torstai 30. lokakuuta 2014

Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille

 Olen vihdoin hyväksynyt sen faktan, että huonoihin kirjoihin ei yksinkertaisesti kannata tuhlata aikaa. Asia voi kuulostaa yksinkertaiselta teille, mutta uskoisittepa miten monta vuotta minulta kesti sisäistää tämä asia.
Tämä prosessi sai loppusysäyksensä viime viikolla, kun aloin koota pinoihin kirjoja, joiden lukemisesta en ole enää yhtään kiinnostunut. Helpotuksekseni suurin osa pinon kirjoista oli kirpputorilöytöjä, joten en kärsinyt suuria omantunnon tuskia pistäessäni nämä kirjat takaisin kiertoon. Hyllystäni katosi lähes 60 kirjaa. Tunnen oloni lähinnä helpottuneeksi, etten pakottanut itseäni kahlaamaan näitä epäkiinnostavia kirjoja läpi, vaan laitoin ne suosiolla eteenpäin etsimään oikeaa lukijaansa. Toisaalta olen ostanut kirjat sen vuoksi, että ne kiinnostavat minua, joten tämän lukemattomien kirjojen karsimisen olisi voinut välttää jollen olisi pölyttänyt kirjoja hyllyssäni muutamia vuosia vaan lukenut ne heti. Nyt tiedän paremmin.

Tein aikaisemmin postauksen kirjaston käytöstäni ja siitä ja kommenteistanne innostuneena aloin lainata kirjoja todella usein. Yhtäkkiä minulla oli kotinurkissani monta kasaa kirjaston kirjoja, joiden eräpäivät paukkuivat ja oman hyllyn kirjoja, jotka kiinnostivat enemmän. Paria kirjaa lukuunottamatta palautin maanantaina ne kaikki takaisin kirjastoon. Vaikka Suomen kirjastojärjestelmä on enemmänkin kuin mahtava, niin minulle iski huoli viime viikkoisesta hyllyjen inventaariosta. Mitä jos nyt luen vain kirjaston kirjoja, ja omat kiinnostavat hankinnat muuttuvat kuukausi kuukaudelta tylsiksi ja huonoiksi? Hyvä kirja kestää aikansa ja odottelunsa, mutta minä muutun ihmisenä koko ajan. Kirjat on luettava silloin, kun niihin on intohimoa ja paloa.

Viimeinen niitti valaistumiselleni oli tämänkertainen lukupiirikirjamme, josta kirjoitan arvion luultavasti vasta ensi viikon puolella. Olisin lopettanut kirjan jo heti alkuunsa, mutta taistelin lukupiirin nimissä ;) Minua suorastaan itketti lukea kaiken koulustressin, tehtävien ja kotiaskareiden keskellä niin huonoa kirjaa, että mieluummin olisin melkein istunut hammaslääkärissä. Ajattelin kirjaa lukiessani miten monta muuta huonoa kirjaa olen elämäni aikana lukenut hampaat irvessä loppuun. Ja miten monta hyvää lukukokemusta olisin saanut niiden kesken jättämisellä. Päätin, että tästä eteenpäin vaiennan sisäisen suorittajani kirjoja lukiessa. Huonojen kirjojen lukeminen ei nimittäin todellakaan ole sen kaiken arvoista. Tietenkään kaikki kirjat eivät voi olla helppoja tai viiden pusun kirjoja, mutta yritän parhaani mukaan opetella kirjojen keskeyttämisen taitoa.

Seuraavaksi pähkäilemään hyllyn eteen, että mitä sitten luettaisiin :)
Kuvia TBR-hyllyistä...

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

"Ylpeänä" voin ilmoittaa, että 10 kuukauden lukuprojekti on saatu päätökseen! Aloitin kirjan tammikuun alussa ennen koulun alkuani, kun jännitys ja lukujumi iskivät. Kirja jäi jumittamaan melko alkutekijöihin ja päätin lukea muita kirjoja välissä, jotta lukeminen normalisoituisi. Vika ei kuitenkaan ollut kirjassa, pidin Kotiinpalaajia heti melkein täydellisenä. No, syksyn tullen otin tämän koululaukkuun luettavaksi bussimatkoilla, ja se toimi. Nyt tämä yli 500 sivun tiiliskivi on läpi kahlattu ja on aika pohtia lukemaani.

Ifemelu ja Obinze ovat nigerialaisia nuoria, jotka rakastuvat teini-ikäisinä. Nigeria ei kuitenkaan turvaa nuorille niin hyvää jatkokoulutusta ja tulevaisuutta kuin he toivoisivat. Ifemelu pääsee muuttamaan Amerikkaan, ja aluksi parin kaukosuhdekin vaikuttaa toimivalta. Kunnes yhtäkkiä Ifemelun kokemukset Amerikassa pakottavat hänet katkaisemaan yhteydet Obinzeen. Ifemelu alkaa pitää ajankohtaista ja suosittua rotublogia, joka vie hänet täysin mennessään. Samaan aikaan Obinzen muutto Amerikkaan epäonnistuu, ja hän löytää itsensä laittomana asukkaana Englannista. Mitä Ifemelulle on tapahtunut ja tapaavatko he enää koskaan?

Tämä oli toinen Adichieni. Novellikokoelma Huominen on liian kaukana on kauniina kokonaisuutena mielessäni, ja sellaiseksi osoittautui myös Kotiinpalaajat. Aiemmasta Adichiestani on aikaa jo pian kolme vuotta, mutta uskallan silti sanoa, että tälle kirjailijalle sopii mainiosti molemmat kerrontamuodot! Adichien kirjoitustyyli on totta puhuen hidasta, jossain vaiheessa kirjaa jopa tuskallisen hidasta, mutta hyvin tarkkanäköistä ja älykästä. Adichie vie hahmojensa tunteet hyvin lähelle lukijaa, ja näyttää kaikkien hahmojen hyvät ja huonot puolet. Kotiinpalaajissa kukaan ei ole parempi ihminen kuin toinen, vaan jokainen aito ja erottuva yksilö.

Olin kieltämättä syksyllä lukuprojektia jatkaessani vähän jo unohtanut kirjan alkupuolen tapahtumia, mutta kirja on rakennettu tavalla, joka kestää hitaankin lukijan matkassa. Ifemelun ja Obinzen arjissa tapahtuu paljon pieniä asioita, mieleenpainuvia ja yksinkertaisia, mutta punaiselta langaltaan Kotiinpalaajat on näin paksuksi romaaniksi melko yksinkertainen. Ehkä hyvä niin. Lukija voi rauhassa makustella Adichien luomia henkilöhahmoja, heidän välistä kemiaansa, maahanmuuttajan arkea ja pohtia Ifemelun esille tuomaa rotukysymystä. Kun pääjuoni ei vaadi lukijalta liikoja, on aikaa keskittyä siihen mitä rivien välissä lukee.

Hanna Tarkan suomennos kirjassa on onnistunut. Uskon suomennoksen olleen hyvinkin uskollinen Adichien kynän jäljelle, sillä kirjasta kuuluu ääni jonka tunnistaa.
Lisäksi bloggaajan on aina mielenkiintoista lukea toisen bloggaajan elämästä. Kirjassa esiteltiin välillä Ifemelun blogitekstejä, jotka olivat mielestäni tosi hyvä lisä kirjaan. Niissä oli paljon tietoa ja asiaa, mutta ne eivät käyneet liian raskaiksi. Kiinnostavaa pohdintaa, jonka kuvittelin olevan Ifemelun lisäksi myös kirjailijattaren omia ajatuksia.

Seuraavaksi Purppuranpunainen hibiskus vai Puolikas keltaista aurinkoa?

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 528
Suomentanut: Hanna Tarkka
Kansi: Emmi Kyytsönen


P.S. Aloitin eilen Gillian Flynnin Kilttiä tyttöä noin 30 sivua. Alku ei todellakaan ottanut tuulta alleen ja nyt en tiedä mitä tekisin. Kokeilenko vielä jatkamista vähän matkaa vai vaihtaisinko suoraan kirjaa? Olen vihdoin tajunnut, ettei niitä kirjoja kannata lukea joihin ei ole fiilistä, mutta toisaalta haluaisin kovasti lukea Kiltin tytön (ja nähdä elokuvan). Pian pitäisi aloittaa lukupiirikirjakin, mutta se houkuttelee suoraan sanottuna vielä vähemmän :D

lauantai 25. lokakuuta 2014

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Olen varmasti viimeisiä, joilla Nälkäpeli on lukematta, mutta kertailenpa nopeasti. Erilaiset luonnonkatastrofit tuhosivat Pohjois-Amerikan käytännössä maan tasalle. Tuhoista eloonjääneet synnyttivät uuden maan Panem, jonka hallitsijoita vastaan syntyi kapina. Hallitsijat voittivat ja halusivat pitää jatkossakin kansalaiset vähän varpaillaan kehittämällä nälkäpelin. Nälkäpelissä valitaan joka vuosi maan jokaisesta 12 vyöhykkeestä tyttö ja poika mukaan. Nuoret viedään järjestäjien päättämälle luontoalueelle selviytymään hengissä luonnon armoilta ja toisiltaan. Pelin nimittäin voittaa viimeiseksi eloonjäänyt. Jotta peli ei olisi vielä tarpeeksi julma, niin nälkäpeli on maanlaajuisesti kuvattava tosi-Tv-ohjelma! Panemin pääkaupungin asukkaat (joiden ei tarvitse osallistua nälkäpeliin) ovat innokkaita veikkaamaan voittajaa ja jos nälkäpeli käy tylsäksi, järjestäjät kyllä sormeilevat areenalle katastrofin jos toisenkin.
Nälkäpeli kertoo vyöhykkeellä 12 asuvan Katnissin tarinan, joka ilmoittautuu kilpailuun vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa hengen.

Mahtava kirja! Tiesin Nälkäpelin olevan hyvä, mutta yllätyin silti sen nopeatempoisuudesta ja kiinnostavista yksityiskohdista. Vaikka Katniss asuu köyhällä vyöhykkeellä, lukija pääsee tutustumaan myös Capitoliin ja sen loisteeseen. Kun lukee Katnissin jokapäiväisestä perheen elättämisestä salametsästyksellä ja ammuttujen oravien myymisellä rahan saamiseksi, Capitolin uusin elektroniikka, tyylikkäät ja hyvinvoivat ihmiset tuntuvat kamalilta. Mutta onhan maailmassa tänä päivänäkin yhtä suuria eroja.. Nälkäpelissä se vain hätkähdytti ja laittoi ajattelemaan meidän maailmaamme.

Hyvinvointierojen lisäksi kirjasta huokuu poliittisuutta. On selvää ketkä ihailevat presidentti Snowta, ja ketkä haluaisivat ryhtyä kapinaan. Ilmeisesti tämä teema yltyy seuraavassa kirjassa (ei saa spoilata!), ainakin elokuvan lopun perusteella...

Entäs hahmot... Katniss oli aivan ihana! Pidin hänen määrätietoisuudestaan ja jousen kanssa metsästyksestään. Katniss oli aluksi hyvinkin kipakka tapaus, eikä pelissä taktikointi miellyttävällä käytöksellä ollut hänelle luonnollista. Kirjan alussa esitellään Katnissin metsästystaidot, jotta lukija toteaa hänen olevan selviytyjätyyppiä. Katniss on elättänyt perhettään jo vuosia, joten nopeasti tulee esille myös hänen älykkyytensä. Edes areenalla Katniss ei toimi sokeana vaistonsa varassa.
Vyöhykkeeltä 12 valitusta pojasta Peetasta en itseasiassa kovin paljon pitänyt. Peetasta ei ottanut selvää ja vaikka poika olikin kiltti, hänestä huokui minulle jotain epämiellyttävää. En lähde kilpailijoita sen kummemmin erottelemaan, mutta Katnissin nimeämä Ketunnaama oli aivan huippu! Hänellä ei ollut kirjassa edes puheenvuoroa, mutta jokin sai minut välittömästi pitämään hänestä. Niin ja Katnissin ja Peetan valmentaja Haymitch oli kaikessa ärsyttävyydessään loistava tapaus. Vähän jopa huvittavakin hahmo, mutta hänestä irtosi viisautta.

Yllätyin itseassa miten pienen osan kirjasta peli vei aikaa. Valmisteluja tehtiin muistaakseni sivulle 150 saakka, ja pelin loppukaan ei ollut ihan kirjan viimeisillä sivuilla. Nälkäpeli ei ollut missään vaiheessa silti tylsä! Päinvastoin, todella mielenkiintoinen ja moniulotteinen kirja! Jos et ole lukenut, nyt olisi korkea aika!

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 389
Suomentanut: Helene Bützow
Kansi: ?


perjantai 24. lokakuuta 2014

Bernard Beckett: Genesis

Tämän pienoisromaanin lukemisesta on jo ehtinyt kulua viikonpäivät (niinkuin useimmissa bloggauksissani nykyään), mutta kirjoitan taas päällimmäisiä ajatuksiani kirjasta.

Genesis on dystopia 2000-luvun lopusta. Kulkutaudit ja sodat ovat runnelleet maailmaa, mutta yksi valtio on eristäytynyt muusta maailmasta ja selviytynyt. Kaikki ulkopuoliseen maailmaan liittyvä tuhotaan, eikä kukaan poistu valtiosta tai tule sisään. Tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta; mies nimeltä Adam Forde pelastaa vastoin saamiaan ohjeita tytön meren armoilta. Tuon tapahtuman jälkeen asiat muuttuvat ja kovasti.

Adamista inspiroituneena vuosia myöhemmin Anaksimandros-niminen tyttö on tehnyt historian tutkielmansa. Genesiksen ideana on seurata Anaksimandroksen viisituntista esitystä tutkielmastaan, kolmen tutkintolautakuntalaisen kuulustellessa häntä. Jos hänen tutkielmansa Adam Fordesta vaikuttaa kuulustelijat, hän pääsee Akatemian jäseneksi. Tuntien aikana lukija pääsee seuraamaan Adamin elämää ja historiallista käännekohtaa Anaksimandroksen hologrammeja, kuin myös pohtimaan ihmisyyttä ja elävän olennon tietoisuutta. 

Pidin Genesiksestä välittömästi. Päätin asettua sohvan nurkkaan hetkeksi ennen nukkumaan menoa, mutta päädyinkin lukemaan yhtäkkiä sivulle sata. Genesis on kirjoitettu kiinnostavalla tavalla; se on hyvin yksinkertainen dialogiltaan, mutta yhdessä lauseessa piileekin suuri ajatus. Genesis on täynnä suurta pohdintaa omasta tietoisuudesta, sielusta ja tekoälystä. Entä mitä on inhimillisyys, jos koneetkin ovat tietoisia? Vai voiko tekoäly olla ikinä niin kehittynyttä?

Paljon kiinnostavia ajatuksia, enkä lukiessani ehtinyt kovin paljon pohtimaan edes omia mietteitäni näistä aiheista. Genesis on melko lyhyt kirja (164 sivua), eikä siinä periaatteessa tapahdu kovin paljon. Silti Genesiksen maalaama maailma on melko laaja ja mielenkiintoinen tutkittavaksi, Anaksimandroksen avaamia historian tapahtumia myöten. Aluksi luin kirjaa todella ihastuneena, mutta jossain vaiheessa pohdintaa ja sisäistettävää tuli liian tiiviissä paketissa. Kirjan loppu ratkaisi kuitenkin kaiken. En osannut odottaa mitään tällaista ja matto vedettiin jalkojen alta ihan kokonaan. Ainutlaatuinen kirja. 

Luetutin tämän poikaystävälläkin ja hänkin ihastui Genesiksen maailmaan. 

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 164
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kansi: Eevaliina Rusanen & W. H. Chong


torstai 23. lokakuuta 2014

21

Täytin tänään 21 vuotta. En ollut oikeastaan pahemmin ajatellut aiempina vuosina, millaista haluaisin elämäni tämän ikäisenä olevan. Kun katselen elämääni kaiken ulkopuolelta, olen tyytyväinen. Elämä ei ole täydellistä, mutta sitä se tulee tuskin koskaan olemaankaan. Omat saavutukset ja saavuttamattomat asiat ovat keskenään hyvässä tasapainossa. Olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen kaikesta hyvästä mitä elämässäni on. 

Mummuni sanoi joskus, että on kaikissa elämäntilanteissaan aina ajatellut elävänsä oman elämänsä parasta aikaa. Siitä otan mallia.

Synttäreiden kunniaksi sain muutaman lahjan läheisiltä. Näitä en vain voi olla näyttämättä!


Muumimaailma ja todellisuus – Tove Janssonin elämä kuvina -teoksen sain puolisolta. Tämä on valtava ja upea! Oi!



Vanhemmiltani sain emalisen muumipaistovuoan ja uusia muumilaseja. Pari viikkoa sitten puolisoa lahjottiin vastaavalla muumikattilalla. Kelpaa!


Sain isovanhemmiltani rahaa, jolla kävin tänään ostamassa itselleni pari pientä lahjaa. Tove Janssonin Kunniallisen petkuttajan uutta pokkaripainosta olen odottanut monta kuukautta ja nyt sen viimein sain! En tiedä aloittaisinko tänään tätä vai tuote suurta Tove -kuvakirjaa. 
Akateemisessa oli kaikki kirjat -20% tarjouksessa ja Cunninghamin Lumikuningatar tuntui täydelliseltä valinnalta. Kaikki eivät ole tähän ihastuneet, mutta kirjaa selatessani se vaikutti todella lupaavalta.


Lähdin pois mukavuusalueeltani ja ostin meille kaksi räsymattoa. Meillä ei ole hetkeen ollut olohuoneessa lainkaan mattoja, sillä Severus yleensä unohtaa niiden kanssa mitä sisäsiisti tarkoittaa. Nämä olivat 6 euroa kappale, joten ei nyt kovin kalliiksi tule vaikka kani ne pilaisikin.

Nyt ilta jatkuu jonkin kirjan ja kokiksen parissa! Hauskaa viikonloppua kaikille messuilijoille :)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Johan Bargum: Syyspurjehdus


On syyskuu, kun kaksi miestä päättävät lähteä purjehtimaan vielä kerran ennen talvea. Olof ja Harald eivät ole ystäviä, mutta he tuntevat toisensa Elin-nimisen naisen kautta. Molemmat ovat rakastaneet Eliniä koko sydämestään, mutta miesten välejä hiertää jokin muukin. Syyspurjehdus kertoo Olofin puheenvuorosta poliiseille, kun häntä kuulustellaan Haraldin takia. Kävi nimittäin niin, että Olof oli ainoa, joka tuli purjehdukselta takaisin. Aseessa on Olofin sormenjäljet, mutta hän ei myönnä olleensa osallisena Haraldin kohtaloon. Vai oliko sittenkin? Kirjan toisessa osassa käydään sama läpi Haraldin näkökulmasta.

Ihanan seesteinen kirja pimeästä syksystä, meri-ilmasta ja rakkaudesta. Upean kannen alle kätkeytyy 120 sivua kauniita, hienovireisiä lauseita, mutta suuri tarina. Syyspurjehduksessa avataan monia juonen haaroja, mutta hyvin iso osa jää lukijan mielikuvituksen varaan. Pidän Bargumin tyylistä, mutta olisin kaivannut vähän enemmän oikeaa aikajärjestystä tapahtumille, varsinkin Haraldin osassa oli vaikeaa verrata niitä Olofin kertomaan. Lopusta sen sijaan pidin kovasti, sopivan vihjaileva, mutta silti täysin avoin.

Bargum kertoo tarinansa todella vähäeleisesti, joka tuntuu itseasiassa aika tyylikkäältä. Syyspurjehdukseen liittyy monia arkojakin asioita, joten upeaa miten hienovaraisesti Bargum asiansa esittää. Ja lyhyesti. Vähillä sanoillakin saa yllättävän paljon aikaan. Näiden sivujen aikana koin suuria tunnemyllerryksiä tarinan edetessä ja uusien asioiden ponnahdellessa pinnalle. Mitä kaikkea onkaan hillityn kuoren alla?

Syyspurjehdukselle löytyy varmasti yhtä monta tulkintaa kuin lukijaa. Oma tulkintani lähentelee merta, tämä kirja on aivan yhtä arvaamaton. Enempää en uskalla tästä runoilla paljastamatta tärkeää sisältöä kirjasta. Pidin kirjasta ja sen tunnelmasta ja toivon muidenkin lukevan tämän. Syyspurjehdus ei nimittäin ole tavanomainen purjehduskirja.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 120
Suomentanut: Marja Kyrö
Kansi: Helena Kajander, Roland Schneider


maanantai 20. lokakuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kolmas Potter luettu! Harry Potterin kesälomaa on vielä kuukauden verran jäljellä, mutta hän joutuu kahnaukseen Vernon-sedän sisaren Margen kanssa. Marge-täti saa uuden ulkomuodon ja Harry pakkaa laukkunsa ja päätyy velhojen poimittaislinjan kautta Vuotavaan noidankattilaan loppukesäksi. Kesä sujuu huomattavasti mukavammin siellä kuin Likusteritiellä, mutta koko velhomaailma kuhisee Azkabanin vankilasta karanneesta Sirius Mustasta, joka on tuomittu 13 ihmisen murhasta. Millainen tulee seuraavasta kouluvuodesta, jos Musta on vapaalla jalalla ja koulun portit kuhisevat kammottavia ankeuttajia?

Sarjan kolmas kirja on selkeästi jo syvällisempi juoneltaan ja mutkiltaan. Aiemmissa osissa on ollut toki viittauksia sarjan tärkeisiin juttuihin, jotta kaikki osat olisivat yhteneväisiä. Mutta tätä lukiessani huomasin miten paljon palapelin palasia lukijalle annetaan koko kirjan ajan. Mikä on vain hienoa. En voi kieltää virnistelleeni, kun lopussa pienetkin yksityiskohdat loksahtelivat paikoilleen. Ja voin vain olettaa, että sama Rowlingin taiturimaisuus jatkuu myös neljännessä osassa.

Oli myös mahtavaa tavata ensimmäistä kertaa kirjan kautta Sirius Musta ja uusi pimeyden voimilta suojautumisen professori Lupin. Pidin Lupinista sanoinkuvaamattoman paljon! Aivan upea hahmo, toivoin koko kirjan ajan, että hän olisi minun opettajani :D Hagrid nostatti myös minussa tunteita, kuten aina. Hagrid on minulle todella rakas hahmo ja en vain kestä miten aito hän osaa olla. <3

Viittä pusua en kirjalle antanut, sillä aina huispauskohtaukset eivät nappaa. Ovathan ne huomattavasti kiinnostavampia kuin urheilun seuraaminen yleensä, mutta tässä uhrattiin mielestäni liikaa sivuja tuolle lajille. Mieluummin olisin lukenut tavallisista oppitunneista, läksyjen tekemisestä kirjastossa tai Harryn, Ronin ja Hermionen hetkistä Rohkelikon oleskeluhuoneessa.

Huikea kirja kaikin puolin. Monipuolisia hahmoja, ihanaa huumoria, jännitystä, kiehtova maailma hevoskotkineen ja animaageineen.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 456
Suomentanut: Jaana Kapari
Kansi: Mika Launis


torstai 16. lokakuuta 2014

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Noria Kaitio kuuluu teemestarien sukuun. Pian on hänen aika suorittaa valmistumisseremoniansa ja ottaa perheensä vastuu teemestarina. Yksi teemestarin velvollisuuksista on suuren ja pyhän salaisuuden salassapito tavallisen teemestarin toimen lisäksi.
Mutta maailma on katastrofitilassa, sillä vesi on loppumassa. Ihmisten veden käyttö on hyvin säännösteltyä ja kallista, mutta silti juomaveden laadusta ei aina voi olla varma. Ihmiset ovat sairaita ja köyhiä, ei ihme että osa sortuu vakavaan vesirikokseen ja joutuu näin ollen kärsimään kamalan kohtalon. Veden vähyydestä ja sodan läsnäolosta kokee myös teemestari osansa.

Täytyy sanoa, että tässä on varsinainen helmi! Kun yhtenä iltana tätä aloittelin teidän suosituksistanne johtuen (kiitos <3), en voinut uskoa millaista tarinaa pääsin lukemaan. Ja millaisen kirjailijan kynästä! Itärannan tyyli kirjoittaa on ehkä vähän hitaanlainen ja halusin lukea tätä ajatuksella, jotta pääsisin nauttimaan joka hetkestä. Luinkin kirjaa viikon verran, sillä samaan hetkeen iski pienehkö syysväsymys. Kirjan panttaaminen kannatti, sillä nyt olen mykistynyt. Teemestarin kirjassa ei ole yhtään merkityksetöntä lausetta.

Kirja ei ollut ehkä perinteinen dystopia etenemistahdiltaan. Verkkaisesti kirja lähti käyntiin ja lukija pääsi tutustumaan tähän kauhistuttavaan tulevaisuuden kuvaan, jonka Itäranta on maalaillut. Sain lukea myös kiehtovia osuuksia, jossa Noria tutki ystävänsä Sanjan kanssa kaatopaikalta löytyneitä cd-levyjä ja muuta tekniikkaa, joka oli heille aivan vierasta. Aivan täydellisesti tämä uusi maailma ei minulle vielä auennut ja jäin vähän selityksiä vaille. Mutta ehkä kirjailijan oli tarkoituskin jättää tulevaisuuden näkymää vähän salaperäiseksi?

Kirjan idea oli myös oikein mainio, ihmisten huoleton tuhlailu ja luonnon kuluttaminen on tullut päätökseensä. Teemestarin kirja viihdytti, mutta myös pysähdytti. Mihin asti voimme kaivaa itsellemme kuoppaa, kunnes siitä tulee liian syvä?

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 266
Kansi: Ville Tiihonen


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syysloman kirjaläjä


Mietiskelin jo vähän eilen tämän postauksen logiikkaa, sillä useimmiten vastaavat ideat toteutetaan loman alkaessa, ei suinkaan puolessa välissä sitä. Halusin kuitenkin omien ajatusten selkeyttämiseksi keräillä jonkinlaisen kirjakasan näytille, joten tässä se on.

Eilen illalla aloitinkin kolmannen Harry Potterin ja jälleen kerran olen pakahtua onnesta. Johan Bargumin upean Syyskesän jälkeen minun on pakko tarttua Syyspurjehdukseen, nyt kun sesonkikin on aivan täydellinen siihen. Sara Shepardin Flawless -kirjassa paukkuu pian kirjaston eräpäivät, ja olen luvannut itselleni vähän tsempata itseäni tulevaan englannin kurssiin ainakin tällä kirjalla.

Viime viikonloppuna en vain yksinkertaisesti päässyt karkuun serkkuni painostukselta, joten myös Suzanne Collinsin Nälkäpeli on listalla aika korkealla ;) Dystopiaa edustaa myös Bernard Beckettin Genesis.

Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on luullakseni kevyttä rakkaushömppää ja Jay Asherin Kolmetoista syytä -kirjalta odotan pientä ahdistusta ja surumielisyyttä.

Saa nähdä mitkä näistä ehdin lukemaan lomani aikana, kun opiskelijalle loma ei koskaan ole loma ja joudun perehtymään muihinkin kirjoihin kuin näihin... Mutta nyt aion vaihtaa vähän mukavampaa ylle ja ottaa rennon asennon sohvalla kirja kädessä!

Onko sinulla syyslomaa? Mitä on pinossasi?

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lyhyesti x 3

Jollainhan tämäkin kirjoitusblokki on rikottava. Vuorossa siis kolme lyhyehköä arviota. Vähän pohdiskelen josko tekisin jo perjantaina alkaneen syyslomani kunniaksi pienen postauksen lomani lukemisista. Vaikka tenttikirja onkin etusijalla, niin mietin että sellainen juttu olisi kiva tehdä :)

Vadelmavenepakolainen on kirja kansallisuustransvestiitistä Mikko Virtasesta, joka on suomalaisen ruumiissa oleva ruotsalainen. Muutto Ruotsiin olisi tietysti yksinkertainen ratkaisu, mutta se ei riitä Mikolle. Hän haluaa tavallisen ruotsalaisen elämän ja ruotsalaisen menneisyyden Ruotsissa. Ihme ja kumma Mikolle tarjoutuu mahdollisuus muuttua göteborgilaiseksi mieheksi nimeltä Mikael Andersson. Mutta muutos ei irtoa halvalla tai helpolla.

Myönnän, että Vadelmavenepakolainen ärsytti minua aluksi aika paljon. En saanut kirjasta otetta, kun Mikko paasasi ruotsalaisuuden mahtavuudesta ja keskittyi ruotsalaisten perheiden salakuunteluun Thaimaan saarella. Pikkuhiljaa romaani kuitenkin käynnistyi ja eihän tämä lainkaan hullumpi kirja ollutkaan! Mukavasti absurdeja juonenkäänteitä! Vaikkei kirjan kieli itsessään minua sen erityisemmin naurattanut, niin tapahtumat vetivät. Realistisessakaan romaanissa ihan kaiken ei tarvitse olla uskottavaa. (Riippuen tietysti kirjasta, joskus epäuskottavat tapahtumat saavat minut hyvinkin kiukkuiseksi...) Vadelmavenepakolaisen kanssa viihtyy ja irtaantuu arjesta.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 270
Kansi: Rasmus Snabb


Kävin katsomassa muuten tänään tästä tehdyn leffan. En pahemmin tykännyt..

 Toinen Harry Potter luettuna! Harryn ja kumppaneiden toinen vuosi Tylypahkassa alkaa kummallisesti, kun ensin kotitonttu Dobby saapuu yllätysvierailulle Likusteritielle varoittamaan Harrya jostain vaarallisesta ja lähtöpäivänä Harry ja Ron eivät pääsekään laiturille 9 3/4. Matka Tylypahkaan tapahtuukin poikkeuksellisesti Ronin isän Arthurin lumoamalla autolla, mutta ei sekään suju ongelmitta. Hetken Harry ja Ron luulevat jo saavansa potkut Tylypahkasta, mutta omaksi ja lukijan onneksi he voivatkin huokaista helpotuksesta. Helpotus kestää kuitenkin vain hetken, kun koulun väkeä alkaa kangistua käytäville ja Harry kuulee ääniä, joita muut eivät.

Loistava kirja! Olin aivan haltioissani retkestä Weasleyn kotikoloon, jossa saimme Harryn kanssa elää hetken aivan tavallisessa velhoperheessä. Nämä arkikuvaukset ovat mielestäni aivan ihania kohtia Pottereissa. Rakastan myös sitä jännitystä ja hyvän ja pahan taistelua, mutta esimerkiksi menninkäisten kitkeminen Weasleyn perheen puutarhasta oli yksi hauskimpia juttuja hetkeen :) Salaisuuksien kammio oli jo aika paljon jännittävämpi kuin Viisasten kivi, vaikkakin yhtä nopeatempoinen. Suurin ihmetykseni Salaisuuksien kammiossa lienee, että miten kirjan alussa Dobby voi olla niin kamalan raivostuttava, mutta viimeisillä sivuilla koko otusta tekisi mieli halata. Upea tarina ja jatkoa odotan aivan innolla.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 365
Suomentanut: Jaana Kapari
Kansi: Mika Launis



Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on jo neljäs kirja mielensä pahoittamisesta ja suosion loppua ei näy! Minäkin ostin tästä heti kappaleet itselleni ja äidilleni, eikä tarvinnut katua. Tällä kertaa kirja on romaani-muodossa ja kirjan sävykin on vähän synkkä. Mielensäpahoittaja nimittäin rakentaa itselleen arkkua ja kirjoittelee muistokirjoitusta. Arkun kanssa Mielensäpahoittajalla käy pieni onnettomuus ja kirjassa tutustutaan myös Suomen terveydenhuoltoon. Mutta eihän vuodeosastolla makaaminen sovi kun on hommia tehtävänä ja emäntäkin täytyy käydä päivittäin syöttämässä hoitokodissa.

Vaikka kirjassa oli kuolema ja lähteminen esillä, en kokenut kirjaa mitenkään turhan synkäksi. Oli oikeastaan mukava lukea näistäkin asioista Mielensäpahoittajan näkökulmasta. Eihän jokainen pappa itselleen hauta-arkkua nikkaroi, mutta pidin Mielensäpahoittajan suhtautumisesta kuolemaan ja kuluneeseen elämään. Kaikki oli hänelle luonnollista, kuten kuuluukin. Koska vointi oli vielä mainio, niin silloinhan nuo asiat tulee hoitaa valmiiksi tulevaisuutta varten. Eihän se muistokirjoituksenkaan laatiminen luonnistu enää, kun on emännän viereisessä pedissä hoitolaitoksessa. Hieno romaani, jossa oli mukana runsaasti huumoria ja sopivasti herkkyyttä.

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 248
Kansi: Mika Tuominen


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Taas on aika hulluttelun

Hullujen päivien kuvastosta iskin heti silmäni keltaisen kirjaston kirjoihin, joita näytti olevan melko edulliseen hintaan kaupan. Huonosti nukutun yön jälkeen päätin käydä heti Akateemisessa, ja vasta sen jälkeen keskittyisin koulutehtäviin. (Eihän kukaan voi keskittyä ylipäätään mihinkään, jos tietää viiden kilometrin säteellä olevan hyviä kirjoja alennuksessa??)

Oikeastaan aika onnistuneet hulluttelut! Ostin 5 uutta kirjaa tosi hyvään hintaan, mikään ei jäänyt kaihertamaan mieltä (pitäisikö ottaa vai ei, tiedättehän) ja muut osastot jättivät kylmäksi, joten rahaa ei kulunut budjetin yli. Aika esitellä kotiutuneet herkut.


♥ Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut 3,90 e
♥ Jhumpa Lahiri: Tuore maa 3,90 e
♥ Yiyun Li: Kulkurit 7,90 e
♥ Alice Munro: Karkulainen 7,90 e
♥ Haruki Murakami: 1Q84 osa 3 7,90 e

Kyllä taas kelpaa. Ostitko itse jotain?

tiistai 7. lokakuuta 2014

Pitkien aamujen kivoja juttuja

Useimpina kouluaamuina joudun lähtemään kotoa niin aikaisin, että kaikki sujuu yhdellä pikakelauksella. Etäpäivinä ja joskus opetuspäivinäkin (kuten tänään) saan käynnistää aamuni rauhassa. Joskus se on vain tietokoneella roikkumista, joskus se on nukkumista viimeiseen asti. Tänään heräsin kuitenkin kolme tuntia ennen kouluun lähtöä ja ajattelin kuvata pari lempijuttuani pitkistä aamuista.

Monesti aamupala tulee syötyä nopeasti seisaaltaan tai ei ollenkaan. Nyt istuskelin ja nautin teeni ja näkkileipäni kirjan kanssa. (Tulin ostaneeksi jotain itse murrettavaa näkkileipää. Tuli sotkua ja aika iso pala).




Päälle laitettavat vaatteet on joskus tuskaistakin valita, mutta parhaimpia juttuja on valita rauhassa tuosta vanhasta ruusurasiasta joku asuun ja mielialaan sopiva huulipuna. Kiireisinä aamuina monista samanlaisista hylsyistä on liiankin vaikea erottaa se mielessä oleva yksilö.


 Oli pakko lähteä kesken kirjoittamisen kouluun, joten julkaisu lykkääntyikin nyt iltaan. Mutta kerronkin nyt siis saman tien tämän päivän pari iloa. Jatketaan kosmetiikka-aiheella. Äitini kävi tänään jossain outletissa, josta sai pakata 500 ml minigrip-pussin täyteen Lumenen meikkejä ja pussin sai 15 eurolla. Valikoin itselleni äidin täyttämästä pussukasta itselleni 6 uutta huulipunaa ja 3 kiiltoa. Nämä jätin nyt kuvaamatta, koska kadonnut valo ei antanut minulle sopivia kuvausolosuhteita :)

Tänään oli myös seuraavien harjoittelupaikkojen varaus, ja pääsin juuri sinne minne eniten halusinkin! Kardiologia kutsuu keväällä. Mielettömiä fiiliksiä ja onnea täynnä!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Messuilta / Mitä luen seuraavaksi? Mielipiteitä kaivataan!


Kirjamessuilta kotiuduttu! Olipas taas hyvät meiningit Turun Messukeskuksessa, ei olisi ollut yhtään paha mennä toisenakin päivänä, mutta tänä vuonna näin. Kävin kuuntelemassa mm. Kati Tervoa, Tuomas Kyröä, Eeva-Kaarina Arosta, Marko Hautalaa... Tarkoituksena oli myös katsella jokinlainen haastattelu/keskustelu Helen Svenssonin ja Sophia Janssonin kesken Toven juhlavuodesta, mutta se taisikin olla ruotsiksi.
Päädyin sitten tarkastelemaan keltaisen kirjaston alepöytää, jonka bongasin Kyrön haastattelun aikana. Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat lähti mukaani 10 eurolla! Kun pääsin kassalta niin löysinkin itseni Teoksen loosista ja siellä keikkui messutarjouksessa kympillä Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Tässä vaiheessa äitini ilme alkoi näyttää siltä, että jos sama ostotahti jatkuisi, hän raahaisi minut pois messuilta alta vartin. Mutta molemmat kirjat olivat pitkään olleet hankintalistallani, joten ei siinä tarvinnut harkinta-aikaa ;)

Pyörinkin sitten jonkin aikaa antikvariaattipuolella, mutta mitään erityistä ei osunut silmään. Takaraivossa kutitteli ankarasti Juha Itkosen Ajo, jonka kävin ostamassa vielä viimeisenä ennen ruokamessuille siirtymistä Akateemisen osastolta. Kirjasta sai maksaa melkein 24 euroa, mutta sain onnekseni viimeisen signeeratun kirjan :)

Näistä tunnelmista päästään päivän kysymykseen: Minkä noista kolmesta seuraavaksi lukisi? Joku olisi kiva aloittaa vielä tänään. Kiitän vastauksista :)

Nähdään kirjamessuilla!

Hiphei, kiva päivä tulossa tänään Turun kirjamessuilla! Jo lähes perinteiseen tapaan messuseuranani toimii rakas äitini ja yhdessä odotamme kovasti ainakin Tuomas Kyrön haastattelua. (Äitini ei oikeastaan lue ollenkaan kirjoja, mutta Mielensäpahoittajaan hän on ihastunut.) Pieniä kirjaostoksia toivon tekeväni ja myöskin aina on tullut ostettua irtomyynnistä muutama metrilaku.. Katsotaan illemmalla millaisten pussien kanssa kotiudun messuilta! Heippahei ja moikataan jos tavataan!

lauantai 4. lokakuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Mansikkavispipuuroa ja viimeinen luku.
Harry Potter on epäsuosittu ja kurjaa elämää elävä orpopoika, joka joutuu asumaan portaiden alla olevassa komerossa tätinsä perheen luona. Petunia-täti ja Vernon-setä ovat mitä hirvein kasvattiperhe mitä kuvitella saattaa Harryn paiskiessa kotitöitä, tädin ja sedän lelliessä Harryn ikäistä poikaansa Dudleyta. Hieman ennen 11-vuotispäiväänsä Harry alkaa saada kirjeitä. Kirjeet eivät kuitenkaan tavoita Harryn hyppysiä, sillä Vernon-setä ja Petunia-täti ovat ehdottomasti kirjeiden sisältöä vastaan. Harryn 11-vuotissyntymäpäivänä hänet kuitenkin tavoittaa Tylypahkan noitien ja velhojen koulun avainten vahti Rubeus Hagrid. Hagrid ojentaa Harrylle kirjeen, jossa Harry kutsutaan Tylypahkaan opiskelemaan!

Paljastuu, että Harryn vanhemmatkin ovat olleet noita ja velho ja kuolleet pimeyden velhon Voldemortin sauvasta. Myös Harryn pimeyden ruhtinas oli yrittänyt tuhota, mutta jostain syystä pieni poikavauva oli jäänyt henkiin. Tästä Harrylle jäi muistoksi salaman muotoinen arpi otsaan. Tästä kymmenen vuoden takaisesta illasta johtuen Harry on kuuluisa; hän jäi eloon Voldemortilta ja tuon illan jälkeen Voldemort katosi. Tästä huolimatta taikamaailma on täysin uusi Harrylle ja opiskelu aloitetaan alusta. Harrylla on oikein vauhdikas opiskeluvuosi ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, mutta lukuvuoden loppupuoli ei suju yhtä leppoisasti kun kolmikko huomaa jotain hämärää olevan tekeillä.

Aaaaah <3 Voi miten paljon onnea, riemua ja kyyneleitä tämä kirja minussa herättikään! Oli aivan upeaa lukea tämä kirja uudelleen pitkästä aikaa ja tuntui niin turvalliselta tutustua Tylypahkaan Harryn kanssa askel askeleelta. Riemastuin kovasti Hagridin, McGarmiwan, Kalkaroksen, Dumbledoren tapaamisesta taas! Yllätyin jopa huomatessani, että pidin Ronista paljon enemmän kuin aiemmin. Harrykin ilahdutti minua, sillä hän oli paljon nokkelampi ja sarkastisempi hahmo kuin muistin. Mutta sitten taas... Miten Draco Malfoy ei muutu sitten ikinä? :D Vihasin häntä heti ensihetkestä lähtien ja toivoin niin kiihkeästi pojalle pientä "vahinkoa" vaikkapa huispausluudan varrella.

Viisasten kivi oli itseasiassa paljon nopealukuisempi kuin muistin, ei mennyt montaakaan hetkeä kun ikävistä Dursleyn sukulaisista oli jo päästy ja tutustuttiin jännittävään Viistokujaan. Juoni etenee todella intensiivisesti, en vain voinut lopettaa kirjan lukemista! Eihän kirjassa ole loppujen lopuksi kovin paljon sivuja, joten kirjan nopeatempoiset tapahtumat ymmärrettäköön. Jatkoinkin tästä heti Salaisuuksien kammioon ja ilahduin, miten siinä olikaan enemmän Harryn ja kumppaneiden tavallisen kouluarjen kuvausta. (Yritän ehtiä bloggaamaan Salaisuuksien kammiosta mahdollisimman pian, laahaan vähän jäljessä näiden arvioiden kanssa.) Viisasten kivessä ei sille paljon ole aikaa, sillä tutustuminen taikamaailmaan ja kouluun vie niin kauan aikaa, että loppukirjan seikkailu alkaakin edellä mainittujen jälkeen melko pian.

Harry Potter ja viisasten kivi oli myös todella hauska! Rowlingin nokkela kieli on välittynyt hyvin taitavan suomentajan Jaana Kaparin kautta. Hihittelin useaan kertaan ääneen tämän kirjan parissa, mutta vastapainoksi en voinut olla itkemättäkään.. :) Haluan myös kiittää Rowlingia taikamaailman perusteellisuudesta ja sen yksityiskohtaisesta havainnoillistamisesta. Ihan täydellistä miten jokainen palanen on suunniteltu ja harkittu niin lukijaa kuin seuraavia osia ajatellen. Vau.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 335
Suomentanut: Jaana Kapari
Kansi: Mika Launis


torstai 2. lokakuuta 2014

Toni Karonen, Jaakko Muilu: Oma koti kullan kallis

Blogattavien pino on päässyt vähän kasvamaan, joten väsymyksestä huolimatta pitää välillä vähän kirjojakin arvioida ;) Tai tällä kertaa sarjakuva. (Olen blogannut myös aiemmista osista, ja edelleenkään en voi oikein välttyä spoilaamasta edellisiä osia. Jos Karim on sinulle tuntematon, kannattaa tutustua ensin nettisivuihin tai lukea ensimmäinen arvioni.

Spesiaalinumero Karimista on eräänlainen syventyminen Karimiin henkilönä ja lukijan kannalta ajateltuna jonkinlainen välietappi Karimin matkassa ennen seuraavia jännittäviä käänteitä. Oma koti kullan kallis kertoo takautuvasti ajasta, jolloin Karim ei vielä kuulunut Ulkopuolisten jengiin. Karim muistelee, miten kaksi kuukautta sitten hänellä oli vielä tyttöystävä, perhe, kavereita ja koulumenestystä. Tämä spesiaalinumero on rakennettu juuri muutoksen kynnykselle; kerrotaan Karimin tavallisesta onnellisesta arjesta, ja siitä miten hän tulee löytäneeksi Ulkopuoliset ja Eko Bombatan.

Olen aiemmin harmitellut sarjakuvien lyhykäisyyttä ja miten hahmoon ei ehdi tutustua yhden numeron aikana niin intensiivisesti kuin esimerkiksi romaaneja lukiessani. Siltä kannalta ajatellen Oma koti kullan kallis oli oikein hyvä katsaus Karimin menneisyyteen. Melko pakollinen juttu Karim-faneille!

Vaikka tässä erikoisnumerossa ei olekaan niin paljon mukana väkivaltaisia yhteenottoja (mutta niitä kuitenkin on!), se ei ole missään nimessä tylsä. Oli kiva seurata Karimin käyntiä koulussa, keskusteluja kavereiden kanssa ja eloa perheensä luona Varissuolla. Mutta tulin tarttuneeksi Karimin ja hänen tyttöystävänsä Jennin suhteeseen, joka ei tuntunut kovin autenttiselta. Suhde on ilmeisesti vasta muutaman kuukauden ikäinen, mutta keskustelu tuntuu silti todella varovaiselta ja ei vain sovi omaan päähän. Karimin ja Jennin suhde vaikutti vähän pakolliselta kuviolta, jotta Karimilla olisi yhä enemmän asioita, joita muistella ja harmitella niiden pieleen menoa. Toisaalta Karonen on melko hauskasti hahmotellut tarinaan stereotypiset naisten mielialan vaihtelut ja äkkipikaisuuden. Mutta en silti onnistunut hahmottamaan parin väliltä mitään kipinää.

Huomasin myös Karimin piirtäjän vaihtuneen Harri Honkalasta Jaakko Muiluun. Muilu on melko uskollinen aiemmalle piirrostyylille, sitä kuitenkaan kopioimatta. Muilun tyyli on selvästi yksinkertaisempaa. Täytyy myöntää, että lämpenin enemmän Honkalan tarkoille ilmeiden kuvauksille ja yksilöllisille hahmoille. Nyt jengit näyttivät tasaiselta massalta, josta en erottanut ketään. Tämä kuvittajan vaihtuminen ehkä painoi eniten sarjakuvan lukemisessa.

Tarina vetää kuitenkin edelleen :)


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uusia ystäviä

Kirjahylly on saanut taas täytettä...


Sain tässä pari kuukautta sitten pakkomielteen saada Edgar Allan Poen Kootut kertomukset, josta löytyy kaikki Poen novellit Jaana Kapari-Jatan suomentamana. Kokoelma vaikutti kirjalta, jonka haluaisin omistaa, sillä se on 1000 sivuinen järkäle jonka kaikkia novelleja en varmasti mitenkään ehtisi lukea kirjaston laina-aikojen puitteissa. Lemppariantikvariaatistani Omituisista Opuksista tätä ei löytynyt ja omistajatarkin kertoi kirjan olevan melko harvinainen ilmestys vastaavissa kaupoissa. (Painos kustantajalta loppu.) Huuto.netistäkään ei irronnut mitään, mutta sattumalta Googlen kautta löysin tieni antikvaari.fin sivuille ja sieltä kirja löysi tiensä minun luokseni. Jee! Olen todella innoissani tästä.

Huuto.netissä sitten ollessani kirjoitin haku-kenttään tapani mukaan Donna Tarttin Tiklin. Kirja on kaupoissa melkein 40 euroa, joten olen päättänyt olla tarkkana siltä varalta että joku myisi omansa eteenpäin halvemmalla. Tällä kertaa lykästi ja kirja oli myynnissä uudenveroisena 19 eurolla. Melkoiset toimituskulut hidastivat kuitenkin Osta heti -napin painamista ja päätin katsoa, jos saisin jonkun toisen kirjan edullisesti samoilla pakettikuluilla. Klassikko Alexandre Dumasilta 3 eurolla! Kolme muskettisoturia on kiinnostanut minua jo tovin ja tämäkin kirja näytti olevan todella hyvässä kunnossa. Leffakannet ovat vähän niin ja näin, mutta ei paha, sillä Christoph Waltz on cool. Näistä kahdesta kirjasta pulitin yhteensä postituksineen 30 euroa, joka on melko paljon, mutta onhan näissä sivujakin! Ja olen aika luottavainen molempien kirjojen suhteen :)

Akateemisesessa törsäsin vielä eilen Haruki Murakamin uutuuteen, Värittömän miehen vaellusvuodet. (Vaikka olen tuijotellut kirjan kantta netissä ja kaupoissa aika monet kerrat niin vasta kirjan ostettuani tajusin, että kannessa on ihmisen siluetti....) Kirja sattui olemaan onneksi vielä eiliseen asti tarjouksessakin ja tulin säästäneeksi 7 euroa, maksaessani tästä 27,9 e.

Nytpä ei tarvitse hetkeen mitään taas ostaa! (Ennen kirjamessuja, mutta siellä mopo pysyy käsissä!!) Mutta ai että miten hykertelen uusista kirjoistani... :)

Yritän palailla huomenna taas arvion kera. Blogattavien pino kasvaa koko ajan ja tässä minä vain istun näpyttelemässä jostain ostoksista! Pyh! ;)