keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ostoksia!

 Vietin eilisen etäpäiväni äidin kanssa. Paljon kouluhommia olisi ollut, enkä sitten tehnyt niitä kuin aamulla parin tunnin verran. Tänään on myös kuitenkin etäpäivä, ja olenkin tunnollisena herännyt aikaisin pakertamaan ja paikkailemaan eilistä hauskanpitopäivää.
Ensimmäisenä meidän oli pakko käydä postissa, sillä tilaamani Tuula Karjalaisen Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, oli saapunut. En malttanut odottaa iltaan asti, vaan revin paketin heti autossa auki ja selailin kirjaa innokkaasti. Vaikuttaa niin hyvältä!! Samalla ostin meille molemmille Janssonin juhlavuoden postimerkkiarkit. Niin hienoja! Kävimme syömässä Salon Design Hillin kahvilassa ja annan kyllä lämpimät suositukset ko. paikasta. Tosi ystävällinen palvelu, herkullista mozzarellapiirakkaa.. Pitkästä aikaa tuli fiilis, että ostamani purtava oli jokaisen sentin arvoinen.

Jatkoimme matkaa Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa olikin pokkaritarjous 3 kirjaa 12 eurolla. Olin tosi positiivisesti yllättynyt valikoimasta ja valitsin heti kolme hyppysiini. Veikkaan, että päädyn vielä tänään kirjakauppaan sieppaamaan 3 uutta pokkaria kirjastoreissullani ;) Kuvasta voit bongata ostamani kirjat. Woolfia olen halunnut lukea jo todella kauan, tämä oli vielä tosi nätti painos! Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan näitä keväiseen jokirantaan. Eivätkö nämä näytäkin ihan kevätkirjoilta?? Menin vielä viettämään iltaa vanhempieni luokse runebergintorttujen merkeissä. Nam :)
Alapuolella olevissa kuvissa on äidin kaapeista löytynyt Hugo-merkki suoraan 90-luvulta, jonka hihitellen ompelimme opiskeluhaalareihini. Opiskelijoiden hyvinvointia edistävän Nyyti Ryn pinssin sain kouluni terveydenhoitajan tiloista. Takkiin se oli pistettävä.




Ihanaa Runebergin päivää!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sinullakin on nyt tuo elämänkerta<3 ja nuo postimerkit ovat niin kauniita.

    Minäkin sorruin Suomalaisen pokkarialessa. Itse ostin Itkosta ja Oatesia. Tuo Woolf kiinnosti, mutta minua häiritsi tuon pokkarin kuvan epätarkkuus >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Olen tosi innoissani siitä :) Ja postimerkeistä. Vielä aprikoin, että käytänkö niitä vai pidänkö ne vain keräilytavarana..
      Oli kyllä tosi hyvät valikoimat! Kyllä nyt meidän kelpaa :D

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Ja haastoin sinut, jollei sinua ole jo tällä muistettu. =D

    VastaaPoista
  3. Otin itse samat merkit, mutta käytin ne jo;) Täytynee ostaa lisää. Kauniita.

    Sinulla on nyt hieno lukukokemus edessä kun tuossa pinossa on Mrs. Dalloway!

    Nyyti ja Tuittu ovat omat Jannson -suosikkini ja se näkyy blogissani maaliskuun alussa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, olet ilahduttanut jotakuta ihanasti! Minä sain äidiltä ystävänpäiväkortin, johon oli myöskin liimattu Jansson <3
      Oi, en malta odottaa että saan lukea Jansson-postauksesi Leena:)

      Poista

Kiitos kommentista! :)