keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kiera Cass: Valinta + Arvonta!!


Kiera Cassin Valinta aloittaa America Singerista kertovan trilogian. Valinta sijoittuu tulevaisuuteen, jossa Illéaa (entinen Yhdysvallat) hallitsee kuningaspari ja ihmiset on jaettu kahdeksaan kastiin. Ensimmäiseen kastiin kuuluu tietenkin itse kuninkaalliset ja alimmassa sinnittelevät Illéan hylkiöt. Kruununprinssin vaimo eli tuleva kuningatar valitaan suuren Valinnan kautta, jossa tietynikäiset perheen tyttäret saavat ottaa osaa kilpailuun. 35 valittua nuorta naista pääsevät asumaan palatsiin ja kilpailevat prinssin huomiosta sekä opettelevat hovin tapoja. Heistä tulevan kuninkaan on määrä päättää morsiamensa. Dramaattisemman kilpailusta tekee se, että kilpailua kuvataan ja näytetään televisioissa kodeissa kautta Illéan.
Kruununprinssi Maxon on nyt siis tullut naimaikään ja Valinta järjestetään. Viidenteen kastiin kuuluva America Singer osallistuu kilpailuun perheensä sekä kuudenteen kastiin kuuluvan salaisen poikaystävänsä Aspenin painostuksesta. Käy kuitenkin niin, että America ja 34 muuta kaunista tyttöä valitaan mukaan kilpailuun. Vasten tahtoaan America lähtee palatsiin ilman pienintäkään aikomusta tehdä prinssi Maxoniin vaikutusta. Pidempi aikainen kilpailussa olo takaisi kuitenkin hänen perheelleen enemmän rahallista avustusta...

Tykkäsin! Olen kuullut tästä sarjasta jonkin verran parjausta; pinnallinen, kehno, ennalta-arvattava... Minä en moisia seikkoja huomannut, tai jos huomasin niin ei ainakaan häirinnyt tippaakaan :) Luin kirjaa aika pitkään, mutta koin sen silti melkoisen koukuttavaksi. Niin koukuttava, että sormia pöytään rummutellen odottelen jatko-osan ilmestymistä.
Kirja toi mieleeni hyvin vahvasti Nälkäpelin näiden kastiluokitusten ja kilpailun, joka näytetään tv:ssä vuoksi. Tietenkään tässä ei ollut tarkoituksena surmata muita kilpailijoita, mutta tietyt elementit muistuttivat Nälkäpeliä hyvin vahvasti. Tässä kohtaa olisin kaivannut enemmän omaperäisyyttä kirjailijalta. Omaperäistä oli kuitenkin se, että Yhdysvallat oli muuttunut monarkiaksi! Olen myös huomannut, että useimmat dystopiakirjat eivät ole edustettuna hallitsijoiden puolelta, vaan aina kapinalliset voittavat lukijan puolelleen. Tässä kirjassa asetelma on päinvastoin, ja kapinallisten hyökkäykset palatsiin tuntuvat uhkana.

En ole katsonut telkkarista ikinä tämäntyylisiä ohjelmia, jossa useampi nainen taistelee samasta miehestä kilpailun merkeissä, sillä sellainen kuulostaa minusta aivan kammottavalta. Kirjana (varsinkin romaanina) se oli kuitenkin todella viihdyttävää luettavaa! Hahmojen välille syntyi ystävyyttä, kateutta ja provosointia, josta oli jännää ja uskottavaakin lukea. Uskon, että jatko-osassa valitut tytöt yltävät vielä suurempaan sabotointiin ja tappeluun toistensa kanssa.
Valinta on mielestäni suomennettu ihan asiallisesti ja sivut kääntyilevät nopeasti. Suosittelen kirjaa niille, jotka nimenomaan tahtovat päästä irti arjesta, koulutehtävistä tai omista murheista hienoon palatsiin upeiden pukujen ja kiehtovan draaman keskelle.

3½/5

Kustantamo: Pen & Paper
Sivumäärä: 334
Suomentanut: Laura Haavisto
Kansi: Sarah Hoy

Pen & Paperin sponssaamana pääsen arpomaan nyt teille Valinta-pokkarin! Kirja on uusi ja korkkaamaton, luonnollisesti. Voit osallistua Valinnan arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen ke 4.5.2016 puolille öin saakka. Jätäthän s-postiosoitteesi kommentin yhteydessä, jotta tavoitan sinut helposti voiton osuessa kohdallesi :)

EDIT// Arvonta on päättynyt! Valinnan voitti itselleen Reta Anna Maria. Onnea! :)

16 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tämän kirjan lukemista :) Osallistun arvontaan: katharinettk[at]gmail.com

    VastaaPoista
  2. Voi että, kiva kuulla että kirja on hyvää luettavaa! Oon halunnut lukea tämän jo kauan, ja suomennoksen ilmaantuminen kauppaan yllätti mut ihan täysin! Osallistun siis myös arvontaan ;) annimaria97@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiva, että tykkäsit tästä!
    Osallistun arvontaan :)
    lodda.autio@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja herätti mielenkiintoni joskus, kun sitä Youtuben puolella arvioitiin. Mukavaa, että se on suomennettu. Osallistun arvontaan. annuliinu_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Minun mielestäni juoni tuo vähän liiankin vahvasti mieleen nälkäpelit. Mutta kansi on kyllä hiano! (en osallistu arvontaan)

    VastaaPoista
  6. Vau, suurena Nälkäpeli-fanina tämä kuulostaisi hyvältä! Mukana arvonnassa siis!
    ella_reinikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan! :) ninuska8194@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Juuri sellaiselta vähän aivot narikkaan -kirjalta, mutta jossa on myös jotain sisältöä :) Mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Olen lukenut blogitekstejä tästä kirjasta. Kirja on alkanut kiinnostaa minua. Eli arvontaan mukaan. arrhenia@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Täytyy minunkin osallistua arvontaan:) hh.lukija(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minkähän ikäisille tämä kirja sopii parhaiten? Luimme tässä blogiasi 15-v. tyttären kanssa ja hänkin sanoi heti alun luettuaan, että vaikuttaa aivan Nälkäpeliltä! Osallistumme arvontaan osoitteella jessimarjaana at gmail.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on 15-vuotiaalle varmasti oikein passeli :)

      Poista
  12. Mukana arvonnassa! Tämä onkin minulle ihan uusi sarja, ennakkotutustumisen perusteella vaikuttaa juuri siltä että osuisi ja uppoaisi :)

    VastaaPoista
  13. Niin ja siis säponi on maijuko(at)outlook.com :)

    VastaaPoista
  14. Oi, olisi kyllä varmasti todella mielenkiintoinen kirja! Mukana arvonnassa siis. :)
    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Oi, tämä olisi ihana päästä lukemaan!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)