sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat

Ihastuin suuresti vuosi sitten lukemaani Onnen koukkuja -kirjaan. Delacourtilta viimeisimpänä suomennettu Katseenvangitsijat ei kertonut ihan samankaltaista tarinaa, mutta aivan yhtä ranskalaisen.

Katseenvangitsijat alkaa siitä, kun kaksi katseenvangitsijaa kohtaavat. Arthur Dreyfuss on kaksikymppinen autonkorjaaja, joka on kuin komeampi versio Ryan Goslingista. Yllättäen hänen ovensa taakse ilmestyy aivan upea Scarlett Johansson. Tai hänen kaksoisolentonsa ja näin ollen hyvinkin epäonninen tyttö. Kuka haluaisi vuodesta toiseen olla muiden ihmisten silmissä huikean kaunis, lahjakas ja rikas näyttelijätär, jos onkin ihan tavallinen tyttö Ranskasta? Katseenvangitsijat kertoo Arthurin ja "Scarlettin" lyhyen rakkaustarinan.

Myönnän pahastuneeni kirjailijan toistuvasta spoilauksesta, että Arthurin ja "Scarlettin" tiet tulevat eroamaan lyhyen ajan kuluttua. Jonkinlainen odotus oli koko ajan päällä.. Mielenkiintoinen tarina joka tapauksessa Delacourtilla oli taas kerrottavanaan, mutta jotenkin toteutus kärsi. Delacourt tuntui unohtaneen merkitä kirjasta henkilöiden repliikit ja kirjoittanut kaiken silmiä kirvelevään pötköön. Toisaalta nopeatempoinen teksti sai hahmot juoksemaan silmissäni ja olemaan hyvin ranskalaisia. (En tiedä miksi kuvittelen ranskalaisten olevan hyvin äkkipikaisia ja impulsiivisia?)

Kirja on melko ironinenkin kaikessa traagisuudessaan, joten en osannut ottaa Katseenvangitsijoiden synkkiä tapahtumia kovin vakavasti. Katseenvangitsijat on helppolukuinen ranskalaistyylinen romaani, jonka näen olleen Delacourtille jonkinlainen keino näyttää asian (tässä tapauksessa julkisuuden) kääntöpuoli. Kuten Onnen koukuissa miljoonien voittaminen ei ollutkaan niin yksiselitteistä. Kiehtova idea, ja pidin erityisesti kirjan lopussa olleesta Arthurin kaihoisasta Scarlett Johanssonin elokuvien katselusta. Minulle tuli lukijana ajatus, että mitkä kohdat olivatkaan oikeita? Uskon, että tästä on paljon eri tulkintoja :) Tämän lukemista suunnitteleville haluan muistuttaa, että tämä ei ole kovin realistinen kirja ja parhaimman nautinnon saa pieni pilke silmäkulmassa.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 239
Suomentanut: Leena Leinonen
Kansi: ?


P.S. Palaan illalla tai huomenna pienen ilmoituksen ja kyselyn kanssa, joten tavataan taas pian! 

8 kommenttia:

  1. Taitaapa jäädä minulta lukematta tämä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voipi olla :) Aika samantyylisiä arvioita olen muiltakin kirjabloggaajilta lukenut.

      Poista
  2. Minä tykkäsin kyllä aika lailla tästä Delacourtin hulvattomasta metafiktiosta. Ja kuten yleensä, siellä missä on naurua, on myös surua puserossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinuun upposi! Ja näinhän se on :)

      Poista
  3. Samoilla linjoilla olin minäkin! Pettymys hienon Onnen koukkujen jälkeen :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Onneksi Onnen koukkuja voi lukea monesti <3

      Poista
  4. Yhdyn kuoroon, ei oikein maistunut, Onnenkoukut sentään sisälsi enemmän ideaa - kukapa ei olisi joskus haaveillut lottovoitosta. Ja seurauksissa oli sekä hyvää että huonoa. Ulkonäöstä ei kirjailija saanut revittyä irti paljoakaan muuta kuin sen, että ei ole onni olla valtavan kaunis (jos ei rikaskaan), aika tyhjäksi jätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Onnen koukkuja pisti vielä ihanasti haaveilemaan kirjan lukemisen jälkeenkin. Ja miettimään kirjassa olleita seurauksia.

      Poista

Kiitos kommentista! :)