perjantai 30. toukokuuta 2014

Kristiina Lähde: Kuinka voisit minulta puuttua

Kristiina Lähteen kolmas runokokoelma on seitsemän pitkän runon painos. Lähde kirjoittaa kuolemasta, rakkaudesta, surusta, luonnosta ja vapaudestakin. Nämä ovat ne päällisimmät runoissa näkyvät teemat. Mutta mitä rivien välistä löytyi, sitä en tiedä. Minulle Kristiina Lähteen runot olivat yksinkertaisesti liian haastavia ja moninaisia.

Nautin silloin tällöin runojen lukemisesta, pohdiskelusta mitä kielikuvat pitävät sisällään ja mitä puolen sivun mittainen pätkä tahtoo minulle sanoa. Runoja on kuitenkin melko vaikea arvioida, kaikki riippuu lukijasta. Enkä todellakaan voi sanoa olevani mikään asiantuntija, olen vain runoista nautiskelija :)
 En tiedä mitä minun olisi pitänyt odottaa tai tietää tästä kokoelmasta etukäteen, etten olisi pettynyt. Tuntui suorastaan toivottomalta lukea kymmenen sivun runoa, jonka sisällöstä en ollut läheskään varma. Lyhyemmissä runoissa on helpompi keskittyä runoilijan viestiin ja kauniiseen suomen kieleen.

Mutta! Surun koostumus-niminen runo (auttaa jo heti, kun tietää mikä on runon nimi!) oli aivan loistava. Siinä minun oli helppo tavoittaa runon tunnelma, sen kaipuu ja suru, lopulta hyväksyntä. Se oli kaunis kuvaelma millaista menetys voi olla. Toisaalta surusta kertovat runot voivat olla helpommin ymmärrettäviäkin, suru on kuitenkin meille kaikille yhteinen asia.

Valitettavasti en oikein osaa tästä runokokoelmasta enempää runoilla (heh), muuta kuin että minulle Kuinka voisit minulta puuttua jäi hämärän peittoon. Mutta jos Lähteen runot ovat aiemmin ihastuttaneet, niin tämä luultavasti jatkaa samaa linjaa :)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 79
Kansi: Jenni Saari / Saara Ekström


torstai 29. toukokuuta 2014

Sara Razai: Olen etsinyt sinua

Sara Razain esikoisromaani Olen etsinyt sinua on lyhyt tarina turkulaisesta 26-vuotiaasta Annikasta. Annika on ekonomin työssään hyvin tarkka ja hoitaa asiat järjestelmällisesti. Hän ajautuu kuitenkin Moan ja Sandran, kahden riehakkaan opiskelijan, seuraan ja viettää iltojaan useasti baarissa nimeltä Bailando. Bailandossa eli B:ssä istuu usein myös poika, joka on kaikki vakiasiakkaat tuntevalle seurueelle nimetön. Erään illan päätteeksi poika ja Annika tutustuvat toisiinsa. Hän on 19-vuotias Samim, pakolainen Tabestanista. Olen etsinyt sinua on kertomus kahden erilaisen ihmisen välisestä ihmissuhteesta.

Sara Razain kirjoitustyyli kolahti minuun heti. Hän toi mieleeni Inka Nousiaisen, jonka kirjoja olen myös rakastanut. Razailla on taito tiivistää tarina, mutta olla silti tekstissään viipyilevä ja painottaa joka sanaa aivan erityisellä nuotilla. Tekstin ollessa kaunista (kirjahan on kirjoitettu alunperin ruotsiksi, joten upean tyylin tavoittamisesta kiitosta suomentajalle!) myös tarina etenee koko ajan. Tunteet elävät, asiat tapahtuvat. Razai ei päästä Annikan ja Samimin välistä suhdetta tylsäksi, valahtamaan lukijalta.

Ilahduttavaa on myös lukea aina turkulaisessa miljöössä olevia kirjoja. Maahanmuuttajien kämpät Varissuolla on tosi kuin vesi ja turkulainen yöelämä on mielestäni aidosti kuvattu. Romaani näyttää upeasti uuden puolen pakolaisen elämästä. Millaista on yrittää jatkuvasti sopeutua joukkoon, johon ei tule koskaan kuulumaan? Millaista on ainainen todistelu omasta kelvollisuudesta, tehdä töitä kaikki illat vuokra-asunnon toivossa? Razain kannanotto on selvä, mutta mietin kuitenkin vielä mitä hänen hahmonsa halusivat minulle sanoa.

Olen etsinyt sinua on intiimi romaani, jota suosittelen tiettyyn hetkeen tai ympyrään jämähtäneille. Joskus on hyvä katsoa mitä nurkan takaa löytyy.

Kustantamo: Teos & Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 169
Suomentanut: Jaana Nikula
Kansi: Eva-Jo Hancock


tiistai 27. toukokuuta 2014

Miniarvio x 5

Miniarvioita matkalla läpi kahlatuista kirjoista! En ole ihan varma millaisiin mittoihin tämä postaus venyy, mutta katsotaan...
Katon kokoinen tähtitaivas on nuortenkirja, joka kertoo 13-vuotiaasta Jennasta. Jennalla on omien ulkonäkökriisien ja ihastumiskuvioiden lisäksi yksi isompikin murhe. Äidin rintasyöpä. Jenna auttaa äitiä kotona, mutta samalla yrittää työntää surunsa pois juhlimalla yläkerrassa asuvan Ulliksen kanssa. Hän nauraa mieluummin muiden kanssa kuin kertoo kenelläkään miten raskasta hänellä todellisuudessa on.

Nopeasti luettava kirja todella raskaasta aiheesta. Päähenkilön Jennan ailahtelevat ja ristiriitaiset tunteet ovat todella ymmärrettäviä ja kirja ei tunnu naiivilta. Sen sijaan olisin kaivannut vähemmän koulussa tapahtuvia kokemuksia ihastumisesta ja parhaan ystävän kanssa käytyjä keskusteluja. Välillä minusta tuntui, että kirjailija olisi puoliksi unohtanut mistä oli kirjoittamassa. Uskon kuitenkin, että tämä olisi ollut minulle yläasteikäisenä todella vaikuttava lukukokemus.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 239
Suomentanut: Nora Schuurman
Kansi: Robert Daly


Lukiolaistyttö Nora Greyn elämä on normaalia. Kunnes biologian kurssin opettaja vaihtaa istumajärjestystä ja Noran pariksi tulee ilkikurinen ja tummasilmäinen Patch. Patch on Noralle täysin vieras ja kaiken lisäksi tyyppihän on röyhkeä. Kankean alun jälkeen Nora ja Patch tutustuvat toisiinsa ja Nora huomaa Patchin tietävän hänestä aika paljonkin asioita. Ihan kuin poika pääsisi hänen mieleensä... Nora ei tiedä voiko olla Patchin seurassa turvassa.

Langennut enkeli noudattaa paranormaalin romantiikan tuttua kaavaa. Joillekin riittää aiheesta yksi kirja, jotkut nauttivat uusien kirjailijoiden eri versioista. Sanotaan nyt vaikka näin, että jos olisin tiennyt kirjan sisältävän näin paljon romanttisia elementtejä ja niin vähän yliluonnollisuuksia, olisin jättänyt tämän viime kesänä kirpparille ja pitänyt euroni. Kirjasta löytyvät langenneet enkelit ovat minulle myyttinä täysin vieras, joten olisi ollut kiva lukea vähän enemmän aiheesta. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja välillä jopa jokseenkin jännittävä. Kirja on kirjoitettu etenemään nopeatempoisesti, mutta silti loppuratkaisu tuli vähän liian myöhään.. Jatko-osien lukemisesta en näe omalla kohdallani toivoa, muttei sitä koskaan tiedä. Eihän tämänkään lukemiseen tuhraantunut kuin kaksi päivää, sen verran koukkuja kirjaan oli piilotettu :)

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 379
Suomentanut: Pirjo Ruti
Kansi: Lucy Ruth Cummins / James Porto



Kahdeksanvuotiaan Thomaksen kesät kuluvat ihanasti. Hän viettää kesiään äitinsä Isabellan ja isänsä Kajuksen kanssa meren rannalla olevassa paratiisissa. 1960-luvun lapsuudessaan hän viettää aikaa muiden kesäparatiisissa asuvien lasten kanssa. Varsinkin uusista naapureista Enkeleistä, löytyy tyttö Renée Thomaksen seuraksi. Enkeleistä löytyy myös isä Gabriel ja äiti Rosa, jotka ovat muuttaneet Amerikasta. Rosasta ja Isabellasta tulee erottamattomat, suorastaan ihanat naiset rannalla.

Ihana kesän makuinen ja meren hajuinen kirja. Omalla tavallaan. Ihanat naiset rannalla ottaa hyvinkin paljon aikansa, jotta sen sisään pääsee imeytymään. Ja vielä kirjan viimeisilläkin sivuilla koin pientä hämmennystä. Mutta kirjan tunnelma on niin mielettömän aito! Myönnän, etten ole täysin varma mikä kirjan punainen lanka oli, mutta tätä lukiessa mieleen tulvi omia muistoja, haaveita ja aivan ihanan tyyni olotila. Mietin kirjaa lukiessani, että teksti on niin tajunnan virtaavaa, että haluaisin lukea sitä ääneen. Pitäisikö Fagerholmin alkaa kirjoittaa runoja?

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 334
Suomentanut: Arja Tuomari
Kansi: Valokuva elokuvasta Ihanat naiset rannalla


Mma Ramotswe perii isältään valtavan karjan, myy sen ja hankkii rahoillaan itsellen talon ja perustaa Botswanaan etsivätoimiston. Mma Ramotswe on ylpeä Botswanan ensimmäisestä ja ainoasta etsivätoimistostaan, joten hän antaa sen nimeksi Naisten etsivätoimisto nro 1. Ensimmäisiä asiakkaita hän saa hetken odotella sihteerinsä Mma Makutsin kanssa, mutta pian tuleekin jo ensimmäinen tapaus ratkaistavaksi. Mma Ramotswe toimii aina harkitusti, juo paljon rooibos-teetä ja sisukkaalla luonteellaan keksii mitä ovelampia tapoja auttaa asiakkaitaan.

Olipas ihana kirja! Mma Ramotswe on upean iloinen ja päättäväinen nainen, joka ei tunnu pelkäävän mitään. Hänen asenteensa elämään tuntuu suorastaan tarttuvan. En tiedä odotinko varsinaisesti tältä kirjalta jännitystä, mutta sitä ei ainakaan ollut luvassa. Mma Ramostwe auttaa ihmisiä heidän arkisissa ongelmissaan, mikä onkin hyvin virkistävää tässä kirjassa. Aion ehdottomasti lukea lisää näitä hyvän mielen kirjoja :)
Tätä lukiessa alkoi muuten ihan järkyttävästi tehdä mieli teetä....

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 302
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Kansi: ?


Rebecca Bloomwood rakastaa shoppausta. Valitettavasti jopa niin paljon, että tuhlaaminen menee yli varojen. Reilusti. Lukuisat maksumuistutukset ja pankin johtajien henkilökohtaiset kirjeet Rebeccalle eivät naista hetkauta. Velan kasvaessa Becky näkee parhaaksi vain hävittää kirjeet niitä avaamatta. Kunnes päätös säästämisestä syntyy ja hän kaipaa lisätienestiä talouslehdessä toimittajana työskentelylle. Vaatekaupassa työskentely lauantaisin kuulostaa unelmaduunilta, tai miten olisi kehysten taittelu iltaisin telkkaria katsellessa?

Rebeccan lannistumaton ja helposti innostuva asenne on ihailtava. Vaikka onhan siinä ilmiselvästi kääntöpuolensa. Hahmo on vedetty överiksi, mutta silti teki mieli karjua Beckylle, että hae nyt jotain tolkkua siihen rahan käyttöön. Vaikken siinä itsekään ole mestari, niin toistaiseksi asiat eivät ole noin huonosti olleet :D Hauska tarina (nauratti ihan ääneen) joka tapauksessa, olin iloinen että kirja poikkesi näin paljon siitä tehdystä elokuvasta! Mietityttää jo, miten Rebeccan tarina mahtaa jatkua :)

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 334
Suomentanut: Leena Tamminen
Kansi: Valokuva elokuvasta Himoshoppaajan salaiset unelmat

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pieni kooste lomasta tai siis tuliaisista

 Heippa taas! Tässä kohtaa päivää on vuorossa otsikon mukaisesti pieni yhteenveto mitä lomalla tapahtui. Mutta tarkemmin ajatellen loma oli hyvin pitkälti köllimistä ja syömistä, joten suurin tekstirypäs taitaakin painottua ostoskuvien alle ;) Pienet miniarviot lomakirjoista naputtelen, kunhan saan lentokoneessä kesken jääneen Himoshoppaajan loppuun.

Lomailin siis ystäväni kanssa Lefkaksen saarella, pienessä Nidrin lomakylässä. Lefkas tarjosi ihania maisemia (korkeat vuoret taitavat näkyä melkein joka kuvassa, ne olivat todella vaikuttavia), iloista ja rauhallista tunnelmaa, mutta myös hyvin rajallisia ostosmahdollisuuksia. En tosin lähtenytkään matkalle shoppailu mielessäni, mutta pienenä vinkkinä tuonnepäin matkaa suunnittelevalle :) Vaate-, kenkä- tai laukkupuoteja oli pääkadulla aivan muutamia. 
 Sää suosi meitä koko viikon ajan melko hyvin. Vain kahtena päivänä oli pilvisempää, ettei auringonotto tahtonut luonnistua ;) (Silti toisena noista päivistä käräytin sääreni... Niin...)


 Nidrissä on kuulemma melko paljon käärmeitä ja 8 kilometrin iltalenkki sujuikin sydän pamppaillen. Onneksi vältyin  käärmetraumoilta ;)
 Viimeisen päivän jätskiannos. Valitsin annokset sen perusteella, että sain pistaasijäätelöä. Nam!
Rantakatu, jossa sijaitsivat useimmat ruokapaikat eli nk. tavernat. 

Sitten niihin (hyvin pienimuotoisiin) ostoksiin. Hotellillamme oli kirjojen vaihtohylly ja sieltä bongasin Tove Janssonin Winter bookin! Petyin kyllä vähän, kun huomasin kirjan olevan suomennettu nimellä Viesti, joka siis löytyy omasta hyllystäni. Ja kissakirjanmerkki pitää minut vielä sopivan lapsekkaana ;) 
Ouzo-karkkeja ja samaista viinaa ostin itselleni ja puolisolle kotiin. Samanlaisella paketilla ilahdutin myös vanhempiani :)
Supersöpö pöllöreppu olikin ihan mahtava löytö yhdestä laukkukaupasta! Olen haaveillut tämänkaltaisesta repusta parin kesän ajan, joten oli kiva löytää vähän edullisempi versio Kreikasta ja vielä ihanalla pöllökuosilla. Tätä voi käyttää vielä helposti syksynkin :)
Löysin myös kreikkalaisia/lefkaslaisia tuotteita pullollaan olevasta kaupasta ihanat käsi- ja huulirasvan. Nyt kelpaa!

Oletteko te tekemässä kesälomareissua jonnekin? :)

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Kuten moni muukin kirjabloggaaja, minäkin kävin kirjan ja ruusun päivänä kirjaostoksilla ja sain kylkiäisenä Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidon. Ennen matkaani (kaikki meni muuten hienosti! Kirjoittelen vielä tänään tai huomenna reissussa lukemistani kirjoista ja lomasta) halusin vielä lukea jotain nopeaa ja kevyttäkin, mutta en aloittaa matkalaukussa odottavia kirjoja. Härkönen sopi siihen hetkeen kuin nakutettu.

Kirjaan mahtuu reilut 30 Härkösen kirjoittamaa tekstiä hänen mielipiteistään, kokemuksistaan ja jopa Niksi-Sirkan ohjeita. Härkönen kirjoittaa miten ärsyttäviä ovat lomamatkoilla hotellin asukkaat, jotka varaavat jo aamukuudelta pyyhkeellä itselleen rantatuolin, millainen helpotus ero voi olla, puolustuspuheen lääkkeiden syömiselle ja siitä miten some ei olekaan henkilö.

Takana puhumisen taito on taattua Härköstä. Hän ihmettelee ääneen, valaisee meitä muita, on raikas ja ironinen yhtä aikaa. Härkönen kertoo lohdullisesti hänelle tapahtuneista sattumuksista. Kyllä sitä terävä kynäniekkakin tulee möläyttäneeksi jotain mikä nolottaa, tai kokeilleeksi useampaan kertaan kivuliaita kauneushoitoja kirjansa tähden.
Koin helpotusta, kun Härkönen totesi ettei hänen mielestää alle kaksikymppisenä tehtyjä mokia lasketa. Jatkan lausetta, ettei välttämättä onneksi vanhempanakaan :) Takana puhumisen taitoa lukiessani tunsin taas, että on ihan normaalia olla inhimillinen. Tuntuu, että nykypäivä someineen sallii vain kaiken positiivisen hehkutuksen ihanasta aamulenkistä, upeasta säästä tai mielettömistä alelöydöistä. (Mietinkin tässä joku päivä saako facebookiin kirjoittaa, että nyt ärsyttää? Miksei saisi? Mutta miksi vain positiiviset päivitykset tuntuvat keräävän peukkuja ja sydämiä? Olenko huono ihminen, jos joka päivä ei naurata? En halua olla somessa lukemassa ihmisten silotellusta elämästä, haluan tietää mitä heille oikeasti kuuluu.) Onneksi Härkönen muistutti, että elämä sallii vähän ankeita päiviä ja vitutustakin ilman että on ihan karsea tyyppi. Takana puhumisen taito jää hyllyyn odottamaan olotilaa, jolloin taas vain Härkönen voi ymmärtää.

Kustantamo: Kirjakauppaliitto
Sivumäärä: 156
Kansi: Eevaliina Rusanen


perjantai 16. toukokuuta 2014

Valmiina lähtöön

Kyselin teiltä pari viikkoa sitten kirjavinkkejä matkalleni. Sain paljon ihania suosituksia, joista suurimman osan äänistä saivat Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat, Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla ja Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nro 1. Noiden kolmen lisäksi pakkasin laukkuuni Becca Fitzpatrickin Langenneen enkelin, Johanna Thydellin Katon kokoisen tähtitaivaan (aloitan tästä!) ja Salla Simukan Jäljellä & Toisaalla-kirjaparin. Lisäksi otin ystävälleni Himoshoppaajan jatko-osan :)

Aikamoinen pino selätettäväksi, mutta pidän siitä että on valinnanvaraa mukana! Ja toiseksi luulen, että viikon lomailu Lefkaksen saarella ilman kunnon kirjapinoa kävisi tylsäksi ;) 

Lyhyestä virsi kaunis, blogi hiljenee nyt viikoksi ja nauttikaa ihanista kesäpäivistä mitä tänne Suomeenkin on luvattu! Heihei <3

Marian Keyes: Rachelin loma

27-vuotiaalla Rachel Walshilla menee lujaa. Dublinista kotoisin oleva neitokainen on muuttanut New Yorkiin ystävänsä Brigitin kanssa. Naisten kimppakämppä on kätevä Rachelille, hänellä kun työkuviot ovat vähän niin ja näin, joten kaverilta on kätevä vipata. Luvalla tai ilman. Rachel rakastaa bilettää, kunhan seura on tunnettua ja muotihuumeita on tarjolla. Poikaystävästäkään huolimatta Rachel ei hidasta vauhtiaan, hänen päihteiden käyttönsä on aivan viatonta. Kunnes Rachel tuleekin ottaneeksi yliannostuksen ja suostuu perheensä suostuttelemana palaamaan Irlantiin. Rachel suostuu kuuluisalle vieroitusklinikalle hoitoon, luvassa on julkkiksia, uima-altaita ja hierontoja! Tai sitten ei. Rachelin maalaileva kuva hemmotteluklinikasta pysähtyy ihan toiseen todellisuuteen ja hän joutuukin vaihtamaan unelmalomansa istuntoihin muiden narkomaanien kanssa, kokkausvuoroihin keittiössä ja oman päihderiippuvuutensa tutkiskeluun.

Huh. Aloitin Rachelin loman joskus vuosi sitten pahaan lukujumiin. En ollut ennen lukenut Keyesia, mutta ajattelin hänen kirjoittavan helppoa ja nopeasti etenevää tekstiä. Olin oikeassa. Olinkin lukenut nopeasti yli 90 sivua ja lukujumini oli kaikonnut. Aloin lukea muita kirjoja ja Rachelin loma jäi keikkumaan Goodreadsissa "currently reading"-hyllylle. Kun jatkoin tämän lukemista tänä keväänä bussimatkoilla, minua ei enää kiinnostanut. Sivut kyllä vaihtuivat vauhdilla ja koulumatkat menivät nopeasti, mutta odotin vain kirjan loppumista.

En pitänyt Rachelin itsekeskeistä toiminnasta hänen elämäänsä kuvaavissa takaumissa New Yorkissa, siitä miten hän kohteli poikaystäväänsä, varasti muilta, ilmoitti töihin krapulassaan olevansa taas sairaana ja välitti vain suosittujen ihmisten mielipiteistä. En voinut uskoa, että tämä nainen olisi 27! Ylimielinen asenne jatkui vieroituksessa, muilla asukkailla olivat selvät riippuvuudet, mutta Rachelilla kesti satoja sivuja myöntää omansa. Onhan kirjassa käsiteltävä aihe todella vaikea ja Keyes on yrittänyt kaikin puolin tehdä siitä uskottavan.

Parasta antia kirjassa oli klinikan asukkaiden suhteet toisiinsa. Miten luonnollisesti ystävyys ja aito välittäminen tulivat esille ja oli minusta oli mukavaa seurata heidän nahisteluaan ja toisten lohduttamista. Samanlaiset elämäntilanteet yhdistävät :)


Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 533
Suomentanut: Liisa Laaksonen
Kansi: Fleur Wilson

Erik Axl Sund: Varistyttö


Erik Axl Sund -nimen taakse kätkeytyvät ruotsalaiset Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Miesten kirjoittamassa trilogian ensimmäisessä Varistyttö-osassa aloitetaan hyvin raa'alla pojan murhalla. Poliisi Jeanette Kihlberg saa tutkittavakseen tuntemattoman jätesäkistä löytyneen pojan tapauksen. Eikä tämä poika valitettavasti jää ainoaksi. Toisaalla psykoterapeutti Sofia Zetterlund yrittää auttaa kahta vaikeaa potilasta. Victoria Bergman, järkyttävistä lapsuuskokemuksista kärsivä nainen ja Samuel Bai, Sierra Leonessa lapsisotilaaksi pakotettu nuori mies. Sofia ja Jeanette kohtaavat työn merkeissä yhdistääkseen voimansa poikien sarjamurhaajan kiinni saamiseksi. 

Kirjasta on aika vaikeaa kirjoittaa niin, että sen ideasta saisi kiinni, mutta ilman ettei paljastaisi mitään olennaista. Joten sanon vain, että tämä kirja on hehkutuksensa arvoinen! Lukekaalukekaalukekaa. Itsekin aloitin lukemisen aivan puhtaalta pöydältä, en tiennyt kirjan ideasta muuta kuin takakansi kertoo. Ja mitä hyvin ahdistava kansikuva näyttää. Kirja vei heti mukaansa ja olisin lukenutkin sen parissa päivässä, jollen olisi tarvinnut pieniä hengähdystaukoja Varistytön synkistä ja mustista maisemista. 

Varistyttö on saanut aivan mielettömän juonen eri henkilö- ja historiahaaroineen. Minusta tuntuu, etten vielä ole edes täysin sisäistänyt mitä kaikkea tässä edes tapahtui ;) Mutta eiköhän kaikki täydenny jatko-osissa. Unissakulkija ilmestyy kesäkuussa, ja tiukasta budjetista huolimatta tämä on haettava kaupasta saman tien..
Huolimatta kirjan ahdistavan kierosta juonesta, haluan nostaa vielä esille Erik Axl Sundin taitavan käsialan. Teksti ei tunnu hätäiseltä, se ei yritä olla liian juonivetoinen. Kirjailijapari on miettinyt tekstinsä lukijan iholle tunkevaksi, kirjassa on lauseita jotka suorastaan hätkähdyttävät. Toivon myös suomennoksen tason jatkuvan seuraavissa osissa :)

Entäs se psykologinen  puoli sitten, huhhuh. Sitä pitää vielä hetki sulatella, mutta olen vaikuttunut. Mietin voiko tällaisia ihmisiä oikeasti edes olla ja mikä ajaa näin karmeisiin tekoihin? Kirjassa kuvattu väkivalta on aivan järkyttävää ja uskon, että Varistyttö voi pahoittaa joidenkin mielen. 
Olin muuten bussissa, kun luin Varistytön ratkaisevan juonikäänteen. Luin tekstiä suu auki ja en voinut kuin kääntyä katsomaan muita kanssamatkustajia tukea hakien. Eivät tainneet ymmärtää, mitä olin juuri saanut selville ;)

Vaatimattomasti sanottuna, ihan vitun hyvä.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 415
Suomentanut: Kari Koski
Kansi: ? Kannen kuvaa on ainakin muokattu Carl Larssonin maalauksesta.


P.S. Palataan illalla toisen arvion ja matkapostauksen kanssa!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

Piirityspäiväkirja on 16-vuotiaan Lena Muhinan koskettava päiväkirja vuoden ajalta toukokuulta 1941, vuoteen 1942. Lena aloitti päiväkirjansa kirjoittamisen vain neljää kuukautta ennen Leningradin piirittämistä (jossa hän siis asui). Kirjan alussa Lena kokeekin tavallisia nuoren tytön pohdintoja koenumeroista ja luokan pojista. Piirityksen alettua päiväkirjan sävy muuttuu vakavammaksi ja sivut pohtivat toisensa jälkeen ruoan riittävyyttä. Jälleen kerran syntyi ainutlaatuinen todiste, miltä sota siviileistä tuntui.

Oli kiinnostavaa lukea toisesta maailmansodasta venäläisen tytön silmin. Tyttö, joka ei ollut juutalainen, homo tai kehitysvammainen, mutta asui vain väärässä kaupungissa. Lena kirjoittaa pommitusten paniikin, mutta lopulta myös kaupunkilaisten tottumusten jylinään. 

Lena kirjoittaa hyvin pikkutarkasti ja kuvailee asioita hyvin romaanimaisesti. Kansiliepeessä kerrotaan päiväkirjan löytyneen, mutta silti kuvittelen Lenan odottaneen saavansa päiväkirjansa julkaistuksi. Välillä tunsin, että Lena tietää enemmän sodan ja piirityksen kuvioista kuin muut, mutta voi olla että tieto kulki myös tuolloin hyvin ja nopeasti. Ehkä tämän vuoksi aluksi kyseenalaistin päiväkirjan aitoutta, mutta sodan edetessä Lenastakin tulee epävarma. Hän odottaa hartaasti leipäannoksen nostoa, hän näkee äitinsä riutuvan pois, hän seisoo jonoissa päiviä turhaan. Tätä ei voi lukea tunteettomana. Kun Lena kertoo kupongeilla saatavien ruoka-annosten pienenevän, myös lukija vaipuu epätoivoon. Vaikka kirjan takakansi kertookin Lenan selviävän, päiväkirja loppuu "kesken". Onneksi tutkijat näkivät vaivaa ja saivat tietää mitä Lenalle tapahtui. Ennen kaikkea olisin halunnut tietää, miksi päiväkirja loppuu juuri tuohon kohtaan. 

Vaikka Piirityspäiväkirja on vaikuttava, koin sen kanssa myös tylsiäkin hetkiä. Päiväkirjaa edelsi professori Markku Kangaspuron tiivistelmä Leningradin piirityksestä, mutta silti on melko vaikeaa hypätä toisen elämään mukaan yhtäkkiä päiväkirjan sivuilta. Keitä nämä henkilöt ovat? Mistä on kyse? Kirjan loppupuolelta löytyikin hieno selonteko erilaisista Lenan käyttämistä sanoista. Tämän hyödyntäminen Piirityspäiväkirjaa lukiessa on ihan pakollista. Kirjan sävy muuttui oleellisesti loppupuolella, kun Lena päättää aloittaa kirjoittamisen itsestään kolmannessa persoonassa. Jotta päiväkirjasta tulisi romaanimaisempi ja myöhemmin helpommin luettava. Valitettavasti Lena, kirja kadotti tuossa vaihdossa tunteensa. Vahingossa tai tahallaan joihinkin kappaleihin eksyy kuitenkin ensimmäisessä persoonassa kirjoitettuja lauseita. 

Piirityspäiväkirja ei muuttanut elämääni kuten Anne Frankin päiväkirja, mutta vaikutuksen tämäkin teki.

Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 291
Suomentanut: Pauli Tapio
Kansi: Carina Holtmon

perjantai 9. toukokuuta 2014

Stephen King: Carrie

Tällä kertaa lukupiirimme päätti kokeilla osalle vierasta, osalle hyvinkin läheistä Kingia. Carrie oli ohuin ja vähiten kammottava, mutta kuitenkin hyvin kuuluisa kirja, joten valinta oli aika selvä.

Carrie on 16-vuotias lukiolainen, jolla ei tunnu pyyhkivän kovin hyvin. Hän on kokenut karmivaa ja julmaa kiusaamista koko ikänsä, eikä tukiverkostot kotonakaan ole kovin vahvat. Hänen äitinsä Margaretin uskovaisuus on vienyt Carrielta normaalin äiti-tytär-suhteen. Joko kotona rukoillaan intohimoisesti anteeksiantoa tyttären saastaisuudesta tai Carrie tulee teljetyksi komeroon tunneiksi. 
Carriella on kuitenkin salaperäinen treenattava taito... Ja harjoiteltuaan vihan kanssa voimaansa, hän voi viimein kostaa kaikille.

Olen vähän pelännyt tarttua Kingin teoksiin, hänellähän on hyppysissään hyvin kamalan kauhun kuninkaan titteli. Pelkäsin etten nukkuisi kuukauteen, jos lukisin yhdenkin Kingin. Kaikki meni kuitenkin Carrien kanssa tosi hyvin, en tainnut kuin yhtenä iltana kurkata kylppäriin ettei siellä ole ketään ylimääräistä ;) Yritin pitää mielessäni lukemisen ajan, että kirja on kirjoitettu 1974 ja kyseessä on esikoisteos. 

Pidin Carriesta! Täytyy myöntää, että olisin antanut tälle jopa neljä pusua, jollen olisi kokenut lopun menevän jo vähän överiksi. Kirjasta ei kuitenkaan välittynyt yliluonnollisuus niin vahvasti kuin olisin halunnut. Mielessäni lensi vain veri, joten luulen tämän olevan karmivampi valkokankaalla. Sitten onkin pohdinta minkä version katsoisi... En ole vanhojen elokuvien ystävä, mutta uudesta versiosta on kantautunut korviini aika paljon haukkuja. 
King kirjoittaa uskomattoman kuvottavia henkilöhahmoja! Carrien luokkakaverit olivat aivan sikamaisia, puhumattakaan ahdistavasta äidistä, joka teki mieli tappaa siihen paikkaan. Carriekin oli jotenkin niin alistettu raasu, ettei hänkään suosikikseni noussut. Koin tässä kirjassa Kingin tavan kirjoittaa jotenkin todella raskaaksi. Kirja on tiivis ja ohut ja luin sitä mielelläni. Silti luin sitä jostain syystä aivan tajuttoman hitaasti! Olen hidas lukija, mutta tässä kulutin reilusti yli tunnin 30 sivun parissa! Tekstihän on toki todella tiivistä, eihän kirjassa ole kuin kolme lukua mutta silti....

Tiesin tarinasta muutaman pääpiirteen entuudestaan, joten Carrie ei varsinaisesti yllättänyt. Silti koin sen kaikessa julmuudessaan hyvin kiinnostavaksi. Suosittelen ekaksi Kingiksi :)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 206
Suomentanut: Tuula Saarikoski
Kansi: Juri Patrikainen

P.S. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen tulleista matkakirjasuosituksista! <3

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Mitä mukaan lomamatkalle?

Hiphei! Varasimme ystäväni kanssa äkkilähdön Kreikkaan Lefkaksen saarelle! Kahden viikon kuluttua istun jo rantatuolissa drinksu kädessä ;) Kävin tänään jo päivittämässä matka-apteekkini ja ajattelin pyytää teiltä pientä apua siinä tärkeimmässä pakattavassa; kirjoissa. Koska tiedossa on ihana lekotteluviikko, eikä suinkaan juoksemista nähtävyydestä toiselle, (vaikka kaupunkilomistakin pidän!) ajattelin ottaa mukaan useamman kirjan. 
 Koska matkalaukkuun tulee luonnollisesti muutakin kuin kirjoja, niin pitäydytään kevyemmissä pokkareissa. Arvoin kirjahyllystäni melko satunnaisia pokkareita, aika paljon sellaisia missä ei merivedestä kastunut takakansi tai sivujen välistä rapisevat hiekat haittaa.
 Tässä kohtaa saa suositella pinoista jotain! Jos mikään arpomistani kirjoista ei ole tuttu, niin ehdota jotain muuta! Kunhan sen saa kaupasta pehmeäkantisena :)
P.S. Hihihi, mulla on jo vähän matkakuumetta.

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat

Ihastuin suuresti vuosi sitten lukemaani Onnen koukkuja -kirjaan. Delacourtilta viimeisimpänä suomennettu Katseenvangitsijat ei kertonut ihan samankaltaista tarinaa, mutta aivan yhtä ranskalaisen.

Katseenvangitsijat alkaa siitä, kun kaksi katseenvangitsijaa kohtaavat. Arthur Dreyfuss on kaksikymppinen autonkorjaaja, joka on kuin komeampi versio Ryan Goslingista. Yllättäen hänen ovensa taakse ilmestyy aivan upea Scarlett Johansson. Tai hänen kaksoisolentonsa ja näin ollen hyvinkin epäonninen tyttö. Kuka haluaisi vuodesta toiseen olla muiden ihmisten silmissä huikean kaunis, lahjakas ja rikas näyttelijätär, jos onkin ihan tavallinen tyttö Ranskasta? Katseenvangitsijat kertoo Arthurin ja "Scarlettin" lyhyen rakkaustarinan.

Myönnän pahastuneeni kirjailijan toistuvasta spoilauksesta, että Arthurin ja "Scarlettin" tiet tulevat eroamaan lyhyen ajan kuluttua. Jonkinlainen odotus oli koko ajan päällä.. Mielenkiintoinen tarina joka tapauksessa Delacourtilla oli taas kerrottavanaan, mutta jotenkin toteutus kärsi. Delacourt tuntui unohtaneen merkitä kirjasta henkilöiden repliikit ja kirjoittanut kaiken silmiä kirvelevään pötköön. Toisaalta nopeatempoinen teksti sai hahmot juoksemaan silmissäni ja olemaan hyvin ranskalaisia. (En tiedä miksi kuvittelen ranskalaisten olevan hyvin äkkipikaisia ja impulsiivisia?)

Kirja on melko ironinenkin kaikessa traagisuudessaan, joten en osannut ottaa Katseenvangitsijoiden synkkiä tapahtumia kovin vakavasti. Katseenvangitsijat on helppolukuinen ranskalaistyylinen romaani, jonka näen olleen Delacourtille jonkinlainen keino näyttää asian (tässä tapauksessa julkisuuden) kääntöpuoli. Kuten Onnen koukuissa miljoonien voittaminen ei ollutkaan niin yksiselitteistä. Kiehtova idea, ja pidin erityisesti kirjan lopussa olleesta Arthurin kaihoisasta Scarlett Johanssonin elokuvien katselusta. Minulle tuli lukijana ajatus, että mitkä kohdat olivatkaan oikeita? Uskon, että tästä on paljon eri tulkintoja :) Tämän lukemista suunnitteleville haluan muistuttaa, että tämä ei ole kovin realistinen kirja ja parhaimman nautinnon saa pieni pilke silmäkulmassa.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 239
Suomentanut: Leena Leinonen
Kansi: ?


P.S. Palaan illalla tai huomenna pienen ilmoituksen ja kyselyn kanssa, joten tavataan taas pian! 

torstai 1. toukokuuta 2014

Lars Huldén: Ei tähtiä tänä yönä, sir

Minulle uusi tuttavuus Lars Huldén on kirjoittanut näppärän ja haikean paketin runoja. Runot kertovat vanhuudesta, kuolemasta ja tottakai rakkaudesta. Runot kertovat iäkkään ihmisen kehon kasaan painumisesta, rakkausmuistoista ja vanhan miehen ongelmista portaita käytettäessä.

Runoista on melko vaikeaa blogata kovin pitkästi, mutta on minulla jokunen sana sanottavana. Ensinnäkin, pidin Huldénin omintakeisesta kirjoitustyylistä. Aluksi ihmettelin runojen lopuista löytyviä suoranaisia huudahduksia, mutta sitten ymmärsin niiden mahtavuuden. Huldén ei yritä olla viisas, taiteellinen tai häkellyttävä, hän on. Välillä Huldén tuntuu laskevan leikkiä, seuraavassa hetkessä kuolema on lähellä ja pian paneudutaan arkisiin ongelmiin. Lukiessani runoja kuulin selvästi päässäni vanhan miehen äänen, näin hänen eleensä ja ilmeensä runoa lausuessaan. Missä hän oli, mitä hän koki.

Huldén kirjoittaa kovin tarkkanäköisesti ja ironisesti. Teos ei maalaile vanhuksen elämää synkemmäksi tai valoisammaksi. Hänen maanläheisyytensä kirjoituksissaan paikoitellen jopa hätkähdyttivät minua. En epäillyt Huldénin sanoja hetkeäkään. Toki Huldén myös kirjoittaa suuria sanoja ja käyttää erilaisia kielikuvia. Kielikuvien avulla Huldén viittaa lukijalle viisautta, joista ammennan uutta seuraavalla lukukerralla. Hieno ja kaunis työ myös suomentaja Pentti Saavitsalta!

Ei tähtiä tänä yönä, sir sopi teemansa vuoksi juuri hyvin luettavaksi tähän hetkeen, kun olen ensimmäisessä harjoittelussani vanhusten parissa. Kirja näyttää vanhuuden onnen ja surun, valon sekä sen tähdettömän taivaan.

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 101
Suomentanut: Pentti Saaritsa
Kansi: Anders Carpelan