keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lisa See: Pionin rakkaus

Pionin 16-vuotissyntymäpäivien alla hänen sukutalossaan esitetään Pionipaviljonki -ooppera, jota talon naiset pääsevät sermin taakse kuuntelemaan. Sermin raosta Pioni näkee yleisön joukossa hurmaavan nuoren miehen, johon rakastuu oitis. Pioni tapaa sattumalta saman nuorukaisen puutarhassa, eikä voi olla unohtamatta tätä. Pioni on kuitenkin kihlattu jo toiselle, miehelle jota hän ei ole ikinä aiemmin tavannut, ja hänen kanssaan hänen on määrä mennä naimisiin ja saada paljon poikia.
Pionin ja miehen salaisesta kohtaamisesta huolimatta Pioni rakastuu myös oopperaan ja tekee Pionipaviljongista itselleen kovan pakkomielteen ja huomaamattaan nääntyy huoneessaan kuoliaaksi. Traagisesta käänteestä huolimatta tarina ei suinkaan lopu päähenkilömme kuolemaan.

Olen pitkään odottanut Lisa Seen kirjojen lukemista. Pionin rakkaus löytyi kolmelta meiltä lukupiiriläiseltä hyllystä, joten päädyimme siihen.
Pionin rakkaus oli kuitenkin hyvin erilainen kirja kuin mitä takakannen perusteella kuvittelin. Vaikka takakannessa kerrotaankin Pionin riutuminen lemmensairaudessaan, en silti olisi odottanut tarinan muuttuvan noin radikaalisti. Tarinan seuraaminen kuolleen näkökulmasta oli hyvin erilaista, mutta en täysin vakuuttunut siitä. Kirjailija oli kyllä tehnyt hienoa työtä tutkiessaan kiinalaisia uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä ja sielujen jakautumisesta, sitä ei voi kieltää. Vaikka välillä pääsinkin kirjan imuun mukaan, sai kirjan kuvaukset erilaisista helveteistä ja haamujen kohtaamisista minut nostelemaan kulmakarvojani epäuskoisena. 1600 -luvun Kiinasta, uskomuksista ja naisen elämästä suljettujen ovien sisältä hyvinkin kiinnostavia asioita, mutta kaikki samassa kirjassa oli ehkä vähän liikaa! Pelkästään kirjassa puhutussa vallanvaihdossa oli mielenkiintoisia kohtia, joista olisi saanut paljon lisää. Ehkä eivät olleet olennaisia Pionin tarinan kannalta, mutta tuntui hölmöltä raapaista jostain suuresta aiheesta pinnalta, mutta jättää se sitten satunnaisiin huomautuksiin.

Olihan kirja melko traaginen, mutta pidin toivosta joka siinä oli koko ajan yllä. Pioni ei ollut ollenkaan melankolinen tai epätoivoinen hahmo, vaikkei hänellä nyt helppoakaan ollut. Chenin sukutalon muutkin naiset jäivät mieleeni, erityisesti Pionin äiti, joka oli ulkoapäin niin vankkumaton, mutta kirjan loppupuolelta häneenkin tutustui paremmin.  Kirja antoi äänen minulle aivan uudenlaisille naisille. Vaikka kirja päätyi arvosteluasteikossani sellaiselle ihan ok/kelpo -tasolle, sain hyvin mielenkiintoisen 400 sivun matkan naisten elämään 1600 -luvun Kiinassa, joiden säädyllinen elämä sidottuine jalkoineen oli minulle uusi kokemus. Tarina pysyy mielessäni vielä toistaiseksi.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 417
Suomentaja: Hanna Tarkka
Kansi: Anna Makkonen


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Luin vuoden alussa Kari Hotakaisen Ihmisen osan, joka oli mielenkiintoinen lukukokemus. Syksyllä ilmestyi trilogian päätös(toinen osa; Jumalan sana siis lukematta!) ja Luonnon lakiin oli tartuttava oitis. Maalämpöyrittäjä Rautala on joutunut auto-onnettomuuteen ja opettelee nyt elämistä uudelleen liikuntakyvyttömänä, muista ihmisistä riippuvaisena. Sairaanhoitaja Laura hoitaa monien muiden potilaidensa ohella Rautalaa ja kuuntelee salaa siivouskomerossa Megadethia. Hänen tekisi mieli ojentaa esimerkiksi juuri tuota onnettomuudessa ollutta pienyrittäjää, joka hourailee kuiteista ja veron kierrosta. Rautalan vanhemmat Väinö ja Kerttu, omaishoitaja ja hoitoa tarvitseva, ovat myös hyvin mielenkiintoisia hahmoja kirjassa. Lisäksi on viimeisillään raskaana oleva poliittisesti vihreä Mira, Rautalan tytär.

Kenellekään tuskin lienee uusi uutinen. että Hotakainen joutui itse auto-onnettomuuteen maaliskuussa 2012, ja tämä kirja sivuaa jonkin verran hänen omaa elämäänsä. Seurasin mielenkiinnolla Rautalan matkaa onnettomuudesta kotiutumiseen ja samalla muidenkin sivuhahmojen elämää. Teksti oli hyvin tajunnanvirtaavaa ja nopealla juoksulla kulkevaa dialogeineen ja Rautalan omine mietteineen. Hauskuutta tietenkään unohtamatta. Vaikka tätä tarinaa tuskin hauskaksi on tarkoitettu, niin ilahduin miten hyviä tilanteita Hotakainen on onnistunut luomaan sivuille.
 Tuntui hyvin inhimilliseltä miettiä noin äkkimuuttuneessa tilanteessa omia asiakkaita ja omia tuloja, vaikka tärkeintä olisi tietysti keskittyä toipumiseen. Mutta ymmärrän, että maatessa osastolla viikkoja tuollainen tuntuu tärkeältä. Mutta kun aletaan puhua todellisista summista ja siitä murto-osasta minkä itse maksaa, silmät aukeavat ja yhteiskunta näyttää erilaiselta. Luonnon laki näyttää millaista on olla veroparatiisissa.

Kirjan ehdoton suosikkihahmoni on Laura. Hänestä kerrotut kohdat olivat tarkkoja ja aitoja. (Tosin Megadethin kuunteleminen siivouskomerossa ei välttämättä ole aitoa, mutta ihan mielettömän hyvä lisä!)  Sen sijaan Mira suvaitsevaisine aatteineen ja leikkaajan kursiivilla merkityt kohdat jäivät minulle vähän etäisiksi. Mutta kaiken kaikkiaan loistava kirja, jota voin suositella kaikille luettavaksi, erityisesti kuitenkin pienyrittäjille.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 283
Kansi: Elina Warsta


tiistai 15. lokakuuta 2013

Vaihdoin punttisalin kirjahyllyn siivoamiseen



Kyllästyin eilen kirjahyllyjeni värijärjestykseen ja päätin kokeilla lähes päätöntä sommittelua. Pokkarit, Otavan kirjasto ja Keltainen kirjasto ovat aakkosjärjestyksessä, mutta muuten yritin tehdä mahdollisimman siistin näköiset hyllyt laittamalla samankorkuisia kirjoja vierekkäin. Ei näitä nyt aivan viivoittimella ole mitattu, mutta yleisvaikutelma on kivan näköinen! Yllättävän paljon eroa edelliseen "perunapeltoon". Monta tuntia tässä kesti ja nyt kädet ovat hellänä kirjojen nostelusta :)

Pari viikkoa sitten esittelemäni uusi kirjahylly tuli rytinällä alas sunnuntaina. Ehkä tiiliskivien paikka ei ollutkaan siellä ;) Nyt on paremmat ruuvit ja proput ja enemmän pitoa. Päätin kuitenkin olla uhmaamatta ylempää tahoa ja täytin hyllyn vähän kevyemmillä pokkareilla. Seuraavat pari yötä ajattelin kuitenkin nukkua pää jalkopäädyssä varmuuden vuoksi..

Mitäs pidätte?

torstai 10. lokakuuta 2013

Hullut päivät

Tämä aika tavallinen tarina siitä, miten minun piti mennä ostamaan vain kasvojen puhdistustuote. Tuntia myöhemmin istuin bussissa yhden vaatekassin ja kahden kirjakassin kanssa. (Tänään kävin hakemassa sitten sen naamamömmöni ja piparisuklaata.) No, lupaan pysyä nyt jonkin aikaa kaukana kaikista kirjakaupoista!

 Perinteiseen tapaan pokkarit olivat Akateemisessa 3,90 ja niitä on yleensä kahmittu aika monta. Nyt päädyin ottamaan vain Yann Martelin Piin elämän, jonka lukemisesta olen tovin haaveillut. ( Tässä elokuvapokkarissa on mielestäni hienompi kansi kuin kovakantisessa!) Nyt pitäisi käydä varastossa katsomassa onko minulla tuo leffakin vai olenko vain kuvitellut..
Yiyun Lin Kultapoika, smaragdityttö ja Hollinghurstin Vieraan lapsi ovat kirjoja, joita en millään ole raaskinut normaalihintaisena ostaa. Nyt 12,90 ja 9,90.
 
Tilasin keväällä Akateemisen verkosta Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, mutta kuukautta myöhemmin kauppa peruutti tilaukseni, sillä painos oli loppu. Nyt tämä löytyi englanniksi, eiköhän se mene niinkin. Gillian Flynnin Dark Places ja Sharp Objects vaikuttivat kiinnostavilta. Englannin kieliset pokkarit sai 4,90 eurolla kipale :)
Eeva Kilven Kuolinsiivous ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen olivat muistaakseni 12,90 e kappale. Olen todella innoissani Waltarin kirjasta!!

Yritän nykyään ostaa vähemmän elokuvia kuin ennen, (En ole suuri elokuvafriikki, mutta silti niitä aina kerty.. Tai sanotaan nyt näin, että pakolliset sarjat (Muumit, Sex and the city, Pako, Criminal Minds) vievät suuren osan tilasta) mutta nämä kaksi oli pakko saada. Les Misérables ja Anna Karenina 5,90 kappale. 

Vapaapäivän viettoa jatkan luultavasti nyt glögillä ja Olivia -lehden kanssa :) Ihanaa Aleksis Kiven päivää kaikille!
Oletteko käyneet hulluttelemassa? Mitä ostitte?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tuomas Kyrö: Miniä

Olimme eilen äitini kanssa Turun Linnateatterissa katsomassa Tuomas Kyrön Miniä -kirjaan perustuvan teatteriesityksen nimeltä Miniä. Kirja oli minulla vielä lukematta, joten tartuin siihen sunnuntai-iltana ja äkkiä tämän lukaisikin.

Miniässä tutustutaan tarkemmin mielensäpahoittajan miniään ja hänen suhteeseen appiukkoonsa. Mielensäpahoittaja on omassa kirjassa kertonut miniästään sen verran, että hän tykkää halailla. Ja se olikin miniän ensimmäinen tekemänsä virhe heidän ensitapaamisellaan.
Miniä on viettämässä rauhallista viikonloppuaan, kun mies soittaa ja kertoo, että appiukko on nyt loukannut jalkansa ja tulee heille muutamaksi päiväksi. Aviomies itse jää vielä isänsä kotikonnuille Sysi-Suomeen hoitamaan asioita lasten kanssa. Miniä on aina panostanut uraansa, koti ja lapset ovat jääneet miehen vastuulle. Mistä nyt loihditaan ukolle kelpaava ateria, yhteistä puhuttavaa tai kunnon kahvia? Entä kun kaupan päälle venäläiset kauppakumppanit saapuvat kaksi päivää ajoissa ja on otettava appiukko töihin pahoittamaan mielensä?

Olipas tässä hauska ja mukavan nopeatempoinen kirja! Oli mielenkiintoista lukea tuosta vähän äksystä, mutta sisimmässään lämpimästä ukosta jonkun toisen ihmisen näkökulmasta. Miniä olikin tähän hauska vaihtoehto, vähän etäinen henkilö, mutta silti pitää yrittää olla mieliksi. Uskomatonta millaisiin suorituksiin tai tilanteisiin ihminen voi joutuakaan, kun sekä appiukkoa ja pomoa on miellytettävä ;) Oli hyvin erikoista, miten erilaiselta mielensäpahoittaja vaikuttikaan, kun hän ei ollut kertojana! Hänhän oli paikoin aika hemmetin rasittava!
Lukija ehtii alussa tutustua miniään ja hänen ajatuksiinsa appiukosta ennen tämän saapumista perujen kanssa. Kirjan puolen välin jälkeen alkaakin farssinomainen ja hulvaton dialogi ja uudet käänteet. Kyrö on luonut taas kerran hauskan tarinan, (jota olisi voinut venyttää vielä muutamalla kymmenellä sivulla!) kuitenkaan tekemättä mielensäpahoittajasta tylsää ja kulunutta juttua.

Kuten aikaisemmin lukemani Mielensäpahoittaja, tämäkin sisälsi kaiken huumorin keskellä hyvinkin herttaisen lopun, joka sai minut hyvälle mielelle. Teatterikokemus oli myöskin todella onnistunut ja Merja Larivaara oli tosi hyvä miniän roolissaan. :)


Kustantamo: Kirjakauppaliitto
Sivumäärä: 122
Kansi: Eevaliina Rusanen




torstai 3. lokakuuta 2013

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla


Maija Vilkkumaa on minulle tärkeä artisti. Vuosikymmen sitten äiti osti meille kotiin Vilkkumaan Ei -albumin ja sitä jammailtiin monta vuotta ja uudet levyt on myös sen jälkeen ostettu. Kun äitini kuuli, että Maija Vilkkumaa on huomenna kirjamessuilla puhumassa esikoiskirjastaan, sain oitis seuralaisen messuille. Myös lauantaina minut löytää messuilta :) Jee!! Huippu viikonloppu tulossa!

Nainen katolla oli pakko lukea ennen messuja ja tällä kertaa luin poikkeuksellisesti e-kirjana.
Vilkkumaa on sisällyttänyt esikoiseensa monen ihmisen äänen ja tarinan. Kaikki alkaa kirjoituskurssilta, jossa miehestään etääntynyt kahden lapsen äiti Silja on kirjoittanut alteregostaan jatkotarinan. Alterego on heijastus hänen menneisyydestään, hetkestä tyttöduon Glittergirlsin jäsenenä. Kirjoituskurssia pitää puolipakosta Ville, äidinkielenopettaja, jonka avioliitto rakoilee. Linda puolestaan on suorastaan rääväsuinen stand up-koomikko, joka voisi olla melkein kuka tahansa suomalainen nuori taiteilija.

Täysin varauksetta en Vilkkumaahan kirjailijana ihastunut, mutta olen iloinen että luin tämän. Kirjan juoni tiivistyi ehkä vähän turhan loppupuolella, olisin kaivannut enemmän toimintaa muihinkin kirjan osiin. Ei sillä, että olisin pitkästynyt ennen loppupuoliskoa. Kirja oli täynnä hauskoja ja ajankohtaisia yhteiskuntapohdintoja, jotka oli kirjoitettu älykkäästi ja ehkä hieman ironisesti. Välillä minua harmitti, että olin väsynyt tietokoneen näytöltä lukemiseen ja en varmasti saanut kirjasta kaikkea mahdollista oivallusta ja iloa irti.
Kuten aiemmin totesin, Linda oli erittäin uskottava hahmo ja hänen osuuksista nautin luultavasti eniten. Hän tuntui joillain ilmaisuillaan ja mielipiteillään muistuttavan myös minua. Toisaalta hän oli ärsyttävän kärkäs, mikä ei muistuta minua ollenkaan.. Linda saattaa kyllä tuntua monen lukijan mieleen liian negatiiviselta ja kapinalliselta, mutta mielestäni hän oli piristävä hahmo. Linda yksin päähenkilönä ei varmasti olisi toiminut näin hyvin.
Vilkkumaan tyyli kirjoittaa on kuitenkin tunnistettavissa. Yhtä lailla hänen kappaleistaan löydän kohtia ja paloja, jotka pistävät minut miettimään, nauramaan ja tutkiskelemaan omaa minuuttani. Nainen katolla käskee minua olemaan rohkea ja nauramaan elämän vastoinkäymisille.

 Kustantamo: Kaiku Books
Sivumäärä: 334
Kansi: Joel Melasniemi