tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kirjallisena



Olen viimeiset puoli tuntia yrittänyt ladata ensin kamerastani kuvia koneelle, koneella kääntää niitä oikein päin, lisätä bloggeriin ja vielä asetella suht järkevän näköiseksi. Olen nimittäin nyt puolisoni koneen varassa, koska omani ilmeisesti poksahti lopullisesti eilen. Tässä koneessa on eri ohjelmat ja muutenkin bloggerilla on joku känkkäränkkäpäivä tänään. Joten bloggaamiseni on nyt jonkin aikaa vähän hermoja raastavaa ja hitaanlaista, ennen kuin hankin uuden koneen tai opin käyttämään tätä kunnolla. 
 Pian kuitenkin lähdemme Severuksen kanssa vanhempieni luokse nauttimaan illasta (herkkujen kera luonnollisesti), joten käydään nyt läpi vuoden 2013 kirjavuosi. (En ole uuden vuoden ystävä, mutta tämä on kuitenkin aihe josta minua kiinnostaa kirjoittaa)

Asetin Goodreadsissa vuoden alussa tavoitteekseni lukea 60 kirjaa. Olen lukenut nyt 43, mutta uskallan väittää saavani vielä Linturin kirjan illan aikana loppuun, joten luin vuonna 2013 44 kirjaa. Toivoin saavani luettua enemmän tänä vuonna, mutta elämä antoi enemmän muita aktiviteetteja ja aina ei vain tuntunut lukeminen hyvältä. Kirjavuoteni näyttää kuitenkin aika hyvältä. Luin tositositosi hyviä kirjoja, eikä mukana tainnut olla kuin ihan pari mistä en tykännyt. 44 kirjasta muuten jopa 27 oli kotimaisia!

Parhaat:

Pettymykset:

Tuhdein ja ohuin:
Elif Shafak: Kunnia (sivuja 523)

Kauneimmat kannet:

Hauskin:

Jännittävin:

Suosittelen:

Vuonna 2014 haluan lukea 60 kirjaa. Toivoisin lukevani enemmän fiilispohjalta, enkä aina päässäni olevan orjallisen tarkan lukulistan mukaisesti. Haluan lukea enemmän fantasiaa, esimerkiksi Hobitin, City of bones -sarjaa ja uudelleen Pottereita. Ja jos sinulla on jotain fantasiasuosituksia minulle, kerro heti!
Odotan myös pääseväni nauttimaan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia! Kirjavarasta odotan suuresti (jonka ensi-ilta oli muuten pitkään Finnkinon sivuilla tammikuussa, mutta viime viikolla se siirrettiin huhtikuulle! >:( ) Mitä vuoden 2014 elokuvia sinä odotat? Ja mitä aiot lukea ensi vuonna?

Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Kuvituksena uudet kirjahyllyt olohuoneessa. Expeditit ja seinällä oleva Billy ovat myöskin edelleen käytössä.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Alennuksista haalittua

Alennusmyynnit on nyt läpikäyty ja aika katsoa millainen pino kotiin tuotiin. Alennusmyynneissä olin aika pettynyt tarjontaan (vaikka viisi ihanaa kirjaa löysinkin), yleensä kun on joutunut valitsemaan oikein ne mieluisimmat ja jättämään loput kivat kauppaan... Hakien ne sitten seuraavana päivänä tietysti.
Oikeasti tämä oli vain tosi hyvä. Tein omat löytöni, mikään kirja ei jäänyt mieleen kaihertamaan ja en köyhtynyt aivan silmittömästi.
Silti ensivaikutelma Akateemisessa oli tosi vaisu ja en voinut olla miettimättä, että onko tarjouksessa muutakin kuin pokkareita. Kovakantiset olivat suurimmaksi osaksi minulle tuntemattomia, epäkiinnostavia tai muutama minulla olikin jo omassa hyllyssä. (En aio ottaa sitä tapaa, että lähtisin lukemaan minulle vieraiden kirjojen takakansia ja innostuen niistäkin. Nappaan himoitsemani ja kassan kautta ulos vain.) Seuraan toki mielenkiinnolla miten muut ihmiset valikoivat kirjojaan alennuksissa. Miten kaverukset suosittelevat toisilleen kirjoja, miten tarkasti joku jaksaa lukea takakannen ja selailla kirjoitustyyliä kirjan ensimmäisiltä sivuilta...

Nyt kuitenkin kirjoihin! Stephen Kingin Kuvun alla on ainoa ostokseni Akateemisesta, loput Suomalaisesta. Kuvun alla oli katalogin perusteella se, jota lähdin hakemaan ja onneksi sainkin sen! Odotan hyvin suurella mielenkiinnolla keskiviikkona alkavaa Kuvun alla -sarjaa. Aiotteko katsoa? Oletteko lukeneet kirjan?

Dostojevskin Rikos ja rangaistus nyt on pakko joskus lukea, joten otin ensimmäisen askeleen ostamalla sen. Vielä pitäisi tehdä suunnitelma millaisella aikajaksolla ja millaisissa osissa sen lukisin.
Syvä pää kertoo uimisesta, joten se on ollut pitkään tbr-listallani. Nyt se maksoi alle vitosen, jee!

Tänään saan vihdoin viimeisetkin kirjapinot lattialta muuton jäljiltä, kun haen uuden kirjahyllyn iltapäivällä. Kuvaa saatte luultavasti huomisessa vuosikatsauksessa :)

Petyittekö te alennusmyynteihin? Vai löytyikö jotain?

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lene Kaaberbøl ja Agnete Friis: Poika matkalaukussa

Sairaanhoitaja Nina Borg saa vanhalta ystävältään Karinilta hätäisen puhelun, jossa hän pyytää Ninaa noutamaan matkalaukun Kööpenhaminan päärautatieaseman säilytyslokerosta. Nina suostuu ja avaa matkalaukun parkkihallissa ja järkytyksekseen löytää laukusta pienen alastoman pojan. Vaalea poika on tajuton, mutta elossa. Miksi poika oli taitettuna matkalaukkuun kuin vaate? Onko hänet siepattu vai onko hän kauppatavaraa? Nina päätyy suojelemaan poikaa itse, vaikka asettaakin sillä itsensä vaaraan. Pojan toimittanut korsto nimittäin näki Ninan rautatieasemalla, mutta ei palkkiotaan..
Liettuassa Sigita-niminen äiti on kuolla huolesta poikansa Mikasin puolesta. Poliisi ei tunnu saavan mitään aikaiseksi, joten Sigita päättää ottaa itse selvää mihin hänen poikansa on voinut kadota.

Mielenkiintoinen ja piinaava romaani monesta näkökulmasta. Ninasta kertovat osuudet olivat kaikkein hektisimpiä ja parhaimpia , tottakai Mikas-pojan takia. Kun Sigita mietti poikansa kohtaloa, oli lohduttavaa että edes itse tiesi, että pojalla oli kaikki hyvin. En kuitenkaan täysin saanut Sigitasta irti sitä raastavaa äidin tuskaa ja huolta, mitä hän varmasti tunsi. Pidin henkilöstä, mutten ole varma puuttuiko minulta vain "samaistumisen kyky", koska itselläni ei ole lapsia. Toisaalta ei sillä ole väliä, koska pidin kirjasta muuten niin valtavasti.
Poika matkalaukussa voitti Vuoden paras tanskalainen dekkari -palkinnon ilmestyttyään. Ja olihan tämä vetävä! Aluksi tuntui, että henkilöitä on liikaa ja en pysy heidän osuuksissaan perässä, mutta hyvin nopeasti kirjasta tuli jännittävä. Melkein jokaisen luvun loppuun jätettiin jokin koukku, eikä olisi millään halunnut siirtyä esimerkiksi Ninan luvusta Sigitaan...  Täytyy myöntää, etten edes halunnut lukea tätä niinä iltoina jolloin olin yksin kotona :D
Masennuin tosin vähän lopusta, koska ehdin jo fiilistellä, että Nina sai kaikesta salailusta ja pakoilustaan pojan kanssa pelastettua perhe-elämänsä. Kirjan viimeisellä sivulla annetaan kuitenkin ymmärtää, että Nina pääsee taas uuteen rikosvyyhtiin. Kirjassa raotettiin vähän myös tanskalaista prostituutiota, olen varma että Kaaberbøl ja Friis saisivat siitäkin hyvän Nina Borg -dekkarin. Jään odottamaan suurella innolla seuraavaa suomennosta ja miten Ninan tarina jatkuu.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 339
Suomentanut: Aino Ahonen
Kansi: Mika Tuominen


lauantai 28. joulukuuta 2013

Kirpparilla ystävän kanssa

Kävin ystäväni Katarinan kanssa viime sunnuntaina kahdella Kaarinan kirpputorilla. Reissu oli hyvinkin onnistunut, koska onnistuin pitkästä aikaan tekemään löytöjä ja oli tosi ihanaa nähdä pitkästä aikaa :)

 Tällaisia aarteita sitä sitten löytyi!
♥ Claudie Gallayn Tyrskyt, 0,75 e! Olen halunnut lukea tämän jo tovin :)
♥ Eeva-Kaarina Arosen Kallorumpu, 1,5 e
♥ Pirjo Rissasen Muistot, 0,80 e. En ole lukenut Rissasta aiemmin...
♥ Ken Follettin Kun suuret sortuvat, 1,25 e!! Uskomaton löytö! Tilasin tämän juuri Adlibriksen aleista yli kympillä, mutta onneksi sen sai vielä peruttua... :)
Ja tittididiididii! Löysin vhs-kasettina yhden lapsuuden suosikkielokuvistani 50 sentillä! Vielä en ole ehtinyt testaamaan, että toimii, mutta toivotaan! Nippelitietona paljastan, että olen kehitellyt blogini nimen tästä elokuvasta ;)

Huomenna tulossa kirja-arviota ja sen jälkeen aion esitellä eiliset aleostokseni! Heippa :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Joulun pyhät menivät ja kaikki sujui oikein mukavasti. Ruoka herkullista, seura hauskaa ja kaikki lahjat aivan ihania. Ainoa saamani kirjallinen lahja oli puolisolta Murakamin 1Q84 -trilogian osat 1 ja 2 samassa niteessä. Jee!! Eiköhän näillä eväillä jakseta odottaa taas ensi joulua ;)
 Eilen olimme katsomassa perinteisesti uuden Hobitti -elokuvan. Mielenkiintoinen sekin oli, mutta pidin ensimmäisestä enemmän. (lue: piilouduin popcorntuoppini taakse, kun jättiläishämähäkit valtasivat ruudun)
Tänään minun pitikin olla sitten heti kärppänä kymmenen jälkeen kirja-aleissa ja olinkin, mutta myyjillä oli vielä niin pahasti kirjojen esille laitto kesken, joten päätin lähteä tyhjin käsin kotiin. Illemmalla kokeilen onneani uudelleen :)
Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän postaukseen vielä joulupyhinä lukemani kirjan arvio, joten lopetankin nyt nämä omat joululöpinäni....

Pete Suhosen Valkoinen joulu oli minusta hyvin mielenkiintoinen romaani. Valkoisessa joulussa on kyse viiden lauttasaarelaisen tarinoista vuoden loppupuolella. Henkilöt eivät ole täysin vieraita toisilleen, mutta heidän yhteytensä ei olekaan kirjassa se punainen lanka. Kirjan juttu on se, että kirjan henkilön Sebastianin isä on kuollut ja hän saa ISOLTA TYYPILTÄ tehtävän katsoa kirjan henkilöiden perään. Kuulostaa aika erikoiselta, mutta kirja keskittyy kuitenkin hyvin paljon itse henkilöihin maanpäälliseen elämään, eikä kuolleen miehen ISOLLE TYYPILLE antamiin raportteihin.
Aikaisemmin mainitsemani Sebastian on veloissa oleva viivanvetäjä, joka odottelee isoisänsä Konradin kupsahtamista saadakseen oman miljoonaperintönsä. Konrad taas ei aio lähteä niin helpolla, vaan kerää voimiaan Mehiläisessä. Silja on nuori kahvilatyöntekijä ja pakkomielteisen ihastunut kahvilassa kolmesti viikossa vierailevaan Sebastianiin. Kahvilassa käy joka aamu postinkantaja Janne, hän puolestaan ihailemassa Siljaa. HÄN on viides ja viimeinen henkilö. Nimeltä mainitsematon alkoholistikirjailija, joka ei liity kehenkään, mutta liittyy kuitenkin kaikkeen.

Aloitin tämän lukemisen aattoiltana, vaikka minulla oli edellinen romaani kesken, koska kuvittelin tämän olevan kovinkin jouluinen. Tässä on joitain jouluelementtejä, mutta tosiasiassa nimi on niin harhaanjohtava, että tämän voisi lukea keskellä kesääkin.
Valkoinen joulu ei myöskään ole ollenkaan iloinen romaani. Se on helppolukuinen, ironinen, synkkäkin. Olin luonnehtimassa tätä myös kevyeksi, mutta ennemminkin sanoisin tämän vain vaikuttavan kevyeltä. Valkoinen joulu on hyvinkin älykäs ja intensiivinen, kun kirjaa pohtii jälkikäteen.

Pidin Valkoisesta joulusta kuitenkin aika paljon. Suhonen on kirjoittanut toinen toisensa jälkeen inhottavia, ärsyttäviä ja vastenmielisiä hahmoja, mutta silti seurasin heidän tarinoitaan suurella mielenkiinnolla. Tuollaisen kirjoittamisen voisi jo sanoa taidoksi. Silja oli hahmoista yksi kiinnostavimpia, vaikka tekikin mieli käydä hänen kurkkuunsa mahdottomasta ihastuksesta riutumisen vuoksi. Pidin kuitenkin Siljan kirjastovarkauksien kuvauksista ja myöhemmin kirjojen höyryttämisestä ja uunissa paistamisesta. Väärin, mutta nerokasta. Toinen suosikkihahmoistani oli hän, salaperäinen kirjailija, jonka elämästä en paljoa käsittänyt, mutta kirjailijan elämää kuvailevat kohtaukset (esimerkiksi kirjaston haastattelutilaisuudessa) olivat kiinnostavia.

Valkoinen joulu jätti minut kuitenkin hieman kysymysmerkiksi. En ymmärtänyt kaiken lopullista tarkoitusta, mutta en osaa sanoa mikä sitten jäi ymmärtämättä. Luulin löytäneeni punaisen langan, mutta kirjan luettuani mietin, että jaksoinko seurata sitä loppuun saakka. Ehkä kirja oli niputettu vähän liian pieniin osiin, mikä vaikeuttaa palojen yhdistämistä toisiinsa. Tästä huolimatta itse lukukokemus oli todella miellyttävä ja kiinnostava. Suhosen esikoinen Hitlerin kylkiluu ehdottomasti lukulistalla.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 278
Kansi: Janne Harju


maanantai 23. joulukuuta 2013

Ihanaa joulua kaikille!

Toinen lomapäiväni on kääntynyt iltaa kohti, koti on puunattu ja joulutunnelmiin asetuttu. Nyt on hetkeni rentoutua, tuijottaa telkkaria, syödä vähän suklaata, kuunnella enkelikellon kilinää ja tottakai lukea kirjaa. (Ei kaikkea kuitenkaan samaan aikaan)
Huomenna suuntaamme mummulaan viettämään aattoa! Maltan tuskin odottaa joulupöytää, meinasin jo mennä naapurin ovella kolkuttelemaan kun haistoin paistetun kinkun rapussa. Joulupäivänä teemme reissun vanhempieni luokse, jossa myöskin syömme hyvin ja nautimme tunnelmasta. Itseasiassa sovimme äitini kanssa, että avataan lahjat vasta silloin joulupäivänä, kun veljenikin on tyttöystävänsä kanssa paikalla. Mukavaa vaihtelua :)

Mutta pidemmittä puheitta, Ajatuksia kirjamaasta hiljentyy joulun viettoon ja toivotamme Severuksen kanssa ihanaa joulua kaikille <3

Mauri Kunnas: Suomalainen tonttukirja

 Joulutunnelmaa kohottaakseni päätin tänään lukea Mauri Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan. Monia Kunnaksen kirjoja olen lukenut, mutta tämä oli vielä korkkaamaton.
Suomalainen tonttukirja on nimensä mukaisesti kirja suomalaisista tontuista ajalla, jolloin (Mauri Kunnasta siteeratakseni) " kun mummon isoisän äiti oli vielä pikkuinen tytöntyllerö". Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista kertomuksista ja kuvauksista erilaisista tontuista, minkä kylkeen Kunnas on taiteillut kuvan tai kaksi. Kunnas kertoo miten tontut auttelevat öisin isäntäväkeä askareissaan, kimpaantuvat jos jokaviikkoista puuroa ei joskus tulekaan ja tekevät kieroja (mutta oikeutettuja) kostoja. On myllytonttua, tallitonttua, saunatonttua ja riihitonttua... Kyseessä ei siis ole mikään joulukirja, vaikka oma joulufiilikseni pilviin nousikin.

En voi muuta kuin ylistää Kunnasta tämän kirjan tiimoilta (toki muutenkin, mutta tämä on minulle paras kirja häneltä)! Kirja on lyhyydestään huolimatta hyvinkin aiheeseen paneutunut, tarkka ja hauska. Mielenkiinto pysyy varmasti yllä pienemmälläkin lukijalla, vaikkei tämä nyt varsinainen satu olekaan. Tarinat eivät toistaneet toisiaan, vaikka kertomuksia oli kokonaista neljätoista. Kunnaksella on ihanan sukkela tapa kertoa tarinoitaan, sukelsin täysin tonttujen maailmaan pari vuosisataa taaksepäin.
Aivan mahtava kirja, joka antoi minulle ihanan tunnelman tähän aatonaattoon sateesta huolimatta. Vaikea kuvitella lukijaa, joka tästä ei nauttisi.
Kaiken kruunaa upea kuvitus.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 48
Kansi: Mauri Kunnas


P.S. Laitan vielä illemmalla oman joulutoivotus-postaukseni, yrittäkää jaksaa vielä kolmas bloggaus tämän päivän sisään.

Carol Shields: Rakkauden tasavalta

Luin Rakkauden tasavaltaa kauan. Niin kauan, että unohdin kirjan yli vuodeksi hyllyyn pölyttymään, ennen kuin jaksoin taas tarttua siihen. Nyt ensimmäinen Shieldsini on kuitenkin luettu!
Fay McLeod on reilu kolmekymppinen hiljattain miesystävästään eronnut merenneitojen tutkija.
Tom Avery on nelissäkymmenissä oleva radiotoimittaja, joka juontaa suositun ohjelmansa öisin. Tom on ollut kolmesti naimisissa, ja odottaa vielä sitä oikeaa.
Tom ja Fay ovat itseasiassa olleet jo kaksi vuotta naapureita kummankaan huomaamatta. Kuin sattumalta he kuitenkin kohtaavat (vasta kirjan puolessa välissä, josta olen vähän näreissäni) lasten syntymäpäivillä ja alkavat tuntea välittömästi mieletöntä vetoa toisiinsa.

Rakkauden tasavalta ei missään nimessä ole perinteisen siirappinen höttöromaani, vaan älykäs ja hienotunteinen. Kirja ei ärsytä tai käy päälle rakkauden hehkutuksineen, vaan tekstiä voi todentotta nauttia vähän tai paljon kerrallaan. Pidin lukutavastani lukea tätä vähän kerrallaan (lähinnä bussissa), pystyin fiilistelemään Shieldsin upeaa kirjoitustapaa aivan rauhassa ja makustellen. En välttämättä muistanut mitä edellisellä bussimatkallani oli kirjassa tapahtunut, mutta teos antaa sen aika helposti anteeksi. Tässä kirjassa jokainen tapahtuma ei ollut niin tärkeä, vaan se tunnelma.

Uskomatonta, mutta minä huomasin tuntevani jonkinlaista vetoa Tom Averyyn! Useimmiten vain pidän henkilöistä, mutta tämä lienee jo jonkinlaista ihastumista :D Tomissa oli hyvin inhimillisiä puolia (hän ei ollut missään nimessä mikään prinssi Uljas!), mutta samalla hän oli charmikas, älykäs ja ihana.
Kirja tuntui rakkaustarinaksi kuitenkin aika pitkältä, kuten aiemmin sanoin, päähenkilömme kohtasivatkin vasta kirjan puolivälissä. Oli toki hienoa, että Shields näytti lukijalle heidän yksinäistä arkeaan, mutta ei nyt 200 sivun verran sentään! Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen lukukokemus, seuraavaksi aion kokeilla Shieldsilta novelleja!

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 433
Suomentanut: Hanna Tarkka
Kansi: Fennopress
 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Eräänä talvisena päivänä 24-vuotias Miska huomaa seisovansa Aurinkoisen hoitokodin ovella kukkakimppu kädessä. Hän sai äidiltään topakan pyynnön viedä heidän sukulaiselleen Birgitalle piristykseksi kukkia. Miska tapaa jalattoman, viinaa himoavan, suoria sanoja suustaan sylkevän Birgitan, jolle tavallisten kukkien lisäksi hän antaa marisätkän. Sätkä kelpaa Birgitalle viinan korvikkeeksi ja Miska saa ensimmäisen kahisevan kirjekuorensa.Rahaa Miska ei kuitenkaan haluaisi, hän vain yritti olla mieliksi jalkansa menettäneelle alkoholistille. Birgitta ei kuitenkaan käsitä Miskan kiltteyttä ja tyrkyttää setelinsä melkein väkisin köyhälle pojalle.
Jottei nuoren miehen huumebisnes tee kirjasta liian yksinkertaista, Miskan ystävyys parhaaseen (ja ainoaan) kaveriin Villeen rakoilee. Ville on nimittäin tavannut Emman, Manalan porton. Hajottaako Villen uusi tyttöystävä ja Miskan sekava käytös heidän välinsä kokonaan?

En ikinä usko hauskoiksi kehuttuja kirjoja oikeasti hauskoiksi ennen kuin olen lukenut ne itse. Kukkia Birgitalle kannatti ehdottomasti lukea, kirjahan oli aivan hulvaton! Monesti minua hymyilyttää tai saatan vähän hymistä kirjalle, mutta nyt minun piti oikeasti pidätellä itseäni etten olisi ulvonut naurusta bussissa matkalla töihin.
Tiuraniemi on ottanut hyvin haltuun ehkä vähän saamattoman nuoren miehen ajatukset ja tunteet. Lukija pääsee aika nopeasti tutustumaan resuisen ulkokuoren alla olevaan Miskaan ja hänen sisällään oleviin viisaihin ja kauniisiinkin ajatuksiin. Noin nuoreksi mieheksi Miskassa oli jopa yllättävää kyynisyyttä ja epätoivoa, mistä kuitenkin hänessä pidin. Myös Miskan suhdetta ystäväänsä Villeen tarkastellaan kirjassa aivan tarha-ajoista ja ilmassa aistii aitoa kiintymystä ja ikävää. Ehkä välirikko oli kuitenkin liioiteltua mikä latisti lukukokemustani. Vaikkei meillä Miskan kanssa ihan samanlaisia aatteita ollutkaan, hänellä oli ihanan suuri sydän ja samaistuin häneen jollain tasolla.

Hoitokotiteemasta nautin suunnattomasti. Kaikki tuntui pelaavan Aurinkoisessa päällisin puolin hyvin, (lukuunottamatta sitä etteivät asukkaat saaneet lauantaimakkaraa) ja oli ihanaa tutustua hoitokodin muihinkin asukkaisiin. Pidin kaikista kirjan hahmoista aika lailla, paitsi Birgitasta. Olihan hänessäkin inhimillisiä pilkahduksia, mutta silti päälimmäisenä ajatuksena minulla on: "Jestas, mikä akka!"
Kirja on hyvinkin vapauttava sen tavalla käsitellä asioita ja tunsin itseni hyvien keveäksi tätä lukiessani. Sen painavista aiheista huolimatta.

Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 256
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pääsylippuni uudelle matkalle

Viikon kuluttua olen tehnyt viimeisen työvuoroni parturi-kampaajana ja nautin yli kahden viikon lomastani. Tammikuussa minusta tulee hoitotyön opiskelija ja 3,5 vuoden kuluttua sairaanhoitaja. Olen äärimmäisen onnellinen. Melkein kolmeen viikkoon en edes uskonut tätä todeksi, mutta nyt osaan olla itsestäni ylpeä. Halusin tätä aivan valtavasti ja nyt hyväksymispäätös katsoo minua takaisin kaiken nähdyn vaivan jälkeen.

P.S. Tästä postauksesta sopii muistuttaa minua, kun rutisen koulutehtävistä muutaman kuukauden kuluttua.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ernest Cline: Ready player one

Ernest Clinen ällistyttävän tarkassa ja tapahtumarikkaassa esikoisromaanissa on vuosi 2044. Maailma ja yhteiskunta tuntuvat kansalaisten mielestä ahdistavilta ja epävakailta, joten he kaikki ovat suorastaan lukkiutuneet tietokoneidensa äärelle elääkseen omaa elämäänsä James Hallidayn luomassa virtuaalimaailma OASISissa. OASISissa jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi itse suunnitellun hahmon, lukemattomien kaupunkien ja planeettojen johdosta. Nuori mies Wade Watts on yksi pelaajista. Hän on tuntenut aina olevansa epäsuosittu, mutta OASISta hänkin on löytänyt ystävän, jonka kanssa jakaa kaiken yksityisessä chattihuoneessa virtuaalikoulun jälkeen.

Jotta romaaniin saataisiin vielä punainen lanka, niin kuuluisa pelisuunnittelija James Halliday on kuollut. Huikean omaisuutensa ja Oasisin johtajuuden hän on luvannut testamentata sille, joka löytää niin kutsutun pääsiäismunan. Munan löytääkseen pitää selvittää 3 porttia, joiden avaimet löytää vain pikkutarkalla tiedolla Hallidaysta itsestään ja siitä, mille Halliday elämänsä omisti; peleille, 1980-luvun musiikille ja elokuville. Peli on kuitenkin pyörinyt jo kuukausia tulostaulun näyttäessa nollaa, kunnes Wade pistää pelin käyntiin saadessaan ensimmäisen avaimen.

Konsoli- ja tietokonepelikokemukseni rajoittuvat nuorena pelattuihin Super Marioon (okei, meillä on mummulassa yhä kunnon old school nintendo, pelaan vieläkin), Barbie Race & Rideen (muistan vieläkin, kun isä osti sen minulle käytettyjen pelien liikkeestä ja se maksoi 99 markkaa... Huippu peli!) ja Harry Potter -peleihin. Lähdin siis melko vieraille vesille hypätessäni Ernest Clinen maailmaan. Cline nimittäin viljeli jatkuvasti viittauksia eri peleihin ja kirjassa jopa pelattiin monia niistä! Murto-osan ymmärtäneenä (Pac-Man-pelin kuvaus oli yksi harvoja, joissa oikeasti pysyin kärryillä) tiedän, että monet aiheesta kiinnostuneet nauttivat suunnattomasti tätä lukiessaan, mutta ei oma tietämättömyyteni estänyt minua ollenkaan onneksi pitämästä kirjasta!
Kirja olisi luultavasti ansainnut enemmänkin pusuja kuin 3½, mitä nyt tulen tälle antamaan. Mutta aloitin tämän kirjan lukemisen helmikuussa ja lopetin eilen. Kirja on melkoinen tiiliskivi ja kadotin kiinnostukseni kirjaan ja en lukenut sitä pitkään aikaan. Uskon, että jos olisin jatkanut sinnikkäästi lukemista ja saanut tämän loppuun vaikka kuukauden sisällä aloittamisesta, pisteet olisivat paremmat.
En vieläkään voi lopettaa ihmettelemistä, miten Cline onkaan saanut keksittyä näin tarkan utopian jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöden. Huomasin lukiessani välillä vertaavani koko juonen ja aivan uuden maailman rakentamista J.K. Rowlingin työhön Harry Pottereiden kanssa. (En nyt tietenkään väitä, että tämä päihittäisi Potterit, mutta laajana vertauskuvana se kävi mielessä) Cline olisi minusta voinut hyvin luoda tästä vaikka trilogian ja tuoda lisää uusia haaroja tarinalle ja syventää elämää OASISissa.
Jännitystä kirjasta ei puuttunut lainkaan (käteni suorastaan tempoivat sivuja eteenpäin viime yönä tätä lukiessani), sen sijaan ihmettelen mikä tarve Clinella oli sijoittaa melkein väkisin myös romanssia kirjaan. Vai sopiko se jonkun mielestä tähän? 
Kirjan elokuvaoikeudetkin on jo myyty Warner Brothersille ja maltan tuskin odottaa miltä OASIS näyttää valkokankaalle. Saavatko katsojatkin omat visiirit päähänsä?

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 510
Suomentanut: J. Pekka Mäkelä
Kansi: Tuomo Parikka


lauantai 7. joulukuuta 2013

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkolan esikoisromaani Unelmansieppaaja on kolmen hyvin erilaisen ihmisen tarina. Tai oikeastaan neljän. Kirja nimittäin alkaa siitä, kun kirjailija Ville Siikala hyppää metron alle ja kirjallisuudenopiskelija (ja kyseisen metron kuljettaja) Roosa alkaa tutkia kirjailijan elämää ja tuotantoa. Roosan ottaessa Ville Siikalasta itselleen pakkomiellettä, hän yrittää unohtaa hankalan poikaystävänsä Janin ja sen miten hänen muutettuaan Helsinkiin kaikki on mennyt pieleen. Lisätietoja kuolleesta kirjailijasta hän hamuaa Tapiolta, keski-ikäiseltä mieheltä jolle koripallo oli ennen ammatti ja elämä, nykyään hän kuljettaa vanhoja SM-mitalejaan pantattavaksi saadakseen edes vähän taskurahaa. Roosan ja Tapion lisäksi Villeen liittyy Aki, joka yrittää päästä lapsuuden traumoistaan ja voittaa kaikkien kunnioitus painonnoston Suomen ennätyksellä.

Pasi Pekkola oli ehdolla tavoittelemassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa vuoden parhaasta esikoisromaanista. Ja täysin ansaitulla paikalla, Unelmansieppaaja oli nimittäin loistava! Tosin, kun kuulin Pekkolan olevan entinen koripalloilija, mietin mahtaako kirjassa olla liikaa merkkejä hänen edellisestä ammatistaan. Koripalloahan kirjassa pelattiin, mutta hyvin sopivissa suhteissa kuitenkin.
Nautin kovasti Pekkolan luomasta henkilöstä, jota ei enää ole olemassa, mutta joka kuitenkin yhdistää kirjan päähenkilöt toisiinsa. Näkökulmavaihtelut toimivat tässä kirjassa erinomaisesti, oli mahtavaa "tunnistaa" kirjan toiset päähenkilöt, kun kirjan kertoja vasta kuvailee tuntematonta hujoppia Stockmannin kellon alla.

Juonen monikerroksisuus sai minut ehdottomasti innostumaan koko ajan vain enemmän, en pitkästynyt kertaakaan Unelmansieppaajan parissa. Mietin, johtuiko se vain minusta vai olivatko Tapion osuudet pidempiä kuin Roosan tai Akin? Vaikka kirjassa oli aika maltillinen urheiluosuus, Tapion koripallojahkailut saivat minut vähän ärsyyntymään! Kun Tapion elämä sai puhtia, innostuin minäkin hänestä :) Roosa oli hahmoista suosikkini ja ihastelinkin miten hyvin Pekkola pystyi astumaan nuoren opiskelijanaisen kenkiin. Upeita ajatuksia ja tunteita. Hyvin rakennettu romaani, jota lukiessa mm. rakastuin, masennuin, koin urheilun huuman ja voitin omat pelkoni.


Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 343
Kansi: Timo Mänttäri


perjantai 6. joulukuuta 2013

L. M. Montgomery: Sininen linna

                                      

Sininen linna oli loppuvuoden lukupiirikirjamme. Olen lukenut aiemmin Montgomerylta vain pari kirjaa, mutta tämä vaikutti silti hyvin erilaiselta hänen kirjakseen. Odotukseni olivat silti korkealla takakannen luettuani.

Valancy Stirling on 29-vuotias sukunsa alistama vanhapiika, joka ei ikinä ole saanut kehuja ulkonäöstään. Kaikki tämä on tehnyt Valancyn harmaaksi seinäruusuksi, joka ei uskalla edes aivastaa julkisesti. Valancyn pelastus on hänen mielikuvituspaikkansa, Sininen linna, jonne hän uppoutuu aika ajoin. Sinisen linnan valtiattarena hän on onnellinen, vain linnan valtias on kateissa.
Täytettyään 29 vuotta, Valancy ei kuitenkaan tunne olevansa terve ja menee lääkärin vastaanotolle. Hän saa kuulla olevansa hyvin sairas ja lääkäri lupaa hänelle vuoden elinaikaa. Valancy päättää ettei enää haaskaa aikaansa onnettomana sukunsa kourissa, vaan haluaa elää oikeaa elämää viimeiset hetkensä.

Pidin kovasti tästä kirjasta! Vaikka kirja kiinnostikin minua ennen lukemista, se oli silti parempi kuin mitä takakansi antoi olettaa. (Myönnettäköön, että vajaa kolmekymppisen mielikuvitusmaailma nimeltä Sininen linna sai minut nostamaan kulmakarvojani vähän epäuskoisena) Huolimatta siitä, että kirja oli nimettykin melko dramaattisesti Siniseksi linnaksi, se ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa mitenkään yltiöromanttinen pilvilinnakirja, vaan siinä oli myös melko ankeita ja arkisia sävyjä.
Valancy, hänen sukulaisensa ja muut hahmot olivat stereotypisia, mutta Montgomery oli silti osannut luoda heidät hyvin hauskasti ja ironisestikin. Hahmot olivat ehkä jopa tahallaan ärsyttäväksi tehtyjä, mutta en silti voinut olla pitämättä kaupungin pahamaineisesta ja salaperäisestä Barney Snaithista. 
Huomasin tässä kirjassa hyvin erilaista ja jopa ovelaa huumoria, mitä aiempiinkin lukemiini teoksiin olisin halunnut. Huumorin lisäksi Montgomeryn tyyli kirjoittaa on aika sukkelaa ja helppoa, mutta silti minua harmitti kirjassani olevat kirjoitusvirheet, joita jatkuvasti pisti silmään.
Kaiken kaikkiaan kirjassa oli tärkeä sanoma ja Sininen linna oli kokonaisuudessaan ihastuttava. Se ei ollut liian lapsellinen ja sinisilmäinen (päähenkilön lapsellisuudesta huolimatta ;) ), mutta kirjan lukeminen tuntui vapauttavalta ja sai minulle hyvän mielen!

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 280
Suomentanut: A.J. Salonen
Kansi: ?