maanantai 20. lokakuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kolmas Potter luettu! Harry Potterin kesälomaa on vielä kuukauden verran jäljellä, mutta hän joutuu kahnaukseen Vernon-sedän sisaren Margen kanssa. Marge-täti saa uuden ulkomuodon ja Harry pakkaa laukkunsa ja päätyy velhojen poimittaislinjan kautta Vuotavaan noidankattilaan loppukesäksi. Kesä sujuu huomattavasti mukavammin siellä kuin Likusteritiellä, mutta koko velhomaailma kuhisee Azkabanin vankilasta karanneesta Sirius Mustasta, joka on tuomittu 13 ihmisen murhasta. Millainen tulee seuraavasta kouluvuodesta, jos Musta on vapaalla jalalla ja koulun portit kuhisevat kammottavia ankeuttajia?

Sarjan kolmas kirja on selkeästi jo syvällisempi juoneltaan ja mutkiltaan. Aiemmissa osissa on ollut toki viittauksia sarjan tärkeisiin juttuihin, jotta kaikki osat olisivat yhteneväisiä. Mutta tätä lukiessani huomasin miten paljon palapelin palasia lukijalle annetaan koko kirjan ajan. Mikä on vain hienoa. En voi kieltää virnistelleeni, kun lopussa pienetkin yksityiskohdat loksahtelivat paikoilleen. Ja voin vain olettaa, että sama Rowlingin taiturimaisuus jatkuu myös neljännessä osassa.

Oli myös mahtavaa tavata ensimmäistä kertaa kirjan kautta Sirius Musta ja uusi pimeyden voimilta suojautumisen professori Lupin. Pidin Lupinista sanoinkuvaamattoman paljon! Aivan upea hahmo, toivoin koko kirjan ajan, että hän olisi minun opettajani :D Hagrid nostatti myös minussa tunteita, kuten aina. Hagrid on minulle todella rakas hahmo ja en vain kestä miten aito hän osaa olla. <3

Viittä pusua en kirjalle antanut, sillä aina huispauskohtaukset eivät nappaa. Ovathan ne huomattavasti kiinnostavampia kuin urheilun seuraaminen yleensä, mutta tässä uhrattiin mielestäni liikaa sivuja tuolle lajille. Mieluummin olisin lukenut tavallisista oppitunneista, läksyjen tekemisestä kirjastossa tai Harryn, Ronin ja Hermionen hetkistä Rohkelikon oleskeluhuoneessa.

Huikea kirja kaikin puolin. Monipuolisia hahmoja, ihanaa huumoria, jännitystä, kiehtova maailma hevoskotkineen ja animaageineen.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 456
Suomentanut: Jaana Kapari
Kansi: Mika Launis


8 kommenttia:

  1. Minulla on tulossa tästä huomenna bloggaus, jossa hehkutan huispauskohtauksia :D On se jännää, miten mielipiteet voi mennä ristiin. Lupin on minustakin ihana hahmo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :D No mutta hyvä, että huispauksellekin löytyy omat faninsa!

      Poista
  2. Minäkään en oikein syty huispaukselle. Tavallaan tosi hienoa, miten kirjailija on kehittänyt kirjaan taikamaailmaan sopivan urheilulajin, mutta joskus otteluiden kuvaukset vievät turhan paljon sivuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Selostuksia on ihan hauska lukea ja on kiva, että Harrylla on oma harrastus velhomaailmassa, mutta... Tuntuu, että jo yhtä ottelua Harry hermoilee ja jännittää tolkuttoman monta sivua :D

      Poista
  3. Näen huispauksen sisäoppilaitos-viitekehyksessä, brittiläisessä yhteisössä pelataan krikettiä ja rugbya, jotka ovat isoja lajeja, kuten Englannissa kehitetty jalkapallokin, joka on kuitenkin työväestön laji, jota pelattiin paljon teollisuuskaupungeissa, ei sisäoppilaitoksissa.

    Lisäksi englantilaisesta yhteisöstä ovat lähteneet jääkiekko, lisäksi brittiläisessä kansainyhteisössä pelataan maahockeyta, tennistä ja sulkapalloa ja squashia.

    Hevospoolo on tavallaan hieman samanlaista kuin huispaus, mutta kultasieppiä ei ole.

    VastaaPoista
  4. Hiuspaus on ainoa urheilulaji, jonka säännöt tiedän suunnilleen kokonaisuudessaan. :D Mutta myönnän, että kun olen lukenut kirjoja uudelleen, hiuspauskohdat tulee vain silmäiltyä läpi tarkan lukemisen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh jep :D Koulun liikuntatunneilla olisi pitänyt olla huispausta, eikä mitään jalkapalloa tai korista! Varmasti koko luokka olisi osallistunut :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)