sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

"Ylpeänä" voin ilmoittaa, että 10 kuukauden lukuprojekti on saatu päätökseen! Aloitin kirjan tammikuun alussa ennen koulun alkuani, kun jännitys ja lukujumi iskivät. Kirja jäi jumittamaan melko alkutekijöihin ja päätin lukea muita kirjoja välissä, jotta lukeminen normalisoituisi. Vika ei kuitenkaan ollut kirjassa, pidin Kotiinpalaajia heti melkein täydellisenä. No, syksyn tullen otin tämän koululaukkuun luettavaksi bussimatkoilla, ja se toimi. Nyt tämä yli 500 sivun tiiliskivi on läpi kahlattu ja on aika pohtia lukemaani.

Ifemelu ja Obinze ovat nigerialaisia nuoria, jotka rakastuvat teini-ikäisinä. Nigeria ei kuitenkaan turvaa nuorille niin hyvää jatkokoulutusta ja tulevaisuutta kuin he toivoisivat. Ifemelu pääsee muuttamaan Amerikkaan, ja aluksi parin kaukosuhdekin vaikuttaa toimivalta. Kunnes yhtäkkiä Ifemelun kokemukset Amerikassa pakottavat hänet katkaisemaan yhteydet Obinzeen. Ifemelu alkaa pitää ajankohtaista ja suosittua rotublogia, joka vie hänet täysin mennessään. Samaan aikaan Obinzen muutto Amerikkaan epäonnistuu, ja hän löytää itsensä laittomana asukkaana Englannista. Mitä Ifemelulle on tapahtunut ja tapaavatko he enää koskaan?

Tämä oli toinen Adichieni. Novellikokoelma Huominen on liian kaukana on kauniina kokonaisuutena mielessäni, ja sellaiseksi osoittautui myös Kotiinpalaajat. Aiemmasta Adichiestani on aikaa jo pian kolme vuotta, mutta uskallan silti sanoa, että tälle kirjailijalle sopii mainiosti molemmat kerrontamuodot! Adichien kirjoitustyyli on totta puhuen hidasta, jossain vaiheessa kirjaa jopa tuskallisen hidasta, mutta hyvin tarkkanäköistä ja älykästä. Adichie vie hahmojensa tunteet hyvin lähelle lukijaa, ja näyttää kaikkien hahmojen hyvät ja huonot puolet. Kotiinpalaajissa kukaan ei ole parempi ihminen kuin toinen, vaan jokainen aito ja erottuva yksilö.

Olin kieltämättä syksyllä lukuprojektia jatkaessani vähän jo unohtanut kirjan alkupuolen tapahtumia, mutta kirja on rakennettu tavalla, joka kestää hitaankin lukijan matkassa. Ifemelun ja Obinzen arjissa tapahtuu paljon pieniä asioita, mieleenpainuvia ja yksinkertaisia, mutta punaiselta langaltaan Kotiinpalaajat on näin paksuksi romaaniksi melko yksinkertainen. Ehkä hyvä niin. Lukija voi rauhassa makustella Adichien luomia henkilöhahmoja, heidän välistä kemiaansa, maahanmuuttajan arkea ja pohtia Ifemelun esille tuomaa rotukysymystä. Kun pääjuoni ei vaadi lukijalta liikoja, on aikaa keskittyä siihen mitä rivien välissä lukee.

Hanna Tarkan suomennos kirjassa on onnistunut. Uskon suomennoksen olleen hyvinkin uskollinen Adichien kynän jäljelle, sillä kirjasta kuuluu ääni jonka tunnistaa.
Lisäksi bloggaajan on aina mielenkiintoista lukea toisen bloggaajan elämästä. Kirjassa esiteltiin välillä Ifemelun blogitekstejä, jotka olivat mielestäni tosi hyvä lisä kirjaan. Niissä oli paljon tietoa ja asiaa, mutta ne eivät käyneet liian raskaiksi. Kiinnostavaa pohdintaa, jonka kuvittelin olevan Ifemelun lisäksi myös kirjailijattaren omia ajatuksia.

Seuraavaksi Purppuranpunainen hibiskus vai Puolikas keltaista aurinkoa?

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 528
Suomentanut: Hanna Tarkka
Kansi: Emmi Kyytsönen


P.S. Aloitin eilen Gillian Flynnin Kilttiä tyttöä noin 30 sivua. Alku ei todellakaan ottanut tuulta alleen ja nyt en tiedä mitä tekisin. Kokeilenko vielä jatkamista vähän matkaa vai vaihtaisinko suoraan kirjaa? Olen vihdoin tajunnut, ettei niitä kirjoja kannata lukea joihin ei ole fiilistä, mutta toisaalta haluaisin kovasti lukea Kiltin tytön (ja nähdä elokuvan). Pian pitäisi aloittaa lukupiirikirjakin, mutta se houkuttelee suoraan sanottuna vielä vähemmän :D

10 kommenttia:

  1. Ihan samaa huomasin joskus, että kirjan voi tosiaan jättää kesken. Ainakin tietää, miten se alkaa... Joskus nimittäin täydellisyyden tavoittelijana ajattelin, että eihän se ole mitään lukemista, jos vaan katsoo alun. Silloin tällöin nihkeän alun jälkeen myös hyppään muutaman sivun yli, ja kas, lukeminen alkaa maittaa, kun teksti ikään kuin pääsee vauhtiin. Sitäkään en tajunnut nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HeliL kommentista! Juuri eilen keskusteltiin ystävien kesken elämän suorittamisen ja elämästä nauttimisen eroista... Ja voi hyvin olla, että kun parikymmenen sivun kuluttua ei malta päästää kirjasta enää irti :D En edes tiedä onko kyse siitä, että kirjan alku on ollut huono vai ettei nyt tee mieli lukea psykologista jännäriä.

      Poista
  2. Pistä Kiltti tyttö jäihin ja lue lukupiirikirjaa, niin ehkä sen jälkeen maittaa jälleen ;) Haha no joo, itse olen maailman surkein kirjojen kesken jättäjä, mutta jos heti alku tympäisee, niin ei kannata yrittää.

    Minunkin pitäisi lukupiirikirjaa, mutta toistaiseksi tenttikirjat tosiaan vievät voiton ja siinä sivussa luen vähän Alice Munroa palkintona siitä, että olen lukenut tenttikirjaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! :D J kysyi äsken, että miksi teillä on aina paskoja lukupiirikirjoja :D Jaaa-a, omien hyllyjen riippakivien vähentämistä?

      Munro kuulostaa hyvältä palkinnolta!

      Poista
  3. Minulla Kotiinpalaajat notkui aika pitkään kirjapinossani (jonkinlainen rimakauhu vaikka olenkin pitänyt kaikesta mitä Adichie on kirjoittanut) mutta kunhan sain aloitettua niin rullasi mukavasti. Puolikas keltaista aurinkoa on oma suosikkini joten sitä suosittelen seuraavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ei huono kirja ollenkaan :) Kiitos suosituksesta :)

      Poista
  4. Minusta kotiinpalaajat ei ollut Adichien parasta, mutta ihan hyvä kuitenkin. Purppuranpunainen hibiskus on mielestäni kirjailijattaren paras, joten suosittelen lukemaan seuraavaksi sen. ;) Kiltti tyttö on älyttömän hyvä kirja kun siihen pääsee sisälle. Pitäisi kyllä kstsoa se elokuva, sitä on kehuttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta Aletheia!
      Sain äsken Kiltin tytön loppuun ja no.... Juoni oli mielenkiintoinen, kun sisälle pääsi, mutta en pitänyt kirjoitustyylistä ollenkaan. Tästä lisää arviossa ;) Olin suunnitellut katsovani heti perään leffankin, mutta nyt kuvottaa Amy ja Nick niin paljon, ettenpä tiedä :/

      Poista
  5. Aletheian tavoin pidän Purppuranpunaista hibiskusta todella hyvänä kirjana, parempana kuin Kotiinpalaajia, joka sekin oli mielestäni hyvä.
    Minä katsoin Kiltin tytön elokuvana, vaikka en ollut kirjaa lukenut. Luulen, että se oli tällä kertaa hyvä ratkaisu - jännitys ainakin säilyi elokuvaa katsoessa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että Purppuranpunainen hibiskus on todella upea...!
      Kiltissä tytössä on ihan hyvä idea, ja kiinnostava psykologisesti.. Uskon toimivan leffana paremmin!

      Poista

Kiitos kommentista! :)