sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pientä puhetta klassikoista


Heippa taas kaikille! Olen tässä parin viikon kuluessa päässyt kesätöiden makuun ja jo jaksaakin taas blogia kirjoitella :) Nyt sunnuntai-illan aiheena minulla olisi tarjottavana omia ajatuksiani klassikoiden lukemisesta.

Minulle on kertynyt hyllyihin yhden jos toista klassikkoa. On Kotiopettajattaren romaani sekä Humiseva harju, on Dickensin Kolea talo ja Dostojevskin Idiootti. Geishan muistelmilla ja Victor Hugon Kurjillakin on hyllyssäni ollut omat paikkansa. Hyvin pieni osa omistamistani klassikoista on luettuna, suuri osa odottelee vuoroaan jossain hamassa tulevaisuudessa.

Alkuvuodesta siivosin useamman kassillisen kirjoja kiertoon, sillä kirjat eivät vain yksinkertaisesti herättäneet enää minussa mielenkiintoa. Iso osa oli valitettavasti lukemattomia, ja osa luettuja. Mitä tuhlausta onkaan hankkia kirja (oli se sitten kirpputorilta, aleista tai normaalihintaisena) ja pistää lukemattomana eteenpäin! Hölmömpänä pidän kuitenkin kirjojen pölyttämistä hyllyssä, jos aikeita lukemiseen ei ole. No, olen oppinut läksyni ja nykyään ostelen kirjoja erittäin maltillisesti. Olen myös havahtunut ajatukseen, että mitään peruuttamatonta ei tapahdu vaikka laittaisinkin nyt jonkin epäkiinnostavan kirjan kiertoon. Saan sen myöhemmin käsiini vielä kirjastosta! Tämä on helpottanut suuresti kynnystä laittaa tylsemmät kirjat pois hyllystä myyntiin tai vaihtohyllyihin muita ilahduttamaan.

Alkuvuoden karsinnassani klassikot välttyivät sen suuremmilta karsinnoilta, sillä jostain syystä pidin niitä sellaisina kirjoina "jotka vain täytyy omistaa ja ennemmin tai myöhemmin lukea". Tällä viikolla otin hyllystä käteeni Kolme muskettisoturia ja hoksasin, että vaikka kirjalla olisi mikä korkea ja ylistetty klassikkoasema maailmanlaajuisesti, en tätä kirjaa millään sielun ja ruumiin voimallani halua lukea. Olen nähnyt kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan ja minun kohdallani se riittää. Tästä inspiroituneena kävin kirjahyllyni läpi ja karsin sieltä suuren osan klassikoista pois. Yhä edelleen on klassikkoja, jotka haluan palavasti lukea ja niiden hyllyssäni kuuluukin olla. Muunmuassa Anna Karenina, Kuin surmaisi satakielen, Ylpeys ja ennakkoluulo, kuvassa olevat kirjat jäivät vielä hyllyyni odottamaan lukemistaan. Sitten taas esimerkiksi Tuntematon sotilas, Karamazovin veljekset ja Monte Criston kreivi saivat lähteä kiertoon.

Klassikoista löytyy varmasti monelle jotain sivistävää ja oivallettavaa elämästä kuin myös hienoja tarinoita luettavaksi. Mutta kaikista klassikoista ei ole todellakaan iloa kaikille. Viihdyin lapsena Pikku Naisia -kirjojen parissa, olen tylsistynyt kolme pitkää kuukautta Lolitan kanssa, Anne Frankin päiväkirja on ehdottomasti elämääni eniten vaikuttanut kirja ja Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut oli parhaita koulussa luettuja kirjoja ja ensikosketukseni dekkareihin.
Mutta minun ei varmastikaan tarvitse lukea jokaikistä maailman klassikkoa voidakseni kutsua itseäni sivistyneeksi tai lukutoukaksi :) Ennen kaikkea tämän viikkoisella karsinnallani hoksasin, että voin oikeasti lukea mitä haluan ilman huonoa omaatuntoa. Jos edes ajatus kirjan lukemisesta saa aikaan harmaita hiuksia ja otsaryppyjä, tuskin se on sen arvoista. Toiseksi, uutta luettavaa pukkaa kustantamoista ulos koko ajan ja meillä kenelläkään ei kuitenkaan ole rajattomasti vuosia edessä niiden kaikkien lukemiseen ;) Eikä mitään kirjoja ole onneksi pakko omistaa, oli niillä millainen klassikkostatus tahansa.

Ja kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, jos joskus, vaikka kahdenkymmenen vuoden kuluttua haluan perehtyä vaikkapa Väinö Linnan kirjoihin, niitä varmasti saa vielä silloinkin kirjastosta lainaan.

Mikä on suhtautumisesi klassikoihin? :)

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions -haaste


Sain ihanalta Jenniltä Kirjakirppu-blogista haasteen :) Haaste on siitä jännä ja haastavampi, että tämän haasteen lukemisesta ei välttämättä saa omalle lukulistalleen kamalasti kirjoja :D On myös erilaista miettiä niitä kirjoja, jotka eivät ole tehneet lukuhetkellä vaikutusta. Mutta hei, tässä haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen
2. Vastaa haasteen kysymyksiin
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi 
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitivät, mutta sinä et.
Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian ensimmäisen osan luin. Annoin kaksi pojoa, mikä pettymys! Mini-tv-sarja oli kuitenkin mitä liikuttavin!

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Haha, no joidenkin lukemieni bloggauksien perusteella tulee mieleen Marie Kondon KonMari :D Vaikka on sille muitakin faneja!

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Täytyy myöntää, että Nälkäpelien lopusta en ole aivan varma. Tavallaan oikea valinta, mutta tavallaan ei..

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Luetuistani ei paljoa löydy scifiä tai erotiikkaa! En oikein jaksa innostua näistä fiftyshades ja linnunratajutuista..  Dekkareita ja fantasiaa luen myös aika vähän, mutta en silti sano etten pitäisi niistä. Runojen ja sarjiksien lukeminen on myös todella minimissä. Hyviä löytyy, mutta harvemmin etsin noista genreistä luettavaa.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Ei varsinaisesti kukaan tietty, mutta tuntuu, että moniin nuorten aikuisten kirjoihin päänaishenkilö rakennetaan vähän samalla muotilla. Ja se osaa kyllä ottaa minua päähän! :D

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Olen useamman kirjan Tuija Lehtiseltä joskus lukenut, mutta valitettavasti en ole yhdestäkään pitänyt. En osaa sanoa mikä niissä oli, mutta hän ei vain ole minun kirjailijani :/

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Moniakin... Heitetäänpä tähän Sookie Stackhouse-kirjat :D Ei nyt iske...

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Emma Donoghuen Huone. Kirja oli ok, mutta elokuva tosi hyvä!!

Tämä haaste taitaa olla kiertänyt jo kaikki blogit, mutta jos et ole vielä tehnyt niin nappaa tästä itsellesi! :)