torstai 19. syyskuuta 2013

Ursula Poznanski: Vii5i

Olen aika kokematon jännityskirjojen lukija. Ei sillä etteikö kiinnostusta olisi, mutta silti olen lukenut lähinnä Reijo Mäen Vareksia. Vii5i vaikutti melko hyytävältä kirjalta, joten päätin avata sillä vähän enemmän jännityskirjallisuuden ovia itselleni :)

Salzburgin rikospoliisi Beatrice Kaspary saa ratkaistavakseen varsin arvoituksellisen ja brutaalin tapauksen. Murhaaja on jättänyt Beatricelle ja hänen kollegoilleen ruumiin mukana koordinaatit, josta alkaa heidän verinen geokätköilynsä, johon kuuluu myös nippu arvoituksia selvitettäväksi. Beatricella on koko uransa haastavin juttu ratkaistavana, eikä asiaa yhtään helpota se, että lisää ruumiita tuntuu putoavan koko ajan heidän eteensä.

Voin vain suositella Vii5i -romaania muille! Tässä on omaperäinen, hyytävä ja psykologinen trilleri! Jonkun olisi pitänyt kuvata videolle, miten jännittävän kohdan tullessa jähmetyin, suu loksahti auki ja puristin kirjaa jännittyneenä. Haha! Pystyin heti kuvittelemaan mielessäni, miten jännittävän elokuvan tästä saisikaan...
Poznanski säästää tottakai parhaimmat hetket aivan loppuun, mutta ripottelee jännitysmomentteja myös heti kirjan alkuun ja siitä loppuun asti. Juuri kun aloin vähän "kyllästyä" toimistossa pähkäilyyn, niin alkoi taas tapahtua. Geokätköjen etsiminen oli tosi mielenkiintoista luettavaa, paljon sanontoja ja juttuja tulkittavaksi :)
 Loistavaa loppuratkaisua täytyy myös vähän kiitellä, aivan huippufiilis kun kaikki paljastuu ja saa yhdistellä päässään eri yksityiskohtia, joiden huomaa sopivan yhteen.

Beatrice oli aika tavanomainen naispoliisi, omapäinen ja itsenäinen. Pidin myös siitä, että valoitettiin hänen arkeaan kahden lapsen kanssa eronneena naisena. Miten hän rakasti heitä valtavasti, mutta silti työ vaati enemmän aikaa. Ei ollenkaan helppoa ottaa syytöksiä lasten syrjään sysäämisestä ex-mieheltä, vaikka työkin tuntui merkitsevän Beatricelle paljon. Välillä säälin Beaa kovastikin; pitkiä ja rankkoja päiviä, jotka seurasivat vapaa-ajallekin, vähäisillä yötunneilla soitti usein ex-mies sättiäkseen ja lapset usein hoidossa...
Beatricen työpari Florin oli kuitenkin niin huikean karismaattinen tyyppi, että toivoin hänen olevan minunkin työkaverini :D Täydellisen kahvin keittäjä, huomaavainen, älykäs.. Ja varattu. Beatricen tarina jatkuu ilmeisesti vielä, joten toivon kovasti, että hänen ja Florinin suhde syventyy!
 
Itse en kiinnostunut geokätköilystä omaksi harrastuksekseni, mutta silti hyvin mielenkiintoisesti kirjoitettu ja toteutettu! Koordinaatit johtavat kirjassa kuvailtuihin kohteisiin, mikä on kiva lisä lukijalle. Itse en tiennyt tätä kuin vasta luettuani kirjailijattaren lopputekstit, joten en tajunnut lukiessani syöttää niitä Google mapsiin.. Tämä vain vinkiksi muille, jos joku nyt innostuu kirjan lukaisemaan :)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä:426
Suomentanut: Anne Mäkelä
Kansi: ?


12 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa kyllä odotan, pitää varmaan jossain vaiheessa varata kirjastosta tai jotain, kiinnostaa niin paljon. =D Geokätkeily tuntuu hauskalta idealta. Toki en tiedä, tuntuuko Yönäytöksen jälkeen mikään vastaava enää miltään... Minuahan ei koskaan pelota tai jännitä kirjoja lukiessa vaikka lukisin mitä, on aina mielenkiintoista lukea, kun joku eläytyy niin vahvasti kirjan lukemiseen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yönäytös on varmasti mahtava... Vaikka onkin suuren suuri!

      Irene, varaukseen vain! Tämä kirja on luettava ;)

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta! Mä innostuin ihan harrastuksena geokätköilystä kesällä, joten siksikin olisi kiva lukea tämä. En edes tiennyt kirjan aihetta ja ideaa ennen arviotasi, joten kiitos tästä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Olisi kiva nähdä joskus minkä tyyppisiä juttuja kätköissä on :D Täälläpäinkö olet ollut kätköilemässä vai kotikonnuillasi? :)

      Poista
  3. Näin geokätköilijänä oli todella ilahduttavaa, kun harrastusta oli kuvattu niin yksityiskohtaisesti. Tämä oli kyllä ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä kuulla, että kuvailu oli uskottavaa ja onnistunutta! Vaikka kirjailija taisi olla itsekin geokätköilijä?

      Poista
  4. Luin tämän kesällä ja nyt huomaan, että eipä siitä paljon mieleen jäänyt. Muistan kyllä, että kirja oli hyvä ja koukuttava :D Mutta erityisesti teemasta plussaa, itse olen aloitteleva geokätköilijä. Ei kuitenkaan karminut käydä kätköillä tämän lukemisen jälkeen, onneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sittenhän sen voi lukea joskus myöhemmin uudelleenkin ;)

      Poista
  5. Kiitos tästä vinkistä! :) Harrastan itse geokätköilyä ja jänniä hetkiä on koettu sen parissa... mm. muutama päivä sitten kätköiltiin keskellä yötä pimeässä metsässä ja mielikuvitukseni laukkasi ylikierroksilla. ;) Onneksi en ollut vielä lukenut tätä kirjaa, olisi ehkä jäänyt menemättä metsään. Kuvailusi kirjasta herätti kiinnostuksen ja kirja ponnahti salamana lukulistalle! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ihmiset innostuvat lukemaan tätä!
      O ou, yökätköilyysi voi tulla tauko kirjan luettuasi ;) Minullakin varmasti olisi päässä laukannut yhtä jos toista kammottavaa.. Kirja luettuna tai ei :D

      Poista
  6. Kiva lukea arviosi tästä. Luulen kuitenkin, että jää minulta lukematta. En vaan syty jännäreille. Ne tuntuvat aina toistavan samaa kaavaa. Ehkä tämä ei olisi sellainen, mutten viedä, viitsinkö ottaa riskiä ;)

    Agatha Christien kirjoista olen kyllä ihan tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se totta! Ei kai jännäreissä muuten mitään "pointtia" olisikaan ;)

      Christielta olen lukenut vain Eikä yksikään pelastunut, se oli hyvä :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)