maanantai 31. maaliskuuta 2014

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Me tarvitaan uudet nimet kertoo Kulta-nimisestä tytöstä Zimbabwessa (Vai kertooko? Mielestäni kirjassa välteltiin maan nimeämistä hyvin monessa kohtaa, mutta kirjailija on ainakin itse sieltä kotoisin). Kulta ja hänen kaverinsa (Luojatietää, Kovanaama, Shbo, raskaana oleva Chipo...) leikkivät päivät pitkät hökkelikylässä ja odottavat, että heidän vanhempansa veisivät heidät takaisin kotiin. Oikeaan kotiin, jossa oli mahdollisuus käydä kouluakin. Sitä odotellessa lapset käyvät guavavarkaissa, leikkivät maaleikkiä ja poseeraavat lahjoitusten tuojille. Kirjan toisessa puoliskossa Kulta on päässyt Fostalina-tätinsä luo Amerikkaan asumaan. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta sopeutuminen on vaikeaa ja kavereitakin on ikävä. Ja guavoita.

Tykkäsin,  tykkäsin, tykkäsin. Afrikasta tai siirtolaisuudesta kertovia romaaneja olen lukenut jonkin verran ja varsinkin nyt niitä tuntuu olevan lukulistalla todella paljon. Siitä huolimatta Me tarvitaan uudet nimet tuntui raikkaalta ja melkein uudelta. Ihanan värikkäiden kansien alla tarinaansa kertoi vähän nenäkäs omissa silmissäni pikkutyttö, joka ei kuitenkaan omasta mielestään ollut enää mikään pikkukakara. 10-vuotiaaksi Kulta tuntui aika lapselliselta, mutta hänen todellisuudentajunsa oli taas aikuisempi ja tarkkaavaisempi kuin mitä ehkä olisin itsestäni tuon ikäisenä ajatellut. Tässä toki näkyvät kulttuurierot, jossa Kullan on ollut pakko karaistua vähän rumaankin maailmaan.
Aluksi hämmästyin kirjan erikoista kirjoitustapaa. Henkilöiden välisiä keskusteluja ei oltu merkitty lainausmerkein tai millään muullakaan tavalla. Monissa kohdissa menin sekaisin, kun huomasin vasta virkkeen päätteeksi, että kyseessä olikin jonkun repliikki eikä Kullan ajatus. Teksti tuntui tönköltä, vaikka se onkin kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Pian totuttuani pidin kuitenkin tästä minulle uudesta tyylistä! Kirjoitustyyli oli ennen kaikkea aito, täydellinen kielioppi ei missään nimessä voi ollakaan Afrikassa asuvien, muutaman vuoden kouluja käyneiden lasten ykkösprioriteetti. Suomennos on mielestäni tässä kohtaa hyvinkin onnistunut.
Kulta kertoo rehellisesti kaikista tuntemuksistaan kavereihin, elämään ja uuteen kotiinsa liittyen. Esimerkiksi Kulta pitää saamistaan avustuksista mutta tietää kokemuksesta, että kiinalaisten tekemät kengät ovat ihan paskoja. Tai hän ei voinut uskoa, ettei Amerikassa käytetä ruumiillista kurinpitoa ja otti asiakseen opettaa muutamalla läimäytyksellä eräälle pikkupojalle miten käyttäydytään. Mieleenpainuva romaani!

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 292
Suomentanut: Sari Karhulahti
Kansi: Eevaliina Rusanen

P.S. Otin käyttöön tämän kirjan kanssa entisen työkaverin askarteleman kirjanmerkin! Paavo on paras :)

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kirppulöydöt!


Kävin pitkästä aikaa SPR:n Kontissa. Kontti oli saanut pienen laajennuksen ja näin ollen kirjoillekin oli enemmän tilaa, jihuu! Heti sieppasin käsieni väliin Jari Tervon Esikoisen, koska olen sen jo jonkin aikaa halunnut lukea. Kymmenen euroa siitä piti pulittaa, mutta kirja on kuitenkin sen verran tuore, etten nähnyt sille estettä. Sinänsä ärsyttävää, koska vielä pari vuotta sitten Kontista löysi uutuuskirjoja parilla kolmella eurolla.... Mutta rahat menevät hyvään tarkoitukseen onneksi! 
Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taitoa tutkin seuraavaksi. En päässyt takakannen kautta selville, kertooko kirja miehen lihavuudesta vai hänen elämää mullistavasta polkupyörämatkastaan. 3,5 euroa pulitin. 
Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan hyllyssä Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani ja joulun alennuksista löysin Morrisonin Paratiisin. Goodreadsiin kirjaa lisätessäni, huomasin näiden kahden olevan jonkinlaisen trilogian ensimmäinen ja viimeinen osa. Keskeltä minulta puuttui Jazz ja sen löysin nyt kahdella eurolla. Mietin, että mahtaako trilogia olla kuitenkaan perinteinen trilogia vai toimivatko osat myös yksinään.. No, nyt on kaikki hyllyssä odottamassa lukemistaan ;)
Sellaisia. Ihana perjantai taas edessä, aurinkokin näyttää paistavan niin lämmittävästi :) Tein tämän päivän koulutehtäväni jo eilen, joten nyt aion pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kirjastoon lueskelemaan! (Illalla voi sitten siivota ja muuta mälsää) Heipsun!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Allan Karlsson on kunnioitettavaan sadan vuoden ikään ehtinyt pappa, joka juuri ennen vanhainkodin järjestämiä synttärikahveja ottaa aamutossut alle ja kömpii ulos ikkunasta. Päädyttyään linja-autoasemalle hän kohtaa hintelän liuhulettisen nuorukaisen, jolla on hyvin suuri matkalaukku. Nuorukainen ei kuitenkaan mahdu vessaan matkalaukkunsa kanssa ja pyytää Allania vahtimaan sitä. Ennen kuin Allan ehtii kertoa linja-autonsa lähtevän tuota pikaa, nuorukainen Never Again-tekstillä varustetussa liivissä on jo vessassa. Allan päättää siis lähteä retkelleen yhdessä matkalaukun kanssa, joka sattuu olemaan täynnä rahaa. Ja pian Allania jahtaa jo poliisin lisäksi rikolliset.

Aluksi pidin kirjasta kovasti. Se oli hauska ja viipyilevä tekstissään, mutta silti siinä ehti tapahtua yllättävänkin paljon. Kävin katsomassa välissä kirjasta tehdyn elokuvan, pidin siitäkin. Ihmettelin tosin miten tiesin kuitenkin suurimman osan tapahtumista, vaikka olin lukenut kirjasta vasta kolmanneksen. Tästä lähtikin jonkinmoinen kirjan alamäki ja en tuntenut sitä kohtaan enää kamalasti vetoa. Luin kirjaa pakolla eteenpäin ja tökin jatkuvasti Allanin nuoruusmuisteluissa. Viimeisen sadan vuoden historiaa tuntevalle tämä kirja olisi hitti, mutta koska minulle ne ovat vieraampia, eivät kaikki tapahtumat auenneet samalla tavalla. Nämä nuoruusmuistelut käsittävät arviolta puolet kirjasta.
Ja onhan Allanille tapahtunut paljonkin kertomisen arvoista, puhumattakaan tämä uusin tempaus! Jonassonilla oli todella mielenkiintoinen tarina kerrottavana, muttei sitä oltu kirjoitettu minulle sopivaksi. Verkkainen kerronta oli kekseliästä, mutta joukkoon oli lisätty toteavasti monia historian tapahtumia, joihin kerronta yhdistettynä oli puuduttavaa luettavaa.

Vaikkei kirja minua täysin tavoittanutkaan, niin en voi mitenkää kieltää Jonassonin kirjoittajan lahjoja. Miehellä on taito hyppysissään, mutta uskon etten ollut kirjan parasta kohdeyleisöä. Parhaimmillaan kirja oli aivan hillitön! Tapahtui todella absurdeja asioita (ja kaikki samalle ihmiselle) ja mietin hiljaa mielessäni, että tuollaisella tuurillako satavuotiaaksi eletään ;) Allan oli lisäksi aivan huikea hahmo. Mikä tyyneyden perikuva kaiken kaaoksen keskellä!

Kirja jakaantui selvästi päässäni puoliksi hyvään ja tylsään, joten näen parhaimmaksi antaa tälle arvosanaksi kaksi ja puoli.

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 384
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kansi: Pekka Vuori

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sara Shepard: Pretty little liars

Minähän koukkuunnuin Valehtelevat viettelijät-sarjaan tammikuussa Viaplayn kautta. Katselin ensimmäisen tuotantokauden, halusin tietää lisää ja varasin sarjan ensimmäisen osan englanniksi kirjastosta. Käsi kädessä televisiosarja ja kirja eivät missään nimessä kulje, mutta samankaltaiset kuitenkin. Tosin olisi hullua, jos ne noudattaisivat täysin samaa kaavaa, kun kirjoja on lähes 20 ja tuotantokausia viisi (tai viides tulossa?). 

Arian, Spencerin, Hannan ja Emilyn paras ystävä Alison on kadonnut kolme vuotta sitten jäljettömiin tyttöjen pyjamabileiden seurauksena. Lukija on tyytyväinen, Alisonhan vaikuttaa ihan kamalalta ihmiseltä! Hän sai muut taipumaan helposti tahtoonsa, ja käytti häikäilemättömiä keinoja muiden hyväksikäyttämiseen. Alison oli heidän Rosewoodin koulussaan suosittu, mutta samalla hänellä oli hyvin paljon vihaajia. 
Arian, Spencerin, Hannan ja Emilyn ystävyyssuhde ei kestänyt enää ilman Alisonia ja tytöt jakautuivat erilleen. Kirja alkaa siitä, kun Islantiin pariksi vuodeksi muuttanut Aria palaa perheineen takaisin Rosewoodiin. Kirjassa kerrotaan aina luku kerrallaan jonkun tytön näkökulmasta koulun alkua ja pian ensimmäiset viestit ilmaantuvat. Alisonille oli helppo uskoa salaisuuksiaan ja jokaisella tytöllä on jotain hyvin arkaluontoista, jonka vain hän ja Alison tiesivät. Jostain syystä tytöille alkaa ilmestyä aluksi sähköpostiin, kännykkään viestejä, joissa vihjataan heidän salaisuuksiinsa, allekirjoittaen A. Tytöt pohtivat omilla tahoillaan voisiko Alison olla elossa ja palaamassa? 

Koska tarinan aloitus oli tuttu tv-sarjan perusteella, oli tätä helppo alkaa lukea englanniksi. Luin hitaasti, mutta painoin vain eteenpäin joistain vieraista sanoista huolimatta. Ymmärsinhän mitä lauseessa tarkoitettiin. Ja niin, nyt olen lukenut ensimmäisen kirjani englanniksi kannesta kanteen :) Tässä oli melko helppoa englantia ja aion ehdottomasti jatkaa harjoittelua, mutta silti on sellainen olo, että pystyisi lukemaan nyt ihan mitä vaan :D

Pidin myös kirjasta. Kirjassa tutustutaan henkilöihin syvemmin kuin sarjassa, kaikki ei vielä pyöri tuon mysteerin ympärillä. Pidin oikeastaan kaikista tytöistä, mutta suosikkini oli kuitenkin Emily ja Spencer. Emily on todella herttainen ja pidin kuvauksista hänen epäröinnistään seksuaalisen suuntautumisensa kanssa. Spencer taas on niin määrätietoinen ja älykäs. Toisaalta, koska hänen perheessään on jatkuvasti sairas kilpailu päällä, hänen on pakko olla määrätietoinen ja älykäs kaiken paineen keskellä. 
Kuten aiemmin totesin, Alison on melko kamala nuori tyttö. Takaumissa ennen hänen katoamistaan hän vaikutti niin hirveältä, että teki mieli repiä hänen päänsä irti! Pidin kyllä takaumista, ne selittivät juurikin näitä A:n viestejä ja syvensivät koko tarinaa. Takaumat antoivat ikään kuin lukijalle tilaisuuden päästä joukkoon mukaan. Koska en ole vielä mikään konkari englanniksi lukija, en oikein osaa sanoa mitään Shepardin käyttämästä kielestä.. Helppolukuista, hyviä nuorten ilmaisuja tekstissä ja vaikka kertoja toimi kolmannessa persoonassa niin joukossa oli näppäriä ajatuksen omaisia pätkiä.

Onhan tämä aika teinikirja, vaikka myöskin todella jännä! Uskon kuitenkin, että tämä tulee olemaan tätä samaa mysteeriä koko sarjan, joten saa nähdä kauanko jaksan.. Seuraava osa on jo varattu! Voin suositella tätä nuorille tytöille, luulisi uppoavan :) Omalla tavallaan muistuttaa idealtaan Gossip Girlia, mutta Pretty little liars muuttuu kuitenkin aika pian paljon salaperäisemmäksi! Gossip Girl sen sijaan vain on hyvin pitkälti niitä riitoja ja suhteita. Parin vuosia sitten luetun GG-kirjan perusteella sanoisin, että valitse mieluummin PLL.

Kustantamo: HarperTeen
Sivuja: 286
Kansi: Äh, kirjastossa oli tähän varauksia ja tuli kiire palauttaa. Unohdin katsoa, enkä löydä netistä luotettavaa tietoa :/


torstai 20. maaliskuuta 2014

TBR purkissa

 Olen törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassa viime aikoina kirjapurkkiin. Ideana on kirjoittaa lapuille kirjoja joita haluaisi lukea tai oman hyllyn lukemattomia kirjoja. Purkista nostetaan yksi lappu kerrallaan ja lapussa oleva kirja on seuraava luettava kirjasi. Melko yksinkertaista. Minä kirjoitin sata lappua oman hyllyni lukemattomista, eli yritän samalla vähän pienentää TBR-listaani. Aina kaikkiin kirjoihin ei ole fiilistä, mutta olen tässä mukana sillä periaatteella, että olen kirjat hyllyyni hankkinut lukeakseni ne, ja jos en purkista nostettua kirjaa halua lukea niin annan sen eteenpäin. Tulisiko sitä sitten muutenkaan ikinä luettua?
Eli nostetun lapun vaihtaminen uuteen on huijaamista kirjapurkin kanssa ;) Toki, jos kirja onkin tullut luettua jo muussa yhteydessä (lukupiirissä tai olen vain kovasti halunnut lukea kirjan) uusi lappu tulee tietenkin nostaa.

Tässä postauksessa en vielä nosta lappua, koska minulla on peräti 6 kirjaa kesken! Kun olen saanut määrän karsittua neljään, nostan ensimmäisen lapun.

Aion jatkossa käyttää edelleen myös omia valintojani ja sen hetkisiä fiiliksiä luettavien kirjojen suhteen, joten jokaista luettavaa kirjaa en tule purkista nostamaan. Pari kirjaa kuukaudessa purkin arpomana voisi olla hauskaa! :)

Haluaisitko kokeilla?

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Jonna Ruuskan esikoisteos on kaunis runokirja luonnosta. Kirjassa käydään läpi koko vuosi luontoa seuraten, miten se muuttuu, mikä on kaunista, mikä on surullista. Kirja on jaoteltu hyvin näppärästi teemojen ja  vuodenaikojen mukaan.  Ruuska ei tarkastele luontoa vain runoilijana, vaan myös puiden ja eläintenkin näkökulmasta. Kirjan viimeisessä luvussa, Puut kävelleet pois, oikein havahduin luvun teemaan ihmisten aikaan saamaan näkyyn luonnossa ja miltä se luonnon asukkien silmin näyttää. Minua harmitti, että vähän synkeämpi teema oli jätetty viimeiseksi kirjan loppuun. Se antoi ajateltavaa, mutta olisin kaivannut jonkin pienen iloisemman luvun tämän jälkeen. 

Tähän vuodenaikaan ja mielialaani sopi tietysti parhaiten keväiset runot. Sitä jo odottaa miten luonto alkaa muuttaa muotoaan kohti kevättä, välivaihetta ennen kesää. Myös kesärunot olivat ihania, tuntui kuin olisin palannut viime kesän mökkitunnelmiin. Ja se onkin Kuovin huudossa parasta, runot ovat suurimmaksi osaksi hyvinkin selkeitä ja ymmärrettäviä. Lukija tietää mitä Ruuska sanoo, vaikkakin aivan uusin sanoin. Ja se ainakin sai minut ilahtumaan, oivaltavaa ja samaan aikaan ehkä vähän hauskaakin!

Tunsin kiinnostuvani tätä lukiessa enemmän luonnosta. Kaikki elävät olennot ja luonnon sävyt eri vuoden aikoina! Tämän hetkinen sää keljuttaa kirjasta huolimatta, lämpimänä päivänä tätä olisi ollut ihana lukea auringonpaisteessa ja ehkä jopa kuulla kuovin huuto. No, jos luonnosta ei halua nauttia sellaisena kuin se itseään tarjoaa, niin löytyyhän toki vielä mielettömiä luonnontieteellisiä museoita!

Luin Kuovin huutoa teemoittain, pääsääntöisesti yksi teema illassa. Ehdin uppoutua Ruuskan maalailemiin kuviin, mutten ehtinyt "turtua" runoihin. Jokaista runoa mietiskelin hetken; mitä se tarkoittaa, miksi ja ihastelin. Kaikkiin runoihin en ihastunut, ja niistä jatkoin sitten vain seuraavaan yrittämättä avata runon maailmaa enempää itselleni. Uskon, että näistä löytyy tulkittavaa monelle ja moneksi :) 

En ole paljoa runoja lukenut, mutta Ruuskan teos sai minut kaipaamaan lisää runoja. Ei jokapäiväiseksi, ei edes välttämättä viikottaiseksi lukemiseksi, mutta silloin tällöin on ehdottoman suotavaa heittäytyä kauniiden säkeiden vietäväksi.

Kustantamo: BoD
Sivuja: 120
Kansi: Jonna Ruuska


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kohtaaminen rakkaiden kanssa vuosien jälkeen

Tein eilen retken vanhempieni luokse ja suuntasin heti ensimmäisenä varastoon pahvilaatikkoja tonkimaan. Nimittäin, koin viikonloppuna ihan järkyttävän ikävän puuskan lapsuuteni lempikirjoja kohtaan! Ja sunnuntaiaamuna päätin, että nyt ne on kotiin haettava.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, miten Jacqueline Wilson oli minulle vuosia sitten hyvin tärkeä kirjailija ja on toki edelleenkin..! Kaksitoista värikästä kirjaa kaivoin pahvilaatikosta kotiin vietäväksi ja voi mitä muistoja koinkaan kirjoja selatessani! Kymmeniä kertoja luetut, ihanasti kuvitetut ja raikkaasti kirjoitetut. Minulla on muutamia lempikirjasarjoja vanhempieni luona säästettynä, mutta näitä oikeasti tunsin kaipaavani omaan kotiini. Ja nyt rakkaani ovat täällä luonani <3 Mikä onni!

Mitkä ovat sinun lapsuuden lempikirjasi? Onko sinulla ne kotona tallessa säästettynä vai eteenpäin kierrätettynä?

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Graeme Simsion: Vaimotesti

Don Tillman on neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä genetiikan professori, joka suhtautuu täydellä intohimolla tieteeseen. Don suunnittelee päivänsä minuutilleen, järjestelee ruokakaappinsa viikonpäivien eri aterioiden mukaan ja omaa surkeat sosiaaliset taidot. Hän on kuitenkin alkanut kaivata puolisoa rinnalleen, muttei haluaisi tuhlata aikaansa ollenkaan epäsopivien ehdokkaiden tapailuun. Don kehittää vaimotestin, yksinkertaisen kyselylomakkeen, jonka hän voi vain ojentaa naisille täytettäväksi ja odottaa vastauksia. Donin tiukkoja vaatimuksia ei kukaan tunnu läpäisevän ja hänen elämäänsä ehtii tupsahtaa täysin epäkelpoa vaimoainesta oleva Rosie. Donin paras ystävä Gene on kuitenkin lähettänyt Rosien hänen luokseen kyselylomakkeen tiimoilta, joten yhdet treffit on kokeiltava. Don ei ota Rosieta enää laskuihin Vaimotestin tiimoilta, mutta he saavat yhdessä toisen mielenkiintoisen projektin aluille..

Vaimotesti oli kerrassaan ratkiriemukas kirja! Kirja oli kirjoitettu ihanan asiallisella ja viipyilevällä otteella (onhan kertoja professori!), ja professorien ajatusten kuvittelu ja onneton käyttäytyminen oikeassa elämässä sai minut hihittelemään entistä enemmän. Tässä kirjassa olisi niin ainesta romanttiseksi komediaksi elokuvaksi asti, mutta olen huolissani miten kirjan sydän, aivan uskomattoman hellyyttävä ja älykäs kerronta, saataisiin valkokankaalle.
Jos tuntisin ihmisen, joka laskee mielessään muiden ihmisten painoindeksejä, päästää huomaamattaan todellisia epäkohteliaisuuksia muille ihmisille ja jakaisi naisille kyselylomakkeita Vaimotestin nimissä, todennäköisesti inhoaisin häntä. Mutta Don Tillman oli niin samanaikaisesti charmikas ja kömpelö, (ottaen huomioon hänen statuksensa professorina ja tietämyksensä genetiikasta, mutta samalla hänen kyvyttömyytensä ymmärtää yksinkertaisiakin vuorovaikutustaitoja) etten vain voinut olla pitämättä hänestä!
Kirjahan on ennalta-arvattava, mutta koska kirjassa on Vaimotestin lisäksi myös Rosie-projekti, kaikkea ei voi arvata ;) Suosittelen tutustumaan, kevät on ihanaa aikaa hihitellä romanttisille kirjoille. Tämä sopii kevyksikin luettavaksi, jos ei jaksa paneutua mihinkään raskaaseen.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 333
Suomentanut: Inka Parpola
Kansi: Lee Motley


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Viikonloppu!

Ihanaa, perjantai-ilta! Koulutehtäviä on taas tehty ja koti puunattu viikonloppua varten. Äsken söimme puolison kanssa herkullisia lihapullia ja perunamuusia :) jotka eivät sitten kamerassa näyttäneetkään niin esteettisiltä, joten kuva jää lisäämättä. Viikonloppulukemiseksi olen suunnitellut Jonna Ruuskan runoja ja Pretty Little Liarsin ensimmäistä osaa. Ajattelin ottaa vain oikein rennosti tämän viikonlopun, ensi viikolla on taas entistä enemmän tekemistä...
Ihanaa viikonloppua! Mitä te aiotte lukea?

Toni Karonen, Harri Honkala: Pelätkää Viiltäjää


Karim-sarjakuvien neljännessa osassa tapahtumat jatkuvat siitä mihin kolmas jäi. Yritän olla paljastamatta edellisten osien käänteitä, koska mikäli haluat lukea tämän suosittelen tutustumaan myös edellisiin. Arvioni aiemmista Karim-sarjakuvista löydät täältä. 10 vuotta sitten Turun kujilla riehunut Viiltäjä on katsonut tarpeeksi kauan sivusta rikollisten ja poliitikkojen päätöntä toimintaa. Hän päättää astua esiin vanhoista varjoista ja näyttää, varsinkin Ulkopuolisten jengille, kuka hän oikein on. Viiltäjän henkilöllisyys jää edelleen arvoitukseksi, mutta lukijan hän voittaa puolellensa!

Aiemmissa osissa pohdittiin yhteiskuntaa, eettisiä arvoja ja nähtiin ihmisten välistä draamaa. Neljännessa osassaan Karim-sarjakuva on kunnolla käynnissä ja edellisissä osissa olleita ihmissuhteita ei käsitellä enää niin paljoa. Nyt on tiedossa väkivaltaa ja jännittäviä hetkiä! Upeasti kuvittaneen Harri Honkalan taito ei jää tässäkään sarjakuvassa varjoon, vaan ruudut ovat vaikuttavia ja hahmojen tunteet välittyvät lukijalle käsittämättömän hyvin. Tässä osassa ei keskitytty niin paljoa nuoreen Karim-poikaan, vaan tämä oli enemminkin Viiltäjän osa. Huikeaa menoa joka tapauksessa, vaikka olisin toivonut Karimin toimivan Viiltäjän mukana Viiltäjän paluuyönä. Karim on henkilöistä nimittäin kaikkein mielenkiintoisin, hänen tunteisiinsa on helppo samaistua ja koen hahmon todella inhimilliseksi.
Edelleen olen samaa mieltä kuin viimeksi, eli lisää sivuja vaan niin alkaa olla yltiöhyvä sarjis kasassa! Nyt nimittäin tuntui, että hahmojen välistä keskustelua ei ollut niin paljoa kuin olisin toivonut, jota sitten taas oli edellisessä osassa hieman liikaa. Toimintaa tässä sarjakuvassa oli juuri sopivasti, harmi vain että kirjanen loppui niin pian :/ Maltan tuskin odottaa mitä Karonen seuraavaksi keksii Turun rikollisten pään menoksi! Karimiin voit tutustua lisää täältä. 


Olen miettinyt blogini pisteytystä ja olen päättänyt yrittää karsia pois plussat ja miinukset. Keskitytään tästä edespäin kokonaisiin ja puolikkaisiin pusuihin! ;) Poikkeuksiakin toki tulee olemaan, esimerkiksi viimeksi arvioimani Outolintu, jolle en kertakaikkiaan voinut antaa "vain" 4½, mutta kirjassa oli kuitenkin yksi niin selkeä ärsytys ettei se täyttä viittäkään voinut saada. Vai pitääkö viiden tähden kirjan olla virheetön ja täydellinen?

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Veronica Roth: Outolintu

Hahhah Severuksen ilme on niin paras! Koko pää näyttää luonnottoman isolta :D
Yhteiskunta on jakautunut viiteen osastoon ihmisten ominaisuuksien perusteella. Osastot ovat Vaatimaton, Sopuisa, Rehti, Uskalias ja Terävä. Osastot ovat syntyneet syiden perusteella, joista mikäkin osasto syyttää sotia. Vaatimattoman mielestä sodat johtuivat itsekkyydestä, Terävän tietämättömyydestä ja niin edelleen. Osastojen välit ovat kuitenkin alkaneet pikkuhiljaa vähän hiertää...

Beatrice on Vaatimattomassa kasvanut 16-vuotias. Nautintoa tuottavat asiat ovat paheksuttavia ja peiliinkin hän katsoo vain kerran kolmessa kuukaudessa hiusten leikkuun yhteydessä. On kuitenkin tullut aika Beatricen, hänen veljensä Calebin ja muiden heidän ikäistensä taipumuskokeen aika. Taipumuskoe selvittää simulaation avulla mihin osastoon heillä on taipumuksia ja seuraavana päivänä valitaan oma osasto. Jotta vaihtajille hyppy tuntemattomaan ei olisi liian helppo, oman perheen hylkääminen osaston vaihtamisen yhteydessä on väistämätöntä.  Beatricen taipumuskokeessa tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta, ja hän ei saa siitä tulosta! Hänen kokeensa valvonut nainen kertoo Beatricella olevan taipumuksia jopa kolmeen osastoon, mikä on epätavallista. Näitä epätavallisia ihmisiä nimitetään divergenteiksi, ja divergenttinä et kuulu mihinkään muottiin ja ole minkään osaston hallittavissa. Divergentit ovat uhka hallitukselle. 

Voi pojat mikä kirja! Olen lukenut tosi vähän dystopiakirjoja, mutta tästä oli hyvä päästä niiden imuun mukaan! Koko kirjan idea oli tosi mielenkiintoinen ja jossain määrin realistinenkin. Aloin heti miettiä heti mihin osastoon minä kuuluisin :P Kieltämättä en voinut olla ajattelematta, miten sattuikaan että kirjan päähenkilö Beatrice on juuri Vaatimattomasta, syrjityimmästä yhteisöstä. Ja juuri Beatrice kokee olevansa kömpelö, ruma ja kaikkea, vaikka oikeasti on divergentti eli lahjakas monessa asiassa! No mutta nämä ovat näitä, ei se lukukokemustani häirinnyt :) 

Kirja oli huisin jännä, olin loppukäänteestä aivan yllättynyt ja järkyttynyt ja suorastaan kihisin eilen peiton alla jännityksestä! Rakkaustarina nyt kuuluu jokaiseen nuortenkirjaan, mistä olin vähän pettynyt ja tuosta annoinkin kirjalle ainoan miinuksen. Tietysti jonkinlainen kipinä on suotavaa, mutta ilmiselvät romanssit ärsyttävät. Toimintaa ei silti kirjasta puuttunut, koko osastoon kouluttautuminen simulaatioineen oli hyvin rakennettu ja kuvattu.  Mielenkiintonikin oli niin huipussaan koko ajan, etten edes osannut odottaa kirjassa varsinaista loppuhuipennusta! Jään todella odottamaan mitä eri osastojen välillä tapahtuu ja ehkä enemmän selvitystä myös siitä mitä ennen on tapahtunut. En kyllä tiedä ollenkaan maltanko odottaa seuraavan osan suomentamista...

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 363
Suomentanut: Outi Järvinen
Kansi: ?


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Heli Valkonen on nelikymppinen saksan kielen opettaja, joka on väsyneessä avioliitossa. Puoliso Matilta ei heru seksiä saati sitten puhetta omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Heli on kyllästynyt olemaan jatkuvasti suhteen aktiivinen osapuoli, aloittaja, tenttaaja, terrieri, puhuja. On kyse sitten sänkypuuhista tai ravintolakeskustelusta, Matti tuntuu olevan liimattu tietokoneeseensa ja Heli saa pettyä. Ei kiitos kertoo yhdestä kesästä, jolloin Heli saa tarpeekseen yrittämisestä ja torjutuksi tulemisesta. Teini-ikäinen tytär Sissi lähtee kielikurssille Englantiin, joten nyt jos koskaan on aika korjata tämä 14 vuotta kestänyt avioliitto.

Voi, Härkönen. Yhtään huonoa kirjaa en vain ole sinulta onnistunut lukemaan (pakko tosin myöntää, että romaaneista on vielä kolme lukematta, puhumattakaan muista teoksista!) ja Ei kiitos ei ollut mitenkään poikkeus. Kieli on hyvinkin näppärää päähenkilön pään sisällä ja dialogit ovat niin aitoja. Minua nauratti kovasti Helin ja hänen ystävänsä Mannan välillä käydyt keskustelut, vaikka samalla ne tuntuivat todellisilta ja sisälsivät painavaa asiaa. Härkönen on harvoja kirjailijoita, jotka saavat puhekielen kirjoissa tuntumaan oikealta, yleensä se tuntuu vain niin teennäiseltä. 
Matin ja Helin suhde oli hyvin rakennettu. Varsinaisesti kummankaan puolella ei voinut olla, vaan Härkönen oli kehitellyt hahmot varsin tasapuolisiksi. Juuri kun olin ähkäisemässä Matille, että olisi nyt vähän yhteistyökykyisempi ja näkisi vaivaa avioliittonsa eteen, niin jo Heli sanoi sellaista, mikä saikin Matin tuntumaan järkevämmältä kaverilta.  Mutta juuri sellaisia ihmiset ovatkin, aina ei voi olla oikeassa. 
Paikoitellen kirja tuntui vain saman toistamiselta, ratkaiseva käänne tapahtui näet vasta yli puolen välin jälkeen (elokuvissa tämä tapahtui muistaakseni ensimmäisen kolmanneksen aikana). Seksiä oli myös kirjassa aika paljon, mutta ei sitä nyt oikein miinukseksi voi laskea, aihehan oli kirjan yksi tärkeimmistä teemoista.

Ei kiitos oli nopealukuinen (sopi hyvin bussikirjaksi!) ja realistinen ja sai minut taas kiinnittämään huomiota uusiin asioihin omassa arjessani. 

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 351
Kansi: Anu Ignatius

P.S. Elokuva tästä oli myös aika mainio! Tulin siitä hyvälle tuulelle, vaikka se noudattikin vähän eri kaavaa kuin kirja.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Jasmin Darznik: Iranilainen tytär

Kirpputorilta euron hintaan ostettu Iranilainen tytär tuli luettua lukupiirin merkeissä. Ihan virkistävää, kun ottaa huomioon milloin viimeksi olisin lukenut kirjan, johon olisin ollut näin tyytymätön (vastaus: loppukesällä). Ihan roskalavalle tämäkään ei kuulu, mutta luultavasti tämä löytää itsensä pian kirpparilta euron hintalappu kyljestään. Sori vaan Darznik.

Tositarinasta kertova Iranilainen tytär on Jasmin Darznikin ensimmäinen romaani. Amerikassa lähes koko ikänsä asunut Jasmin löytää äitinsä Lilin kätköistä valokuvan hääparista, jossa toinen on hänen äitinsä ja toinen henkilö aivan vieras mies. Aihe on Lilille arka, mutta kirja alkaa siitä, kun Jasmin saa äidiltään ensimmäisen kasetin, jossa hän kertoo menneisyydestään. Tarina jatkuu kymmenenteen kasettiin asti ja Jasmin saa tietää äitinsä uhrauksista elämässään. Millaista on ottaa avioero iranilaisessa kulttuurissa, vaikka mies olisikin väkivaltainen? Millaista on olla iranilainen nainen 1950-luvun Saksassa? Millainen on iranilainen hyvä tytär?

Eri kulttuureista kertovat tarinat ovat minusta kiinnostavia. Vaikka niitä on paljon, niin jokaisesta kirjasta oppii aina jotain uutta. Toki luen myös mielelläni oman kulttuurini tarinoita, mutta niissä huomioni kiinnittyy eri asioihin. Omalla ja erilaisella elinympäristöllään ja arvoillaan Iranilainen tytär saa minulta kaksi pusua. Olin myös iloinen Lilin ammatillisista saavutuksista ja niiden lukeminen oli mielestäni kirjan parasta antia. 
Darznikin tyyli kirjoittaa on vain luetella asioita siten kun ne tapahtuivat, hän ei saanut minua yhtään innostumaan äitinsä traagisesta tarinasta! Jotkut omat kommentit/mielipiteet tapahtuneesta olisivat saaneet sivuihin potkua. Minulle tuli olo, että tämä on kirjoitettu Darznikille itselleen, jotta hän saisi käytyä asian läpi päässään ja hyväksyttyä sen. 
En myöskään pitänyt siitä, että asiat sivuutettiin parilla lauseella ja jo porskutettiin eteenpäin uuden surkean käänteen kanssa. Esimerkiksi Lilin kokema väkivalta vain 13-vuotiaana ensimmäisen aviomiehen kanssa. Miksi mies löi? Lili oli oman lukemani perusteella hyvä ja kiltti vaimo, joten mikä sai miehen lyömään? Toki jotkut vain yksinkertaisesti ovat luonteeltaan umpihulluja sadisteja, mutta ilman selitystä koko tapahtuneen pointti tuntuu katoavan. 
En suoraan sanottuna tiedä kenelle tätä suosittelisin, mutta jos toteavat ja traagiset kirjat ovat mieleesi niin ota vinkistä koppi!

Kustantamo: Like
Sivumäärä: 336
Suomentanut: Anu Nyyssönen
Kansi: Unna Kettunen


Olen koulumatkoilla lukenut viime päivinä innokkaasti Anna-Leena Härkösen Ei kiitosta. Minulta uupuu vielä kirjasta nelisen kymmentä sivua, jotka aion tänään hotkaista ja painua iltanäytökseen samaista tarinaa katsomaan. Leffa on pyörinyt jo pari kuukautta teattereissa, joten en uskalla jättää kirjan lopun lukemista ja elokuvan näkemistä viikon päähän, jolloin seuraavaksi istun bussissa matkalla kimppakyytipaikalle. Viikon opetukseton aika ei kuitenkaan taaskaan ole koulutonta. Tenttikirjat auki ja hoitotyön kirjaamisen projektia työstämään!