lauantai 15. maaliskuuta 2014

Graeme Simsion: Vaimotesti

Don Tillman on neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä genetiikan professori, joka suhtautuu täydellä intohimolla tieteeseen. Don suunnittelee päivänsä minuutilleen, järjestelee ruokakaappinsa viikonpäivien eri aterioiden mukaan ja omaa surkeat sosiaaliset taidot. Hän on kuitenkin alkanut kaivata puolisoa rinnalleen, muttei haluaisi tuhlata aikaansa ollenkaan epäsopivien ehdokkaiden tapailuun. Don kehittää vaimotestin, yksinkertaisen kyselylomakkeen, jonka hän voi vain ojentaa naisille täytettäväksi ja odottaa vastauksia. Donin tiukkoja vaatimuksia ei kukaan tunnu läpäisevän ja hänen elämäänsä ehtii tupsahtaa täysin epäkelpoa vaimoainesta oleva Rosie. Donin paras ystävä Gene on kuitenkin lähettänyt Rosien hänen luokseen kyselylomakkeen tiimoilta, joten yhdet treffit on kokeiltava. Don ei ota Rosieta enää laskuihin Vaimotestin tiimoilta, mutta he saavat yhdessä toisen mielenkiintoisen projektin aluille..

Vaimotesti oli kerrassaan ratkiriemukas kirja! Kirja oli kirjoitettu ihanan asiallisella ja viipyilevällä otteella (onhan kertoja professori!), ja professorien ajatusten kuvittelu ja onneton käyttäytyminen oikeassa elämässä sai minut hihittelemään entistä enemmän. Tässä kirjassa olisi niin ainesta romanttiseksi komediaksi elokuvaksi asti, mutta olen huolissani miten kirjan sydän, aivan uskomattoman hellyyttävä ja älykäs kerronta, saataisiin valkokankaalle.
Jos tuntisin ihmisen, joka laskee mielessään muiden ihmisten painoindeksejä, päästää huomaamattaan todellisia epäkohteliaisuuksia muille ihmisille ja jakaisi naisille kyselylomakkeita Vaimotestin nimissä, todennäköisesti inhoaisin häntä. Mutta Don Tillman oli niin samanaikaisesti charmikas ja kömpelö, (ottaen huomioon hänen statuksensa professorina ja tietämyksensä genetiikasta, mutta samalla hänen kyvyttömyytensä ymmärtää yksinkertaisiakin vuorovaikutustaitoja) etten vain voinut olla pitämättä hänestä!
Kirjahan on ennalta-arvattava, mutta koska kirjassa on Vaimotestin lisäksi myös Rosie-projekti, kaikkea ei voi arvata ;) Suosittelen tutustumaan, kevät on ihanaa aikaa hihitellä romanttisille kirjoille. Tämä sopii kevyksikin luettavaksi, jos ei jaksa paneutua mihinkään raskaaseen.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 333
Suomentanut: Inka Parpola
Kansi: Lee Motley


2 kommenttia:

  1. Oon lukenut tästä nyt niin paljon bloggauksia, että on alkanut kiinnostaa. Vähän jo kirjastossa selasinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Ei tämä kirjallista maailmaa mullista, mutta nautin tosi paljon lukemisesta.

      Poista

Kiitos kommentista! :)