keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Vilja on vanhoillislestadiolaisen perheen äiti. Viljalla on rakastava ja hyvä mies Aleksi, jonka kanssa hän on saanut maailmaan neljä lasta. Vilja kokee jatkuvan raskaaksi tulon, raskaana olon ja lapsen synnyttämisen hyvin ahdistavaksi, kuin myös muiden äitien katseet hänen vatsassaan. Viljan ja Aleksin perheessä on paljon rakkautta, muttei Vilja silti halua tuntea itseään pelkäksi työkoneeksi. Eikö hänellä ole mahdollisuuksia lainkaan työskennellä ja edetä urallaan? Entä kun taas raskaustesti näyttää positiivista?

Taivaslaulu on todella upea kirja. Tunsin jo kirjan alkumetreillä provosoituvani jollain tapaa, mutta hyvällä, ajatuksia herättävällä tavalla. Rauhala esittää jokaisen puolen lestadiolaisuudesta, se ei ole kaunisteltua eikä hyökkäävää. Vilja kuvailee millaista on olla vatsansa vankina, Aleksi muistelee 9 vuotta sitten kokemiaan paineita löytää vaimo, kunnes kohtasi Viljan. Entä, kun lapset leikkivät taivasta ja helvettiä naapurin Annin kanssa, joka ei kuulu samaan liikkeeseen? Kirjassa on myös iloa, ihanaa arkea perheen kesken. Kanssasisaret auttavat toisiaan, ja Viljan ja Aleksin parisänky täyttyy kesken yön neljästä kymmenestä ylimääräisestä varpaasta. Lämmin tunnelma välittyy Viljan kokkailuhetkistä ja leikeistä pihalla.

Rauhalan kieli on todella taitavaa. Kirja runoilee, mutta se on helposti luettavaa ja tarina ei vello paikallaan. Ainoa asia mistä kielessä en pitänyt, oli ns. barbikieli jonka varaan Rauhala oli rakentanut muutamia lukuja. Hieno vertauskuva käyttäen nukkeja, barbeja, bratzeja ja mollamaijoja, mutta tapa kertoa kuin lapset leikeissään ei ole minun juttuni.

Kirja oli myös puolueeton sen suhteen, että käsitykseni tai mielipiteeni kyseisestä liikkeestä ei muuttunut kirjan lukemisen jälkeen. Hienoa työtä! Taivaslaulu ei syyllistä, käännytä tai painosta valitsemaan omaa puolta. Eniten olin yllättynyt kirjaa lukiessani Aleksin blogin kommenteista, jotka olivat todella lestadiolaisuutta puolustelevia, kirjoittajaa uhkailevia. Kommenttien sävy oli siis aika hurja, mutta oli ilo lukea myös Aleksin kyseenalaistavia blogitekstejä puolustavia viestejä. Ei omien ajatusten ääneen sanominen huono ole :)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 281
Kansi: Tuomo Parikka


14 kommenttia:

  1. Luin tekstisi mielenkiinnolla, sillä itselläni tämä kirja on vielä lukematta. Se on roikkunut lukulistalla jo melko pitkään. Olen itse pelännyt, että onko tämä kirja kovin ahdistava, suuttuuko sitä lukiessa jne. Kiva kuulla, että kirjassa kerrotaan tarina ottamatta sen enempää kantaa suuntaan tai toiseen. Aihe kyllä kiinnostaa. Täytyy muistaa katsella tätä kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä lämpimästi! :) En kokenut kirjaa ahdistavaksi, vaikka itse tuntisin tietyt liikkeen "säännöt" omassa elämässä minulle epäsopiviksi.

      Poista
  2. Minä odotan innolla että ehdin lukemaan tämänkin :). Vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja hienolta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehkutuksensa arvoinen! Nythän on ilmestynyt syksyn kirjoissa toinenkin lestadiolaisuudesta kertova kirja (Maria Peuralta). Tulee varmaan sekin luetuksi, mutta ei ihan heti perään...

      Poista
  3. Harmittaa, etten ole vieläkään kerennyt lukea Taivaslaulua. Tämä on pyörinyt lukulistallani jo pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon lukulistalla luettavaa, niin vähän aikaa.... ;) Ikuinen ongelma.

      Poista
  4. Tämä oli minusta hieno kirja! Rauhala kirjoittaa hyvin, ja kuten osuvasti sanoit: puolueettomasti. Hän kertoo yhden pariskunnan tarinan. Mielenkiintoista tietää mistä Rauhala seuraavaksi kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Rauhalan seuraavaa kirjaa odotetaan! Rauhala ilmeisesti toimii nyt päätoimisena kirjailijana, joten toivottavasti ei kovin kauaa tarvitse odotella :p

      Poista
  5. Minusta tuntui kirjan luettuani yllättävältä, miten ison kohun kirja sai aikaan. Minustakin kirja on varsin puolueeton. Se vain toteaa, ettei monilapsisuus sovi kaikille. Toisaalta kirja osoittaa, että joillekin se puolestaan sopii. Ehkä se, että kirja ei ole mustavalkoinen on myös sen vahvuus. Sen äärelle on moni hetkeksi pysähtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kohua aiheesta ymmärrä. Toki aiheen valinta oli uusi ja raikas, mutta mielestäni tämän ei pitäisi suututtaa ketään. Kohun ymmärrän kirjan erinomaisuudesta.

      Poista
  6. Tämä oli kyllä tavattoman hyvä kirja! Pidin juuri siitä, että kirja ei syyllistä tai pakota valitsemaan puolia, vaan esittää sekä lestadiolaisliikkeen hyvät puolet että huonot rehellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Hienoa, että meiltä suomalaisilta syntyy tällaista tekstiä!

      Poista
  7. Minua jäi suorastaan vähän harmittamaan, etten saanut tästä kirjasta oikein mitään irti. Ei ollut huono, mutta ei järin hyväkään. No mutta meitä lukijoita on moneen junaan, onneksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Kaikki ei voi lämmetä samalle :/ Onneksi lukemista kuitenkin riittää kaikille :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)