torstai 24. heinäkuuta 2014

Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt ja pieni päivitys kesästä

Kuten kesän lukusuunnitelmapostauksessani totesin, minulla on ollut Huhtikuun tytöt kesken jo pari vuotta (kirjanmerkkinä oli hyttikortti pääsiäiseltä 2012) ja nyt oli aika viimeistellä tämä dekkari. Muutamaan kertaan katsottu samanniminen elokuva oli vähän lukukokemuksen häiriötekijänä, koska murhaaja oli tiedossa... Elokuva omassa muistissani päästi minut kuitenkin helposti kirjan sisään, kun pari vuotta sitten olin jäänyt sivulle 80. 

Toimittaja Ruuhio pyytää yksityisetsivä Jussi Varesta vähän kaivelemaan vanhaa mysteeriksi jäänyttä katoamisjuttua. Huhtikuussa 1983 kolme kaunista opiskelijaneitoa katosivat vuorollaan kuin tuhka tuuleen. Aino Aaltosen, Teresa Sundinin ja Kikka Valasrannan kohtaloista on yhdellä sun toisella turkulaisella jos minkälaista teoriaa, mutta onko juttu sittenkin karmeampi kuin kukaan uskaltaa kuvitella?

Ei mielestäni parasta Mäkeä, mutta hyvin viihdyttävä dekkari aamuisiin bussihetkiin ja viimeiset sivut kääntelinkin takapihalla aurinkotuolissa. Kirjan kieli sen sijaan on vanhaa tuttua, Vares-kirjoille ominaista. Kirjassa lentää hurtti huumori, hyvin nokkelat kielikuvat ja lukijaystävällinen kerronta. Lukijan on helppo samaistua Mäen kirjoittamaan tekstiin, sillä se ei yritä olla enempää kuin se on. Kirjaa lukiessa tuntui jopa, että tuttu istuisi vieressä kertomassa tarinaa. 

Olisi ollut hauska tietää mitä olisin ajatellut tästä, jos tarina olisi ollut uusi. Olisinko pysynyt kärryillä arpiposkisen muukalaisen touhuissa ja osannut yhdistää Saapasjalkakissan omiin kuvioihinsa? Katsoin muuten Huhtikuun tytöt luettuani tämän ja yllätyin, että elokuvassa olikin vähäsen erilainen loppu! Jotenkin monimutkaistettu. Kirjalle ei olisi tehnyt kyllä huonoa pieni toiminnan lisääminen. Nyt jännityspaukut jäivät ihan loppuun.

Luulen, että voisin lukea piakkoin toisenkin Vareksen. Ei hassumpaa.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 352
Kansi: Solar Films


Pieni päivitys vielä omista kuulumisista: Tietokoneeni äänentoisto ei toimi halutulla tavalla, joten viikonloppuna lähetän koneen korjattavaksi. Onneksi takuuta on vielä jäljellä, joten parasta hoitaa asia ennen kuin tarvitsen konetta taas kouluasioissa. En tiedä kauanko tällaisissa huoltojutuissa kestää, mutta se tietää pientä hiljaisuutta blogin kannalta. En ole nyt kesällä ollut muutenkaan järisyttävän aktiivinen ja perusteellinen bloggauksissani, mutta kuitenkin :) Enköhän pääse kuitenkin puolison koneelta lukemaan ja kommentoimaan muiden blogeja! Olen nyt toista viikkoa tankannut Divergent-trilogian viimeistä osaa Allegiantia alkuperäiskielellä. Vaati aluksi tosi paljon totuttelua kirjan dystopiasanastoon, mutta kyllä nyt alkaa sujua. Olen kuitenkin vasta sivulla 60, joten kyseisen paksukaisen tavaamiseen menee vielä hetki. Painostava helle saa myös olon todella väsyneeksi, tämän päivän ohjelma on ollut tähän mennessä torkkumista ja jäätelöpuikkojen syömistä... Toivottavasti tästä ei nyt mitään lukujumia kehkeydy :)

maanantai 21. heinäkuuta 2014

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

16-vuotias Georgi päätyy kotikylästään yllättäen Talvipalatsiin tsaari Nikolai II:n pojan henkivartijaksi. Georgi nimittäin sattuu Ajatuksia pelastamaan Venäjän suurruhtinaan hengen oman ystävänsä kustannuksella ja tsaarit näkevät pojassa uskollisen pojan. Georgin toimiessa nuoren kruununperijän henkivartijana, kansan hengessä tapahtuu muutoksia ja Romanovien valta ei ole enää niin vakaalla pohjalla. 

Muutamaa vuotta 1910-luvulta kuvailtaessa, lukija pääsee myös näkemään Georgin vanhat päivät. On vuosi 1980 ja Georgi elää Lontoossa sairaan vaimonsa Zojan kanssa. Syöpää sairastavan Zojan viimeinen toive on tehdä retki Pietariin ja sinne pari matkustaa. Georgi palaa kirjassa ajassa taaksepäin, hän pohtii aikaa kun hänen ja Zojan lapsi syntyi, vuosia ennen Lontoota ja hyvin traagista Romanovien vallan loppua.

Mielenkiintoisesta aiheesta kirjoitettu kirja! En ole Anastasia-piirrettyä pahemmin perehtynyt Romanoveihin, joten tämä oli mukava uusi kertomus kyseisestä aiheesta. Romanovien perhettä kuvattiin tarkkaan, mutta yhtään suosikkia en perheestä löytänyt! Olihan kaikissa jäsenissä hyviä puolia, mutta kyllä ehdoton suosikkihahmoni oli Georgi. Epävarma maalaispoika tsaarien kultaloisteessa, valmiina joka sekunti uhrautumaan maansa tulevan hallitsijan tähden. Myös Rasputin oli minulle tuttu tästä lasten elokuvasta, mutta Tarkoin vartioidussa talossa hän oli aika ylimääräinen hahmo. Lähinnä tarinaan mukaan sotkettu, koska hänet ihmiset yhdistävät automaattisesti Romanoveihin.

Tarkoin vartioitu talo oli välillä rasittavan pitkäpiimäinen. Tarina oli hyvä (vaikkakin hyvin ennalta arvattava), mutta kirjaa lukiessa tuntui että se voisi olla satakin sivua lyhyempi. Boyne oli tarinassaan hyvin yksityiskohtainen, mutten silti pitänyt tarinaa sellaisena johon jaarittelu sopisi. Pidin tarinan eri aikajaksoista, mutta oli hyvin lukijaa hämäävää että otsikoissa ei aina kerrottu mihin aikaan oli siirrytty. Oli myös vaikeaa napata kiinni Lontoosta 1950-luvulla, kun juuri oli ollut Talvipalatsin loistossa.

Olen lukenut Boynelta aiemmin Poika raidallisessa pyjamassa, jota rakastin. Tarkoin vartioidun talon jälkeen pidän Boynesta vieläkin, ja odotan mitä häneltä lukisin seuraavaksi.

Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 446
Suomentanut: Laura Beck
Kansi: Helin Sepa


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen on kirjoittanut Tove Janssonista uuden elämäkerran. Janssonin rikkaan (tällä tarkoitan monivaiheista, en kirjaimellisesti rikasta..) elämän tärkeimmät asiat olivat työ ja rakkaus. Karjalainen keskittyykin uutuuselämäkerrassaan erityisesti näihin kahteen teemaan. Kirja käsittelee tottakai Janssonin elämää muutenkin, ja kuvaa myös maailman samanaikaisia tapahtumia. Karjalainen kirjoittaa esimerkiksi Toven elämästä toisen maailmansodan aikaan, mitä hänen ystävilleen tapahtui ja miten sota inspiroi Tovea. Kirja on myös täynnä upeita kuvia taiteilijasta ja hänen teoksistaan.

Kirjassa on 300 sivua, joten se on napakka ja tuhti. Olin kirjan lukemisen jälkeen melkein pökerryksissä kaikesta uudesta tiedosta! Karjalainen on ammentanut Toven elämästä kaiken oleellisen sivujen väliin, mutta kirjassa on myös ihania yksityiskohtia mm. kirjeenvaihdosta. Kirja oli varmasti vaikea koota, yrittäen samalla noudattaa tapahtumien oikeaa järjestystä ja samalla käydä Toven elämää läpi teema teemalta. Silti en voinut olla rypistämättä kulmia kirjassa olevalle toistolle.

Karjalainen oli hienosti pohtinut Toven oman elämän vaiheita ja niiden yhteyksiä hänen teoksiinsa, kuten kirjoihin. Tulen tästä eteenpäin lukemaan Janssonin tuotantoa uudesta näkökulmasta, ja olen siitä hyvin iloinen. Tämän jälkeinen vierailuni Ateneumissa osottautui erinomaistakin paremmaksi juuri tämän lukemani kirjan takia.

Hyvin onnellisen ja intohimoisen elämän elänyt Jansson muodostui kirjaa lukiessa upeaksi tien näyttäjäksi, jota kelpaa ihailla. Jansson välittyy Karjalaisen tekstin kautta hyvin rohkeana, luovana ja älykkäänä naisena.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 303
Kansi: Timo Numminen


P.S. Kivasta päivästä tuli huippu, kun mies voitti pelikoneesta Toven juhlarahan!

Ostoksia, jotka tekevät minut onnelliseksi

Olin viikonloppuna Helsingissä äitini kanssa katsomassa Tove Janssonin näyttelyä Ateneumissa. Luin ennen matkaa Tuula Karjalaisen Tove Janssonista kertovan kirjan ja olin koko viime viikon aivan Jansson-maailmassa. Minulla on vielä kirjasta bloggaamatta, mutta pakko kommentoida nyt näyttelyä. Todella, todella vaikuttava. Ihan mielettömiä maalauksia ja mikä määrä! Aivan upea näyttely, 10 eurolla sai enemmänkin kuin vastinetta rahoilleen. Myös Ateneumin kahvilassa olevat valokuvat Toven saaresta olivat todella hienoja ja tunnelmallisia... Lämpimät suositteluni!!

Viikonloppua ei voinut tietenkään ohittaa ilman ostoksia. Ateneumista haalin itselleni Toven kuvalla varustetun postikortin kirjanmerkiksi ja pikku Myy-avaimenperän edellisten kuluneiden tilalle (vähän kyllä säälitti heittää kindermunasta saatu Patrik Tähtönen roskiin, mutta kaveri oli jo ehtinyt kulua sen verran matkassani...).
 Kauan haaveilemani kirjat L.M. Montgomeryn Perinnönjakajat ja Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea löytyivät nyt molemmat reilusti alennettuna! Kustansivat 10 euroa kappale ja voi pojat olen fiiliksissä! Säästelen Haahtelaa varmaan nimensä mukaiseen ajankohtaan enemmän, mutta Perinnönjakajat voisi ottaa lukuun vähän syksymmällä. Äiti oli ihana ja osti minulle uuden muumikalenterin. Tämä on neljäs muumikalenterini ja olin tosi tyytyväinen tämän vuoden vaarallinen juhannus-teemaan.

Vaatteita tarttui myös pitkästä aikaa matkaan hapsuisen neuletakin, topin ja farkkujen muodossa. Rakastan hyvältä tuntuvia ja nättejä vaatteita, mutta joskus niitä on kovin vaikea löytää. Mikä on tietysti ihan hyvä, koska tuntuu etten nytkään ehdi käyttää tarpeeksi kaikkia vaatteitani. Varsinkaan nyt, kun on erillinen työasu. Onnea on löytää omaa silmää miellyttäviä ja hyvää materiaalia olevia vaatteita. Ehdinkin jo kulkea pitkään vaatekaupoissa hämmästellen ns. muotivaatteita....

Tänään nautiskelen vapaapäivästäni! Käyn kirjastossa, lounaalla ystävän kanssa, luen pitkästä aikaa kirjaa ja ehkä jopa bloggaan parista kirjasta. Hauskaa päivää kaikille :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

16-vuotias Hazel sairastaa kilpirauhassyöpää. Parantumaton syöpä on ehtinyt muutamassa vuodessa pesiytyä myös keuhkoihin. Hazel on sinut lähestyvän kuolemansa kanssa, mutta nauttii vielä elämästään. Hän ei tosin käy enää koulua, tarvitsee ympäri vuorokauden lisähappea ja käy vertaistukiryhmässä.
Vertaistukiryhmään ilmestyy yhtäkkiä mukaan Augustus Waters, luusyövän voittanut 17-vuotias nuorukainen. Rakkautta ensi silmäyksellä! Mutta millaista on rakkaus tytön kanssa, jonka voi vain odottaa räjähtävän kin kranaatti?

Tähtiin kirjoitettu virhe on maailmalla hehkutettu ja huomenna elokuvaksikin muuttuva kirja. Päätin, että viimein oli aika katsoa oliko tämä rakkaustarina minua varten. Olihan se. Syöpäaihe ei tuntunut erikoisuuden tavoittelulta, jolla kerätään suuret myyntiluvut (niinkuin tietysti on tapahtunut...). Syöpä ei muutenkaan ollut tässä kohtaa tärkeä teema, ennemminkin hetkeen tarttuminen ja ajan rajallisuuden ymmärtäminen. Tottakai sairaus oli esillä läpi kirjan, mutta mielestäni Green ei ole yrittänyt koskettaa lukijoitaan nuoren ihmisen syövällä. Tunne tulee muualta.

Hazel ja Augustus, ihana pari. Tuntuu, että pitkästä aikaa pidin rakkaustarinan molemmista osapuolista. (Katsoin elokuvan trailerin ja miten yhteen sopivilta he näyttivätkään! Ihanan herkkä Hazel ja komea karismaattinen Augustus. En kyllä voi ymmärtää miksi tässä pitää olla samat näyttelijät kuin juuri ilmestyneessä Outolinnussa.) Molemmilla tuntui tosin olevan jonkinlainen ärsyttävän kapinallinen asenne kuolemaan/ parantumattomaan sairauteen. Kuin kuolemalle pitäisi nauraa päin naamaa.

Tähtiin kirjoitettu virhe on nopeasti luettava, uskon tosin että itse olisin voinut pitää siitä piirun verran enemmän englanniksi. Siten nuorten naiivit ilmaukset tietyistä asioista eivät ehkä olisi hypänneet silmään. Vaikka täytyy myöntää, että 15-vuotiaana en olisi välittänyt tippaakaan. Myöskään caps lockilla kirjoitetut huudot eivät ilahduttaneet minua.

Tähtiin kirjoitetun virheen loppuratkaisu ei yllättänyt minua. Mutta kaikki Hazelin ja Augustuksen suhteessa eletyt hetket, tunteet, kirjat, pelit olivat minulle yhtä seikkailua. Tiesin, että kumppanin kanssa kirjojen lukeminen on romanttista ;) Ja kirjan yksi keskeinen kohtaus tapahtui minulle hyvin tärkeässä paikassa... Odotan kovasti tuota kohtausta valkokankaalla <3

Mitäköhän John Greeniltä lukisi seuraavaksi?

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 340
Suomentanut: Helene Bützow
Kansi: Sofia Scheutz Design


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

A. J. Fikry, neljääkymppiä lähestyvä on Alice Islandin kirjakaupan kauppias, on tympeä leskimies. Fikry ei jaksa olla kustantamon uudelle katalogiesittelijälle mukava, kirjakaupalla ei mene niin hyvin kuin ennen ja hänen hyvin arvokas kappaleensa Edgar Allan Poen esikoisesta varastetaan. Hyvin yllättävä paketti kirjakaupalla muuttaa kuitenkin Fikryn elämän täysin. Vuodet kuluvat ja Fikryn asenne elämään, ihmisiin, rakkauteen muuttuu.

Siitä on nyt viikko, kun sain luettua Tuulisen saaren kirjakauppiaan loppuun. En muista milloin viimeksi olisin viimeksi pantannut jonkun kirjan bloggausta näin kauan. (Lukemisintoni on huipussaan, mutta valitettavasti bloggaus takkuaa.) Kirja on mielestäni pois hiipunut, mutta pidin siitä kuitenkin paljon. Ihana kirja kesään kirjojen rakastajille!

Kirjan juoni on ennalta arvattava, mutta mukaan mahtuu myös pari yllätystäkin. Kirjan tarkoitus ei ole ollakaan maata mullistava. Sen on tarkoitus viihdyttää, ilahduttaa, koskettaa. Ja ennen kaikkea kirjassa on ihania viittauksia ja mainintoja kirjoista! Uusista ja vanhoista teoksista, luetuista ja lukemattomista. Kirjakauppa saarella oli suorastaan ihana miljöö kirjalle! Rakastin saaren kylämäistä tunnelmaa, sinne harvakseltaan liikkuvaa lauttaa... Kirjakauppa itsessään oli myös ihanan kotoisa. Ilahduin miten paneutuneesti Fikry valitsi myyntiin otettavat teokset, eikä uskonut ns. listahitteihin.

Kirjan miinukseksi koin kirjan todella nopean etenemisen. Muutamassa sivussa saattoi kulua vuosia ja kirjassa ei muutenkaan ole kuin 240 sivua, vaikka tarina on oikeastaan melko massiivinen.

Fikry oli minulle mieluinen hahmo. Pidin hänen äksyilystään, vaikkei se tuntunutkaan hänelle ominaiselta. Kuten kirja myöhemmin paljastaa, tympeys lieneekin merkki onnettomasta olosta. Fikry voitti minut puolelleen, voin vain huokaista että olisipa hän olemassa oikeasti!

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 240
Suomentanut: Tero Valkonen
Kansi: ?


torstai 3. heinäkuuta 2014

Toni Karonen, Harri Honkala: Pelätkää Viiltäjää osa 2

Kirjoittaessani viidennestä Karim-sarjakuvien osasta, en voi olla spoilaamatta aiempia osia. Aiemmin kirjoittamani Karim-arvioni löydät täältä ja täältä.

Tuntematon Viiltäjä on tehnyt paluunsa 10 vuoden jälkeen! Ruumiita syntyy ja Turun Varissuon Ulkopuolisten porukka saa siipeensä. Ulkopuolisten johtaja Eko Bombata on kuitenkin varma kostostaan Viiltäjälle. Ulkopuolisten on kuitenkin oltava varuillaan, sillä Varissuon tapahtumia arvuutellaan jo uutisissakin. Eikä Suomen pääministeri Saarenheimo ole tyytyväinen Viiltäjän paluusta. Liittyykö pääministeri jotenkin Viiltäjään? Entä mitä järkyttävän menetyksen perheessään kokenut Karim tekee?

Luin Karimin tällä kertaa tietokoneen ruudulta. Onneksi kuvat ja tarina toimivat aivan hyvin siitäkin. Olin hyvin vaikuttunut tämän osan kannesta, minusta se on Honkalalta todella onnistunut piirros! Muutenkin tähän sarjakuvaan oli onnistuttu luomaan henkilöille todella hienoja ilmeitä ja eleitä. Silti huomasin, että muutamat kuvat henkilöistä eivät olleet läheskään niin yksityiskohtaisia kuin suurin osa sarjakuvasta. Onko kyse ollut tasapainon säilyttämisestä sivulla vai ns. tekstin korostamisesta kyseisessä ruudussa? Olen jo niin tottunut Harri Honkalan upeisiin ja tarkkoihin kuviin, että jotkut kuvista tuntuivat ihan eri piirtäjän tekemiltä. (En ole aiemmin asiaan kiinnittänyt huomiota, joten en osaa sanoa onko aiemmissa osissa ollut sama juttu) Lisäksi tällä kertaa silmään osui piirtäjän useasti käyttämä kikka lopettaa kohtaus, jossa henkilö kuvataan poiskäveleväksi. Tuohan se enemmän dramatiikan tuntua ja melko luonnollistakin lopettaa kahden ihmisen keskustelu siihen, että toinen lähtee pois. Pari kertaa sarjista lukiessa tuli silti tunne, että tuota tehokeinoa ylikäytetään.

Sarjakuvan juoni etenee taas mukavasti, eikä toimintaa puutu. (Alussa nähdään hyvinkin julma kohtaus...) Toni Karonen on taas ottanut kirjoittamiseensa mukaan inhimillisen otteen, hän tietää mitä kaikkea lukijalle tulee tarjota. Ristiriitaisia tunteita, väkivaltaa, arvoitusta, kyyneleitä.. Karim-sarjakuvat tuntuvat siltä, että ne voisivat tapahtua oikeasti.
Tällä kertaa keskitytään enemmän Viiltäjään ja hänen paluunsa aiheuttamaan myllerrykseen. Mutta Karim-fanina olisin tahtonut poikaa vähän enemmän mukaan tarinaan. Karim koki viime osissa rankkoja asioita, joiden seuraukset valkenevat nyt vielä selvemmin hänelle. Olisi ollut kiva tietää mitä kaikkea Karim tästä ajatteli ja mitä aikoo jatkossa tehdä. Pidin tässä osassa eniten juuri Karimin kotona käydyistä keskusteluista vihan, katkeruuden ja anteeksiannon välillä.

Odotan innolla mitä seuraavaksi :) Haluan vielä sanoa, että koen olevani hyvin kaukana kaikista poikien tappelusarjiksista ja Teräsmiehistä ja sellaisista. Mutta Karim on ollut minulle jokaisena osana todella hyvä lukukokemus ja voin suositella tätä huoletta myös naisille. Kuin dekkaria lukisi kuvien kera! Annan vielä Karimia tuntemattomille linkin hänen nettisivuilleen.