maanantai 31. maaliskuuta 2014

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Me tarvitaan uudet nimet kertoo Kulta-nimisestä tytöstä Zimbabwessa (Vai kertooko? Mielestäni kirjassa välteltiin maan nimeämistä hyvin monessa kohtaa, mutta kirjailija on ainakin itse sieltä kotoisin). Kulta ja hänen kaverinsa (Luojatietää, Kovanaama, Shbo, raskaana oleva Chipo...) leikkivät päivät pitkät hökkelikylässä ja odottavat, että heidän vanhempansa veisivät heidät takaisin kotiin. Oikeaan kotiin, jossa oli mahdollisuus käydä kouluakin. Sitä odotellessa lapset käyvät guavavarkaissa, leikkivät maaleikkiä ja poseeraavat lahjoitusten tuojille. Kirjan toisessa puoliskossa Kulta on päässyt Fostalina-tätinsä luo Amerikkaan asumaan. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta sopeutuminen on vaikeaa ja kavereitakin on ikävä. Ja guavoita.

Tykkäsin,  tykkäsin, tykkäsin. Afrikasta tai siirtolaisuudesta kertovia romaaneja olen lukenut jonkin verran ja varsinkin nyt niitä tuntuu olevan lukulistalla todella paljon. Siitä huolimatta Me tarvitaan uudet nimet tuntui raikkaalta ja melkein uudelta. Ihanan värikkäiden kansien alla tarinaansa kertoi vähän nenäkäs omissa silmissäni pikkutyttö, joka ei kuitenkaan omasta mielestään ollut enää mikään pikkukakara. 10-vuotiaaksi Kulta tuntui aika lapselliselta, mutta hänen todellisuudentajunsa oli taas aikuisempi ja tarkkaavaisempi kuin mitä ehkä olisin itsestäni tuon ikäisenä ajatellut. Tässä toki näkyvät kulttuurierot, jossa Kullan on ollut pakko karaistua vähän rumaankin maailmaan.
Aluksi hämmästyin kirjan erikoista kirjoitustapaa. Henkilöiden välisiä keskusteluja ei oltu merkitty lainausmerkein tai millään muullakaan tavalla. Monissa kohdissa menin sekaisin, kun huomasin vasta virkkeen päätteeksi, että kyseessä olikin jonkun repliikki eikä Kullan ajatus. Teksti tuntui tönköltä, vaikka se onkin kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Pian totuttuani pidin kuitenkin tästä minulle uudesta tyylistä! Kirjoitustyyli oli ennen kaikkea aito, täydellinen kielioppi ei missään nimessä voi ollakaan Afrikassa asuvien, muutaman vuoden kouluja käyneiden lasten ykkösprioriteetti. Suomennos on mielestäni tässä kohtaa hyvinkin onnistunut.
Kulta kertoo rehellisesti kaikista tuntemuksistaan kavereihin, elämään ja uuteen kotiinsa liittyen. Esimerkiksi Kulta pitää saamistaan avustuksista mutta tietää kokemuksesta, että kiinalaisten tekemät kengät ovat ihan paskoja. Tai hän ei voinut uskoa, ettei Amerikassa käytetä ruumiillista kurinpitoa ja otti asiakseen opettaa muutamalla läimäytyksellä eräälle pikkupojalle miten käyttäydytään. Mieleenpainuva romaani!

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 292
Suomentanut: Sari Karhulahti
Kansi: Eevaliina Rusanen

P.S. Otin käyttöön tämän kirjan kanssa entisen työkaverin askarteleman kirjanmerkin! Paavo on paras :)

8 kommenttia:

  1. Tämän kirjan aion kyllä lukea, kunhan jostain saan sen joskus käsiini. Kuulostaa mukavalta kirjalta. Muuten, luin itsekin jokin aika sitten kirjan, jossa ei ollut lainausmerkkejä tai repliikkiviivoja lainkaan, se tuntui aluksi hassulta, mikäköhän kirja se olikaan. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Mikähän se mahtoi olla, en ollut aiemmin törmännyt vastaavaan kirjoitustapaan... Suosittelen!

      Poista
  2. Olen harkinnut lukisinko vai enkö tätä. Nyt taas kiinnostaa. Pitää laittaa kirjan nimi ylös, mutta katsotaan kuinka kauan vie, ennen kuin oikeasti luen tätä.

    VastaaPoista
  3. Minulla oli tämä jo kerran lainassa kirjastosta, mutta jätin silti lukematta. Syynä oli yksinkertaisesti se, että olin lyhyen ajan sisään lukenut jo kaksi afrikkalaistaustaista kirjaa (Adichielta ja Selasilta), ja pelkäsin liiallista toisteisuutta. Uskon että kirja on hyvä, mutta annan ajan vähän kulua ennen kuin otan tämän lukuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin! Minäkin odotan kovasti yhden "afrikkalaisromaanin" lukua, mutta pakko lukea vielä yksi kirja ennen sitä :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)