torstai 7. helmikuuta 2013

Kirjastotarinoita - Parhaat tarinat Helsingin kaupunginkirjaston ja BoD:n kirjoituskilpailusta

 Kirjastotarinoita tarttui hyppysiini aivan sattumalta eräällä kirjastoreissulla. Kirja lupasi kertoa minulle muiden ihmisten kirjastokokemuksista ja rakkaudesta lukemiseen. Vaikka edessä oli monta muutakin kirjaa lukupinossa, niin aloitin tämän heti samana iltana.

Kirja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä löytyy kirjoittajien keksimiä tarinoita kirjastosta. Eräs tyttö kertoo tarinassaan, miten kirjojen hahmot heräävät yöllä henkiin, toisessa tavataan kirjaston tornin kummitus. Tarinoista löytyy myös realistisempaan makuun, riittäähän siinäkin yhteen novelliin tavaraa, kun pikkupoika hukkaa ukkinsa! Miljöö on kuitenkin kaikissa tarinoissa sama, kirjasto.
Kirjan toisessa osassa tutustutaan kirjoittajien henkilökohtaisiin kirjastokokemuksiin. Mikä sai heidät aloittamaan lukuharrastuksen ja millaisia kirjastoja he ovat elämänsä aikana kohdanneet. Suureksi ilokseni moni kirjoittaja aloittaa tarinansa aivan lapsuudesta ja kertoo juurta jaksaen ihan siitä ensimmäisestä kirjastokortista ja kirjan takana säilytettävästä eräpäiväkortista.

Aluksi kirjan novelleihin oli vähän vaikea päästä kiinni. Ne olivat kyllä hyviä, mutta odotin vain niin kovasti niitä oikeita kirjastotarinoita. Osassa oli ihana kerronta ja juoni, mutta valitettavasti kirjaan mahtui kyllä aivan pohjanoteerauksiakin. Kannessa kuitenkin lukee PARHAAT tarinat kirjoituskilpailusta... Yksi suosikeistani oli kuitenkin aikaisemminkin mainittu 11 -vuotiaan Ester Eljaalan tarina suljettuun kirjastoon loukkuun jäänestä tytöstä, joka sai viettää yön elävien kirjahahmojen keskellä. Kirjassa oli hauska idea ja kirjoitusasu oli todella hyvä noin nuoren tytön kirjoittamaksi. Toivottavasti kuulemme Esteristä vielä :)
Lisäksi Satu Mattila-Laineen kertomus kirjastonhoitajasta maaseudun pikkukirjaston toimipisteessä ja siellä viikoittain vierailevasta herra Ykkösestä. Sympaattisuudessaan todella surullinen ja ihana tarina.

Kirjan toisen osan todellisista kirjastotarinoista pidin kaikkein eniten! Vaikka ne toistivatkin vähän toisiaan peräkanaa luettuna, niin niistä välittyi niin hyvin ilo ja onni taidosta lukea kirjoja ja hypätä uusiin maailmoihin lapsesta lähtien. Varmasti ollut myös terapeuttistakin pohtia kokemiaan asioita yhdessä ja samassa rakennuksessa. Huomasin samalla miten tarinat toistivat tietyllä tapaa minunkin elämääni, (vaikka kaikki kirjoittajat olivatkin selvästi vanhempia) ensimmäisestä kirjastoautosta itsenäisiin kirjastokäynteihin ja huojuviin kirjapinoihin.
Kirjastotarinoita on todellinen hyvän mielen kirja. Moni kirjafriikki on varmasti kiinnostunut toisten kirjastotottumuksista ja teistä päätyessään juuri siihen omaan kirjastoonsa. Tämä kirja avaa ovia muiden lukutoukkien mieliin. Rokotan nyt pisteytyksessä omituisista novelleista (Miksikö ne olivat huonoja? En ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse. On salaperäisiä ja kauniita novelleja, ja sitten on näitä tässä kirjassa esiintyneitä muka-salaperäisiä ja älyttömiä novelleja.), mutta kokonaisuudessaan pidin siitä. Oma lukuhimo vain kasvoi lukiessa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)