keskiviikko 21. elokuuta 2013

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Eletään 1930-luvun loppua, jossa Iida (siskoksista vanhin) aloittaa opettajan työnsä uudessa kylässä. Ensimmäisinä päivinään häntä puree käärme. Hän kohtaa sillalla miehen, jolta avun sijaan saa perhosia vatsaansa. Tuntematonta miestä kaivataan, unelmoidaan ja ajatellaan, kunnes taas he kohtaavat. Tilanne ei heidän välillään etene niin kuin Iida toivoisi.
Nykyajassa on Edla (siskoksista nuorin), joka tapaa kadulla nuoren Viljamin. Viljamin mieltä painaa ystävältä saatu tekstiviesti, joka kertoo Viljamin tulevan isäksi. Iäkästä Edlaa auttaessaan takaisin kotiinsa ja kuunnellessaan hänen nuoruuden muistojaan, Viljami alkaa unohtaa omat murheensa ja keskittymään vanhan ihmisen kokemaan sota-aikaan ja kertomukseen rakkaudesta.

En yritä olla millään tavalla puolueeton kirjoittaessani tätä, sillä rakastan Inka Nousiaista. Löysin hänet yläkouluikäisenä ja ihastuin oitis hänen tapaansa kertoa tarinaa hieman lyyrisesti, mutta silti ihanan yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. On suunnaton kamaluus, etten ole vielä ehtinyt lukemaan hänen kaikkia kirjojaan. Toisaalta, ihana ajatella että on vielä jotain mitä odottaa :) Onneksi näitä pystyy myös helposti lukemaan useampaan kertaan. Jokaisesta Nousiaisen kirjasta, jonka olen lukenut, olen pitänyt kovasti. Odotukseni olivat korkealla Kirkkaat päivä ja ilta -romaanin suhteen. Ja rakastin sitäkin.

Kirkkaat päivä ja ilta -romaanissa toimii kolme eri kertojaa, Iida menneisyydessä, Edla ja Viljami nykypäivänä. Vuorottelu toimi oikein hyvin, jokainen täydensi toistaan ja puheenvuorot kietoutuivat yhdeksi kokonaiseksi herkäksi tarinaksi. Jonkin aikaa mietin Viljamin oleellisuutta ja tärkeyttä tarinassa, mutta koko paketin luettuani, en jättäisi häntä missään nimessä pois. Toisaalta, kun siskoja oli kolme, niin olisin ehkä halunnut keskimmäiselle Annille (!) oman puheenvuoron, hän jäi nyt vähän seinäruusuksi (:
Kirja kosketti minua sen jokaisella osallaan. Nousiainen osaa tuoda vieraatkin tunteet lukijalle eläviksi. Hän kuvaa upeasti sisaruskateutta, petosta, jätetyksi tulemista, katumusta ja pyyteetöntä rakkautta. On uskomaton taito saada näin paljon tunteita ja tekoja näin pieneen kirjaan. Siksi Inka Nousiainen onkin niin mahtava.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 125
Kansi: Satu Ketola

maanantai 19. elokuuta 2013

Ensimmäinen lomapäivä (ja huippuostos!)

Ensimmäinen loma-aamuni alkoi Severuksen kanssa leikkiessä ja puolen päivän aikaan olin sopinut elokuvatreffit ystäväni kanssa. Salissa oli yksi nainen meidän lisäksemme; rakastan päivänäytöksiä. Katsoimme elokuvan 3096 päivää, joka siis kertoi Natascha Kampuschin sieppauksesta vuonna 1998 ja hänen vankeudestaan yli 8 vuoden ajan. Nataschan kirjoittaman kirjan luin vuonna 2011, siitä lisää täällä. Elokuva ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin kirja, mutta olihan se ihan katsottava. Iloinen yllätys oli, että Kampuschin hirveistä kokemuksista huolimatta, elokuva ei sisältänyt väkivallalla mässäilyä, vaan tuntui keskittyvän enemmän mielenliikkeisiin.

Lisäksi kävimme herkuttelemassa Rossossa ja etsiskelimme minulle kauan haluamiani puhelinjohtoja...
 Nimittäin puhelinjohtoponnareita! Ja löytyihän niitä! Name it -nimisestä lastenvaateliikkeestä, kuten monessa blogissa oli sanottukin. Ja nämä ovat aivan loistavia! Pidän hiuksiani usein kiinni, joten niitähän katkeilee ja paljon. Tavallinen ponnari kiristyy usein todella tiukkaan (tai tottakai, jos sen haluaa pysyvän päässä), mutta tämä pysyy hiuksissa helposti kahdella kiepautuksella kierteidensä ansiosta. Kierteiden pitäisi myös säilyttää muotonsa venyttämisestä huolimatta (ei enää nyrkin kokoiseksi venyneitä ponnareita..) Myöskään sileä muovimateriaali ei rasita hiuksen pintakerrosta, sillä muovi ei tunnu aiheuttavan minkäänlaista hankausta hiusta vasten.
 Eivät ne aivan edustuskelpoisia ole, mutta urheillessa, kotona ja lähikauppaostoksilla tulee varmasti käytettyä.

Seuraavaksi lomapäivän ohjelmistossani on lenkki!

tiistai 13. elokuuta 2013

Davide Enia: Maan päällä


 Davide Enian esikoisromaani on kertomus sisilialaisesta pojasta ja hänen sukunsa miehistä. Sukupolvitarina, jossa nyrkkeily on aina ollut osana. Suvun nuorin, Davidu, on noussut kehään ensi kerran yhdeksänvuotiaana. Hän treenaa isoenonsa Umbertinon valmennuksessa, joka on aina ollut voittamaton kehässä ja sen ulkopuolella. Davidulla on suuria paineita tehdä suvulleen kunniaa jo edesmenneen isänsä nyrkkeilyvoittojen jälkeen. Mutta ettei kirja kokonaan hämärien nyrkkeilyotteluiden ympärillä pyörisi, Enia on kehittänyt miehille kiinnostavat menneisyydet, joita valotetaan aina välillä aavistus. Myös Davidun rakastuminen ystävänsä serkkuun tuo kirjaan inhimillisyyttä kaiken väkivallan ja veren keskelle.

Olen viimeisen parin viikon ajan matkannut mielessäni hikiseen Italiaan, saanut osani nyrkkeilykehässä ja kuunnellut suuria elämänkokemuksia. Olen nauttinut, järkyttynyt ja ihmetellyt. Nautinto on tullut ehdottomasti Enian taitavasta ja uskottavasta kerronnasta. Satunnaiset kirosanat ja tyyli puhua sopi täysin säälimättömään nyrkkeilyvalmennukseen, toisen kiusaamiseen ja miesten väliseen kukkoiluun. Mainitessani tuon kiusaamisen päästäänkin kokemaani järkytykseen. Kiusaamiskohtaukset ovat aina kirjasta riippumatta vaikeita lukea ja pahaa mieltä aiheuttavia. (Nyt kun koulutkin taas alkoivat, niin olen huomannut tärkeitä mainoksia, siitä ettei ketään jätetä yksin. Hyvä!) Ihmetystä mukaan mahtui myös, sillä en voinut uskoa että näin väkivaltaiseen ja raivoa sisältävään kirjaan mahtuisi vielä vähän huumoria. Vähän, mutta kuitenkin. Joskus vain isoeno Umbertinon repliikit olivat niin uskomattomia, ettei niille voinut olla hihittelemättä. Josta päästäänkin siihen, että isoeno Umbertino oli taas hetkeen charmikkain hahmo, josta olen lukenut. Paikoitellen hän tietysti oli vähän häijy, mutta silti! 

Aivan Umbertinon tasolle koko kirja ei kuitenkaan päässyt. Alku oli aivan mahtava, ensimmäisen kolmasosan kirjasta ahmaisin hetkessä. Nyrkkeilyottelut alkoivat kuitenkin mennä jo päässäni sekaisin ja Davidun rakastuminen Ninaan tylsäksi, koska tilanne ei vain tuntunut etenevän. Varmasti miespuolisille, urheilusta kiinnostuneille nuorille lukijoille tämä antaisi kaikkensa. Lisäksi aina silloin tällöin jostain putkahti esiin sana "mafia", jonka yhteyttä kirjaan en oikein käsittänyt. Takakannessa toki mainitaan, että kirjan nykyaika kuvaa vuotta 1992, jolloin käytiin taistelua mafiaa vastaan, mutta olisi ollut hyvä jos sitä olisi avattu enemmän. Miten se vaikutti/ liittyi Daviduun?

Pohdin pitkään pisteytystä 3½:n ja 4-:n välillä, mutta päädyn nyt kuitenkin jälkimmäiseen, sillä tämä sai minut  tuntemaan samaan aikaan niin monia eri tunteita, jotka mietityttävät vieläkin.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 343
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Kansi: Jussi Karjalainen