keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lisa See: Pionin rakkaus

Pionin 16-vuotissyntymäpäivien alla hänen sukutalossaan esitetään Pionipaviljonki -ooppera, jota talon naiset pääsevät sermin taakse kuuntelemaan. Sermin raosta Pioni näkee yleisön joukossa hurmaavan nuoren miehen, johon rakastuu oitis. Pioni tapaa sattumalta saman nuorukaisen puutarhassa, eikä voi olla unohtamatta tätä. Pioni on kuitenkin kihlattu jo toiselle, miehelle jota hän ei ole ikinä aiemmin tavannut, ja hänen kanssaan hänen on määrä mennä naimisiin ja saada paljon poikia.
Pionin ja miehen salaisesta kohtaamisesta huolimatta Pioni rakastuu myös oopperaan ja tekee Pionipaviljongista itselleen kovan pakkomielteen ja huomaamattaan nääntyy huoneessaan kuoliaaksi. Traagisesta käänteestä huolimatta tarina ei suinkaan lopu päähenkilömme kuolemaan.

Olen pitkään odottanut Lisa Seen kirjojen lukemista. Pionin rakkaus löytyi kolmelta meiltä lukupiiriläiseltä hyllystä, joten päädyimme siihen.
Pionin rakkaus oli kuitenkin hyvin erilainen kirja kuin mitä takakannen perusteella kuvittelin. Vaikka takakannessa kerrotaankin Pionin riutuminen lemmensairaudessaan, en silti olisi odottanut tarinan muuttuvan noin radikaalisti. Tarinan seuraaminen kuolleen näkökulmasta oli hyvin erilaista, mutta en täysin vakuuttunut siitä. Kirjailija oli kyllä tehnyt hienoa työtä tutkiessaan kiinalaisia uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä ja sielujen jakautumisesta, sitä ei voi kieltää. Vaikka välillä pääsinkin kirjan imuun mukaan, sai kirjan kuvaukset erilaisista helveteistä ja haamujen kohtaamisista minut nostelemaan kulmakarvojani epäuskoisena. 1600 -luvun Kiinasta, uskomuksista ja naisen elämästä suljettujen ovien sisältä hyvinkin kiinnostavia asioita, mutta kaikki samassa kirjassa oli ehkä vähän liikaa! Pelkästään kirjassa puhutussa vallanvaihdossa oli mielenkiintoisia kohtia, joista olisi saanut paljon lisää. Ehkä eivät olleet olennaisia Pionin tarinan kannalta, mutta tuntui hölmöltä raapaista jostain suuresta aiheesta pinnalta, mutta jättää se sitten satunnaisiin huomautuksiin.

Olihan kirja melko traaginen, mutta pidin toivosta joka siinä oli koko ajan yllä. Pioni ei ollut ollenkaan melankolinen tai epätoivoinen hahmo, vaikkei hänellä nyt helppoakaan ollut. Chenin sukutalon muutkin naiset jäivät mieleeni, erityisesti Pionin äiti, joka oli ulkoapäin niin vankkumaton, mutta kirjan loppupuolelta häneenkin tutustui paremmin.  Kirja antoi äänen minulle aivan uudenlaisille naisille. Vaikka kirja päätyi arvosteluasteikossani sellaiselle ihan ok/kelpo -tasolle, sain hyvin mielenkiintoisen 400 sivun matkan naisten elämään 1600 -luvun Kiinassa, joiden säädyllinen elämä sidottuine jalkoineen oli minulle uusi kokemus. Tarina pysyy mielessäni vielä toistaiseksi.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 417
Suomentaja: Hanna Tarkka
Kansi: Anna Makkonen


6 kommenttia:

  1. Pienet muutokset olisivat kyllä tehneet kirjasta paremman. Jos turhan jaarittelun ja haahuilun olisi korvannut kiinnostavammilla jutuilla, niin hitsit tästä olisi tullut hyvä! Esimerkiksi juuri nuo vallanvaihdot ym.

    Mutta ei onneksi ihan täysin huono kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Uskon, että Seen muut kirjat yltävät parempaan.

      Poista
  2. Vitsit kun olette olleet nopsia kirjoittamaan tästä! Mutta joo, samoilla linjoilla kirjan suhteen täällä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli aamupäivällä niin kiire tätä kirjoittaessa töihin, etten varmasti ehtinyt kaikkia ajatuksiani kirjaamaan, mutta päällimmäiset fiilikset sentään tulee ilmi :) Käyn sitten huikkaamassa tulevaan arvioosi, jos jotain tulee vielä mieleen ;D

      Poista
  3. Lisa Seen toinen kirja, Lumikukka ja salainen viuhka, sopisi sinulle ehkä paremmin. Se muistaakseni sijoittuu samaan aikaan, eikä siinä ole lainkaan mitään haamuhöpinöitä, vaan on täysin realistinen tarina sen ajan kiinalaisista naisista ja varsinkin naisten kamarin asioista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)