keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Eiköhän aloiteta lukumaraton!

Kuten aiemmin tänä iltana totesin, on lukumaratonin aika. Aloitan lukemisen muutaman minuutin kuluttua klo 21 ja maratonini päättyy huomenna iltayhdeksältä. Tähän alle on tarkoitus kirjata fiiliksiä matkan varrelta ja ehkä jopa pieniä arvion tynkiä.
Viimeinen katsaus someen, karkkipussi auki, lasit nenälle ja Kapinallisen maailmaan!

klo: 23.55
Kapinallista on jäljellä vielä 40 sivua, mutta alkoi hiukomaan sen verran, että pidän pienen ruokapaussin. Häiriötekijöitä maratonilla on ollut tähän mennessä vain kolme: 1. Severus juoksi tasan kello yhdeksältä kiellettyihin paikkoihin ja jouduin ahdistamaan sen häkkiin. 2. Nuorison kiljuminen ulkona 3. Äiti soitti ja jotenkin lupauduin menemään huomenna vanhempieni luo syömään... Hmm..

Aikaa kulunut 2h ja 55 min. Luettuja sivuja 114.

klo: 0.55
Kapinallinen luettu! Hyvä kirja, mutta ei yltänyt mielestäni Outolinnun tasolle. Tässä suomennoksessa oli muuten ihan tolkuttomasti kirjoitusvirheitä, joten katsotaan nyt luenko viimeisen osan suomeksi vai englanniksi. Uni alkaa jo tulla silmään, koska takana on aamuvuoro ja töiden jälkeen vedetyt pienet päikkärit. Aloittelen kuitenkin hiukan Mielensäpahoittajaa ja ruskeakastiketta.

Aikaa kulunut 3 h 55 min. Luettuja sivuja 150.

klo 9.20
Hyvää huomenta! Luin Mielensäpahoittajaa illalla vielä 15 sivua, joten siitä jatketaan nyt aamupalan yhteydessä :)

Aikaa kulunut 12 h 20 min. Luettuja sivuja 165.

klo 11.55
Ihana Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike saatettu loppuun. Erityissydämet lopussa mainitulle Pikku-Annille osana maailman kiertokulkua <3 Nyt pieni siistiytymistauko ja jatkan Tove Janssonin Vaarallisella juhannuksella.

Aikaa kulunut 14 h 55 min. Luettuja sivuja 280.

klo 13.40
Alan tehdä lähtöä vanhempieni luokse syömään. Vaarallinen juhannus etenee sivulla 66 ja lukeminen jatkuu bussissa.

Aikaa kulunut 16 h 40 min. Luettuja sivuja 346.

klo 19.30
Vatsa täynnä grilliruokaa ja viineriä! Vaarallinen juhannus on kaluttu loppuun (ah, aivan ihana) ja aloitin Andrea Maria Schenkelin Bunkkerin. Hiihdän sivulla 52, saa nähdä miten pitkälle ehdin tässä. Viimeinen loppurutistus :)

Aikaa kulunut 22 h 30 min. Luettuja sivuja 472.

klo 21.04
Ohi on! Menipäs vuorokausi nopeasti :) Sain luettua Bunkkerin loppuun, jossa oli sivuja yhteensä 140. Yhteensä luettuja sivuja kertyi siis 560. Hienoa!! On sellainen olo, että olisin jaksanut vielä muutaman tunnin kauemminkin, mutta olen tyytyväinen "tulokseeni". Teen myöhemmin viikonlopun aikana jonkinlaisen koostepostauksen vielä tästä maratonista.

Jos illemmalla tänään riittää vielä intoa niin jatkan kesken olevaa Yann Martelin Beatrice & Vergiliusta. Ja nyt vihdoin pääsen selaamaan teidän muiden maratonpostauksia!!

28 kommenttia:

  1. Mainiota lukumaratonia! Tällä erää joudun itse passaamaan mutta hengessä mukana ja taustalla seuraillen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kerralla pääset osallistumaan! Minä en, joten olen silloin taustajoukoissa :p

      Poista
  2. Tsemppiä maratoniin! Muumit ja Mielensäpahoittaja ovat ainakin varmasti hyviä maratonkirjoja.
    (Ja hirveä suklaanhimo iski, kun näin tuon suklaalevyn kuvassa!) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit ja Mielensäpahoittaja toimivat tosi hyvin!!

      Anteeksi suklaanhimon tartutuksesta :(

      Poista
  3. Tsemppiä Anni maratoniin! Itse en nyt pystynyt osallistumaan, mutta olen hengessä mukana ja yritän kommentoida mahdollisimman moniin blogeihin. Kyrö on hyvä valinta, mutta Gavaldan teoksesta en itse pitänyt. Kivoja herkkuja :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet päässyt Jenni osallistumaan :/
      Jätin Gavaldan nyt pois lukemistostani, en halunnut sen jumittavan minua :p Pitää kokeilla myöhemmin uudelleen!

      Poista
  4. Tsemppiä kovasti lukemiseen! :) Maukkaat eväät ja hyvät kirjat sinulla ainakin näyttäisi olevan. Itse en tällä kertaa osallistu, mutta ehkä sitten heinäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha miksi eväät loppuvat aina ennen kirjoja :D

      Poista
  5. Tsemppiä, Anni! Ainakin on hyvät eväät ja kivan näköisiä kirjoja!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä maratonille Anni! Minä aloitan vasta huomenna pakollisten menojeni jälkeen, mutta sitten aionkin yrittää lukea niin tiuhaan kuin vain suinkin ;) Tuun kurkkimaan sun kuulumisia varmasti välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii jee! Nyt minäkin ehdin lukemaan sinun päivityksiäsi, hyvä aloitusaika siis :p

      Poista
  7. Pari Mielensäpahoittajista löytyy minunkin maratonpinkoistani. Vähän jännittää koko juttu kun en ole ennen kokeillut noin ahkeraa lukemista! Mieskin on sisäistänyt että huomenna luen ja vain luen; ehdotti jo menoa huomiselle mutta totesi sitten että ai niin, sähän luet. Jesss ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenkin seurailemaan miten homma sinulle sopii! Mukavaa oli, mutta oikeanlaisen mielentilan tämä maratoonaus vaatii :p

      Ymmärtävät miehet <3

      Poista
  8. Tsemppiä maratoniin! Gavalda on varmasti hyvä maratoonikirja :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Gavalda on uusi tuttavuus, joten jätin sen nyt Jennin suosituksesta tällä kertaa pois. Toivottavasti ehdin kesän aikana tuon kirjan lukemaan!

      Poista
  9. Hyviä kirjoja olet valinnut, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :) Hyviksi valinnat osoittautuivat!

      Poista
  10. Tsemppiä maratoniin! Innolla täällä seurailen ;).

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä! Minäkin pidin Kapinallisesta vähemmän kuin ensimmäisestä osasta, mutta viimeinen osa sitten olikin taas mielestäni ensimmäisen osan tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua odotan kovasti viimeistä osaa!! Jännittää jos päädyn englanniksi lukemaan, enkä ymmärrä mitään :D

      Poista
  12. Tsemppiä! Hyvin näyttää etenevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, kepeän tasaisesti se koko ajan onneksi etenikin :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Katri! J oli ihan yllättynyt, että minunlainen hituri pääsi tuohon tulokseen :D

      Poista
  14. Oi Vaarallinen juhannus pitäisi joskus itsekin lukea juhannuksena! Hieno maraton sulla ollut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)