lauantai 8. marraskuuta 2014

Lyhyet


Toisen maailmansodan jälkeisiä hävitettyjä arkistoja ja valheellista lapsuutta nimettömän tytön/naisen näkökulmasta Virossa. Tarkemmin en osaa sanoa mistä kirja kertoo, sillä en todellakaan ymmärtänyt sivujen välistä mitään. Ihan sysihuono kirja, olisin jättänyt tämän aivan alkutekijöihin jollei kirja olisi ollut lukupiirissä luettavana. Poukkoilevaa tekstiä, jota rytmittivät epäsäännöllisen säännöllisesti yksinäiset kysymysmerkit omilla riveillään ja koko kirja vailla punaista lankaa. Kirja ei edennyt loogisessa järjestyksessä ja tajunnan virtaava romaani tuntuu lähinnä typerältä. Ärsyttää tähän käytetty aika, jota takaisin ei saa ja jopa kirjakaupalle tästä tekeleestä vastineeksi annetut 3-5 euroa. Kirjalle yksi pusu, sillä se on arvosteluasteikkoni pohjimmainen. (Tämän kirjan kohdalla ei tosin haittaisi, vaikka antaisin nolliakin.)

Kustantamo: Wsoy
Suomentanut Kaisu Lahikainen
Sivumäärä: 363
Kansi: Anna Makkonen


Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjan luin eilen itselleni iltasaduksi. Ihana kuvakirja, jossa on väriä ja suurpiirteisyyttä, mutta myös harmaita yksityiskohtia. Vaikka kuvat olivat tehty suuriksi ja näyttäviksi, tarkemmalla katselulla niistä löytää ilahduttavia, pieniä asioita. Lorumuotoon kirjoitettu satu oli minulle uusi tuttavuus, ja tähän olikin ihana tutustua. Janssonin kirja ei ole mielestäni ollenkaan perinteinen lasten kirja, mutta se varmasti on tuonut monille muillekin kuin minulle mieletöntä lämpöä ja rohkeutta sydämeen. Neljä pusua!

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 28
Suomentanut: Kirsi Kunnas
Kansi: Tove Jansson

Muumilaakson marraskuun ahmin heti kuun vaihtuessa. Muumitalo saa vieraita, mutta muumit ovat lähteneet. Minne? Aikovatko he palata ollenkaan? Vilijonkka, Mymmeli, Tuhto, Ruttuvaari, Hemuli ja Nuuskamuikkunen kerääntyvät taloon ja yrittävät tavoitella muumien asennetta ja olemusta. Marraskuinen muumilaakso saa nimittäin vieraat kaipaamaan muutosta ja läheisyyttä joltain toiselta samankaltaiselta. Jälleen kerran taitava kirja Janssonilta, jonka jokaista lausetta haluaa samanaikaisesti ahnehtia ja pysähtyä pohtimaan sen merkitystä. Olen aina pitänyt kirjan tunnelmasta valtavasti ja pidän siitä, miten joka lukukerralla hahmot muuttuvat aina inhimillisemmiksi. Lapsena näin muumitalon vieraat suurina ääripäinä toisistaan. Ennen suosikkini oli aina omissa oloissaan viihtyvä Tuhto, mutta enää en voi sivuuttaa Vilijonkkaa, Ruttuvaaria ja Mymmeliä. Tälle en voi antaa viittä pusua vähempää. ♥

Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 173
Suomentanut: Kaarina Helakisa
Kansi: Tove Jansson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)