perjantai 24. tammikuuta 2014

Ensimmäiset kirjat vuosiin, mitkä isäni osti minulle

Tämmöisiä sitä nykyään lueskellaan... Ylin kirja eli Potilaan sanasto on äitini vanha koulukirja! Ensimmäinen painos vuodelta 1981 :D
Koulupäivät ja -tehtävät ovat tähän mennessä olleet todella mielenkiintoisia, mutta myös haastavia. Etäpäivistä olen käyttänyt lähes jokaisen hereilläolotuntini tehtävien tekemiseen. Koulumatkat vievät myöskin niin paljon aikaa, että kotiin päästyäni hotkaisen kurnivan vatsani täyteen telkun vieressä maatessa ennen nukkumaanmenoa. Aikaa lukemiseen (tai mihinkään muuhunkaan) on uskomattoman paljon vähemmän kuin töissä käydessä. Ja jollain kummallisella tavalla tämä tuli yllätyksenä.
Tällä hetkellä minulla on kesken neljä kirjaa ja viidettäkin tekisi mieli aloittaa.. Nyt minulla on kuitenkin koti siivottu ja tehtävät tehtynä ja voin nauttia tästä viikonlopusta. ( Ihmeellinen asia koulunkäynnissä on se, että viikonloput ovat vapaita!) Tänään aion lukea jotain kirjaa noista neljästä (tarkennetakoon, että en puhu kuvassa näkyvistä neljästä kirjasta) ja syödä jätskiä ja huomenna pääsen juhlimaan kaverin synttäreitä :) Kiva viikonloppu tulossa!

Ja vielä yksi positiivisuusjuttu tähän postaukseen: Sain kesäksi töitä yhdestä hoitokodista, jes!! Mukavaa päästä kesällä oppimaan lisää perushoitoa, pelkäsin jo että joudun jonkin vieraan alan töihin tai kaikkein pahin; ei töitä ollenkaan.

Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?

9 kommenttia:

  1. Kovin ahkeralta ja kivalta kuulostaa! Innostuksesi on tarttuvaa, joten ei muuta kuin onnea matkaan, taidat olla oikealla alalla. Onnea myös työpaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Elina! :) Kiitos! Yritän kovasti olla ahkera :D

      Poista
  2. Heh, luin ekasta kirjasta - nero kun olen - että hevonen. Olin jo, että "jaa se Anni opettelee jotai hevostenki hoitoa....................". :D En ehkä kestä itseäni juuri nyt.

    Minulle on jäänyt ihan painajaisena mieleen koulu, kun koulukirjojen lisäksi ei paljon muuta ehtinyt lukea! Töiden ohessa kun ainakin aikaa on, vaikka no ei kyllä aina energiaa.

    Minä aion viikonloppuna lukea, tietty, mutta myös mennä teemabileisiin ja pukeutua kuin 50-luvulla ja sitten jos sunnuntaina jaksaa, niin pitää leffaillan siskojen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevonen :DDD Ei nyt sentään!
      Toisaalta meidän lähiopetustunneista karsittiin aikamoisella kädellä vuoden vaihteessa, joten kotitehtävien määrän lisääminen lienee silloin ihan tarpeellista. Tällaiset tehtävät on vaan mulle aika uusi juttu, mutta toivottavasti totun pian! Pääsee takaisin siihen OIKEAN lukemisen makuun ;)

      Ihanalta kuulostaa sunkin viikonloppu <3

      Poista
    2. Eiköhän siihen opiskeluun nopeasti pääse kiinni ja osaa taas rauhoittua lukemaankin.

      Ja hei, minulla on blogissani sinulle haaste! Vastaile jos ehdit, jaksat, haluat jne ;)

      Poista
  3. Opiskelu vie todella paljon aikaa. Perustin blogini vasta valmistumisen jälkeen, sillä AMK- opiskelut ja kolmivuorotyö takasivat ettei ylimääräiselle lukemiselle jäänyt aikaa juurikaan. Mutta kun oppari oli palautettu, näki blogini päivänvalon! Tsemppiä kovasti opintoihin, sinullahan on ihan luksusta kun on kuitenkin vkoloput vapaana! :)
    Niin ja oma viikonloppuni menee nyt työmatkalla, mutta ensi vkoloppuna kyllä sitten luen ja rentoudun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opinnäytetyöhön asti en vielä haluaisi katsoa.. Silloin sallittakoon blogin pieni hiljeneminen, eikö? :p
      Aikaa tosiaan menee paljon, mutta uskon kovasti, että tämä on kaiken sen arvoista :) Ihanaa viikonloppua Jenni!!

      Poista
  4. Hiiii! Ihana postaus! Anni the koululainen!! :---)

    (ps, luin myös hevonen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! :D En kestä! Kai tässä on sitten ryhdyttävä harrastamaan hevosia!

      Poista

Kiitos kommentista! :)