lauantai 29. marraskuuta 2014

Vihdoin alkaa helpottaa

Koko marraskuu (syksystä puhumattakaan) on ollut opiskelujen osalta raskas, joka on saanut minut väsyneeksi, ilottomaksi ja armottoman stressaantuneeksi. Tunnen kuinka kroppakin käy jo ylikierroksilla. Olen yrittänyt löytää aikaa kirjojen lukemiselle siinä jotenkuten onnistuen, mutta voin rehellisesti myöntää laiminlyöneeni sosiaalisia suhteitani, vähänkin terveelliset elämäntapani ja säästökuurini.  Minusta on tuntunut niin uupuneelta, etten jaksa enää selittää miten paljon ahdistusta on ollut ilmassa viime aikoina.

Nyt on kuitenkin tämä syksy melkein paketissa, ainoastaan neljä koulupäivää jäljellä! (Ja näiden päivien väliin mahtuu tietysti jonkin verran etätehtäviä, mutta olen silti niin helpottunut!) Tietysti tenttitulokset jännittävät minua aina ihan valtavasti, mutta yritän työntää ne ajatukset muualle. Aika siis aloittaa joulun fiilistely, syventyä romaaneihin, vähentää taas viikon seitsemästä karkkipäivästä kuusi pois, soittaa ystäville ja kysyä mitä kuuluu ja laittaa ensi viikon veronpalautukset kiltisti säästötilille. 
Päätin heti tehdä tästä ensimmäisestä stressivapaasta päivästä tosi mukavan ja rentouttavan itselleni ja kuvailin siitä pari juttua :)

Syötiin Severuksen kanssa aamupalaksi banaani.

 Olen haaveillut jo tovin luumun tai mauven värisestä huulipunasta. Vasta hankittu Lumenen huulipunakynä muuttuikin huulilla aika pinkiksi, mutta ei se haittaa. Ainakin on pirteä!


Aamulla ehdin juoda myös mukillisen glögiä ja lukea vähän matkaa Nälkäpelin toista osaa :) Olen aivan varma, että tämä sama asetelma löytyy täältä sohvan nurkasta myös illalla.

Joko siellä on ehditty joulun odotukseen?

14 kommenttia:

  1. Olipas samaistuttava teksti! Minäkin odotan innolla joululomaa ja stressitöntä aikaa, jolloin ei tarvitse huolehtia mistään yhtään vakavammasta. Enää kolme kouluviikkoa jäljellä! (Eikä ajatella sitä koeviikkoa ;) )

    Hyvää joulunodotusta ja kivoja hetkiä Nälkäpelin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, joululomalla ei tosiaankaan tarvitse huolehtia! Kesä on niin pitkä, että talous ei kestä ilman opintotukea tai töitä, mutta jouluna saa mukavan muutaman viikon loman ja juhlan hyvällä omalla tunnolla <3

      Vielä ei saa miettiä koeviikkoa, varsinkaan lauantaina! (Vaikka tiedän kyllä, että joskus niitä on mietittävä..)

      Hyvää joulun odotusta myös sinulle Kirjaneito ♥

      Poista
  2. Minullakin on enää viikko ja yksi päivä aherrusta jäljellä, sitten pääsen rauhoittumaan ja rentoutumaan yli kuukaudeksi. Odotan niin innolla, koska vuosi on todellakin ollut raskas. Onneksi opiskelijoilla on pitkät lomat (vaikka joskus silloinkin täytyy tehdä koulujuttuja, ainakin osan aikaa)!

    Ihana Severus ja onpa nätti huulipunasävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Minä en tiedä vielä kuinka pitkä varsinainen joululomani on, mutta helpottavaa että sellainen ylipäätään on. Olet kyllä ansainnut lomasi, muista tehdä vain kivoja juttuja :)

      Kiitos! :)

      Poista
  3. Minulla on tähän asti ollut sellaista vapaampaa aikaa, mutta ensi viikosta lähtee kokeet käyntiin. Nytkin pitäisi ehkä lukea fysiikkaa mutta en jaksa.

    Voi kun Severus on söpö ja hyvää joulun odotusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Fysiikka ei tosiaankaan ole mikään helppo aine....

      Hyvää joulun odotusta Ellen ♥ Severus kiittää :)

      Poista
  4. Itselläni on nenän alla Nälkäpelin viimeinen osa. Tahdon lukea sen ennen kuin menen leffateatteriin. :-) Kirja vain on edennyt vähän hitaanlaisesti, koska töiden kanssa on riittänyt hommaa. Vielä kolme viikkoa ennen kuin loma alkaa ja sitten saakin rentoilla loppiaiseen asti - jaksaa, jaksaa!

    Joulukalenterin on hommattu, valot ja kynttilät tuikkivat, pipareita ja glögiä nautittu. Kävin jo joululahjaostoksillakin tänään, mutta täytyy käydä vielä toistekin. Hihi, itsekin kotiutin pinkin huulipunan! (Olen ihan hiljattain opetellut ja tykästynyt huulipuniin! Tosin siihen kaikista kirkkaimpaan punaiseen en ole vielä uskaltautunut, mutta pikku hilja... ;))

    Rentouttavaa viikonloppua, Anni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tahdon! Minulla on yksi leffalippu, joka vanhenee ensi viikolla, yritän ehtiä siihen mennessä lukemaan molemmat ja katsomaan sen kakkosleffankin :)

      Oi sinä olet jo tehnyt vaikka mitä joulujuttuja! Ne kyllä saavat jaksamaan viimeisenkin rupeaman :)
      Huulipunat on ihan paras juttu, rakastan niitä! :) Erityisesti juuri se kirkas punainen on minulle rakas, suosittelen kokeilemaan!!

      Ihanaa viikonloppua sinulle Kaisa! :)

      Poista
  5. Eipä tähän muuta voi sanoa, kuin onneksi sinulla alkaa pahin olla takana. Se on todella raskasta ja inhottavaa, kun tosiaan jo koko keho alkaa olla ylikierroksilla. Itselläni on vähän samaa vaivaa ja se näkyy tällä hetkellä unettomuutetan ja levottomuutena. Todella hauska näissä fiiliksissä puristaa vielä vähän voimia kahteen tenttiin... Mutta vietetään sitten molemmat maailman rennoin joululoma!!!

    Kuten omassa blogissani kirjoittelinkin, niin näitä sinun välipostauksiasi on aina niin kiva lukea. Jee! Ja Severus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! Ja kun se stressi ei häviä tentin jälkeenkään, ainakaan minulta... Tänään onneksi tuli yhden tentin arvosanat ja sain vähän kevennettyä taakkaa harteilta.

      Ah, joululoma..... Täysin utopistinen käsite :D No ei aikaakaan, kun se on täällä ja saa vetää navan täyteen jouluherkkuja!

      Ja Severus, stressitöntä elämää viettävä pikku otus :)

      Poista
  6. Toivottavasti stressi ja kiire on nyt jäänyt taakse <3 Ihana pieni banaanin popsija kuvissa ja huulipuna on tosiaan mukavan pirtsakka!

    Ajatukset alkavat olla jo joulussa. Olen poltellut kynttilöitä ja tehnyt lahjasuunnitelmia (ja hankintojakin netin kautta). Odotan kovasti joulun rauhaa, yhdessäoloa ja herkkuruokia :) Minulla ei ole ylimääräisiä lomapäiviä joulun aikaan, mutta aion ottaa aikaa lukemiselle ja suklaan syönnille sohvan nurkassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ihana Villis ♥ :)

      Voih, joulun herkut ja yhdessäolo! Sinäpä sen sanoit :) Edessä olkoon tunnelmalliset kaksi viikkoa vielä ennen joulua!
      Harmi, ettet saa ylimääräistä lomaa joulun ajalle, mutta varmasti ehtii kertyä monia nautittavia hetkiä työn oheen! Kyllä se suklaa maittaa hyvin hetkenä kuin hetkenä ;)

      Poista

Kiitos kommentista! :)