lauantai 13. syyskuuta 2014

Marko Hautala: Kuokkamummo

Kuokkamummo alkaa siitä, kun joukko nuoria on taas kokoontunut yhteen Suvikylän kerrostalorapun kellariin kuuntelemaan Saarnan. Mistä vuosikymmeniä vanha pelottelupuhe kertoo? Kuokkamummosta. Siitä Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia. Iskee kuokan lapaluiden väliin, kääntää uhrinsa ympäri ja näyttää mustaa kieltä. Siitä ei ole paluuta. Seuraavaksi sydän revitään irti ja haudataan perunamaahan. 
1980-luvulla nuoruuttaan viettäneet Samuel ja Maisa palaavat omista syistään molemmat Vaasan Suvikylään. Maisa haluaa tehdä väitöskirjan vanhasta legendasta ja selvittää miten Kuokkamummo vaikuttaa yhä paikallisiin nuoriin. Samuel on tullut käymään läpi juuri kuolleen isänsä asuntoa, kun hänen nuorena kokemansa tunteet kadonneeseen Juliaan tulevat pintaan. Samuelin ja Maisan muistot kietoutuvat kirjan myötä yhtenäiseksi tarinaksi, joka ei ole vielä ohi tänä päivänäkään. 

Hyi helvetti. Jo pelkkä kannen näkeminen sai minut kotona kurkkimaan verhojen raosta ulos epäilevänä (mutten ilmeisesti ole ainut, ainakin mitä tulee bussissa muiden kanssamatkustajien ilmeisiin), mutta tarinan ensimmäisestä luvusta alkaenkin kylmi selkäpiitä. Tarina oli loppujen lopuksi ehkä vähän erilainen kuin kuvittelin, eikä koitunut liian jännittäväksi. 

Alun perusteella luulin, että kirja kertoisi enemmän nykyajan nuorista niinkuin kovaa kuorta pitävän Miran ja somalityttö Sagalin elämästä. Alussa Sagal tekeekin katoamistempun, joten kirja keskittyy sen jälkeen aika pitkälti vain Samuelin ja Maisan tarinoihin. Samuelin ja Julian ensikohtaaminen, yhdessä videokameralla kuvailu ja hapuilevat ensimmäiset seksikerrat eivät olleet mielestäni kirjan parasta antia. Mielenkiintoista miten kaikki aukeaa pikkuhiljaa lukijalle, mutta Amerikasta juuri muuttanut tyttö oli minusta hitusen ärsyttävä ja Samuli tylsä. Maisa oli elävä hahmo, jolla kiinnostava tarina sekä menneisyydessä että nykyisyydessä. Maisa ei ollut maailman rehellisin ja eettisin ihminen, mutta se tuo mielestäni kirjaan aitoutta. 

Haluan kiitellä Hautalaa todella hyvin kirjoitetuista virkkeistä ja erinomaisista sanavalinnoista. Kirjan sävy on rento, Vaasan lähiöelämää sykkivä, mutta kirjaa ei ole mielestäni kirjoittanut tavanomainen jännärikirjailija. Kuvailu on todella rikasta, ahdistavaa, mutta samalla ehdottoman juonivetoista. Tarinasta nauttisi varmasti toisenkin kerran, vaikka juoni on selvillä. Tai on ja ei. Vähän loppukuvio jäi minulle auki, mutta kuitenkin ihan miellyttävällä tavalla.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 328
Kansi: Mika Tuominen

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä positiivinen yllätys, sillä aluksi mietin, että voi apua, mikä ihmeen Kuokkamummo... Tarina piti kuitenkin hyvin otteessaan :) Loppu oli minustakin vähän liian avoin tai monitulkintainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mummot eivät tosiaan ole ennen olleet näin pelottavia!

      Poista

Kiitos kommentista! :)