sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pientä puhetta klassikoista


Heippa taas kaikille! Olen tässä parin viikon kuluessa päässyt kesätöiden makuun ja jo jaksaakin taas blogia kirjoitella :) Nyt sunnuntai-illan aiheena minulla olisi tarjottavana omia ajatuksiani klassikoiden lukemisesta.

Minulle on kertynyt hyllyihin yhden jos toista klassikkoa. On Kotiopettajattaren romaani sekä Humiseva harju, on Dickensin Kolea talo ja Dostojevskin Idiootti. Geishan muistelmilla ja Victor Hugon Kurjillakin on hyllyssäni ollut omat paikkansa. Hyvin pieni osa omistamistani klassikoista on luettuna, suuri osa odottelee vuoroaan jossain hamassa tulevaisuudessa.

Alkuvuodesta siivosin useamman kassillisen kirjoja kiertoon, sillä kirjat eivät vain yksinkertaisesti herättäneet enää minussa mielenkiintoa. Iso osa oli valitettavasti lukemattomia, ja osa luettuja. Mitä tuhlausta onkaan hankkia kirja (oli se sitten kirpputorilta, aleista tai normaalihintaisena) ja pistää lukemattomana eteenpäin! Hölmömpänä pidän kuitenkin kirjojen pölyttämistä hyllyssä, jos aikeita lukemiseen ei ole. No, olen oppinut läksyni ja nykyään ostelen kirjoja erittäin maltillisesti. Olen myös havahtunut ajatukseen, että mitään peruuttamatonta ei tapahdu vaikka laittaisinkin nyt jonkin epäkiinnostavan kirjan kiertoon. Saan sen myöhemmin käsiini vielä kirjastosta! Tämä on helpottanut suuresti kynnystä laittaa tylsemmät kirjat pois hyllystä myyntiin tai vaihtohyllyihin muita ilahduttamaan.

Alkuvuoden karsinnassani klassikot välttyivät sen suuremmilta karsinnoilta, sillä jostain syystä pidin niitä sellaisina kirjoina "jotka vain täytyy omistaa ja ennemmin tai myöhemmin lukea". Tällä viikolla otin hyllystä käteeni Kolme muskettisoturia ja hoksasin, että vaikka kirjalla olisi mikä korkea ja ylistetty klassikkoasema maailmanlaajuisesti, en tätä kirjaa millään sielun ja ruumiin voimallani halua lukea. Olen nähnyt kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan ja minun kohdallani se riittää. Tästä inspiroituneena kävin kirjahyllyni läpi ja karsin sieltä suuren osan klassikoista pois. Yhä edelleen on klassikkoja, jotka haluan palavasti lukea ja niiden hyllyssäni kuuluukin olla. Muunmuassa Anna Karenina, Kuin surmaisi satakielen, Ylpeys ja ennakkoluulo, kuvassa olevat kirjat jäivät vielä hyllyyni odottamaan lukemistaan. Sitten taas esimerkiksi Tuntematon sotilas, Karamazovin veljekset ja Monte Criston kreivi saivat lähteä kiertoon.

Klassikoista löytyy varmasti monelle jotain sivistävää ja oivallettavaa elämästä kuin myös hienoja tarinoita luettavaksi. Mutta kaikista klassikoista ei ole todellakaan iloa kaikille. Viihdyin lapsena Pikku Naisia -kirjojen parissa, olen tylsistynyt kolme pitkää kuukautta Lolitan kanssa, Anne Frankin päiväkirja on ehdottomasti elämääni eniten vaikuttanut kirja ja Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut oli parhaita koulussa luettuja kirjoja ja ensikosketukseni dekkareihin.
Mutta minun ei varmastikaan tarvitse lukea jokaikistä maailman klassikkoa voidakseni kutsua itseäni sivistyneeksi tai lukutoukaksi :) Ennen kaikkea tämän viikkoisella karsinnallani hoksasin, että voin oikeasti lukea mitä haluan ilman huonoa omaatuntoa. Jos edes ajatus kirjan lukemisesta saa aikaan harmaita hiuksia ja otsaryppyjä, tuskin se on sen arvoista. Toiseksi, uutta luettavaa pukkaa kustantamoista ulos koko ajan ja meillä kenelläkään ei kuitenkaan ole rajattomasti vuosia edessä niiden kaikkien lukemiseen ;) Eikä mitään kirjoja ole onneksi pakko omistaa, oli niillä millainen klassikkostatus tahansa.

Ja kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, jos joskus, vaikka kahdenkymmenen vuoden kuluttua haluan perehtyä vaikkapa Väinö Linnan kirjoihin, niitä varmasti saa vielä silloinkin kirjastosta lainaan.

Mikä on suhtautumisesi klassikoihin? :)

12 kommenttia:

  1. Minulla on vähän sama ajatus ollut klassikoiden suhteen kuin sinullakin, että niitä nyt pitää lukea ja omistaa. Mutta toisaalta monet klassikot ovat myös suuria suosikkejani, eli pelkkänä pakkopullana en niitä pidä ja toisaalta on paljon klassikoita, jotka eivät kiinnosta, enkä niitä ole edes ajatellut lukea. Esimerkiksi vaikka tuo Monte Criston kreivi ei ole koskaan kuulunut lukulistalleni :D

    Minä olen nyt himmannut todella kirjaostojani ja olen ihan jo ylpeä itsestäni! Tänäänkin nappasin kirjastosta neljä kirjaa ja sillä ajatuksella, vaikka en niitä ehtisi lukea, eipähän se mitään maksa kun ne palauttaa lukematta. Sen sijaan ne kirpparikirjatkin maksavat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, mistäköhän tuollainen ajatus on opittu, että klassikoita on pakko lukea ja omistaa...

      Hienoa Katri! Minäkin olen tosi ylpeä omista himmailuistani, silti on riittänyt luettavaa, vaikka on jättänyt kirjojen ostamisen väliin :D

      Poista
  2. Klassikoissa on kirjoja moneen makuun, kuten muissakin kirjoissa. Luen juuri omasta hyllystä Anna Kareniinaa, ja onhan se hyvä. Dumasin Monte Criston kreivistäkin tykkäsin todella paljon, mutta ei sitä väkisin kannata lukea jollei nappaa. :) Minulle kiitos ei -klassikko on Rikos ja rangaistus, enkä aio sitä enää kokeilla. Oma kappaleeni on lähtenyt kiertoon ajat sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet löytänyt klassikoista helmiä :) Monet klassikot ovat niin paksujakin, ettei niistä ole jokaiselle. Ja huh, Rikos ja rangaistus ei ole minunkaan teekupposeni.

      Poista
  3. Samanlaisen putsausoperaation minäkin tein alkuvuodesta. Jostain ihmeen syystä aiemmin olin aina ohittanut klassikot sen kummempia miettimättä, kun putsasin hyllyt epäkiinnostavista kirjoista. Tuona kertana niitä lähti vino pino. Eikä ole tullut ikävä - jos tulee kirjasto auttaa:D Monte Criston kreivi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Jassu! Muistelinkin, että sinulla on ollut hyvät linjaukset siitä, että elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen :)

      Poista
  4. Olen pitänyt ammattinikin (äikänope) takia tarpeellisena tutustua klassikoihin, mutta yleensä ammatillinen peruste ei inspiroi lukemaan samalla tavalla kuin aito innostus. Toisaalta se, että esimerkiksi opinnoissa on vaadittu lukemaan jokin klassikko, on opettanut huomaamaan, että moni klassikko yllättää positiivisesti. Enpä osannut aiemmin arvata, että viihtyisin esimerkiksi Kalevalan tai Putkinotkon parissa, mutta huippuja ovat molemmat!

    Ongelmalliseksi koen joissakin vanhemmissa klassikoissa vaikeahkon kielen (varsinkin vähän lukevat oppilaat kompastuvat helposti tähän) ja puuduttavan pitkät luontokuvaukset, jotka eivät ole minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla positiivisista kokemuksistasi Sirri :) Äikänopelle tosiaan ehkä hyväkin tuntea tarkemmin kirjallisuutta, myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

      Vaikeahko kieli on taatusti iso kompastuskivi! Tunnistan ainakin omalla kohdallani :)

      Poista
  5. Anni, sinun isässäsi suhtautumiseni oli intohimoinen:) Tai aloitn jo aiemmin: Ostin teininä kesäansioillani venäläisiä klassikoita, jotka olen lukenut kaikki. Rikos ja rangaistus on jäänyt mieleeni isosti, samoin Hiljaa virtaa Don. Tohtori Zivagosta tuli elämää surempi juttu ja Anna Kareninaan palaan aina vain.

    Tuulen viemää on aivan ihana ja Sinuhen taas olen lukenut uudestaankin. Kolme muskettisoturia on luettu ja pidetty, samoin Monte Criston kreivi ja kaikki löytyvät hyllystäni. Annan mieluummin pois uusia kirjoja, joista en syttynyt tuleen. Osa uusista on nin hyviä, että ne voivat olla huomisen klassikoita. Minäkään en halua, että meille tulisi vessoihinkin kirjahyllyt:) Olen myös antanut kirjoja paikalliselle kirjastolle, sillä kirjastojen määrärahoja on syöty pitkin matkaa.

    Jollin tasolla Humiseva harju voi olla maailman kymmenen parhaan kirjan joukossa, joten siitä en luovu ikinä ja joka lukukerta on ollut erilainen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kommentistasi! ♥ Mielenkiintoista kuulla suhtautumisestasi klassikoihin ja intohimo tosiaan välittyy :) Kiva, että useasta klassikosta on muodostunut sinulle tärkeä ja pidetty!

      Poista
  6. Rakastan klassikkoja, mutta niihin kannattaa ehdottomasti suhtautua samalla tavoin kuin muihinkin kirjoihin: jos joku ei vaikuta kiinnostavalta, niin suosiolla vain katse muualle. Klassikoissa on se hyvä puoli, että ne käsittävät monta genreä, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain kiinnostavaa.

    Monta kertaa olen huomannut, että klassikko käsittelee ihmisyyttä ehkä jopa syvällisemmin kuin nykyajan bestsellerit, mutta jotkut toisaalta saavat melkein repimään hiukset päästä (Viimeinen mohikaani, hyi :D). Klassikot ovat myös loistava vaihtoehto historialliselle fiktiolle, koska tuntuu erilaiselta lukea sellaisen kirjailijan teosta, joka on oikeasti elänyt kyseisellä aikakaudella ja kommentoi sen ajan ilmiöitä ihan toisesta näkökulmasta kuin mihin nykyajan ihmisellä riittäisi ymmärrys.

    Mutta niin, väkisin ei ikinä kannata lukea mitään, eikä miettiä liikaa muiden odotuksia ja mielikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi kommentistasi, hyvä "puolustuspuhe" klassikoille :) Osuva pointti tuo kirjailijan näkemyksestä elämällään historiallisella aikakaudella.

      Aion vielä ehdottomasti lukea klassikoita, mutta en tosiaan väkisin roikota mitään sellaisia lukulistallani, mitkä haluan lukea vain koska ne "pitäisi".

      Poista

Kiitos kommentista! :)