perjantai 16. toukokuuta 2014

Marian Keyes: Rachelin loma

27-vuotiaalla Rachel Walshilla menee lujaa. Dublinista kotoisin oleva neitokainen on muuttanut New Yorkiin ystävänsä Brigitin kanssa. Naisten kimppakämppä on kätevä Rachelille, hänellä kun työkuviot ovat vähän niin ja näin, joten kaverilta on kätevä vipata. Luvalla tai ilman. Rachel rakastaa bilettää, kunhan seura on tunnettua ja muotihuumeita on tarjolla. Poikaystävästäkään huolimatta Rachel ei hidasta vauhtiaan, hänen päihteiden käyttönsä on aivan viatonta. Kunnes Rachel tuleekin ottaneeksi yliannostuksen ja suostuu perheensä suostuttelemana palaamaan Irlantiin. Rachel suostuu kuuluisalle vieroitusklinikalle hoitoon, luvassa on julkkiksia, uima-altaita ja hierontoja! Tai sitten ei. Rachelin maalaileva kuva hemmotteluklinikasta pysähtyy ihan toiseen todellisuuteen ja hän joutuukin vaihtamaan unelmalomansa istuntoihin muiden narkomaanien kanssa, kokkausvuoroihin keittiössä ja oman päihderiippuvuutensa tutkiskeluun.

Huh. Aloitin Rachelin loman joskus vuosi sitten pahaan lukujumiin. En ollut ennen lukenut Keyesia, mutta ajattelin hänen kirjoittavan helppoa ja nopeasti etenevää tekstiä. Olin oikeassa. Olinkin lukenut nopeasti yli 90 sivua ja lukujumini oli kaikonnut. Aloin lukea muita kirjoja ja Rachelin loma jäi keikkumaan Goodreadsissa "currently reading"-hyllylle. Kun jatkoin tämän lukemista tänä keväänä bussimatkoilla, minua ei enää kiinnostanut. Sivut kyllä vaihtuivat vauhdilla ja koulumatkat menivät nopeasti, mutta odotin vain kirjan loppumista.

En pitänyt Rachelin itsekeskeistä toiminnasta hänen elämäänsä kuvaavissa takaumissa New Yorkissa, siitä miten hän kohteli poikaystäväänsä, varasti muilta, ilmoitti töihin krapulassaan olevansa taas sairaana ja välitti vain suosittujen ihmisten mielipiteistä. En voinut uskoa, että tämä nainen olisi 27! Ylimielinen asenne jatkui vieroituksessa, muilla asukkailla olivat selvät riippuvuudet, mutta Rachelilla kesti satoja sivuja myöntää omansa. Onhan kirjassa käsiteltävä aihe todella vaikea ja Keyes on yrittänyt kaikin puolin tehdä siitä uskottavan.

Parasta antia kirjassa oli klinikan asukkaiden suhteet toisiinsa. Miten luonnollisesti ystävyys ja aito välittäminen tulivat esille ja oli minusta oli mukavaa seurata heidän nahisteluaan ja toisten lohduttamista. Samanlaiset elämäntilanteet yhdistävät :)


Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 533
Suomentanut: Liisa Laaksonen
Kansi: Fleur Wilson

2 kommenttia:

  1. Mä pääsin tuossa aikaan tyyliin sivulle 200. Olen kuitenkin koko ajan suunnitellut jatkavani sen loppuun joskus, mutta postauksen perusteella en taida menettää mitään, vaikka loppu jäisikin lukematta. (Olen kyllä tykännyt muista lukemistani Keyesin kirjoista, mutta tämä kyllä tökki.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, anna tämän olla vain :D Loppu tuskin yllättänee ketään :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)