lauantai 21. syyskuuta 2013

Pertti Lassila: Ihmisten asiat

Pertti Lassilan esikoisromaani valottaa erään iäkkään naisen sielunkuvaa tämän jäätyä leskeksi pitkästä avioliitosta. Nainen palaa ajatuksissaan muistoihinsa (niihin satunnaisiin joita hänellä on jäljellä) ja pohtii ihmisten syvällisiä asioita viisaasti ja yksinkertaisesti. Vanha nainen on yksin, lapsia ei ole (kuka niitä nyt riesaksi loppuelämäkseen) , paras (muita hän ei edes tarvinnut) ystävätär on myös kuollut ja viimeisimpänä haimasyöpä vei hänen miehensä Jarnon. 

Tästä fyysisesti pienestä, mutta filosofisesti suuresta kirjasta tuntuu olevan vaikea kirjoittaa, sillä tarinassa ei ole varsinaista punaista lankaa. Juonen uupuminen tekeekin kirjasta mielenkiintoisen ja vanhan rouvan aidoksi miljöön jatkuvalla vaihtumisella. Tai kuka nyt ylipäätään muistelee elämäänsä kronologisessa järjestyksessä?
Ihailen myös Lassilan tapaa muuntaa itsensä täysin uskottavaksi eläkeläismummoksi, miten hän osaakaan kuvailla ensimmäisten korvakorujen tärkeyttä tytölle tai miltä menetys tuntuu läheinen toisensa jälkeen. Tuossa mainitsemassani korvakorukohtauksessa tunsin herkistyväni ja olevani suorastaan onnellinen. Aion lukea sen (ja koko kirjan) vielä monesti. Toivottavasti yhä silloin, kun olen itsekin iäkäs ja ryppyinen.

Kirjassa on oltava täysin rouvan hetkessä mukana. Hän kertoo verkkaasti, mutta päättäväisesti. Hän ei jaarittele, mutta pohtii. Täydellistä. Itse olen tunteikas ihminen, joten oli virkistävää tarttua ihmisen ajatuksiin kenelle asiat yksiselitteisesti ovat niinkuin ovat. Toisaalta mietin piilotteleeko nainen vain surun ja kaipuun tunteitaan? Heidän yhteisten hetkiensä kuvaus on melko neutraalia, vaikkakin myönteistä. Silti olisin kuvitellut lesken ajatuksiin enemmän haikeutta, enemmän tunnetta siitä, että Jarno oli rakkain ja tärkein ihminen. 
Välillä valitettavasti luin tätä liian väsyneenä ja muutama muisto kärsi siitä. Tämä kirja vaatii suorastaan rauhallisen hetken, kaakaota ja tyynen olotilan. Kuin ystävän kanssa keskustelisi, onnellisena, mutta silti vakavana. 

Vaikka kirjaan ei ole rakennettu juonta, tämä oli paljon enemmän kuin eläkeläismummon mutinaa. Tässä oli järkeä ja se herättää minussa nyt tätä kirjoittaessanikin valtavan tunneaallon. Kiitos Pertti Lassila. 

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 167
Kansi: Jenni Saari


1 kommentti:

  1. Luin tämän kirjan viimeinkin. Pidin kovasti tästä kirjasta, vaikka nainen tylsistytti minua. En jaksaisi iltaa hänen kanssaan. Hän oli sanomattoman tylsä. Ei eloa, ei syvyyttä. Lassilan kieli ja ilmaisu viehättivät minua. Olen vääntänyt aiheesta rutkasti oppimistehtäviä, siis ihmisen kehitystehtävistä, minäkuvasta ja identiteetistä, joten siltä osin aihe oli mielenkiintoinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)