lauantai 22. marraskuuta 2014

Jan Salminen: Äidinmaa


Äidinmaa on maa, joka oli ennen Suomi. Nyt valta on Äideillä ja naisilla. Miehiä käytetään työläisinä ja heistä puhutaankin vain koiraina. Alistetut miehet on varustettu sokkivöillä ja heitä vahtivat naiset polttopiiskoilla, jotteivat koiraat unohtaisi paikkaansa. Naisista halveksutuimpia ovat pariseksuaalit eli niin kutsutut monot, heimoissa rakastaminen ja asuminen on Äidinmaassa normi.
Äidinmaa kertoo Anna-Liisasta, joka työskentelee Benjamin-nimisen koiraan vahtina. Benjamin on jo vanha ja on päässyt yksinkertaiseen työhön kahden naisen kotipalvelijaksi.
Äidinmaassa tuoksuu muutos ja kapina. Pariseksuaalit kiristävät ilmapiiriä, ja yhtäkkiä löytyy ensimmäinen tapettu nainen. Tapahtuma järkyttää kaikkia, sillä Äidinmaa uskoo väkivaltaa olevan vain oman maansa rajojen ulkopuolella...

Joo-o. Jostain syystä odotin tältä kirjalta melko paljon aloittaessani sen. Petyin miten kirjan pisteet rapisivat sivu kerrallaan sitä lukiessani. Salmisella on mielenkiintoinen idea kirjassaan, ja rivien välissä on oivallista pohdintaa yhteiskunnasta ja tasa-arvosta. Kirjan kielikin ansaitsee ehdottomasti omat kiitoksensa. Äidinmaa on helppolukuinen kirja, jonka taitavasta kielestä nauttii. Salminen ei tunnu yrittävän kikkailla tekstillään, vaan taito kirjoittaa näkyy etenevän tarinan mukana.

Harmikseni en pitänyt tarinasta sitten ollenkaan. Anna-Liisa kävi aika ajoin kirjastolla lukemassa artikkeleja historiasta, ajasta jolloin Äidinmaa ei vielä ollut Äidinmaa. Hyvinvointivaltion muutos näin kärjistetyksi maaksi mitä Äidinmaa kuvaa, pitäisi olla ihan mielenkiintoista luettavaa. Mutta en vain tuntunut saavan artikkeleistakaan mitään otetta. Paljon politiikkaa (tottakai) ja viittauksia asioihin joita ei selitetty. Ymmärrän, ettei historialle voinut tämän enempää ottaa tilaa, mutta kirjan tarjoama pintaraapaisu vei mielenkiintoni artikkeleihin.

Vanhan koiraan Benjaminin muistelut menneestä ajasta, jolloin kaikki oli toisin ei myöskään jaksanut innostaa. Koin Benjaminin puheenvuorot menneisyydestä melko sekaviksi, enkä voinut luottaa mikä on totta ja mikä ei. Yllätyin muutenkin kirjailijan tavasta vuorotella Anna-Liisan ja Benjaminin kertojaäänillä (kirja kertoo heistä molemmista, joten sinänsä tämä ei ole yllätys), kertomatta luvun alussa kumman ääni on kyseessä. Hämmästyin kirjan toisessa luvussa todella, kun tajusin ettei kyseessä olekaan enää koiraskertoja. Toki osaahan sitä ihminen laskea toisen luvun toiselle ja joka toisen toiselle, niin kirjan loppupuolella ääniä alkoivat saada muutkin henkilöhahmot.

Dystopiat harvemmin ovat mitään kaunista luettavaa, mutta tässä minua inhotti vielä enemmän väkivaltaiset ja seksistiset kohtaukset. En ole kovin herkkä lukiessani tällaisia juttuja, mutta Äidinmaa kuvotti minua. Itse juoni eteni koko ajan ihan jouhevasti, mutta en vain tuntenut mitään mielenkiintoa naisten johtamaan maahan tai työläisinä oleviin koiraisiin. Kuten aiemmin sanoin, tunnistan kyllä kirjan ansiot, joten tästä on varmasti iloa jollekin toiselle lukijalle.

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 392
Kansi: Saku Heinänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)