lauantai 15. marraskuuta 2014

Cornelia Funke: Mustesydän


Tulin nostaneeksi TBR-purkistani uuden lapun. Kirpputorilta muutama vuosi sitten ostettu Mustesydän, josta olin vuosi sitten nähnyt elokuvan ja jonka serkkuni oli lytännyt päätyi luettavakseni.

12-vuotias Meggie asuu kahdestaan kirjanparantaja-isänsä kanssa. He molemmat rakastavat kirjoja sydämensä kyllyydestä ja he matkustavat usein Meggien isän Mon työn vuoksi korjaamaan ja sitomaan uudelleen asiakkaiden kirjoja. Elämä on mukavaa, mutta Meggie ajattelee silti äitiään, josta hän ei oikein muista mitään.
Yhtenä iltana Meggie näkee ikkunasta ulkona hahmon heidän pihallaan. Meggie pelästyy, mutta Mo tunnistaa hänet. Mo kutsuu miehen sisälle ja nimittää tätä Tomusormeksi, tuntemattoman miehen kutsuessa Mota Velhokieleksi. Seuraavana aamuna kolmikko lähtee matkalle, josta ei puutu kirjoja, julmuuksia, tulta, pahaa, keijuja..

En odottanut kirjalta paljoa, mutta aika isoksi pettymykseksi silti jäi. Kirjan alku oli aika mielenkiintoistakin luettavaa ja pidin kovasti lukujen aluissa olevista sitaateista eri kirjoista. Mutta kirja oli yli 500 sivua pitkä, ja kyllästyminen tuli esille väistämättäkin. Odotin jotain kohokohtaa, vaikka kirjassa tapahtuikin koko ajan. En sanoisi Mustesydäntä tylsäksi, mutta ns. loppukohtaus ei tuntunut sen suuremmalta taistelulta kuin mikään alun tai keskikohdankaan kamppailu.

Idea, josta kirjailija on lähtenyt kirjoittamaan on mielenkiintoinen ja erilainen (en halua spoilata sitä), mutta kirjaa lukiessani en voinut olla ajattelematta miten Funke luottaa ideaansa liikaa ja yrittää kantaa kirjan sen voimalla. Kirja kirjoista on sydäntä hellivä käsite, mutta Mustesydän luottaa liikaa siihen. Lukijat tarvitsevat kirjoja sisältävän kirjan lisäksi hyvin kirjoitetun tarinan kansien väliin. Muuten vastaavan osaisi kirjoittaa kuka tahansa kirjahullu, joka raapustaa omat kirjatapansa ja riippuvuutensa paperille.

Muistutin itseäni koko ajan, että Meggie on vasta 12-vuotias, mutta silti hän tuntui liian typerältä ja herkkäuskoiselta ikäisekseen. Asialla ei välttämättä ollut mitään tekemistä iän kanssa, sillä yhtä lailla Meggien isä Mo herätti minussa myötähäpeän tunteita.

Kirjalle on kaksi jatko-osaa, mutta ei kiitos. Ihan ok luettavaa aamubussiin ajankuluksi, mutta en tiedä kenelle tätä edes suosittelisin. Kaksi pusua hyvästä ideasta, helppolukuisuudesta ja siitä, että mielenkiintoni pysyi yllä ensimmäiset 100 sivua.

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 505
Suomentanut: Marja Kyrö
Kansi: ?


Mitäs sitä sitten lukisi? Jotain nopeatempoista tekisi mieli hitaan, mutta ihanan Garpin maailman rinnalle. Finlandia-ehdokkaista en ollut lukenut ainuttakaan, ja neljä niistä kiinnostaa joten pitäisikö... Sain kyllä edellispäivänä ystävältäni tekstiviestinä kordinaatit seuraavasta kirjasta (sängynpäätyhylly makuuhuoneesta, 15. kirja vasemmalta) ja vedin hyllystä Jan Salmisen Äidinmaan. Sitä voisin vähän aloitella :)

10 kommenttia:

  1. Minä taas olen tykännyt Mustesydän-sarjasta kovasti. Tai ainakin tykkäsin, kun luin ne pari vuotta sitten. Minä pidin henkilöistä ja juonesta paljonkin. Voi kyllä johtua siitä, että luin tuon ekaa kertaa ollessani itsekin 12-vuotias, jolloin kirja tuntui ihan mahtavalta, ja sen jälkeen en enää oikein osaa muutta mielipidettäni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen kommentistasi! Ehkä Mustesydän ja koko trilogia on tarkoitettukin enemmän Meggien ikäisille. Vaikka olenkin sitä ajatusta vastaan, etteivätkö vanhemmatkin voisi lukea nuorille suunnattuja kirjoja, niin ehkä tässä kohtaa tuli poikkeus. Olen iloinen, että olet pitänyt sarjasta :)

      Poista
  2. Joo, tämä kirja on kyllä tapahtumatäytteinen, mutta pikkuisen pitkäveteinen silti. Yhtä pakomatkaa. Saattaa kyllä soveltua nuoremmille lukijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Vaikka tiesinkin loppuratkaisun elokuvan kautta, petyin vielä miten kirjailija spoilasi loppua kirjan alussa. Ei jäänyt mitään odotettavaa :D

      Poista
  3. Oiii, rakastan tätä sarjaa<3

    Omistan kaksi jatko-osaa ja metsästelen ekaa, mutten ole sitä mistään löytänyt :( Idea on loistava ja Funken kirjoitustyyli on upea. Plus kaunis kuvitus. Ja kiehtovat hahmot. Farid on ensimmäinen fiktiivinen hahmo, johon rakastuin täysillä. Näin F:sta kerran untakin ja nukukn seuraavan yön paksu Musteloitsu tyynyn alla nähdäkseni unen uudelleen... (Voitte arvata, että se yö oli tuskia täynnä.) Tämä hullaantuminen aiheutti ystävälleni tavan kysyä aina kun nähdään: "Niin, mites se sun Faridis?" :D

    Mutta elokuva on kyllä järkyttävän huono!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, voisin lähettää tuon oman pokkarini sinulle, mutta kani löysi sen ja kirja on aika hävyttömän näköinen... :/
      Minä pidin kuvituksesta aluksi, mutta jossain kohtaa se alkoi toistaa itseään ja jotkut koukerokuviot olivat todella kömpelöitä..
      Farid oli sympaattinen, ei ihme että ihastuit :D Tomusormikin oli jotenkin siisti hahmo, vaikka ei aina ajatellutkaan muita.

      Poista
  4. Minulla tuli tästä kirjan kuvauksestasi (en siis ole lukenut tätä itse) mieleen Michael Enden Tarina vailla loppua, josta olisin voinut pitää nuorempana enemmän, mutta hetki sitten luettuani sen ensimmäistä kertaa en pitänyt siitä juuri yhtään. Oli jopa tympeä lukukokemus ja olisi voinut hyvin jättää väliinkin. Joten luulen, etten tule tätäkään lukemaan, vaikkei tämä nyt varmasti aivan samanlainen ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm Enden kirja ei ole minulle kuin nimeltä hämärästi tuttu... Jep, olisin jättänyt tämän kesken, jollei se olisi ollut TBR-purkista ja ne purkin kirjat olen päättänyt lukea :D
      Minulle tämä oli vain plaah, luulen ettei iskisi sinullekaan...

      Poista
  5. Auts, suunnittelin lähiaikoina Mustesydämen lukemista, kun se tuolla hyllyssä köllöttää, mutta ehkä en luekaan sitä ihan vielä.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :D Mutta onneksi kommentoijista on löytynyt ihmisiä, jotka ovat tästä pitäneet :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)