Kirpparilla ystävän kanssa

Kävin ystäväni Katarinan kanssa viime sunnuntaina kahdella Kaarinan kirpputorilla. Reissu oli hyvinkin onnistunut, koska onnistuin pitkästä aikaan tekemään löytöjä ja oli tosi ihanaa nähdä pitkästä aikaa :)

 Tällaisia aarteita sitä sitten löytyi!
♥ Claudie Gallayn Tyrskyt, 0,75 e! Olen halunnut lukea tämän jo tovin :)
♥ Eeva-Kaarina Arosen Kallorumpu, 1,5 e
♥ Pirjo Rissasen Muistot, 0,80 e. En ole lukenut Rissasta aiemmin...
♥ Ken Follettin Kun suuret sortuvat, 1,25 e!! Uskomaton löytö! Tilasin tämän juuri Adlibriksen aleista yli kympillä, mutta onneksi sen sai vielä peruttua... :)
Ja tittididiididii! Löysin vhs-kasettina yhden lapsuuden suosikkielokuvistani 50 sentillä! Vielä en ole ehtinyt testaamaan, että toimii, mutta toivotaan! Nippelitietona paljastan, että olen kehitellyt blogini nimen tästä elokuvasta ;)

Huomenna tulossa kirja-arviota ja sen jälkeen aion esitellä eiliset aleostokseni! Heippa :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Joulun pyhät menivät ja kaikki sujui oikein mukavasti. Ruoka herkullista, seura hauskaa ja kaikki lahjat aivan ihania. Ainoa saamani kirjallinen lahja oli puolisolta Murakamin 1Q84 -trilogian osat 1 ja 2 samassa niteessä. Jee!! Eiköhän näillä eväillä jakseta odottaa taas ensi joulua ;)
 Eilen olimme katsomassa perinteisesti uuden Hobitti -elokuvan. Mielenkiintoinen sekin oli, mutta pidin ensimmäisestä enemmän. (lue: piilouduin popcorntuoppini taakse, kun jättiläishämähäkit valtasivat ruudun)
Tänään minun pitikin olla sitten heti kärppänä kymmenen jälkeen kirja-aleissa ja olinkin, mutta myyjillä oli vielä niin pahasti kirjojen esille laitto kesken, joten päätin lähteä tyhjin käsin kotiin. Illemmalla kokeilen onneani uudelleen :)
Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän postaukseen vielä joulupyhinä lukemani kirjan arvio, joten lopetankin nyt nämä omat joululöpinäni....

Pete Suhosen Valkoinen joulu oli minusta hyvin mielenkiintoinen romaani. Valkoisessa joulussa on kyse viiden lauttasaarelaisen tarinoista vuoden loppupuolella. Henkilöt eivät ole täysin vieraita toisilleen, mutta heidän yhteytensä ei olekaan kirjassa se punainen lanka. Kirjan juttu on se, että kirjan henkilön Sebastianin isä on kuollut ja hän saa ISOLTA TYYPILTÄ tehtävän katsoa kirjan henkilöiden perään. Kuulostaa aika erikoiselta, mutta kirja keskittyy kuitenkin hyvin paljon itse henkilöihin maanpäälliseen elämään, eikä kuolleen miehen ISOLLE TYYPILLE antamiin raportteihin.
Aikaisemmin mainitsemani Sebastian on veloissa oleva viivanvetäjä, joka odottelee isoisänsä Konradin kupsahtamista saadakseen oman miljoonaperintönsä. Konrad taas ei aio lähteä niin helpolla, vaan kerää voimiaan Mehiläisessä. Silja on nuori kahvilatyöntekijä ja pakkomielteisen ihastunut kahvilassa kolmesti viikossa vierailevaan Sebastianiin. Kahvilassa käy joka aamu postinkantaja Janne, hän puolestaan ihailemassa Siljaa. HÄN on viides ja viimeinen henkilö. Nimeltä mainitsematon alkoholistikirjailija, joka ei liity kehenkään, mutta liittyy kuitenkin kaikkeen.

Aloitin tämän lukemisen aattoiltana, vaikka minulla oli edellinen romaani kesken, koska kuvittelin tämän olevan kovinkin jouluinen. Tässä on joitain jouluelementtejä, mutta tosiasiassa nimi on niin harhaanjohtava, että tämän voisi lukea keskellä kesääkin.
Valkoinen joulu ei myöskään ole ollenkaan iloinen romaani. Se on helppolukuinen, ironinen, synkkäkin. Olin luonnehtimassa tätä myös kevyeksi, mutta ennemminkin sanoisin tämän vain vaikuttavan kevyeltä. Valkoinen joulu on hyvinkin älykäs ja intensiivinen, kun kirjaa pohtii jälkikäteen.

Pidin Valkoisesta joulusta kuitenkin aika paljon. Suhonen on kirjoittanut toinen toisensa jälkeen inhottavia, ärsyttäviä ja vastenmielisiä hahmoja, mutta silti seurasin heidän tarinoitaan suurella mielenkiinnolla. Tuollaisen kirjoittamisen voisi jo sanoa taidoksi. Silja oli hahmoista yksi kiinnostavimpia, vaikka tekikin mieli käydä hänen kurkkuunsa mahdottomasta ihastuksesta riutumisen vuoksi. Pidin kuitenkin Siljan kirjastovarkauksien kuvauksista ja myöhemmin kirjojen höyryttämisestä ja uunissa paistamisesta. Väärin, mutta nerokasta. Toinen suosikkihahmoistani oli hän, salaperäinen kirjailija, jonka elämästä en paljoa käsittänyt, mutta kirjailijan elämää kuvailevat kohtaukset (esimerkiksi kirjaston haastattelutilaisuudessa) olivat kiinnostavia.

Valkoinen joulu jätti minut kuitenkin hieman kysymysmerkiksi. En ymmärtänyt kaiken lopullista tarkoitusta, mutta en osaa sanoa mikä sitten jäi ymmärtämättä. Luulin löytäneeni punaisen langan, mutta kirjan luettuani mietin, että jaksoinko seurata sitä loppuun saakka. Ehkä kirja oli niputettu vähän liian pieniin osiin, mikä vaikeuttaa palojen yhdistämistä toisiinsa. Tästä huolimatta itse lukukokemus oli todella miellyttävä ja kiinnostava. Suhosen esikoinen Hitlerin kylkiluu ehdottomasti lukulistalla.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 278
Kansi: Janne Harju


maanantai 23. joulukuuta 2013

Ihanaa joulua kaikille!

Toinen lomapäiväni on kääntynyt iltaa kohti, koti on puunattu ja joulutunnelmiin asetuttu. Nyt on hetkeni rentoutua, tuijottaa telkkaria, syödä vähän suklaata, kuunnella enkelikellon kilinää ja tottakai lukea kirjaa. (Ei kaikkea kuitenkaan samaan aikaan)
Huomenna suuntaamme mummulaan viettämään aattoa! Maltan tuskin odottaa joulupöytää, meinasin jo mennä naapurin ovella kolkuttelemaan kun haistoin paistetun kinkun rapussa. Joulupäivänä teemme reissun vanhempieni luokse, jossa myöskin syömme hyvin ja nautimme tunnelmasta. Itseasiassa sovimme äitini kanssa, että avataan lahjat vasta silloin joulupäivänä, kun veljenikin on tyttöystävänsä kanssa paikalla. Mukavaa vaihtelua :)

Mutta pidemmittä puheitta, Ajatuksia kirjamaasta hiljentyy joulun viettoon ja toivotamme Severuksen kanssa ihanaa joulua kaikille <3

Mauri Kunnas: Suomalainen tonttukirja

 Joulutunnelmaa kohottaakseni päätin tänään lukea Mauri Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan. Monia Kunnaksen kirjoja olen lukenut, mutta tämä oli vielä korkkaamaton.
Suomalainen tonttukirja on nimensä mukaisesti kirja suomalaisista tontuista ajalla, jolloin (Mauri Kunnasta siteeratakseni) " kun mummon isoisän äiti oli vielä pikkuinen tytöntyllerö". Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista kertomuksista ja kuvauksista erilaisista tontuista, minkä kylkeen Kunnas on taiteillut kuvan tai kaksi. Kunnas kertoo miten tontut auttelevat öisin isäntäväkeä askareissaan, kimpaantuvat jos jokaviikkoista puuroa ei joskus tulekaan ja tekevät kieroja (mutta oikeutettuja) kostoja. On myllytonttua, tallitonttua, saunatonttua ja riihitonttua... Kyseessä ei siis ole mikään joulukirja, vaikka oma joulufiilikseni pilviin nousikin.

En voi muuta kuin ylistää Kunnasta tämän kirjan tiimoilta (toki muutenkin, mutta tämä on minulle paras kirja häneltä)! Kirja on lyhyydestään huolimatta hyvinkin aiheeseen paneutunut, tarkka ja hauska. Mielenkiinto pysyy varmasti yllä pienemmälläkin lukijalla, vaikkei tämä nyt varsinainen satu olekaan. Tarinat eivät toistaneet toisiaan, vaikka kertomuksia oli kokonaista neljätoista. Kunnaksella on ihanan sukkela tapa kertoa tarinoitaan, sukelsin täysin tonttujen maailmaan pari vuosisataa taaksepäin.
Aivan mahtava kirja, joka antoi minulle ihanan tunnelman tähän aatonaattoon sateesta huolimatta. Vaikea kuvitella lukijaa, joka tästä ei nauttisi.
Kaiken kruunaa upea kuvitus.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 48
Kansi: Mauri Kunnas


P.S. Laitan vielä illemmalla oman joulutoivotus-postaukseni, yrittäkää jaksaa vielä kolmas bloggaus tämän päivän sisään.

Carol Shields: Rakkauden tasavalta

Luin Rakkauden tasavaltaa kauan. Niin kauan, että unohdin kirjan yli vuodeksi hyllyyn pölyttymään, ennen kuin jaksoin taas tarttua siihen. Nyt ensimmäinen Shieldsini on kuitenkin luettu!
Fay McLeod on reilu kolmekymppinen hiljattain miesystävästään eronnut merenneitojen tutkija.
Tom Avery on nelissäkymmenissä oleva radiotoimittaja, joka juontaa suositun ohjelmansa öisin. Tom on ollut kolmesti naimisissa, ja odottaa vielä sitä oikeaa.
Tom ja Fay ovat itseasiassa olleet jo kaksi vuotta naapureita kummankaan huomaamatta. Kuin sattumalta he kuitenkin kohtaavat (vasta kirjan puolessa välissä, josta olen vähän näreissäni) lasten syntymäpäivillä ja alkavat tuntea välittömästi mieletöntä vetoa toisiinsa.

Rakkauden tasavalta ei missään nimessä ole perinteisen siirappinen höttöromaani, vaan älykäs ja hienotunteinen. Kirja ei ärsytä tai käy päälle rakkauden hehkutuksineen, vaan tekstiä voi todentotta nauttia vähän tai paljon kerrallaan. Pidin lukutavastani lukea tätä vähän kerrallaan (lähinnä bussissa), pystyin fiilistelemään Shieldsin upeaa kirjoitustapaa aivan rauhassa ja makustellen. En välttämättä muistanut mitä edellisellä bussimatkallani oli kirjassa tapahtunut, mutta teos antaa sen aika helposti anteeksi. Tässä kirjassa jokainen tapahtuma ei ollut niin tärkeä, vaan se tunnelma.

Uskomatonta, mutta minä huomasin tuntevani jonkinlaista vetoa Tom Averyyn! Useimmiten vain pidän henkilöistä, mutta tämä lienee jo jonkinlaista ihastumista :D Tomissa oli hyvin inhimillisiä puolia (hän ei ollut missään nimessä mikään prinssi Uljas!), mutta samalla hän oli charmikas, älykäs ja ihana.
Kirja tuntui rakkaustarinaksi kuitenkin aika pitkältä, kuten aiemmin sanoin, päähenkilömme kohtasivatkin vasta kirjan puolivälissä. Oli toki hienoa, että Shields näytti lukijalle heidän yksinäistä arkeaan, mutta ei nyt 200 sivun verran sentään! Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen lukukokemus, seuraavaksi aion kokeilla Shieldsilta novelleja!

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 433
Suomentanut: Hanna Tarkka
Kansi: Fennopress
 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Eräänä talvisena päivänä 24-vuotias Miska huomaa seisovansa Aurinkoisen hoitokodin ovella kukkakimppu kädessä. Hän sai äidiltään topakan pyynnön viedä heidän sukulaiselleen Birgitalle piristykseksi kukkia. Miska tapaa jalattoman, viinaa himoavan, suoria sanoja suustaan sylkevän Birgitan, jolle tavallisten kukkien lisäksi hän antaa marisätkän. Sätkä kelpaa Birgitalle viinan korvikkeeksi ja Miska saa ensimmäisen kahisevan kirjekuorensa.Rahaa Miska ei kuitenkaan haluaisi, hän vain yritti olla mieliksi jalkansa menettäneelle alkoholistille. Birgitta ei kuitenkaan käsitä Miskan kiltteyttä ja tyrkyttää setelinsä melkein väkisin köyhälle pojalle.
Jottei nuoren miehen huumebisnes tee kirjasta liian yksinkertaista, Miskan ystävyys parhaaseen (ja ainoaan) kaveriin Villeen rakoilee. Ville on nimittäin tavannut Emman, Manalan porton. Hajottaako Villen uusi tyttöystävä ja Miskan sekava käytös heidän välinsä kokonaan?

En ikinä usko hauskoiksi kehuttuja kirjoja oikeasti hauskoiksi ennen kuin olen lukenut ne itse. Kukkia Birgitalle kannatti ehdottomasti lukea, kirjahan oli aivan hulvaton! Monesti minua hymyilyttää tai saatan vähän hymistä kirjalle, mutta nyt minun piti oikeasti pidätellä itseäni etten olisi ulvonut naurusta bussissa matkalla töihin.
Tiuraniemi on ottanut hyvin haltuun ehkä vähän saamattoman nuoren miehen ajatukset ja tunteet. Lukija pääsee aika nopeasti tutustumaan resuisen ulkokuoren alla olevaan Miskaan ja hänen sisällään oleviin viisaihin ja kauniisiinkin ajatuksiin. Noin nuoreksi mieheksi Miskassa oli jopa yllättävää kyynisyyttä ja epätoivoa, mistä kuitenkin hänessä pidin. Myös Miskan suhdetta ystäväänsä Villeen tarkastellaan kirjassa aivan tarha-ajoista ja ilmassa aistii aitoa kiintymystä ja ikävää. Ehkä välirikko oli kuitenkin liioiteltua mikä latisti lukukokemustani. Vaikkei meillä Miskan kanssa ihan samanlaisia aatteita ollutkaan, hänellä oli ihanan suuri sydän ja samaistuin häneen jollain tasolla.

Hoitokotiteemasta nautin suunnattomasti. Kaikki tuntui pelaavan Aurinkoisessa päällisin puolin hyvin, (lukuunottamatta sitä etteivät asukkaat saaneet lauantaimakkaraa) ja oli ihanaa tutustua hoitokodin muihinkin asukkaisiin. Pidin kaikista kirjan hahmoista aika lailla, paitsi Birgitasta. Olihan hänessäkin inhimillisiä pilkahduksia, mutta silti päälimmäisenä ajatuksena minulla on: "Jestas, mikä akka!"
Kirja on hyvinkin vapauttava sen tavalla käsitellä asioita ja tunsin itseni hyvien keveäksi tätä lukiessani. Sen painavista aiheista huolimatta.

Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 256
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pääsylippuni uudelle matkalle

Viikon kuluttua olen tehnyt viimeisen työvuoroni parturi-kampaajana ja nautin yli kahden viikon lomastani. Tammikuussa minusta tulee hoitotyön opiskelija ja 3,5 vuoden kuluttua sairaanhoitaja. Olen äärimmäisen onnellinen. Melkein kolmeen viikkoon en edes uskonut tätä todeksi, mutta nyt osaan olla itsestäni ylpeä. Halusin tätä aivan valtavasti ja nyt hyväksymispäätös katsoo minua takaisin kaiken nähdyn vaivan jälkeen.

P.S. Tästä postauksesta sopii muistuttaa minua, kun rutisen koulutehtävistä muutaman kuukauden kuluttua.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ernest Cline: Ready player one

Ernest Clinen ällistyttävän tarkassa ja tapahtumarikkaassa esikoisromaanissa on vuosi 2044. Maailma ja yhteiskunta tuntuvat kansalaisten mielestä ahdistavilta ja epävakailta, joten he kaikki ovat suorastaan lukkiutuneet tietokoneidensa äärelle elääkseen omaa elämäänsä James Hallidayn luomassa virtuaalimaailma OASISissa. OASISissa jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi itse suunnitellun hahmon, lukemattomien kaupunkien ja planeettojen johdosta. Nuori mies Wade Watts on yksi pelaajista. Hän on tuntenut aina olevansa epäsuosittu, mutta OASISta hänkin on löytänyt ystävän, jonka kanssa jakaa kaiken yksityisessä chattihuoneessa virtuaalikoulun jälkeen.

Jotta romaaniin saataisiin vielä punainen lanka, niin kuuluisa pelisuunnittelija James Halliday on kuollut. Huikean omaisuutensa ja Oasisin johtajuuden hän on luvannut testamentata sille, joka löytää niin kutsutun pääsiäismunan. Munan löytääkseen pitää selvittää 3 porttia, joiden avaimet löytää vain pikkutarkalla tiedolla Hallidaysta itsestään ja siitä, mille Halliday elämänsä omisti; peleille, 1980-luvun musiikille ja elokuville. Peli on kuitenkin pyörinyt jo kuukausia tulostaulun näyttäessa nollaa, kunnes Wade pistää pelin käyntiin saadessaan ensimmäisen avaimen.

Konsoli- ja tietokonepelikokemukseni rajoittuvat nuorena pelattuihin Super Marioon (okei, meillä on mummulassa yhä kunnon old school nintendo, pelaan vieläkin), Barbie Race & Rideen (muistan vieläkin, kun isä osti sen minulle käytettyjen pelien liikkeestä ja se maksoi 99 markkaa... Huippu peli!) ja Harry Potter -peleihin. Lähdin siis melko vieraille vesille hypätessäni Ernest Clinen maailmaan. Cline nimittäin viljeli jatkuvasti viittauksia eri peleihin ja kirjassa jopa pelattiin monia niistä! Murto-osan ymmärtäneenä (Pac-Man-pelin kuvaus oli yksi harvoja, joissa oikeasti pysyin kärryillä) tiedän, että monet aiheesta kiinnostuneet nauttivat suunnattomasti tätä lukiessaan, mutta ei oma tietämättömyyteni estänyt minua ollenkaan onneksi pitämästä kirjasta!
Kirja olisi luultavasti ansainnut enemmänkin pusuja kuin 3½, mitä nyt tulen tälle antamaan. Mutta aloitin tämän kirjan lukemisen helmikuussa ja lopetin eilen. Kirja on melkoinen tiiliskivi ja kadotin kiinnostukseni kirjaan ja en lukenut sitä pitkään aikaan. Uskon, että jos olisin jatkanut sinnikkäästi lukemista ja saanut tämän loppuun vaikka kuukauden sisällä aloittamisesta, pisteet olisivat paremmat.
En vieläkään voi lopettaa ihmettelemistä, miten Cline onkaan saanut keksittyä näin tarkan utopian jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöden. Huomasin lukiessani välillä vertaavani koko juonen ja aivan uuden maailman rakentamista J.K. Rowlingin työhön Harry Pottereiden kanssa. (En nyt tietenkään väitä, että tämä päihittäisi Potterit, mutta laajana vertauskuvana se kävi mielessä) Cline olisi minusta voinut hyvin luoda tästä vaikka trilogian ja tuoda lisää uusia haaroja tarinalle ja syventää elämää OASISissa.
Jännitystä kirjasta ei puuttunut lainkaan (käteni suorastaan tempoivat sivuja eteenpäin viime yönä tätä lukiessani), sen sijaan ihmettelen mikä tarve Clinella oli sijoittaa melkein väkisin myös romanssia kirjaan. Vai sopiko se jonkun mielestä tähän? 
Kirjan elokuvaoikeudetkin on jo myyty Warner Brothersille ja maltan tuskin odottaa miltä OASIS näyttää valkokankaalle. Saavatko katsojatkin omat visiirit päähänsä?

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 510
Suomentanut: J. Pekka Mäkelä
Kansi: Tuomo Parikka


lauantai 7. joulukuuta 2013

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkolan esikoisromaani Unelmansieppaaja on kolmen hyvin erilaisen ihmisen tarina. Tai oikeastaan neljän. Kirja nimittäin alkaa siitä, kun kirjailija Ville Siikala hyppää metron alle ja kirjallisuudenopiskelija (ja kyseisen metron kuljettaja) Roosa alkaa tutkia kirjailijan elämää ja tuotantoa. Roosan ottaessa Ville Siikalasta itselleen pakkomiellettä, hän yrittää unohtaa hankalan poikaystävänsä Janin ja sen miten hänen muutettuaan Helsinkiin kaikki on mennyt pieleen. Lisätietoja kuolleesta kirjailijasta hän hamuaa Tapiolta, keski-ikäiseltä mieheltä jolle koripallo oli ennen ammatti ja elämä, nykyään hän kuljettaa vanhoja SM-mitalejaan pantattavaksi saadakseen edes vähän taskurahaa. Roosan ja Tapion lisäksi Villeen liittyy Aki, joka yrittää päästä lapsuuden traumoistaan ja voittaa kaikkien kunnioitus painonnoston Suomen ennätyksellä.

Pasi Pekkola oli ehdolla tavoittelemassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa vuoden parhaasta esikoisromaanista. Ja täysin ansaitulla paikalla, Unelmansieppaaja oli nimittäin loistava! Tosin, kun kuulin Pekkolan olevan entinen koripalloilija, mietin mahtaako kirjassa olla liikaa merkkejä hänen edellisestä ammatistaan. Koripalloahan kirjassa pelattiin, mutta hyvin sopivissa suhteissa kuitenkin.
Nautin kovasti Pekkolan luomasta henkilöstä, jota ei enää ole olemassa, mutta joka kuitenkin yhdistää kirjan päähenkilöt toisiinsa. Näkökulmavaihtelut toimivat tässä kirjassa erinomaisesti, oli mahtavaa "tunnistaa" kirjan toiset päähenkilöt, kun kirjan kertoja vasta kuvailee tuntematonta hujoppia Stockmannin kellon alla.

Juonen monikerroksisuus sai minut ehdottomasti innostumaan koko ajan vain enemmän, en pitkästynyt kertaakaan Unelmansieppaajan parissa. Mietin, johtuiko se vain minusta vai olivatko Tapion osuudet pidempiä kuin Roosan tai Akin? Vaikka kirjassa oli aika maltillinen urheiluosuus, Tapion koripallojahkailut saivat minut vähän ärsyyntymään! Kun Tapion elämä sai puhtia, innostuin minäkin hänestä :) Roosa oli hahmoista suosikkini ja ihastelinkin miten hyvin Pekkola pystyi astumaan nuoren opiskelijanaisen kenkiin. Upeita ajatuksia ja tunteita. Hyvin rakennettu romaani, jota lukiessa mm. rakastuin, masennuin, koin urheilun huuman ja voitin omat pelkoni.


Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 343
Kansi: Timo Mänttäri


perjantai 6. joulukuuta 2013

L. M. Montgomery: Sininen linna

                                      

Sininen linna oli loppuvuoden lukupiirikirjamme. Olen lukenut aiemmin Montgomerylta vain pari kirjaa, mutta tämä vaikutti silti hyvin erilaiselta hänen kirjakseen. Odotukseni olivat silti korkealla takakannen luettuani.

Valancy Stirling on 29-vuotias sukunsa alistama vanhapiika, joka ei ikinä ole saanut kehuja ulkonäöstään. Kaikki tämä on tehnyt Valancyn harmaaksi seinäruusuksi, joka ei uskalla edes aivastaa julkisesti. Valancyn pelastus on hänen mielikuvituspaikkansa, Sininen linna, jonne hän uppoutuu aika ajoin. Sinisen linnan valtiattarena hän on onnellinen, vain linnan valtias on kateissa.
Täytettyään 29 vuotta, Valancy ei kuitenkaan tunne olevansa terve ja menee lääkärin vastaanotolle. Hän saa kuulla olevansa hyvin sairas ja lääkäri lupaa hänelle vuoden elinaikaa. Valancy päättää ettei enää haaskaa aikaansa onnettomana sukunsa kourissa, vaan haluaa elää oikeaa elämää viimeiset hetkensä.

Pidin kovasti tästä kirjasta! Vaikka kirja kiinnostikin minua ennen lukemista, se oli silti parempi kuin mitä takakansi antoi olettaa. (Myönnettäköön, että vajaa kolmekymppisen mielikuvitusmaailma nimeltä Sininen linna sai minut nostamaan kulmakarvojani vähän epäuskoisena) Huolimatta siitä, että kirja oli nimettykin melko dramaattisesti Siniseksi linnaksi, se ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa mitenkään yltiöromanttinen pilvilinnakirja, vaan siinä oli myös melko ankeita ja arkisia sävyjä.
Valancy, hänen sukulaisensa ja muut hahmot olivat stereotypisia, mutta Montgomery oli silti osannut luoda heidät hyvin hauskasti ja ironisestikin. Hahmot olivat ehkä jopa tahallaan ärsyttäväksi tehtyjä, mutta en silti voinut olla pitämättä kaupungin pahamaineisesta ja salaperäisestä Barney Snaithista. 
Huomasin tässä kirjassa hyvin erilaista ja jopa ovelaa huumoria, mitä aiempiinkin lukemiini teoksiin olisin halunnut. Huumorin lisäksi Montgomeryn tyyli kirjoittaa on aika sukkelaa ja helppoa, mutta silti minua harmitti kirjassani olevat kirjoitusvirheet, joita jatkuvasti pisti silmään.
Kaiken kaikkiaan kirjassa oli tärkeä sanoma ja Sininen linna oli kokonaisuudessaan ihastuttava. Se ei ollut liian lapsellinen ja sinisilmäinen (päähenkilön lapsellisuudesta huolimatta ;) ), mutta kirjan lukeminen tuntui vapauttavalta ja sai minulle hyvän mielen!

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 280
Suomentanut: A.J. Salonen
Kansi: ?

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Felix Weinberg: Poika 30529

Olen lukenut melko paljon fiktiivisiä kertomuksia holokaustista, mutta oikeiden ihmisten kokemuksista olen tuskin lukenut paria kirjaa enempää. Osittain myös tästä syystä, halusin lukea tsekkoslovakialaisen 12-vuotiaan Felix Weinbergin elämästä viidellä eri keskitysleirillä. 65 vuotta Felix oli vaiti, mutta viimeisinä elinvuosinaan hän päätti kertoa tarinansa perheelleen ja muille ihmisille.
Hitlerin ja sodan jyllätessä Felixin isä lähti Englantiin järjestelemään hänen perheelleen turvaa. Isän ollessa poissa perheensä luota, Felix, hänen veljensä ja heidän äitinsä joutuvat keskitysleirille. Vuoden ajan he asuvat Terezinissa, leirillä joka suunniteltiin etuoikeutetuille ja arvostetuille juutalaisille. Felix kertoo, että vaikka leirillä kuoli tuhansia ihmisiä, Terezin oli leireistä helpoin. Nälästä ja taudeista huolimatta tarjolla oli lapsille koulua ja muille kulttuurielämyksiä. Terezinia pidettiin mallileirinä, jota esiteltiin myös Punaisen ristin väelle. Aikanaan Felix kuitenkin joutui Auschwitziin ja eroon perheestään. Ja entistä rajumpi taistelu kuolemaa ja luovuttamista vastaan alkoi.

Hyvin mielenkiintoinen ja tiivis paketti! Vaikka toinen maailmansota ja keskitysleirien kauhut eivät ole uusia asioita, jokaisessa lukemassani kirjassa on aina jotain uutta opittavaksi. Tässä se oli ehdottomasti Terezinin keskitysleiri. Googletinkin kyseisen paikan heti saadakseni lisää tietoa.
Toisin kuin monissa muissa holokaustikirjoissa, (tässä en nyt erittele faktaa ja fiktiota) Felix Weinberg ei missään nimessä halua mässäillä tai korostaa kokemiaan julmuuksia. Hän keskittyy ympärillä oleviin suhteisiin, ihmisiin ja siihen mitä tapahtui ennen leirejä ja niiden jälkeen. Weinberg on älykäs kirjoittaja, joka ymmärtää miksi tunteiden ja ajatuksien läpikäyminen tällaisessa kirjassa on tärkeää. Tästä syystä kirjasta ei tule ihan niin raskas, vaan kirjan voi lukea herkempikin ilman fyysisiä pahoinvointeja.
Vaikka kirjan loppupuoli ei pitänyt minua imussaan, olen rehellisesti sitä mieltä, että kirja olisi voinut olla paljon paksumpikin. Weinberg kertoo kirjassaan pieniä muistoja sieltä täältä nuoruudestaan, elämästään sodan jälkeen, mutta hän kuitenkin tuntui minusta niin kiinnostavalta ihmiseltä, että olisin halunnut tutustua häneen vielä paremminkin.
Felix painottaa, ettei halua leimaantua leiriltä selviytyjäksi (mitä hän tietenkin on), vaan halusi olla arvostettu professori ja hyvä isä muiden tietämättä taustoja. Pidän siitä, miten Felix kertoo leiriltä selviytymisen tarkoittaneen suurta itsekkyyttä ja piittaamattomuutta, eikä suinkaan sankaruutta. Olin myös yllättynyt Weinbergin halveksuvasta asenteesta jo sodan aikana vartijoita kohtaan. Puhumattakaan siitä, että hän vuosikymmeniä myöhemmin ajaessaan moottoripyörää, käyttää Buchenwaldin vartijan entistä työtakkia! Tämän kirjan perusteella en voi sanoakaan pitäväni vuosi sitten kuollutta Weinbergia sankarina, mutta älykkäänä ja vilpittömänä ehdottomasti.

Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 182
Suomentanut englannin kielestä: Jere Saarainen
Kansi: James Hutcheson
P.S. Kaksi viikkoa sitten muutimme uuteen kotiin. Siitä lisää myöhemmin.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lisa See: Pionin rakkaus

Pionin 16-vuotissyntymäpäivien alla hänen sukutalossaan esitetään Pionipaviljonki -ooppera, jota talon naiset pääsevät sermin taakse kuuntelemaan. Sermin raosta Pioni näkee yleisön joukossa hurmaavan nuoren miehen, johon rakastuu oitis. Pioni tapaa sattumalta saman nuorukaisen puutarhassa, eikä voi olla unohtamatta tätä. Pioni on kuitenkin kihlattu jo toiselle, miehelle jota hän ei ole ikinä aiemmin tavannut, ja hänen kanssaan hänen on määrä mennä naimisiin ja saada paljon poikia.
Pionin ja miehen salaisesta kohtaamisesta huolimatta Pioni rakastuu myös oopperaan ja tekee Pionipaviljongista itselleen kovan pakkomielteen ja huomaamattaan nääntyy huoneessaan kuoliaaksi. Traagisesta käänteestä huolimatta tarina ei suinkaan lopu päähenkilömme kuolemaan.

Olen pitkään odottanut Lisa Seen kirjojen lukemista. Pionin rakkaus löytyi kolmelta meiltä lukupiiriläiseltä hyllystä, joten päädyimme siihen.
Pionin rakkaus oli kuitenkin hyvin erilainen kirja kuin mitä takakannen perusteella kuvittelin. Vaikka takakannessa kerrotaankin Pionin riutuminen lemmensairaudessaan, en silti olisi odottanut tarinan muuttuvan noin radikaalisti. Tarinan seuraaminen kuolleen näkökulmasta oli hyvin erilaista, mutta en täysin vakuuttunut siitä. Kirjailija oli kyllä tehnyt hienoa työtä tutkiessaan kiinalaisia uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä ja sielujen jakautumisesta, sitä ei voi kieltää. Vaikka välillä pääsinkin kirjan imuun mukaan, sai kirjan kuvaukset erilaisista helveteistä ja haamujen kohtaamisista minut nostelemaan kulmakarvojani epäuskoisena. 1600 -luvun Kiinasta, uskomuksista ja naisen elämästä suljettujen ovien sisältä hyvinkin kiinnostavia asioita, mutta kaikki samassa kirjassa oli ehkä vähän liikaa! Pelkästään kirjassa puhutussa vallanvaihdossa oli mielenkiintoisia kohtia, joista olisi saanut paljon lisää. Ehkä eivät olleet olennaisia Pionin tarinan kannalta, mutta tuntui hölmöltä raapaista jostain suuresta aiheesta pinnalta, mutta jättää se sitten satunnaisiin huomautuksiin.

Olihan kirja melko traaginen, mutta pidin toivosta joka siinä oli koko ajan yllä. Pioni ei ollut ollenkaan melankolinen tai epätoivoinen hahmo, vaikkei hänellä nyt helppoakaan ollut. Chenin sukutalon muutkin naiset jäivät mieleeni, erityisesti Pionin äiti, joka oli ulkoapäin niin vankkumaton, mutta kirjan loppupuolelta häneenkin tutustui paremmin.  Kirja antoi äänen minulle aivan uudenlaisille naisille. Vaikka kirja päätyi arvosteluasteikossani sellaiselle ihan ok/kelpo -tasolle, sain hyvin mielenkiintoisen 400 sivun matkan naisten elämään 1600 -luvun Kiinassa, joiden säädyllinen elämä sidottuine jalkoineen oli minulle uusi kokemus. Tarina pysyy mielessäni vielä toistaiseksi.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 417
Suomentaja: Hanna Tarkka
Kansi: Anna Makkonen


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Luin vuoden alussa Kari Hotakaisen Ihmisen osan, joka oli mielenkiintoinen lukukokemus. Syksyllä ilmestyi trilogian päätös(toinen osa; Jumalan sana siis lukematta!) ja Luonnon lakiin oli tartuttava oitis. Maalämpöyrittäjä Rautala on joutunut auto-onnettomuuteen ja opettelee nyt elämistä uudelleen liikuntakyvyttömänä, muista ihmisistä riippuvaisena. Sairaanhoitaja Laura hoitaa monien muiden potilaidensa ohella Rautalaa ja kuuntelee salaa siivouskomerossa Megadethia. Hänen tekisi mieli ojentaa esimerkiksi juuri tuota onnettomuudessa ollutta pienyrittäjää, joka hourailee kuiteista ja veron kierrosta. Rautalan vanhemmat Väinö ja Kerttu, omaishoitaja ja hoitoa tarvitseva, ovat myös hyvin mielenkiintoisia hahmoja kirjassa. Lisäksi on viimeisillään raskaana oleva poliittisesti vihreä Mira, Rautalan tytär.

Kenellekään tuskin lienee uusi uutinen. että Hotakainen joutui itse auto-onnettomuuteen maaliskuussa 2012, ja tämä kirja sivuaa jonkin verran hänen omaa elämäänsä. Seurasin mielenkiinnolla Rautalan matkaa onnettomuudesta kotiutumiseen ja samalla muidenkin sivuhahmojen elämää. Teksti oli hyvin tajunnanvirtaavaa ja nopealla juoksulla kulkevaa dialogeineen ja Rautalan omine mietteineen. Hauskuutta tietenkään unohtamatta. Vaikka tätä tarinaa tuskin hauskaksi on tarkoitettu, niin ilahduin miten hyviä tilanteita Hotakainen on onnistunut luomaan sivuille.
 Tuntui hyvin inhimilliseltä miettiä noin äkkimuuttuneessa tilanteessa omia asiakkaita ja omia tuloja, vaikka tärkeintä olisi tietysti keskittyä toipumiseen. Mutta ymmärrän, että maatessa osastolla viikkoja tuollainen tuntuu tärkeältä. Mutta kun aletaan puhua todellisista summista ja siitä murto-osasta minkä itse maksaa, silmät aukeavat ja yhteiskunta näyttää erilaiselta. Luonnon laki näyttää millaista on olla veroparatiisissa.

Kirjan ehdoton suosikkihahmoni on Laura. Hänestä kerrotut kohdat olivat tarkkoja ja aitoja. (Tosin Megadethin kuunteleminen siivouskomerossa ei välttämättä ole aitoa, mutta ihan mielettömän hyvä lisä!)  Sen sijaan Mira suvaitsevaisine aatteineen ja leikkaajan kursiivilla merkityt kohdat jäivät minulle vähän etäisiksi. Mutta kaiken kaikkiaan loistava kirja, jota voin suositella kaikille luettavaksi, erityisesti kuitenkin pienyrittäjille.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 283
Kansi: Elina Warsta


tiistai 15. lokakuuta 2013

Vaihdoin punttisalin kirjahyllyn siivoamiseen



Kyllästyin eilen kirjahyllyjeni värijärjestykseen ja päätin kokeilla lähes päätöntä sommittelua. Pokkarit, Otavan kirjasto ja Keltainen kirjasto ovat aakkosjärjestyksessä, mutta muuten yritin tehdä mahdollisimman siistin näköiset hyllyt laittamalla samankorkuisia kirjoja vierekkäin. Ei näitä nyt aivan viivoittimella ole mitattu, mutta yleisvaikutelma on kivan näköinen! Yllättävän paljon eroa edelliseen "perunapeltoon". Monta tuntia tässä kesti ja nyt kädet ovat hellänä kirjojen nostelusta :)

Pari viikkoa sitten esittelemäni uusi kirjahylly tuli rytinällä alas sunnuntaina. Ehkä tiiliskivien paikka ei ollutkaan siellä ;) Nyt on paremmat ruuvit ja proput ja enemmän pitoa. Päätin kuitenkin olla uhmaamatta ylempää tahoa ja täytin hyllyn vähän kevyemmillä pokkareilla. Seuraavat pari yötä ajattelin kuitenkin nukkua pää jalkopäädyssä varmuuden vuoksi..

Mitäs pidätte?

torstai 10. lokakuuta 2013

Hullut päivät

Tämä aika tavallinen tarina siitä, miten minun piti mennä ostamaan vain kasvojen puhdistustuote. Tuntia myöhemmin istuin bussissa yhden vaatekassin ja kahden kirjakassin kanssa. (Tänään kävin hakemassa sitten sen naamamömmöni ja piparisuklaata.) No, lupaan pysyä nyt jonkin aikaa kaukana kaikista kirjakaupoista!

 Perinteiseen tapaan pokkarit olivat Akateemisessa 3,90 ja niitä on yleensä kahmittu aika monta. Nyt päädyin ottamaan vain Yann Martelin Piin elämän, jonka lukemisesta olen tovin haaveillut. ( Tässä elokuvapokkarissa on mielestäni hienompi kansi kuin kovakantisessa!) Nyt pitäisi käydä varastossa katsomassa onko minulla tuo leffakin vai olenko vain kuvitellut..
Yiyun Lin Kultapoika, smaragdityttö ja Hollinghurstin Vieraan lapsi ovat kirjoja, joita en millään ole raaskinut normaalihintaisena ostaa. Nyt 12,90 ja 9,90.
 
Tilasin keväällä Akateemisen verkosta Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, mutta kuukautta myöhemmin kauppa peruutti tilaukseni, sillä painos oli loppu. Nyt tämä löytyi englanniksi, eiköhän se mene niinkin. Gillian Flynnin Dark Places ja Sharp Objects vaikuttivat kiinnostavilta. Englannin kieliset pokkarit sai 4,90 eurolla kipale :)
Eeva Kilven Kuolinsiivous ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen olivat muistaakseni 12,90 e kappale. Olen todella innoissani Waltarin kirjasta!!

Yritän nykyään ostaa vähemmän elokuvia kuin ennen, (En ole suuri elokuvafriikki, mutta silti niitä aina kerty.. Tai sanotaan nyt näin, että pakolliset sarjat (Muumit, Sex and the city, Pako, Criminal Minds) vievät suuren osan tilasta) mutta nämä kaksi oli pakko saada. Les Misérables ja Anna Karenina 5,90 kappale. 

Vapaapäivän viettoa jatkan luultavasti nyt glögillä ja Olivia -lehden kanssa :) Ihanaa Aleksis Kiven päivää kaikille!
Oletteko käyneet hulluttelemassa? Mitä ostitte?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tuomas Kyrö: Miniä

Olimme eilen äitini kanssa Turun Linnateatterissa katsomassa Tuomas Kyrön Miniä -kirjaan perustuvan teatteriesityksen nimeltä Miniä. Kirja oli minulla vielä lukematta, joten tartuin siihen sunnuntai-iltana ja äkkiä tämän lukaisikin.

Miniässä tutustutaan tarkemmin mielensäpahoittajan miniään ja hänen suhteeseen appiukkoonsa. Mielensäpahoittaja on omassa kirjassa kertonut miniästään sen verran, että hän tykkää halailla. Ja se olikin miniän ensimmäinen tekemänsä virhe heidän ensitapaamisellaan.
Miniä on viettämässä rauhallista viikonloppuaan, kun mies soittaa ja kertoo, että appiukko on nyt loukannut jalkansa ja tulee heille muutamaksi päiväksi. Aviomies itse jää vielä isänsä kotikonnuille Sysi-Suomeen hoitamaan asioita lasten kanssa. Miniä on aina panostanut uraansa, koti ja lapset ovat jääneet miehen vastuulle. Mistä nyt loihditaan ukolle kelpaava ateria, yhteistä puhuttavaa tai kunnon kahvia? Entä kun kaupan päälle venäläiset kauppakumppanit saapuvat kaksi päivää ajoissa ja on otettava appiukko töihin pahoittamaan mielensä?

Olipas tässä hauska ja mukavan nopeatempoinen kirja! Oli mielenkiintoista lukea tuosta vähän äksystä, mutta sisimmässään lämpimästä ukosta jonkun toisen ihmisen näkökulmasta. Miniä olikin tähän hauska vaihtoehto, vähän etäinen henkilö, mutta silti pitää yrittää olla mieliksi. Uskomatonta millaisiin suorituksiin tai tilanteisiin ihminen voi joutuakaan, kun sekä appiukkoa ja pomoa on miellytettävä ;) Oli hyvin erikoista, miten erilaiselta mielensäpahoittaja vaikuttikaan, kun hän ei ollut kertojana! Hänhän oli paikoin aika hemmetin rasittava!
Lukija ehtii alussa tutustua miniään ja hänen ajatuksiinsa appiukosta ennen tämän saapumista perujen kanssa. Kirjan puolen välin jälkeen alkaakin farssinomainen ja hulvaton dialogi ja uudet käänteet. Kyrö on luonut taas kerran hauskan tarinan, (jota olisi voinut venyttää vielä muutamalla kymmenellä sivulla!) kuitenkaan tekemättä mielensäpahoittajasta tylsää ja kulunutta juttua.

Kuten aikaisemmin lukemani Mielensäpahoittaja, tämäkin sisälsi kaiken huumorin keskellä hyvinkin herttaisen lopun, joka sai minut hyvälle mielelle. Teatterikokemus oli myöskin todella onnistunut ja Merja Larivaara oli tosi hyvä miniän roolissaan. :)


Kustantamo: Kirjakauppaliitto
Sivumäärä: 122
Kansi: Eevaliina Rusanen




torstai 3. lokakuuta 2013

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla


Maija Vilkkumaa on minulle tärkeä artisti. Vuosikymmen sitten äiti osti meille kotiin Vilkkumaan Ei -albumin ja sitä jammailtiin monta vuotta ja uudet levyt on myös sen jälkeen ostettu. Kun äitini kuuli, että Maija Vilkkumaa on huomenna kirjamessuilla puhumassa esikoiskirjastaan, sain oitis seuralaisen messuille. Myös lauantaina minut löytää messuilta :) Jee!! Huippu viikonloppu tulossa!

Nainen katolla oli pakko lukea ennen messuja ja tällä kertaa luin poikkeuksellisesti e-kirjana.
Vilkkumaa on sisällyttänyt esikoiseensa monen ihmisen äänen ja tarinan. Kaikki alkaa kirjoituskurssilta, jossa miehestään etääntynyt kahden lapsen äiti Silja on kirjoittanut alteregostaan jatkotarinan. Alterego on heijastus hänen menneisyydestään, hetkestä tyttöduon Glittergirlsin jäsenenä. Kirjoituskurssia pitää puolipakosta Ville, äidinkielenopettaja, jonka avioliitto rakoilee. Linda puolestaan on suorastaan rääväsuinen stand up-koomikko, joka voisi olla melkein kuka tahansa suomalainen nuori taiteilija.

Täysin varauksetta en Vilkkumaahan kirjailijana ihastunut, mutta olen iloinen että luin tämän. Kirjan juoni tiivistyi ehkä vähän turhan loppupuolella, olisin kaivannut enemmän toimintaa muihinkin kirjan osiin. Ei sillä, että olisin pitkästynyt ennen loppupuoliskoa. Kirja oli täynnä hauskoja ja ajankohtaisia yhteiskuntapohdintoja, jotka oli kirjoitettu älykkäästi ja ehkä hieman ironisesti. Välillä minua harmitti, että olin väsynyt tietokoneen näytöltä lukemiseen ja en varmasti saanut kirjasta kaikkea mahdollista oivallusta ja iloa irti.
Kuten aiemmin totesin, Linda oli erittäin uskottava hahmo ja hänen osuuksista nautin luultavasti eniten. Hän tuntui joillain ilmaisuillaan ja mielipiteillään muistuttavan myös minua. Toisaalta hän oli ärsyttävän kärkäs, mikä ei muistuta minua ollenkaan.. Linda saattaa kyllä tuntua monen lukijan mieleen liian negatiiviselta ja kapinalliselta, mutta mielestäni hän oli piristävä hahmo. Linda yksin päähenkilönä ei varmasti olisi toiminut näin hyvin.
Vilkkumaan tyyli kirjoittaa on kuitenkin tunnistettavissa. Yhtä lailla hänen kappaleistaan löydän kohtia ja paloja, jotka pistävät minut miettimään, nauramaan ja tutkiskelemaan omaa minuuttani. Nainen katolla käskee minua olemaan rohkea ja nauramaan elämän vastoinkäymisille.

 Kustantamo: Kaiku Books
Sivumäärä: 334
Kansi: Joel Melasniemi

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Peter Franzénin esikoisromaanista pyörii tällä hetkellä leffateattereissa elokuvaversio. Sovin meneväni huomenna katsomaan tätä ystäväni kanssa, joten otin kirjan nopeasti lukuun ennen maanantaita.

Pete on kirjan alussa alle kouluikäinen poika Lounais-Lapista. Hän asuu äidin, isäpuolen ja pikkusiskon kanssa. Äiti on ihana ja kiltti ja pikkusiskokin ihan kiva, vaikka välillä vähän hölmö. Pete kunnioittaa ja rakastaa myös isäpuoltaan, mutta pikkuhiljaa Pete huomaa että alkaa vähän pelätä häntä. Isäpuoli suuttuu ihan hirveästi, kun Kake tulee Peten syntymäpäiville ja antaa pojalle upean polkuauton. Pete arvaa, että Kake on hänen oikea isänsä.
Tulee öitä, kun äiti ehdottaa Petelle ja pikkusiskolle, että lähdetään mummolaan yöksi. Petestä se on mukavaa, mutta huomaa että äiti pidättelee kyyneleitä.

Todella mielenkiintoinen kirja perheväkivallasta lapsen näkökulmasta. Lapsen mieli pehmentää tarinaa valtavasti, vaikkei Pete mikään tyhmä olekaan. Hän ymmärtää mitä äidin ja isän välillä tapahtuu, mutta luottaa aina mummon ja papan antamaan suojaan. Nautin suuresti Peten pienistä huomioista arjesta, ihmisistä ja paikoista. Peteä nauratti ja ilahdutti uskomattoman pienet asiat, ja näin ollen minullekin tuli hyvä olo. Kirja sai minut miettimään omia lapsuusmuistojani, mutta vaikka Pete eli hyvin epävarmassa ympäristössä hän tuntui ottavan kaikesta ilon irti!

Kirjan dialogit olivat poikkeuksetta hyvin voimakasta murretta ja en vain osannut paikantaa sitä mihinkään. Jossain vaiheessa kirjassa kuitenkin mainittiin Lappi ja satoihan vappunakin räntää, joten vihdoin ja viimein sain Peten perheen piirrettyä mielessäni tietynlaiseen ympäristöön. Kirjan murretta oli välillä vaikea käsittää, vaikka sitä olikin todella virkistävää lukea. Lukeminen kesti kauan, että ymmärsin kaikki puheenvuorot sivuilta.
Kirja koostuu pienistä ja aika nopeista hetkistä Peten elämässä. Yhdestä leikistä naapurin Pekan kanssa, liikuntatunnista tai mummon tekemistä pullista. Silti kirja on yksityiskohtainen, vaikkei Franzén jääkään jaarittelemaan lukijan kanssa. Pidin kovasti. Tämä kirja ei ole iloinen, mutta silti se sai minut kokemaan toivon ja onnen hetkiä.

Luin jostain blogista tämän olevan omaelämäkerrallinen romaani ja ensimmäisenä koulupäivänä opettaja kutsuukin häntä nimellä " Petteri Ransseen". Odotan nyt kovasti ensi viikon kirjamessuja, joissa ajattelin mennä kuuntelemaan Franzénia tämän kirjan juuri ilmestyneen jatko-osan tiimoilta. Jos saisi lisäselvyyttä asiaan :)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 320
Kansi: Markko Taina ja Magnus Scharmanoff


tiistai 24. syyskuuta 2013

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua ja Haruki Murakami: Sputnik- rakastettuni

Virpi Pöyhösen esikoisromaanissa on kaksi naista, Krista ja Kiira. Krista on nuori ja kaunis toimittaja, joka pitää salasuhdetta yllä työtoverinsa Harrin kanssa. He saavat yllättäen yhteisen työmatkan Tokioon, jossa heidän ei tarvitse peitellä tunteitaan kadulla.
Kiira on lukioikäinen nuori tyttö, joka palaa vaihto-oppilasvuodeltaan Wyomingista takaisin Turkuun. Wyoming oli arkinen ja tyhjä paikka, mutta silti se on muuttanut Kiiraa kovasti. Kiira muistelee vaihtarivuottaan lukijalle ja yrittää elää itsevarmasti uutta elämäänsä kuntosaleineen, hiusmuodonmuutoksineen ja ensimmäisine baarikierroksineen. Siihen mikä on Kiiran saanut janoamaan elämäänsä uutta, liittyy yksi punainen käsilaukku...

Aivan ihana kirja! Nautin jokaisesta lukuhetkestä Pöyhösen kirjan kanssa valtavasti! Tekstissä on ajatusta, mutta silti se juoksee eteenpäin kepeästi. Tällaista kieltä rakastan suunnattomasti. Kirja ei ole paksu, mutta silti ihailen miten Pöyhönen on rakentanut kokonaisen tarinan kahden ihmisen elämästä. Kirjan lopussa vielä kohtaus, jossa Krista on käymässä äitinsä luona ja paljastaa lukijalle hymytyttöpatsaansa, koko tarinan sanoma muuttui mielessäni täysin! Tulkintakysymys tietenkin, mutta minulle se oli jotenkin kirjan huipennus..

Kirja tuntui todella kotoisalta lukea, koska tapahtumat sijoittuivat Turkuun. Osittain myös Japanin matkalle ja Wyomingiin, mutta ne eivät kiinnostaneet minua samalla lailla. Niin arkinen tarina kuin tämä olikin, se iski minuun. Varsinkin Krista kielletyllä rakkaudellaan oli niin inhimillinen ja herkkä. Sydämeni meinasi särkyä aina, kun Harri lupasi tulla kylään muttei tullutkaan. Miten seuraavana päivänä Krista ei voinut olla töissä hänelle vihainen. Krista tuudittautui jatkuvasti pilvilinnoihinsa, eikä halunnut havahtua sieltä todellisuuteen. Vielä hetken hän halusi uskoa, että pian saisi Harrin omakseen.

Olen aiemmin ollut kuulemassa Pöyhöstä tästä hänen romaanistaan, mutta toivoisin ehtiväni myös ensi viikon kirjamessuilla kuuntelemaan häntä.

Kiitos vielä Sannalle kirjan lainaamisesta :)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 190
Kansi: Sami Saramäki


Haruki Murakamin Sputnik- rakastettuni on lojunut minulla jo muutaman kuukauden bloggaamattomien kirjojen pinossa. Täytyy sanoa, että jos juuri luettuna Sputnikista tuntui olevan vaikea kirjoittaa, niin nyt ainakin on! Pitääkin luvata, että pyrin kirjoittamaan luetuista kirjoista mahdollisimman pian lukemisen jälkeen.. Ja bloggaamattomien kirjojen pino on tarkoitus saada katoamaan tämän vuoden aikana!

Nuori ja älykäs opettaja K on salaisesti rakastunut Sumireen, tyttöön joka on boheemi kirjailijanalku.  Sumire rakastaa myös K:ta, mutta vain upeana ja luotettavana ystävänä. Sumire voi soittaa K:lle keskellä yötä puhelinkopista ja tietää saavansa miehen kaiken huomion.
Sumire itse tuntee vetoa vanhempaan Miuhun, jonka kanssa hän lähtee seikkailuun Kreikan saaristoon. Yllättäen K kuitenkin saa puhelun Miulta, joka kertoo Sumiren olevan kadonnut kuin tuhka tuuleen...

Taas kerran.. Upea teos. Tämä oli ensimmäinen Murakamini ja se vangitsi minut ensi sivuiltaan lähtien. Murakami ottaa lukijan hienosti haltuunsa taianomaisella kielellään ja antaa hänen soljua tekstinsä mukana kauniin kirkkaan veden mukana, jota puhaltaa päättäväinen tuuli.
Kirjassa oli jotain jännittävää ja ehkä maagistakin, mutta pidin siitä, koska Murakami ei missään nimessä lyö yli. Kaikki hänen luomansa hahmot olivat myös mielestäni upeita, mutta Sumiressa oli mielestäni jotain todella lohdullista ja ihanaa. Hän oli jotenkin todella kepeä ja samalla epävarma.
Kirja on hyvin älykäs kuvaus rakkaudesta, jota oli ihana lukea kevätpäivä rinnassa, kun muutenkin kaikki tuntuu vaaleanpunaiselta. Kirja sai minut haikeaksi ja onnelliseksi ihanine kansineen ja käsittämättömine loppuineen.  Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan Norwegian Woodin.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 252
Suomentanut: Ilkka Malinen
Kansi: Eevaliina Rusanen


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Jee!

Minulla oli lapsuudenkodissani pitkä puinen kummisetäni tekemä hylly, jossa oli kaikki Disney-elokuvani VHS:nä. Nyt vanhempieni remontoidessa kotiaan (vanhasta huoneestani tuli osa olohuonetta! Kääks!), äitini kysyi haluaisinko uuden hyllyn kirjoilleni. No tietysti!
Hylly on ihan paras, koska ei vie yhtään pienehköstä neliömäärästämme, mutta kuitenkin niin pitkä että siihen mahtuu muutama kymmen kirjoja. Maalasin ensin hyllyn valkoiseksi ja tänään poikaystävä kiinnitti hyllyn seinään. Järjestin myös sängynpäädyn kirjat uudelleen (olivat aivan liian piukassa, ylimääräiset löysivätkin paikkansa uudesta hyllystä), vaihdoin lakanat (jälkeen kuvan oton..) ja nyt minulla on niin ihana kirjapesä! Mieltä kohentaa reilun metrin verran tyhjää kirjan säilytystilaa uusille tulokkaille. Ei tarvitse taas hetkeen rypistellä otsaa, että mihin saisi vielä yhden kirjan.
Olen myös mietiskellyt tilanjakajan osalta, pitäisikö värijärjestyksestä luopua ja keksiä jotain uutta vaihtelua :)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Pertti Lassila: Ihmisten asiat

Pertti Lassilan esikoisromaani valottaa erään iäkkään naisen sielunkuvaa tämän jäätyä leskeksi pitkästä avioliitosta. Nainen palaa ajatuksissaan muistoihinsa (niihin satunnaisiin joita hänellä on jäljellä) ja pohtii ihmisten syvällisiä asioita viisaasti ja yksinkertaisesti. Vanha nainen on yksin, lapsia ei ole (kuka niitä nyt riesaksi loppuelämäkseen) , paras (muita hän ei edes tarvinnut) ystävätär on myös kuollut ja viimeisimpänä haimasyöpä vei hänen miehensä Jarnon. 

Tästä fyysisesti pienestä, mutta filosofisesti suuresta kirjasta tuntuu olevan vaikea kirjoittaa, sillä tarinassa ei ole varsinaista punaista lankaa. Juonen uupuminen tekeekin kirjasta mielenkiintoisen ja vanhan rouvan aidoksi miljöön jatkuvalla vaihtumisella. Tai kuka nyt ylipäätään muistelee elämäänsä kronologisessa järjestyksessä?
Ihailen myös Lassilan tapaa muuntaa itsensä täysin uskottavaksi eläkeläismummoksi, miten hän osaakaan kuvailla ensimmäisten korvakorujen tärkeyttä tytölle tai miltä menetys tuntuu läheinen toisensa jälkeen. Tuossa mainitsemassani korvakorukohtauksessa tunsin herkistyväni ja olevani suorastaan onnellinen. Aion lukea sen (ja koko kirjan) vielä monesti. Toivottavasti yhä silloin, kun olen itsekin iäkäs ja ryppyinen.

Kirjassa on oltava täysin rouvan hetkessä mukana. Hän kertoo verkkaasti, mutta päättäväisesti. Hän ei jaarittele, mutta pohtii. Täydellistä. Itse olen tunteikas ihminen, joten oli virkistävää tarttua ihmisen ajatuksiin kenelle asiat yksiselitteisesti ovat niinkuin ovat. Toisaalta mietin piilotteleeko nainen vain surun ja kaipuun tunteitaan? Heidän yhteisten hetkiensä kuvaus on melko neutraalia, vaikkakin myönteistä. Silti olisin kuvitellut lesken ajatuksiin enemmän haikeutta, enemmän tunnetta siitä, että Jarno oli rakkain ja tärkein ihminen. 
Välillä valitettavasti luin tätä liian väsyneenä ja muutama muisto kärsi siitä. Tämä kirja vaatii suorastaan rauhallisen hetken, kaakaota ja tyynen olotilan. Kuin ystävän kanssa keskustelisi, onnellisena, mutta silti vakavana. 

Vaikka kirjaan ei ole rakennettu juonta, tämä oli paljon enemmän kuin eläkeläismummon mutinaa. Tässä oli järkeä ja se herättää minussa nyt tätä kirjoittaessanikin valtavan tunneaallon. Kiitos Pertti Lassila. 

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 167
Kansi: Jenni Saari


torstai 19. syyskuuta 2013

Ursula Poznanski: Vii5i

Olen aika kokematon jännityskirjojen lukija. Ei sillä etteikö kiinnostusta olisi, mutta silti olen lukenut lähinnä Reijo Mäen Vareksia. Vii5i vaikutti melko hyytävältä kirjalta, joten päätin avata sillä vähän enemmän jännityskirjallisuuden ovia itselleni :)

Salzburgin rikospoliisi Beatrice Kaspary saa ratkaistavakseen varsin arvoituksellisen ja brutaalin tapauksen. Murhaaja on jättänyt Beatricelle ja hänen kollegoilleen ruumiin mukana koordinaatit, josta alkaa heidän verinen geokätköilynsä, johon kuuluu myös nippu arvoituksia selvitettäväksi. Beatricella on koko uransa haastavin juttu ratkaistavana, eikä asiaa yhtään helpota se, että lisää ruumiita tuntuu putoavan koko ajan heidän eteensä.

Voin vain suositella Vii5i -romaania muille! Tässä on omaperäinen, hyytävä ja psykologinen trilleri! Jonkun olisi pitänyt kuvata videolle, miten jännittävän kohdan tullessa jähmetyin, suu loksahti auki ja puristin kirjaa jännittyneenä. Haha! Pystyin heti kuvittelemaan mielessäni, miten jännittävän elokuvan tästä saisikaan...
Poznanski säästää tottakai parhaimmat hetket aivan loppuun, mutta ripottelee jännitysmomentteja myös heti kirjan alkuun ja siitä loppuun asti. Juuri kun aloin vähän "kyllästyä" toimistossa pähkäilyyn, niin alkoi taas tapahtua. Geokätköjen etsiminen oli tosi mielenkiintoista luettavaa, paljon sanontoja ja juttuja tulkittavaksi :)
 Loistavaa loppuratkaisua täytyy myös vähän kiitellä, aivan huippufiilis kun kaikki paljastuu ja saa yhdistellä päässään eri yksityiskohtia, joiden huomaa sopivan yhteen.

Beatrice oli aika tavanomainen naispoliisi, omapäinen ja itsenäinen. Pidin myös siitä, että valoitettiin hänen arkeaan kahden lapsen kanssa eronneena naisena. Miten hän rakasti heitä valtavasti, mutta silti työ vaati enemmän aikaa. Ei ollenkaan helppoa ottaa syytöksiä lasten syrjään sysäämisestä ex-mieheltä, vaikka työkin tuntui merkitsevän Beatricelle paljon. Välillä säälin Beaa kovastikin; pitkiä ja rankkoja päiviä, jotka seurasivat vapaa-ajallekin, vähäisillä yötunneilla soitti usein ex-mies sättiäkseen ja lapset usein hoidossa...
Beatricen työpari Florin oli kuitenkin niin huikean karismaattinen tyyppi, että toivoin hänen olevan minunkin työkaverini :D Täydellisen kahvin keittäjä, huomaavainen, älykäs.. Ja varattu. Beatricen tarina jatkuu ilmeisesti vielä, joten toivon kovasti, että hänen ja Florinin suhde syventyy!
 
Itse en kiinnostunut geokätköilystä omaksi harrastuksekseni, mutta silti hyvin mielenkiintoisesti kirjoitettu ja toteutettu! Koordinaatit johtavat kirjassa kuvailtuihin kohteisiin, mikä on kiva lisä lukijalle. Itse en tiennyt tätä kuin vasta luettuani kirjailijattaren lopputekstit, joten en tajunnut lukiessani syöttää niitä Google mapsiin.. Tämä vain vinkiksi muille, jos joku nyt innostuu kirjan lukaisemaan :)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä:426
Suomentanut: Anne Mäkelä
Kansi: ?