lauantai 26. tammikuuta 2013

Melanie Gideon: Vaimo 22


Lukupiirimme sai hitusen ennakkoon luettavaksi kirjan Vaimo 22. Melanie Gideonin kirjoittama esikoisteos kertoo nelikymppisestä Alicesta, joka on vähän kyllästynyt elämäänsä kahden lapsen äitinä, alakoulun ilmaisutaidon opettajana ja miehensä Williamin vaimona olemiseen. Tyypillinen keski-iän kriisi siis. Alice osallistuu puolivahingossa  Avioliitto 2000-luvulla -tutkimukseen ja alkaa oman elämän tiukempi analysointi. 
Hänen henkilökohtaisen yhteyshenkilönsä "Tutkija nro 101" kanssa, hän alkaa keskustella yhtäkkiä henkilökohtaisemmista asioista ja Alice huomaa pian elämänsä pyörivän vain Facebookin ja sähköpostin ympärillä. Miksi Alicen ja Williamin kipinä katosi? Voiko hän löytää uudelleen onnen perheen ääreltä?

" Mitä ilkeää olet viimeksi sanonut puolisollesi?
Uskotko, että rakkaus voi kestää?
Pohditko koskaan puolisosi jättämistä?"
(Takakannesta poimittu nuo kysymykset. Löytyvät kirjasta satunnaisilta sivuilta)

Itse pidin tästä huomattavasti enemmän luin muut lukupiiritytöt. Pidin erityisesti kirjan keveydestä ja helppolukuisuudesta. Oli mukavaa vaihtelua saada lukea lyhyitä lukuja, välillä tavallista kerrontaa, välillä sähköposteja, joskus taas päästiin kurkkaamaan Alicen sähköpostiin, Kysymyksien ja vastauksien lukeminen ryhmitti myös hyvin kirjaa. 
Rankan ja asiakaspalvelun täyteisen työpäivän jälkeen oli aina kiva tulla kotiin lukemaan tätä kirjaa, koska tässä sai unohtaa helposti omat ajatukset. Osittain tunsin samaistuvani Alicen ajatuksiin, vaikka välillä hänen käytöksensä oli aika lapsellista, ja en olisi voinut kuvitella hänen iäkseen 44 vuotta! Samoin Alicen ystävä Nedra oli paikoitellen todella typerä ja ajattelematon sen ikäiseksi naiseksi.

Kirjan juonihan on periaatteessa todella yksinkertainen, silti hämmästyin Gideonin loppuratkaisusta! Olinkohan siis aivan liian väsynyt työpäivien jälkeen ja tämä oli siihen mielentilaan juuri sopivaa ajankulua? :) Luultavasti. Kirjan kieli oli todella helppolukuista ja yksinkertaista, mutta muutaman kerran kyllä muistan ääneen hörähtäneeni kielikuville :D
Pidin kovasti Gideonin ideasta yhdistää keski-iän kriisi sosiaaliseen mediaan noin vahvasti. Facebook on niin totaalisen arkipäivää (okei, onneksi mun äidillä ei vielä ole profiilia), että kaikki ovat siellä. Todella suuri osa kommunikoinnista tapahtuu netissä. Koska olet viimeksi soittanut tai mennyt käymään ystäväsi luo kysyäksesi mitä kuuluu? Luultavasti laitoit vain sähköpostia. Kirja antoi miettimisen aihetta omasta tietokoneen käytöstä.
Tämä kirja sopii varmasti kaikille keski-iän kriisin kamppailevien kanssa kuin myös, jos oma parisuhde on vajonnut liian tuttuun ja turvalliseen ja tekisi mieli jotain uutta ja ihanaa. Yhteenvetona vielä; itse viihdyin hyvin kirjan parissa, vaikka kirjan henkilön elämä ei vastannut ollenkaan omaani, tunsin sympatiaa Alicea kohtaan. Joskus kaipaa uutta kipinää elämäänsä.

ps. Kansi onkin muuttunut ennen julkaisua ja parempi niin :)


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Heidi Köngäs: Dora, Dora

 Kiinnostus Dora, Doraan syntyi Heidi Köngäksen ansaitseman Finlandia-ehdokkuuden myötä. Varasin kirjan heti kirjastosta, mutten saanut aloitettua kirjan lukemista pitkästä varausjonosta huolimatta. Luettuani kirjasta vasta 60 sivua, se piti palauttaa ja loistavan alun jälkeen en tohtinut mennä takaisin varausjonon häntäpäähän, vaan kävin hakemassa itselleni oman kappaleen kirjakaupasta. Onneksi. Tässä nimittäin kirja, joka ansaitsee paikkansa kirjahyllyssäni.

Albert Speer, Kolmannen valtakunnan varusteluministeri, matkustaa joulun alla Suomeen, Petsamoon, sihteerinsä, suomalaisen tulkin, taikurin ja viulistin kanssa. Albert Speer on yksi Hitlerin tärkeimmistä kätyreistä, voisi sanoa jopa lellikiksi. Speerin suureksi järkytykseksi välit Hitleriin ovat poikki ja kaukana kaukana kotoa hän muistelee heidän hyviä hetkiään. Speer paljastaa lukijalle esimiehestään katkeria ja rumia asioita, joita varmasti vain harva tietää.. Lapin kylmyydessä ehtii itse kukin kirjan kertojista (Speer, sihteeri Annemarie, tulkki ja taikuri) pohtimaan sodan aikaisia kokemuksia ja sen päättymistä. Jokaisella on myös mielipiteensä kanssamatkustajista, kenellä negatiiviset ja kenellä positiiviset..

Huh, omat varpaat tuntuvat vieläkin hieman jäisiltä ja kielen päällä maistuu Apfelstrudel, niin todentuntuinen tämä kirja oli. En voinut uskoakaan miten koukkuun tähän jäisin! Erityisenä koukuttimena toimi varmasti vaihtuvat kertojat. Ei ollut ollenkaan pitkästyttävää lukea välillä samasta asiasta kahteen kertaan, kun kertomukseen saatiin uusi näkökulma.
Pohdin tässä jo jonkin aikaa mitä kirjoittaa kirjan juonesta, mutta tuntuu, ettei kirjassa ollutkaan loppupeleissä pääosassa sotaisat hirmutapahtumat (vaikkei tässä varsinaisella sotatantereella oltukaan, vierailut vankileireissä ja muistelut pommituksista olivat koko ajan läsnä), vaan erittäin aidot ja vaikuttavat henkilöhahmot. Manipuloiva ja kierokin Speer, lojaali ja järkyttävissä olosuhteissa murtuva Annemarie, jalo ja kaunis suomalaissielu tulkki ja liikaa stressaava, hauska taikuri. Jokaisesta löytyy varmasti samaistuttavia piirteitä. Suosikikseni haluaisin mainita taikurin, panikoivan varttijuutalaisen, joka kutsuu vaimoaan ajatuksissaan jopa omaksi hanhekseen (mistä itse en välttämättä olisi niin imarreltu :D).

Olen lukenut paljon kirjoja keskitysleireistä ja juutalaisten metsästämisestä. Tämä oli aivan erilainen kirja toisesta maailmansodasta. Aiemmin en ollut pahemmin ajatellutkaan Suomea siinä kauheuden keskellä. Erittäin kiinnostava ja onnistunut aihevalinta Köngäkseltä. Tosin nyt jäi vain mietityttämään mikä osuus kirjassa oli ns. totuusperäistä ja mikä kirjailijattaren omaa mielikuvitusta. Kirja oli vain niin uskottava, että jos en paremmin tietäisi, voisin uskoakin jokaisen sanan. ( En tosin tiedä yhtään sen paremmin ;) ) Upea lukukokemus.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja + voittajan huhuilua

 Näinkin ohuen kirjan kuin 130 sivun lukemisessa kesti yllättävän kauan, yli puoli vuotta. Osa on varmasti ihmetellytkin, miksi Mielensäpahoittaja on keikkunut pienen ikuisuuden sivupalkissani. Yksinkertaisena syynä asiaan on se, että olemme lukeneet tätä poikaystävän kanssa yhdessä. Kun toinen vietti viime vuonna hädintuskin jokaisen / joka toisen viikonlopun kotona, ei iltaisin aina ollut innostusta tai aikaa kuunnella iltasatua. Pääasiassa "luin" Mielensäpahoittajan poikaystävän suusta.

80-vuotias eläkeläismies uskoo, että hänen tukkeutuneet verisuonensa eivät olekaan peräisin huonoista elintavoista vaan kaikesta pahasta, josta hän on aikanaan mielensä pahoittanut. Lehtien mielipidepalstoille on onneksi hyvä purkaa sydäntään.
 Kuinka pahalle mielelle ihminen voikaan tulla, kun poika soittaa levyltä Beatlesia, tunnelin viereen rakennetaan moottoritie, ajokortti viedään tai julkisella paikalla imetetään...

Mielensäpahoittajaan on helppo tarttua kenen vain. Kirja on täynnä hauskuutta kaikessa vakavuudessaan ja asiallisuudessaan. Myönnän, että minua on helppo naurattaa, mutta tämä kirja teki sen monesti. Tai sitten teki mieli nyökytellä. Samat asiat ärsyttävät kyllä minuakin, ei niitä ole vain hoksannut ajatella aiemmin. Turhat ystävänpäiväkortit epä-ystäviltä tai ihmisten taito olla muodostamatta jonoa. Koen olevani itsekin vähän turhanpäiväinen valittaja, joten oli mukavaa löytää sielunkumppani ;)
Olen aikaisemmin lukenut Kyröltä Kerjäläisen ja jäniksen, joka oli hyvä, ja aloitellut 700 grammaa e-kirjana (kunnes sovellus sanoi irti itsensä... pahoitin mieleni), mutta tämä oli kyllä paras! Hulvaton kirja ja erittäin kekseliäskin. Rakastuin aivan Mielensäpahoittajaan, joten maltan tuskin odottaa, että Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike pääsee yöpöydälle, saati sitten Miniä!

En keksi oikein muuta pahaa sanottavaa, kuin että välillä puhuttiin liikaa kuuluisista ihmisistä, jotka eivät olleet minulle tuttuja, joten vitsi saattoi vähän mennä ohi :)
Minusta oli hienoa, että loppuun oli saatu vielä herkkä kuvaus Mielensäpahoittajasta ja hänen vuodeosastolla makaavasta vaimostaan. Kaiken hykertelyn jälkeen Kyrö sai minut melkein kyyneliin.

P.S. Edelleen huhuilen viikko sitten arpomani voittajan perään. Anna J/ Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, odottelen yhteystietojasi. Mikäli en ole tämän viikon loppuun mennessä saanut vastaustasi, joudun valitettavasti arpomaan uuden voittajan. :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Arvonnan tulokset ja pari ajatusta vuodenvaihteesta

 Järjestämäni arvonta päättyi eilen. Kiitos kaikille osallistuneille, teillä oli oikein hyviä vinkkejä huonoista kirjoista ja vähemmän huonoista ;) Voittaja arvottiin karvahatusta. Ja voittaja on.....
Voiton nappasi tällä kertaa Anna J Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogista. Paljon onnea Annalle! Olisitko ystävällinen ja laittaisit mahdollisimman pian s-postilla minulle yhteystietosi, niin saadaan lahjakortti postiin :)

Moni näin vuoden vaihtumisen jälkeen ilmoittautunut yhteen sun toiseen haasteeseen, mutta minä vielä harkitsen, olisiko minulla aikaa uusiin ulottuvuuksiin :) Finlandia-voittajien haaste jatkuu edelleen ja lisäksi liityin Goodreadsiin! Sivupalkista näet vuoden 2013 Reading Challengeni :) Osa onkin laittanut hauskan näköisiä tilastoja esille, joita on mielestäni mielenkiintoista tarkastella, mutta se jäi nyt omalta osalta tekemättä.
Yhä useammalle uusi vuosi tarkoittaa uusia kujeita, uutta alkua ja uusia lupauksia. Vuoden vaihtumista ei saa missään tapauksessa "juhlia" yksin ja lisäksi pitäisi summata sosiaalisessa mediassa kuinka huippu vuosi nyt on ollut ja kylkiäiseksi Instagram-kuva siideritölkistä. En tuomitse kenenkään uudenvuoden viettoa (koska varmasti monella on ollut tänään vapaata, joten eilinen on ollut otollista aikaa juhlia), mutta omalla kohdalla tuntuu erittäin väkinäiseltä mennä ulos hytisemään märkään, katselemaan kuinka satoja euroja räjähtää taivaan tuuliin ja pienempiä papatteja heitetään toisia ihmisiä päin ja iloitsemaan uuden ajanjakson alkua. Pidän enemmän yllätysjuhlista, joissa muistetaan vaikka kaverin juuri saatua asuntoa, uutta lemmikkieläintä, vuosipäiviä tai työpaikan saantia. Niissä tunnen ilon olevan aitoa.


Vai onko kenenkään mieli ja pöytä oikeasti puhdistunut edellisen yön aikana? Minun ei.