keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Jonna Ruuskan esikoisteos on kaunis runokirja luonnosta. Kirjassa käydään läpi koko vuosi luontoa seuraten, miten se muuttuu, mikä on kaunista, mikä on surullista. Kirja on jaoteltu hyvin näppärästi teemojen ja  vuodenaikojen mukaan.  Ruuska ei tarkastele luontoa vain runoilijana, vaan myös puiden ja eläintenkin näkökulmasta. Kirjan viimeisessä luvussa, Puut kävelleet pois, oikein havahduin luvun teemaan ihmisten aikaan saamaan näkyyn luonnossa ja miltä se luonnon asukkien silmin näyttää. Minua harmitti, että vähän synkeämpi teema oli jätetty viimeiseksi kirjan loppuun. Se antoi ajateltavaa, mutta olisin kaivannut jonkin pienen iloisemman luvun tämän jälkeen. 

Tähän vuodenaikaan ja mielialaani sopi tietysti parhaiten keväiset runot. Sitä jo odottaa miten luonto alkaa muuttaa muotoaan kohti kevättä, välivaihetta ennen kesää. Myös kesärunot olivat ihania, tuntui kuin olisin palannut viime kesän mökkitunnelmiin. Ja se onkin Kuovin huudossa parasta, runot ovat suurimmaksi osaksi hyvinkin selkeitä ja ymmärrettäviä. Lukija tietää mitä Ruuska sanoo, vaikkakin aivan uusin sanoin. Ja se ainakin sai minut ilahtumaan, oivaltavaa ja samaan aikaan ehkä vähän hauskaakin!

Tunsin kiinnostuvani tätä lukiessa enemmän luonnosta. Kaikki elävät olennot ja luonnon sävyt eri vuoden aikoina! Tämän hetkinen sää keljuttaa kirjasta huolimatta, lämpimänä päivänä tätä olisi ollut ihana lukea auringonpaisteessa ja ehkä jopa kuulla kuovin huuto. No, jos luonnosta ei halua nauttia sellaisena kuin se itseään tarjoaa, niin löytyyhän toki vielä mielettömiä luonnontieteellisiä museoita!

Luin Kuovin huutoa teemoittain, pääsääntöisesti yksi teema illassa. Ehdin uppoutua Ruuskan maalailemiin kuviin, mutten ehtinyt "turtua" runoihin. Jokaista runoa mietiskelin hetken; mitä se tarkoittaa, miksi ja ihastelin. Kaikkiin runoihin en ihastunut, ja niistä jatkoin sitten vain seuraavaan yrittämättä avata runon maailmaa enempää itselleni. Uskon, että näistä löytyy tulkittavaa monelle ja moneksi :) 

En ole paljoa runoja lukenut, mutta Ruuskan teos sai minut kaipaamaan lisää runoja. Ei jokapäiväiseksi, ei edes välttämättä viikottaiseksi lukemiseksi, mutta silloin tällöin on ehdottoman suotavaa heittäytyä kauniiden säkeiden vietäväksi.

Kustantamo: BoD
Sivuja: 120
Kansi: Jonna Ruuska


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)