maanantai 11. helmikuuta 2013

Turkka Hautala: Kansalliskirja

 Luin Kansalliskirjan 12 tunnin lukuhaasteessani. Pieni kirja koostui parin sivun mittaisista suomalaisista tarinoista. 50 tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta tavoittaa lukijan nopeasti turkulaisten nuorten baari-iltojen ja englantia taitamattoman ja häpeilevän miehen kautta. Kirja esittää suomalaiset rehellisessä valossa alkoholin käytöstä urheilukulttuuriin. Hymähtelin Hautalan osuville ilmauksille sohvalla istuessani ja pohdin miltä itse näytän ulkomaalaisten silmin. Miten minun suomalaisuuteni näkyy?

Jokaisen tarinan idean tavoitti heti, mikä on hienoa, sillä novellit tosiaan olivat vain muutaman sivun mittaisia ja näin yksikään tarina ei mennyt yli ymmärryksen. Tähän kirjaan oli helppo tarttua, koska uskon, että varmasti jokainen samaistuu siihen lukiessaan. Kirjailijan pienet huomiot ilahduttavat samalla tapaa kuin Mielensäpahoittajassa. Asioita, joita itse ajattelee, muttei ole tajunnut sanoa ääneen. Hyllystä minulla löytyy Hautalan Salo sekä Paluu, joten niiden merkeissä palataan vielä aivan varmasti.

Aivan myyty en silti Kansalliskirjalle ole, jotain lukukokemuksesta jäi uupumaankin. Luulen, että vaikka ymmärsin novellien ideat ja nautin lukemisesta, niin Hautala on piilottanut jotain hupaisaa rivien väliin, jota en huomannut.
Mukava pieni kirja suomalaiselta kirjoittajalta suomalaisille. Kirja ei pyytele anteeksi suomalaisuuttaan, vaan kehoittaa olemaan ylpeä. Ja niinhän me olemmekin.


5 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä ihana kirja, pitäisi lukea uudestaan ainakin osa tarinoista :)

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä ei ollut parasta Hautalaa, joten kokeile ihmeessä pian Saloa tai Paluuta. Minusta niissä on enemmän kuin tässä.

    VastaaPoista
  3. Minä olen tähän mennessä ollut aika varaukseton Hautala-fani. :) Kaikki toimii: tämä, Paluu ja Salo.

    VastaaPoista
  4. Minäkin pidin näistä ja voisin palata uudelleen moneen tarinaan. Paluu ja Salo on kuitenkin "runsaampia" ja molemmat loistavia kirjoja, joten suosittelen lukemaan :).

    VastaaPoista
  5. Minäkin nyökyttelin ja hymähtelin lukiessani "näinhän se tosiaan on", mutta en kuitenkaan täysin vakuuttunut. Ihan kiva kirja -osastoa, Salo ja Paluu on lukematta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)