sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesän tbr

Kouluun paluuhun on vielä pari kuukautta aikaa, joten vielä ehtinee puhua vähän kesän suunnitelmista! Suoraan sanottuna suunnitelmani kesälle on äkkiä sanottu. Töitä ja kirjoja. Kesäisiin vapaapäiviin voi aina kehittää jotain pieniä retkiä tai tapaamisia, mutta muuten aikomuksenani on vain nauttia kirjoista vapaa-ajalla, ennen syksyn ja tenttikirjojen tuloa. Aion edetä kesän hyvin fiilispohjaisella lukemisella, mutta kokosin alle joitain kirjoja, jotka haluaisin tänä kesänä lukea.

Kristiina Vuorelta on julkaistu jo kolmas romaani ja minulla on vielä ensimmäinenkin lukematta!  Vuoren Näkijän tytär on varmasti oivaa kesälukemista. Reijo Mäen Vares ja huhtikuun tytöt on ollut minulla kesken jo pari vuotta! Alustahan kirja lienee parasta aloittaa, mutta tämä täytyy vareksista lukea seuraavana. 

Tove Janssonin Kesäkirja. Ei varmasti tarvitse selitellä. 
Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on ollut hyllyssäni lukemattomana todella kauan, mikä on sääli kun ottaa huomioon miten innostunut siitä sen ilmestyessä olin. Taivaslaulu siis ehdottomasti. Robert Galbraithin (J. K. Rowlingin) The Cuckoo's calling kiinnostaa myös kovasti. En tiedä onko kirja englanniksi minulle liian vaikea, mutta yritän ainakin aloitella tätä. Palaan sitten kirjaan myöhemmin, jos tänä kesänä ei onnistu. Englanniksi aion lukea myös Veronica Rothin Allegiant-kirjan, joka päättää Divergent-trilogian. Pistän kirjan tilaukseen nettikirjakaupasta ihan pikapuoliin... :)

J.R.R. Tolkienin Hobitti! Innostuin valtavasti tästä ensimmäisen Hobitti-leffan myötä ja nyt on kaksi jo tullut eikä tätä ole vieläkään luettu! En päästä itseäni kolmanteen Hobitti-elokuvaan ennen kuin tämä on luettu :D Saa nähdä innostunko Hobitin jälkeen Taru sormusten herrasta-trilogiasta. Elokuvat eivät ainakaan ole napanneet tähän mennessä.

Tuula Karjalaisen Tove Jansson - tee työtä ja rakasta. Olen innoissani menossa Ateneumiin katsomaan Janssonin juhlanäyttelyä, ja tähän Karjalaisen teokseen on tutustuttava ennen sitä. Elokuviin on tulossa kesän aikana John Greenin kirjasta tehty leffa Tähtiin kirjoitettu virhe. Myös tämä on lukulistalla.

Keväällä kyhäilin itselleni tbr-purkin, mutta häpeäkseni täytyy myöntää ettei purkkia ole vielä otettu käyttöön. En ole ollut tarpeeksi uskaliaalla tuulella purkin odottamattomille ehdotuksille. Kesän aikana nappaan purkista kirjan tai kaksi! Alkuvuodesta minulla jäi myös ihan alkutekijöihin lukupiirikirjamme John Boynen Tarkoin vartioitu talo. Olen nyt lukenut kirjaa hitaasti, mutta varmasti työmatkoilla ja eiköhän tämäkin tule loppukesään mennessä kahlattua läpi :)

Kesälle on vielä kaksi "tavoitetta": Lukea jokin klassikko ja tutustua John Irvingiin. Klassikon kanssa olen avoin ehdotuksille ja Irvingiin ajattelin tutustua joko Oman elämänsä sankarilla tai Garpin maailmalla. Onko suosituksia kumpi parempi? Vinkkejä kesän klassikoksi?

Kalenterista ei juuri muuta löydy kuin työvuoroja.

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus

Luimme lukupiirissä tällä kertaa uusinta Nobel-voittajaa Munroa. Emme oikein tienneet mistä Munron kokoelmasta olisi hyvä aloittaa, mutta kirjakaupassa vertailua tehtäessä Viha, ystävyys, rakkaus kuulosti kaikkein positiivisimmalta kirjalta. Viha, ystävyys, rakkaus lupaa nimittäin yhdeksän novellia, joissa henkilöt kohtaavat jonkin odottamattoman tai poikkeuksellisen käänteen elämässään. Käänteet tuovat henkilöiden elämiin valoa, positiivista sävyä, ripauksen potkua. En ala eritellä sen kummemmin eri novellien tapahtumia, koska takakannessa oli mainittu muutama, enkä itse voinut olla silmäilemättä siellä kertookohan tämä nyt tästä novellista ja koskakohan tämä novelli tulee. Paras olla siis tietämättä mitään tai tietää kaikista jotain :D

Kaiken kaikkiaan todella hieno ensitapaaminen Munron kanssa! Teksti on melko eleetöntä, mutta kiinnittää ehdottomasti huomion. Munro ei tunnu jaarittelevan, mutta silti hän on tarkka. Olen hyvin vaikuttunut millaisen tunnelman, Munro on onnistunut luomaan novelli toisensa jälkeen kirjan sivuille. Osa novelleista tuntui olevan jo vangitsevia, mikä ei päästänyt otteestaan ennen kuin kertomus oli loppu.

Novellit olivat pitkiä, mutta ne luki helposti kerralla pitkästymättä. Minulla tuli vähän kiire tämän lukupiirikirjan kanssa (no, koskapa ei tulisi), ja huomasin kirjan puolessa välissä ettei Munrolle sovi hoppu. Viha, ystävyys, rakkaus on rakennettu niin yhden ja ainoan teeman ympärille, että novellien hotkiminen tietää vain pään sekaisin menemistä. Osa novelleista on tällä hetkellä pääni sisällä yhtä puuroa, en millään erota niitä toisistaan. Lisäksi edellisen novellin loputtua, minulla kului todella kauan ennen kuin pääsin seuraavaan sisälle! Tuumimmekin lukupiirissä, että Munroa pitäisi lukea silloin tällöin toisen kirjan rinnalla, yksi novelli kerrallaan. Nauttia Munron koruttomuudesta ja taidoista.

Kokoelman teemasta haluan sanoa, että se ei ollut missään nimessä niin valoisa kuin kuvittelin! Elämään valoa tuovat asiat voivat olla kuitenkin katkeria, synkkiä, karuja, ilkeitäkin. Mutta Munro on kirjoittanut kaiken hyvin inhimilliseksi ja elämänmakuiseksi. Munron kertomukset ovat hyvin harkittuja, ja suosittelen niitä ehdottomasti novellikammoisille!

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 398
Suomentanut: Kristiina Rikman
Kansi: ?


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Henry on kuuluisa kirjailija, joka haluaa kirjoittaa uudenlaisen kirjan juutalaisvainoista. Työ ei vuosien mittaan kuitenkaan tunnu tuottavan haluttua lopputulosta ja hän antaa asian olla. Henry saa kuitenkin paljon kirjeitä ihailijoiltaan ja yksi kirje kiinnittää hänen huomionsa. Samassa kaupungissa asuva mies kaipaa Henryltä apua oman näytelmänsä kanssa, joka kertoo Beatrice-nimisestä aasista ja Vergilius-apinasta. Näytelmänkirjoittaja on myös nimeltään Henry ja pitää omaa täytettyjen eläinten liikettä. Eläintentäyttäjästä on vaikea saada mitään irti, mutta silti mies sinnikkäästi kokee tarvitsevansa Henryn apua. Mistä Eläintentäyttäjän näytelmä oikeastaan edes kertoo?

Ei minun kirjani. Aluksi kirja vaikutti hyvin kiinnostavalta ja luin innokkaasti Henryn pohdintoja omasta kirjoittamisestaan. Kirjan edetessä tutustutaan Henryn saamiin kirjeisiin, jotka ovat pitkäveteisiä ja tarinaan kuulumattomia. Eläintentäyttäjä on sanoinkuvaamattoman ärsyttävä tyyppi, jolla ei ole mitään käsitystä sosiaalisista taidoista. Eläintentäyttäjä vaikutti niin ärsyttävältä narsistilta, jota teki mieli koko ajan lyödä turpaan. Ymmärsin kyllä Henryn ylianalysoinnin Eläintentäyttäjän näytelmästä viitaten hänen omaan kesken jääneeseen kirjaansa, mutta tällekin teki mieli huokaista että anna nyt olla. Ehkä Martelilla oli itsellä tarkoitus kirjoittaa uudenlainen kirja holokaustista?

Kielessä ei ollut mitään vikaa, suomennoskin oli sangen onnistunut. Mutta vaikka tekstiä sai luettua nopeasti, oli kirjan lukeminen tarinan kannalta aika kaameaa. Loppuun oli ollut pakko änkeä jotain tragedian tynkää, joka meni Beatrice ja Vergilius -näytelmän kannalta aivan yli. Miksi näytelmän kulku piti yhtäkkiä muuttaa noin dramaattisesti? 

Kirjan yhteen teemoihin, holokaustiin, liittyen kirjan reilun kymmenen sivun mittainen liite Pelejä Gustaville sen sijaan oli hyvä. Erinomaisia esitettyjä kysymyksiä, jotka ahdistivat ja herkistivät. Tästä huolimatta romaani jätti minut kylmäksi.

Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 213 + liite Pelejä Gustaville
Suomentanut: Torsti Lehtinen
Kansi: Milja Salonen

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kooste lukumaratonista (miniarviot x4)

Keskiviikon ja torstain välisestä lukumaratonista on toivuttu ja nyt täältä liikenee jopa voimia kirjoittaa siitä! Luin maratonin aikana 560 sivua, johon kuului 3 kokonaista kirjaa ja yksi osittain. Maraton oli yllättävän kivuton ja lukeminen tuntui koko ajan hauskalta. Harmi, etten heinäkuun maratoniin pääse osallistumaan :/ Ja vielä ennen miniarvioitani pitää kyllä kiitellä kaikkia kirjabloggaajia hyvästä yhteishengestä maratonauksen aikana! :)
Ensimmäinen lukemani kirja maratonilla oli Veronica Rothin Kapinallinen, joka on Divergent-trilogian toinen osa. Keskiviikkoiltana luin jäljellä olevat 150 sivua tästä teoksesta ja nyt on aika kirjoittaa kirjasta. (Sisältää juonipaljastuksia sarjan aiemmasta osasta Outolinnusta!)

Kapinallinen alkaa täsmälleen siitä, mihin Outolintu loppui. Tris on selvinnyt Terävien simulaatiohyökkäyksestä ja etsii yhdessä Neljän, Marcuksen, Calebin ja Peterin kanssa paikkaa missä olla turvassa. Mutta missään ei tunnu olevan turvallista, varsinkaan divergenteillä. Tris arvelee, että Terävät jatkavat vielä omien etujensa ajamista ja kaikki osastot tuntevat sodan mahdollisuuden. Tris joutuu tekemään valintoja hänen ja Neljän suhteen, samoin kuin koko yhteiskunnan tuhoamisen estämiseksi.

Kapinallinen on paljon tapahtumarikkaampi kuin Outolintu, mutta ei silti yllä samalle tasolle. Pidin Kapinallisessa enemmän Trisin ja Neljän kehittyvästä suhteesta ja asioiden selkiytymisestä (mutta paljon jäi vielä kysymysmerkkejä, jotka toivottavasti avautuvat viimeisessä osassa!). Silti Outolintu oli jollain tavalla valoisampi ja puolueeton. Tunsin nyt Trisin olevan jollain tavalla hyvin lapsellinen kaikessa kuoleman uhmassaan. Tris tuntui olevan välinpitämätön Neljää kohtaan, mikä on vähän hassua vastaihastuneelle. Lisäksi pisteitä ropisi pois suomennoksesta. En tiedä oliko tästä jäänyt täysin tekemättä viimeinen kielitarkistus, mutta kirja vilisi huolimattomuusvirheitä. En tiedä haluanko odottaa seuraavaa suomennosta kuukausia tulisilla hiilillä, jos en uskalla luottaa viimeisen osan kirjoituslaatuun. Mutta oikein paljon täynnä toimintaa, yllättäviä käänteitä ja tarina tuntui etenevän vauhdilla viimeistä osaa kohti. Missään kohtaa ei tullut olo, että nyt luen jonkinlaista "välivaihekirjaa". Suosittelen, mutta ehkä kannattaa kokeilla englanniksi.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 383
Suomentanut: Outi Järvinen
Kansi: ?


Seuraavaksi luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastikkeen. Vanhan äksyn papan mielipiteitä taas suoralla kädellä, tällä kertaa tosin keskityttiin kokkaamisen opetteluun. Mieli pahoitetaan, kun palohälytin on turhaan kattoon asennettu ja ei edes lujaa ujeltaessa millään tule alas. Ja entäs kun hautajaisissa tarjoillaan kylmää ruokaa! Mitä se sellainen on! Karjalanpaistia pitäisi tarjolla olla. Paitsi ehkeivät ne sittenkään olleet hautajaiset, kun vainaja itse on puhetta pitämässä. 130 sivuun mahtui taas niin sympatiani jakamista kuin hihittelyä. Ja lopuksi tietysti herkistelyä.

En tiedä mitä muuta kirjoittaisin, kuin että kyllä rakastin. Miten onkaan Kyrö osannut hypätä noin taitavasti 80-vuotiaan miehen saappaisiin. En malta odottaa uutta Mielensäpahoittaja-kirjaa syksyllä.... Ja tottakai Mielensäpahoittaja-elokuvaa odotetaan kovasti!

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 130
Kansi: Mika Tuominen


Kolmantena tartuin ajankohtaiseen Tove Janssonin Vaaralliseen juhannukseen. Muumilaaksoon tulee hurja tulva ja koko muumiperhe istuu muumitalon katolla salonkikalusteineen odottamassa pelastusta. Seuraan liittyvät nopeasti myös epävarma Miska ja Homssu. Ei aikaakaan, kun laineilla lipuu omituinen, yhdestä seinästä avoin talo. Muumit valtaavat talon omakseen ja päätyvät siihen, että ennen heitä talossa on asunut hyvin merkillistä väkeä. Katosta vaihtuvat taulut, Rekvisiitta-niminen henkilö ja satoja mekkoja ja peruukkeja. 
Vaarallinen juhannus on ihan mielettömän upea ja inspiroiva kertomus teatterista! Maltan tuskin odottaa, että pääsisin seuraavan kerran katsomaan jotain näytelmää :) En oikein osaa ottaa kantaa Nuuskamuikkusen kirjassa toteuttamaan kapinaan ja sen seurauksiin, mutta haluan nostaa hattua Toven monille erilaisille hahmoille. (Ja aina kun tulen bloggaamaan muumikirjasta, tämä tulee nousemaan esille.) Suosikkini oli yksinäinen Miska, joka löysi itselleen oikean toteuttamistavan ja juuri tarpeeksi surumielisen ;) Tuli väkisinkin mieleen viinipulloon takertuneet taiteilijat. Toinen riemastuttava hetki minulla oli Vilijaanan kanssa, kun hänelle valkeni etteihän tässä elämässä tule juhlia sellaisten kanssa kenestä ei välitä. Pieni itsekkyys tekee meille kaikille hyvää.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 140
Suomentanut: Laila Järvinen
Kansi: Tove Jansson

Viimeinen lukemani kirja lukumaratonin aikana oli Andrea Maria Schenkelin Bunkkeri. Kirja kertoo keskellä metsää bunkkerissa vankina olevasta Monika-nimisestä naisesta ja hänen sieppaajastaan. Sieppaaja ei halua Monikalta rahaa, seksiä tai ole kiinnostunut sadistisesta kidutuksesta. Kirja kertoo vuorotellen sieppaajan ja uhrin näkökulmista tätä tarinaa, jossa molemmat ovat yhtä lailla uhreja. 

Ihan vetävä kirja, mutta täytyy sanoa että tähän ei mahdu minkäänlaista suurta käännettä lukijalle loppuratkaisua lukuunottamatta. Ja loppuratkaisu meni niin sekaisin, etten tiedä edes mitä siinäkään tapahtui. Kahden eri kertojan välillä oli vaikea erottaa edes mikä on kuvitelmaa ja mikä on tapahtunut ennen ja mikä nyt. Yllättävän paljon sekavuutta 140 sivuun. Tämän luki nopeasti, mutta en oikein silti tiedä kannattiko. Kirjassa on mielenkiintoinen idea, mutta nyt se ei toiminut. Lisäksi puoliksi ihailin, puoliksi ärsyynnyin Monikasta vankiolosuhteissa. Toisaalta hänen kärpäsen jahtauksensa ja muut "tavalliset puuhat" olivat kivan erilaista luettavaa siepatusta naisesta, mutta toisaalta ei yhtään uskottavaa. Ainakaan noin lyhyen ajan kuluttua sieppauksesta.
Voisiko joku lukea tämän ja selittää minulle mikä sen lopun tarkoitus oli? :D 

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 140
Suomentanut: Leena Vallisaari
Kansi: Istockphoto



Miten teidän maratoninne meni? Mikä oli maratonin paras kirja?


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Eiköhän aloiteta lukumaraton!

Kuten aiemmin tänä iltana totesin, on lukumaratonin aika. Aloitan lukemisen muutaman minuutin kuluttua klo 21 ja maratonini päättyy huomenna iltayhdeksältä. Tähän alle on tarkoitus kirjata fiiliksiä matkan varrelta ja ehkä jopa pieniä arvion tynkiä.
Viimeinen katsaus someen, karkkipussi auki, lasit nenälle ja Kapinallisen maailmaan!

klo: 23.55
Kapinallista on jäljellä vielä 40 sivua, mutta alkoi hiukomaan sen verran, että pidän pienen ruokapaussin. Häiriötekijöitä maratonilla on ollut tähän mennessä vain kolme: 1. Severus juoksi tasan kello yhdeksältä kiellettyihin paikkoihin ja jouduin ahdistamaan sen häkkiin. 2. Nuorison kiljuminen ulkona 3. Äiti soitti ja jotenkin lupauduin menemään huomenna vanhempieni luo syömään... Hmm..

Aikaa kulunut 2h ja 55 min. Luettuja sivuja 114.

klo: 0.55
Kapinallinen luettu! Hyvä kirja, mutta ei yltänyt mielestäni Outolinnun tasolle. Tässä suomennoksessa oli muuten ihan tolkuttomasti kirjoitusvirheitä, joten katsotaan nyt luenko viimeisen osan suomeksi vai englanniksi. Uni alkaa jo tulla silmään, koska takana on aamuvuoro ja töiden jälkeen vedetyt pienet päikkärit. Aloittelen kuitenkin hiukan Mielensäpahoittajaa ja ruskeakastiketta.

Aikaa kulunut 3 h 55 min. Luettuja sivuja 150.

klo 9.20
Hyvää huomenta! Luin Mielensäpahoittajaa illalla vielä 15 sivua, joten siitä jatketaan nyt aamupalan yhteydessä :)

Aikaa kulunut 12 h 20 min. Luettuja sivuja 165.

klo 11.55
Ihana Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike saatettu loppuun. Erityissydämet lopussa mainitulle Pikku-Annille osana maailman kiertokulkua <3 Nyt pieni siistiytymistauko ja jatkan Tove Janssonin Vaarallisella juhannuksella.

Aikaa kulunut 14 h 55 min. Luettuja sivuja 280.

klo 13.40
Alan tehdä lähtöä vanhempieni luokse syömään. Vaarallinen juhannus etenee sivulla 66 ja lukeminen jatkuu bussissa.

Aikaa kulunut 16 h 40 min. Luettuja sivuja 346.

klo 19.30
Vatsa täynnä grilliruokaa ja viineriä! Vaarallinen juhannus on kaluttu loppuun (ah, aivan ihana) ja aloitin Andrea Maria Schenkelin Bunkkerin. Hiihdän sivulla 52, saa nähdä miten pitkälle ehdin tässä. Viimeinen loppurutistus :)

Aikaa kulunut 22 h 30 min. Luettuja sivuja 472.

klo 21.04
Ohi on! Menipäs vuorokausi nopeasti :) Sain luettua Bunkkerin loppuun, jossa oli sivuja yhteensä 140. Yhteensä luettuja sivuja kertyi siis 560. Hienoa!! On sellainen olo, että olisin jaksanut vielä muutaman tunnin kauemminkin, mutta olen tyytyväinen "tulokseeni". Teen myöhemmin viikonlopun aikana jonkinlaisen koostepostauksen vielä tästä maratonista.

Jos illemmalla tänään riittää vielä intoa niin jatkan kesken olevaa Yann Martelin Beatrice & Vergiliusta. Ja nyt vihdoin pääsen selaamaan teidän muiden maratonpostauksia!!

Valmiina blogistanian kesälukumaratoniin

Kävipä nyt niinkin, että lähdin mukaan tähän tsemppausta, herkkuja ja silmälaseja tarvitsevaan 24 tunnin lukumaratontempaukseen! Oikeastaan uskon pienen maratonin tekevän hyvääkin minulle; kesätöiden alkamisen jälkeen lukutahti ei ole säilynyt entisellään, jospa nyt saan pientä inspiraatiota taas koko hommaan ;)

Kirjabloggaajien (mukaan saavat ilmottautua myös blogittomat!) yhteistä lukumaratonia emännöi Annami blogissaan, josta voi käydä lukea tarkemmin sääntöjä ja tsekata osallistujat. Mutta lyhyesti kerrottuna huominen eli torstai 19.6. on virallinen lukumaratonpäivä ja tarkoituksena on lukea niin paljon kuin napa (tai pää) vetää. Minä aloitan töiden vuoksi koko hässäkän jo tänä iltana klo 21 :)

Kirjapino on valittu (puolison kommentti: "Eihän tuossa ole mitään järkeä, kun et noita kaikkia kuitenkaan voi ehtiä lukemaan!"), jossa on valinnanvaraa sopivasti. Erityisiä tavoitteita en itselleni aseta, koska olen todella hidas lukija ja en muutenkaan ikinä osaa lukea yöunien kustannuksella. Sen tiedän, että haluan viimeistellä ensimmäisenä Veronica Rothin Kapinallisen, josta on lukematta n. 150 sivua. Muut kirjat ovat korkkaamattomia :) Edit // Janssonin Vaarallisen juhannuksenhan olen lukenut aiemminkin, mutta muumikirjojen luku tekee aina hyvää ja tässä tapauksessa viime lukukerrasta on luvattoman monta vuotta.

Yritän ehtiä vielä hetkeä ennen maratonin alkua avata maratontunnelmapostauksen, johon päivittelen lukemisfiiliksiä ja luettuja sivumääriä.

Hieno logo M. Carolen käsialaa.



perjantai 13. kesäkuuta 2014

Stephenie Meyer: Houkutus

17-vuotias Isabella Swan muuttaa isänsä luo pieneen ja sateiseen Forksiin. Forks on luotaan työntävä harmaudessaan, mutta Bella tietää että hänen muuttonsa Phoenixista äidin ja tämän uuden miehen luota oli järkevää. Bella onkin houkuttelevampi hänen luokkatovereidensa mielestä ja hän saa heti ystäviä. Yksi järkyttävän kaunis poika, Edward, on kuitenkin hyvin tyly Bellaa kohtaan. Bella ei tiedä mitä pojasta ajattelisi. Edward on upea ja virheetön kuin veistos, mutta ei ole helppoa väistellä tämän murhaavia katseita biologian tunnilla. Bella saa kuitenkin pian tietää syyn Edwardin vastahakoisuuteen. Edward on vampyyri! Vampyyri, joka ei juo ihmisverta, mutta jolla on suuret tuskat hillitäkseen itsensä Bellan herkullisen tuoksun lähellä. Millaista on vampyyrin ja ihmisen välinen rakkaus?

Olin muistaakseni 14-vuotias, kun luin Houkutuksen ensi kerran. Rakastuin. Aivan ihana tarina rakkaudesta, jossa oli mukana jännitystä ja fantasiaa. Luin tämän toisen kerran 15-vuotiaana juuri ennen elokuvan ilmestymistä. Ihanaa vieläkin. Luin tämän kolmannen kerran, kun halusin kerrata tarinaa ennen viimeisten osien lukua. Tuttu juttu jo, mutta ihan jees. No, olin tänä talvena lähikirjastossamme, kun silmiini osui Houkutus äänikirjana. Päätin kokeilla jaksaisinko keskittyä tällaisieen tarinaan kuulokkeiden välityksellä. Sain kuunneltua viimeiset kappaleet tällä viikolla ja voin huokaista, että ohi on. Jos jäisi tämä neljäs kerta nyt viimeiseksi. Enää ei nimittäin napannut.

Tarinahan on paikoitellen ihanan suloinen ihastumisen tunteineen ja vampyyrien historiikkia oli mukava kuunnella hölkötellessä lenkkipolulla. Mutta tämä ei nyt riitä. Minua otti suoraan sanottuna päähän Bellan jatkuva typeryys, naiivius ja ennen kaikkea oman itsensä vähättely. Oman itsensä uhraaminen lähestulkoon kuolemattoman puolesta on minulle sama kuin antaisin viimeisen euroni miljonäärille.
En periaatteessa olisi halunnut mitään seksikohtauksia Bellan ja Edwardin välille, mutta jatkuva siveellisyys tuon ikäisillä tuntuu jokseenkin epäuskottavalta tässä maailman ajassa. Edwardillahan oli vanhat periaatteet ja erilaisia pariskuntia on yhä edelleen, mutta minusta oli outoa, ettei seksistä ollut ollenkaan puhetta ja monen kuuntelemani tunnin aikana vaihdettiin vain muutama pusu.
Teksti tuntuu olevan kirjoitettu jonkinlaisessa huumassa, lauseet olivat välillä todella kömpelöitä ja en oikein päässyt nauttimaan niistä.

Houkutuksen parasta antia oli Edwardin ja hänen perheensä tarinat ja vampyyrien menneisyys yleensäkin. Kiinnostavaa, mutta en kyllä voi antaa tälle tällä kertaa enempää kuin kaksi pusua.
Muita osia en ota enää kuunteluun :)

Kustantanut: Wsoy
Kesto: 14 tuntia (12 cd-levyä)
Lukija: Leena Pöysti
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Kansi: ?? Ehdin taas palauttaa jo äänikirjan, enkä muistanut katsoa taiteilijaa.

Edit // Unohdin kirjoittaa, että lukija Leena Pöysti oli oikein miellyttävä lukija! Hänen äänensä piti minut tarkkaavaisena ja ääni oli korvaani oikein sopiva :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset

Ihanat yhdeksänkymppiset mammat Irma, Siiri ja Anna-Liisa ovat täällä taas! Viimevuotisen Kuolema Ehtoolehdossa-romaanin jälkeen naikkosten elämä on jatkunut yhtä hauskana. Kunnes hirvittävä meteli herättää Siirin kuudelta aamulla ja syyllinen löytyy nopeasti: Ehtoolehdossa on alkanut putkiremontti. Hämärien, suomea puhumattomien työmiesten ja muovitetun palvelutalon keskellä ei voi olla. Varsinkaan, kun keittiö on kiinni. Ja korulippaat katoilevat. Siiri saa ajatuksen raitiovaunussa tapaamaltansa kiroilevalta tytöltä kimppakämpästä. Asunto järjestyy vanhuksille, mutta heidän on turvauduttava kotihoidon palveluihin.

Ehtoolehdon pakolaiset jatkaa Lindgrenin aiemman romaanin kanssa samaa linjaa. Teksti on nokkelaa, kärjistävää ja vitsikästäkin. Irman kukonkiekaisut ilahduttivat sydäntäni edelleen ja samoin Anna-Liisan opettajan rooli. Kuolema Ehtoolehdossa-kirjassa Suurlähettiläs ja Margit olivat muistaakseni paljon pienemmässä roolissa, joten oli kiva, että he tulivat lukijalle nyt tutummiksi. Irman innokkuus ja ennakkoluulottomuus ovat silti kirjan suola. Mikä energia ja tarmo! Melkein satavuotias viuhtomassa ipadia! Päivittäinen punaviini ja maaginen "Döden, döden, döden" -fraasi!

Pienen notkahduksen Ehtoolehdon pakolaiset tekee edeltäjästään. Kirja otti edelleen kantaa vanhustenhoitoon, mutta en nähnyt tätä satiiria enää niin tuoreena. Oli kyllä mukavaa lukea tällaista nyt omasta ammatillisesta näkökulmasta. Ehkä siksi olisi ollut kiva huomata enemmän naisten arjen ongelmista terveydellisessä mielessä. Muutaman kerran he nauroivat niin, että pissa lirahti ja eräs henkilö oli sairaalahoidossa, mutta siinä se taisi olla? Vai olisikohan siellä ollut joku kappale hampaista... :)

Hauskaa minulla oli kyllä jälleen. Lindgren on suorastaan teräväkielinen joissain kappaleissa ja nautin kirjan pienestä "hämärämysteeristä". Vähän pimentoon salapoliisihommat taas jäivät, mutta tarpeeksi ne minullekin aukenivat :)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 335
Kansi: Jenni Saari


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet

Vasta 18-vuotias Kim Hyun Hee pääsee suoraan koulusta armeijan koulutukseen, josta hänestä leivotaan pohjois-korealaista erikoisagenttia. Rankka leiri koulutusvuosineen tuo Kim Hyunille hänen elämänsä tilaisuuden: Itse Kim Il Sungin allekirjoittamassa kirjeessä on valitulle erikoisagentille tehtävä koreoiden yhdistämiseksi ja Soulin olympialaisten estämiseksi. Hänen on tuhottava etelä-korealainen matkustajakone. Tämä tositarina kertoo terroristi-iskun toteuttamisen lisäksi myös Kim Hyun lapsuudesta ja kokemastaan propagandasta.

Sieluni kyyneleet oli minulle suorastaan järisyttävä lukukokemus. Se oli ensimmäinen loppuun asti lukemani kirja Pohjois-Koreasta. (Leiri 14 on ollut kesken pari vuotta, mutta nyt aivan uudella otteella odotan sen lukemista. Kirjassa ei sitä lukiessani ollut mitään muuta vikaa, kuin aloin voida niin pahoin kirjan tapahtumista, että lukeminen piti keskeyttää.) Mikään uutisista seuraamani asia kyseisestä maasta ei ole ollut niin konkreettinen kuin Kim Hyun tarina. Hän kertoo pohjois-korealaisesta arjesta, siellä jo pikkulapsille tuputettavasta propagandasta ja miten hän luuli olevansa tekemänsä terroristi-iskun jälkeen kansansa sankari. Esipuheessa Kim Hyun kertoo ymmärtäneensä tekonsa kauheuden ja millaisen aivopesun uhri hän itse oli.

Pientä nipottamista minulla kirjassa esiintyneistä useista kirjoitusvirheistä. Muistaakseni tästä ilmestyi kevään aikana uusi pokkaripainos, joten se voi olla korjattu versio?

En voinut uskoa millaisessa yhteiskunnassa Kim Hyunin perheineen (ja tänä päivänä Pohjois-Koreassa asuvien!) oli elettävä. Koulussa lapset usutettiin toisiaan vastaan ja erikoisagenttina työskennellessään Kim Hyun pelkäsi ennen kaikkea perheensä joutuvan pakkotyöleirille hänen takiaan. Oli jännittävää lukea Kim Hyunin kokemuksia ensi kertaa Euroopassa ja Etelä-Koreassa vieraillessaan työmatkoilla. Miten hän ei voinut uskoa oman rakkaan maansa laahaavan kehityksessä vuosia jäljessä tai miten hän arvosteli Pariisissa näkemiään prostituoituja tai varkaita. 

Tositarinaa on vaikea pisteyttää, mutta niin suuria tunteita kävin läpi tätä lukiessani, että annan ehdottomasti viisi pusua.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 235
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen
Kansi: Eija Rossi


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Mirjam Lohi: Hissimusiikkia

Nyt ei kyllä napannut. Vajaan 200 sivun jälkeen olen ihan pökerryksissä, minulla ei ole hajuakaan mitä olen juuri lukenut. Kirjan alussa kerrotaan Taistosta, eläkepäivänsä saavuttamasta ukosta. Taiston verkkaiset unelmapäivät keskeyttää naapuriin muuttava mies häiriötekijöineen. Tästä kirja lähtee tarkastelemaan luku kerrallaan eri näkökulmista Taiston ja tämän naapurin (? En suoraan sanottuna tiedä!) sukujen elämiä. Mukaan mahtuu esimerkiksi nuori kiusanhenki Emil, työttömille järjestetyllä kurssilla provosoivasti käyttäytyvä Sakari. Enempää hahmoja minun lienee turha nimetä, koska en vain kykene muistamaan heitä.

Hissimusiikkia on sekavasti kirjoitettu romaani, jonka punaista lankaa saa hakea. Takakansi kertoo tämän paketin kertovan sankaruudesta, isistä ja isättömyydestä. Jaa. Mahtuihan sinne viimeiseen lukuun tällaista isäasiaa, mutta muuten minun myönnettävä kaiken muun menneen ohi. Tässä tuntui olevan kirjailijalla liikaa sanottavaa tähän pakettiin. On vaikeaa olla yhtä aikaa hauska (huvittumisen hetkiä tapahtui onneksi muutamaan otteeseen..), syvällinen ja kirjoittaa etenevää romaania.

En pystynyt millään yhdistämään luvuissa esiintyviä henkilöitä kuin pariin otteeseen. Siltikään Hissimusiikkia ei esiinny minulle missään nimessä yhtenäisenä teoksena, epämääräiset katkelmat vain ärsyttävät edelleen aivojani. Takakansi esittelee Hissimusiikin episodiromaanina, mutta voisi tässä nyt sentään jotain tolkkua olla!

Mitäs tästä nyt vielä sanoisi..? Odotin vain kuvauksen perusteella hillitöntä lukuelämystä ja tämä oli kyllä taas suurin pettymys hetkeen.

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 186
Kansi: Jussi Karjalainen & Maija Sarpo
Hissimusiikkia-kirjan takakansi oli suunniteltu hienosti cd-levymäiseksi. Eikä etukansikaan hullumpi ole!



perjantai 6. kesäkuuta 2014

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

Mifongin perintö aloittaa J. S. Meresmaan Mifonki-sarjan ja tässäpä oiva sarja tutustuttuvaksi kesän aikana! (Kolmas, muttei viimeinen, osa ilmestyy syyskuussa) Mifongin perintö kertoo itäisessä Sudhaerin maassa asuvan Dante Rondestanin tarinaa. Perheen omistama antikvariaatti kaipailee hyllyihinsä yhtä myyttistä Keisarin kirjaa ja Dante lähtee hakemaan harvinaista teosta mustan puumansa Reun kanssa kaukaa Merontesista. Matkalla hän tulee pelastaneeksi hukkumaisillaan olevan Merontesin prinsessan Arian, joka on menossa naimisiin naapurimaan vanhan kuninkaan kanssa. Tämä sattuma johdattaa Danten pitkälle seikkailulle, josta ei puutu kahleissa virumista, merirosvoja, taruja, intohimoa, eikä myöskään mifonkeja. (Saattepas itse ottaa selvää, mitä mifongit ovat ;) )

Mifongin perintö oli ihan mieletön kirja. Kirja imaisi minut mukaan historialliseen maailmaansa välittömästi ja kuljin itsekin linnan neitona kuninkaanlinnassa. Meresmaan luoma maailma (ja hienot kartat sisäkansissa!) on uskottava ja maailmaan liittyvä historia todella kutkuttava. Kirjassa tapahtui tasaisesti koko ajan ja tarina eteni, mutta kirjailija otti myös huomioon hienosti päähenkilöiden läpikäymät tunteet. Oli hienoa seurata miten kirjan alussa 16 vuotta täyttänyt Aria kasvoi naiseksi sivujen ja tapahtumien myötä.

Pidin kovasti Danten hahmosta. Hän oli juro, sydän täynnä kultaa oleva aikuinen mies. Dantella oli aivan ihana suhde rakkaaseen lemmikkiinsä Reuhun (haluan puuman!), joka tuntui aistivan Danten tunteet ympärillä olevista ihmisistä ja ihmisten tunteet Dantesta lähes täydellisesti.

Mutta miksi Mifongin perintö ei saanut viittä pusua? Pakko myöntää, että olin niin innoissani koko kirjan ajan ja pitkin matkaa annetuista vihjeistä mitä tuleman pitää, että petyin loppuun. Jälkinäytöksiä-luku oli oikein mielenkiintoinen ja odotan kovasti jatkoa! Mutta tätä edeltävä loppuratkaisu tuntui mielestäni liian helpolta. Mutta sarja jatkuu ja uskon, että tulossa on kovia taisteluja ;)

Voin suositella tätä koukuttavaa (Luvutkin olivat yllättävän koukuttavan mittaisia! Niin lyhyitä, että oli aina pakko lukea vielä yksi luku, mutta sen verran pitkiä, että kirjan maailmaan pääsi imeytymään kunnolla mukaan) romaania nuorille, mutta samalla varmuudella myös vanhemmille lukijoille!

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 470
Kansi: Susan Fox / Trevillion Images


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Bo Carpelan: Kulkeva varjo

Eletään 1800-luvun loppua pienessä rantakaupungissa. Kirja alkaa siitä, kun miehiä ilahduttavaa ammattia harjoittanut nuori nainen Anna Pers löydetään kuristettuna. Vaikka naisen maine ei ole kaupunkilaisten silmissä paras mahdollinen, hänen seurassaan viihtyivät kaupungin tärkeät miehet ja tavalliset työläisetkin. Kulkeva varjo ratkaisee Persin kuoleman arvoituksen, mutta keskittyy mysteerin lisäksi kaupunkilaisten suhteisiin ja tunteisiin.

Ensimmäinen Carpelanini oli minulle onnistunut. Hätkähdin aluksi, kun huomasin kirjan keskiarvon olevan Goodreadsissa melko huonot 2,5! Ajattelin, että tämä kirja on siis joko hyvä tai huono kirja aloittaa (hyvä sikäli, että tulevat kirjat tulevat olemaan parempia tai huono, jos kirja ei ole tyypillistä Carpelania). Vaikka kirjaa mainostettiin takakannessa dekkariksi (mitä se ei ole), en odottanut kirjalta sen kummempaa jännitystä. Odotukseni ja tulkintani takakannesta tekivät sen, ettei pettymystä aiheutunut lukiessa :)

Mielestäni Kulkeva varjo on huippu! En voi edes uskoa miten upeaa kieltä Carpelan on pystynyt kynästään luomaan ja suomentaja jäljentämään sen suomeksi! Yksi asia tosin toistui jatkuvasti (lieneekö Carpelanin tavaramerkki?) : Hän kuvaili asioita todella pitkästi, etsi koko ajan uutta keinoa toistaa sama asia samaan virkkeeseen, mutta eri sanoin. En ole oikein varma ihastuinko vai ärsyynnyinkö siitä...

Mutta minkä elämyksen tämä kirja kätkikään! Olin kirjaa lukiessani välittömästi matkustanut reilut 100 vuotta taaksepäin ja seurailin tapahtumia pikkukaupungissa mukulakivisillä kujilla. Tunnelma oli läpi kirjan todella mystinen ja arvoituksellinen. Tämän voi toki tulkita myös negatiiviseksi, mutta minuun se nappasi! Teos olisi voinut olla todella paljon väkivaltaa sisältävä, juonivetoisempi, kierompi, mutta siinä tapauksessa se ei olisi enää ollut Carpelanin kirja :) Upea harmoninen kieli ei olisi sopinut näille reilulle 200 sivulle!

Kiinnostava tarina, mutta puoli pistettä on rokotettava: En ole suoraan sanottuna yhtään varma, keitä kirjassa olevat henkilöt olivat ja mitkä olivat heidän väliset suhteensa! Yhden kertojan/näkökulman käyttäminen olisi voinut olla tässä tapauksessa Carpelanilta selkein vaihtoehto.

Ihana, salaperäinen kirja.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 222
Suomentanut: Kyllikki Villa
Kansi: Timo Numminen ja Nordic Photos


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lomaillen & lukien

Heipparallaa taas! Koska huomenna alkaa viimeinen lomaviikkoni ja tottakai haluan viettää viimeiset lekottelupäiväni kirja kädessä, ajattelin tehdä pientä lukusuunnitelmapäivitystä tänne blogiin :) Sää nyt on ollut mikä on, mutta kyllä se tästä ehtii vielä lämmetäkin! Ja onhan minulla kesätöiden alettua vapaapäivät, joina nauttia auringosta ;)

Luulen, että töihin mentyäni on tiedossa pieni lukupaussi, koska uusi ympäristö ja uusien tapojen oppiminen vie aina sen verran mehuja. Joten ajattelin käyttää kaiken lukuintoni ensi viikolla ja syventyä tarinoihin aina, kun mahdollista! Tietenkään kaikkia kirjan pinoja en tule lukemaan, mutta kokosin vaihtoehtoja niistä jotka ovat jo yöpöydällä hetken odottaneet vuoroaan ja niistä joiden eräpäivä lähestyy uhkaavaa vauhtia... Kesän varalle en ole sen enempää miettinyt lukemisiani, koska kuten sanottu en tiedä vielä yhtään omista energiavaroistani. Toivon vain, että antaisin itseni mennä mahdollisimman paljon fiiliksen mukaan, enkä aina pyrkisi noudattamaan orjallisesti suunnitelmiani (vaikka listojen teko onkin huisin hauskaa!).

Meresmaan Mifongin perintö on aloitettu jo, ja alku on ollut todella mukaansatempaava! Odotan innolla miten tarina etenee.

Onko pinossani jotain mihin suosittelette tarttumaan heti Meresmaan jälkeen? Mitä lukusuunnitelmia teillä on kesän varalle?