tiistai 8. tammikuuta 2013

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja + voittajan huhuilua

 Näinkin ohuen kirjan kuin 130 sivun lukemisessa kesti yllättävän kauan, yli puoli vuotta. Osa on varmasti ihmetellytkin, miksi Mielensäpahoittaja on keikkunut pienen ikuisuuden sivupalkissani. Yksinkertaisena syynä asiaan on se, että olemme lukeneet tätä poikaystävän kanssa yhdessä. Kun toinen vietti viime vuonna hädintuskin jokaisen / joka toisen viikonlopun kotona, ei iltaisin aina ollut innostusta tai aikaa kuunnella iltasatua. Pääasiassa "luin" Mielensäpahoittajan poikaystävän suusta.

80-vuotias eläkeläismies uskoo, että hänen tukkeutuneet verisuonensa eivät olekaan peräisin huonoista elintavoista vaan kaikesta pahasta, josta hän on aikanaan mielensä pahoittanut. Lehtien mielipidepalstoille on onneksi hyvä purkaa sydäntään.
 Kuinka pahalle mielelle ihminen voikaan tulla, kun poika soittaa levyltä Beatlesia, tunnelin viereen rakennetaan moottoritie, ajokortti viedään tai julkisella paikalla imetetään...

Mielensäpahoittajaan on helppo tarttua kenen vain. Kirja on täynnä hauskuutta kaikessa vakavuudessaan ja asiallisuudessaan. Myönnän, että minua on helppo naurattaa, mutta tämä kirja teki sen monesti. Tai sitten teki mieli nyökytellä. Samat asiat ärsyttävät kyllä minuakin, ei niitä ole vain hoksannut ajatella aiemmin. Turhat ystävänpäiväkortit epä-ystäviltä tai ihmisten taito olla muodostamatta jonoa. Koen olevani itsekin vähän turhanpäiväinen valittaja, joten oli mukavaa löytää sielunkumppani ;)
Olen aikaisemmin lukenut Kyröltä Kerjäläisen ja jäniksen, joka oli hyvä, ja aloitellut 700 grammaa e-kirjana (kunnes sovellus sanoi irti itsensä... pahoitin mieleni), mutta tämä oli kyllä paras! Hulvaton kirja ja erittäin kekseliäskin. Rakastuin aivan Mielensäpahoittajaan, joten maltan tuskin odottaa, että Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike pääsee yöpöydälle, saati sitten Miniä!

En keksi oikein muuta pahaa sanottavaa, kuin että välillä puhuttiin liikaa kuuluisista ihmisistä, jotka eivät olleet minulle tuttuja, joten vitsi saattoi vähän mennä ohi :)
Minusta oli hienoa, että loppuun oli saatu vielä herkkä kuvaus Mielensäpahoittajasta ja hänen vuodeosastolla makaavasta vaimostaan. Kaiken hykertelyn jälkeen Kyrö sai minut melkein kyyneliin.

P.S. Edelleen huhuilen viikko sitten arpomani voittajan perään. Anna J/ Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, odottelen yhteystietojasi. Mikäli en ole tämän viikon loppuun mennessä saanut vastaustasi, joudun valitettavasti arpomaan uuden voittajan. :)

7 kommenttia:

  1. Ihanaa!! <3 <3 <3

    Mielensäpahoittaja on ihan huipputyyppi, minäkin koin saavani hänestä "vertaistukea" marinoilleni :D Sulla on luvassa monet naurut Ruskeankastikkeen ja Miniän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva eriävä mielipide tähän. Tämä ruskeakastike, kakkososa, oli minusta yhtä väkisin väännetty kuin kuin Salatut Elämät the movie.

      Poista
  2. Annika K, Ihanaa, kyllä! On se hyvä, ettei olla ainoita valittajia :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen kyllä ihan Mielensäpahoittaja -fani! Tosin en tiedä, kuinka kauan idea vielä kantaisi, jos kirjailija jatkaisi "sarjaa".

    VastaaPoista
  4. Tuulia, Ihan totta. Antaa Mielensäpahoittajan pitää loistava maineensa ihan näin :)

    Nuuksionkoira Hassula, Noin käy tosiaan äkkiä. Saa nähdä mitä itse pidän kirjasta.

    VastaaPoista
  5. Moikka. Minä pidin myös jatkokirjasta. Kirjat kuuntelin pitkillä automatkoilla äänikirjoina, joka toi lukukokemukseen uutta syvyyttä, koska Antti Litja on aivan mainio mielensäpahoittajan roolissa.
    Miniä oli heppoisampi, ohut kirjanen, jonka lukasin tosi nopsasti ja mielestäni kirja olisi voinut olla pidempi, sillä nälkä kasvaa syödessä. Kirjan asiat esitettiin ns. tiivistetysti, vaikka juonta olisi ollut enempäänkin.

    VastaaPoista
  6. Mai Laakso, Heippa! Kiva kuulla, että jatkokirjoillekin riittää kannattajia :) Mielensäpahoittajat ovatkin niitä kirjoja, jotka sopivat takuuvarmasti myös äänikirjana kuunneltavaksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)