perjantai 8. heinäkuuta 2016

Miksi Pieni kirjapuoti Pariisissa jäi kesken?


Eilen, istuessani bussissa, päätin, että nyt turhauduin tähän Georgen uutuuskirjaan viimeisen kerran. Laitoin kirjan kannet kiinni ja kirjan laukkuuni. Ajattelin kuitenkin, että haluan vielä pohdiskella blogissani miksi kyseinen kirja jäi kesken.

Pari viikkoa sitten aloitin Nina Georgen kirjoittaman kirjan nimeltä Pieni kirjapuoti Pariisissa. Kirja kertoo pariisilaisesta Jean Perdusta, joka omistaa pienen kirjakauppalaivan, jota myös kaunokirjallisuusapteekiksi nimitetään. Perdu osaa valita jokaiselle asiakkaalle tämän sen hetkiseen tunne-elämään sopivan kirjan. Eronnut Perdu on ollut yksin pitkään, asiat ovat jääneet kesken menneisyydessä. Vuosikausia avaamattomana lojunut kirje tulee viimein avatuksi ja kelluva kaunokirjallisuusapteekki lähtee Perdu matkassaan kulkemaan kohti seikkailua.

Miten ihanalta kirjan sisältö kuulostaakaan! Pariisi, kirjoja ja romantiikkaa! Georgen kirja oli yksi odotetuimpia kirjoja kevään uutuuksista ja pitkään odotettu. Pidin kovasti pari vuotta sitten ilmestyneestä Tuulisen saaren kirjakauppiaasta, ja odotin tältä jotain samankaltaista.  Nyt vain totean, että luojan kiitos tyydyin varaamaan kirjan, enkä tuhlannut vähiä rahojani tähän! Ehkä loppujen lopuksi aloin lukea tätä kuitenkin pienellä varauksella, sillä olin törmännyt muutamaan negatiivissävytteiseen blogiarvioon ja jopa kesken jättäneitä oli.

Pieni kirjapuoti Pariisissa oli aivan uskomattoman tylsä. Vaikka kuinka sivuilla vilahteli kirjailijoiden ja kirjojen nimiä, en saanut mielenkiintoani pysymään yllä. Jean Perdukin tuntui lähinnä säälittävältä keski-ikäiseltä mieheltä kuin jätetyltä romantikolta, Tarina ei vain jaksanut innostaa. Matka vesillä tuntui täysin merkityksettömältä. Välillä kirjassa oli otteita Perdun entisen rakkaan Manonin matkapäiväkirjasta, jotka saivat minut täysin unen partaalle. Luin kirjaa puoleen väliin saakka, ja vieläkään en pitänyt Manonia tärkeänä henkilönä, saati sitten hänen päiväkirjamerkintöjään.

Harmittaa ihan vietävästi, etten pitänyt tästä kirjasta, koska odotin tämän julkaisua niin paljon. Viikko sitten suunnittelin, että luen tämän väkisin loppuun työmatkojen kuluksi. Eilen tosiaan huomasin, että paljon mieluummin tuijotan bussissa ikkunasta ulos, edessä olevan ihmisen päätä, selailen puhelinta tai nukun kuin luen tätä. Olen myös pahoillani, että käytin tähän niin paljon arvokasta lukuaikaa. Kaksi viikkoa ja silti kesken. Alusta asti minulla oli tunne, etten pidä tästä, mutta silti kahlasin 150 sivua. Seuraavan huonon kirjan kohdalla en taatusti tuskaile näin pitkään.

Toimikoon tämä kuitenkin nyt muistutuksena itselleni, miksi joskus on hyvä jättää kirja kesken.

Jätätkö usein kirjoja kesken? Minkä viimeksi?

18 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus, Anni! <3 Minä jätän joskus kirjoja kesken - en kovin usein, mutta joskus vaan on pakko. Viimeksi taisi jäädä kesken Johanna Valkaman Itämeren Auri, joka ei vaan yksinkertaisesti ollut minun kirjani. Jos kirja on tylsä ja lukeminen takkuaa alusta alkaen, niin todennäköisesti en lue kirjaa loppuun. Se vain on ajan tuhlausta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista ♥ Niinpä, ihan asiaa puhut. Mieluiten sitä lukisi vain niin hyviä kirjoja, ettei mitään tarvitsisi jättää kesken :D

      Poista
  2. Hahaha sinäkin! Minultahan tämä jäi myös kesken, vaikka kuinka yritin. Huh huh, ei enää koskaan mitään tällaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin! Huhhuh tosiaan..... :/

      Poista
  3. Aika moni bloggaaja on tosiaan lytännyt tämän kirjan. Minä en ole ehtinyt sitä vielä lukea, sillä en ole saanut tätä käsiini. Kirja kiinnostaa minua juuri - kuten sinäkin tuolla kirjoitit - ihastuttavalta vaikuttavan asetelmansa vuoksi. Luulenpa kuitenkin, että en ole menettänyt hirveästi, kun en ole tähän vielä törmännyt. Sen sijaan mainitsemasi "Tuulisen saaren kirjakauppias" vaikuttaa jo nimensä perusteella lukemisen arvoiselta kirjalta! Minä jätin juuri kesken Kaari Utrion Paperiprinssin. Pidän Utrion vanhemmista kirjoista, mutta nämä uudet muistuttavat kaikki toisiaan, enkä jaksanut kirjaa alkua pidemmälle. Se vaikutti nimittäin tuttuuden lisäksi myös hyvin ennalta-arvattavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tekisi mieli sanoa, että säästä aikaasi ja älä yritä itsepäisesti ihastua tähän :D Vaikka onhan tästä joku tykännytkin! Tuulisen saaren kirjakauppiasta sen sijaan suosittelen kovin! ♥ Kevyttä kirjallisuutta sekin, mutta oikein ihana.

      Utriota en olekaan ennen lukenut, mutta juuri tuo Paperiprinssi löytyy hyllystäni :)

      Poista
    2. Jos et ole ennen lukenut, voipi olla, että tykkäät. Kevyttä, historiallista viihdettä, eikä toiston tunnekaan varmasti haittaa, kun et voi verrata aikaisempiin. :)

      Poista
  4. On kirjoja, jotka voi jättää surutta kesken, on kirjoja, jotka kannattaa keskeyttää tylsinä, sitten on kirjoja, jotka on luettava ennemmin tai myöhemmin. Olen itse tällaisen edessä, kasannut kaksi osaa pöydälleni. Lisääkin olisi kymmenen verran. Olen aiemminkin yrittänyt lähestyä tuota sarjaa. Nyt lähden asenteella, että luen nuo tai myönnän, että minusta ei ole niihin. Valitettavasti en voi lytätä niitä turhina, huonoina eli vika on vain lukijassa. En ole edes ainoa, joka takkuilee niiden kanssa. Eniten minua harmittaa, että joudun lukemaan lainakirjoja, että minulla ei ole tuota sarjaa. Jonain päivänä on. Huonon kirjan kanssa ei kannata märehtiä ja hukata aikaa. Minulta Kirjapuoti on lukematta, mutta nököttää tuossa odottamassa vuoroaan. Pidin Zevinin Tuulisen saaren kirjasta. Olisin toivonut jotain samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkia kirjoja vain ei ole kirjoitettu kaikille :) Toivottavasti sinulla on parempi onni Pienen kirjapuodin kanssa. Mutta jos ei nappaa, niin ei väkisin kannata :)

      Poista
  5. Tuossa on niin kaunis kansi, että jo sen vuoksi voisin lukea sen. :'D (Nyt huomaamme, miksi hyvä graafikko on kullanarvoinen kustantamoille, haha.)

    Itselläni jäivät kesken Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä sekä Hannu Raittilan Terminaali. En vain kestänyt kumpaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, totta onhan graafikolla merkitystä! Työtä siinäkin, tehdä tylsistä kirjoista houkuttelevia :D

      Poista
  6. Muistan itsekin kirjoittaneeni tämän kirjan tiedot ylös, kun joku bloggari esitteli aikoinaan tämän kesän kirjoja. Samalla kyllä jo mietin, että jos on lukenut jo aika monta tarinaa, jossa on kirjakauppa, kirjojen fiilistelyä ja rakkaustarina niin milloinkohan on ns. lukenut ne kaikki eikä enää viehäty niistä.

    Minulta on tainnut viimeeksi jäädä kesken Tyrskyt, blogimaailman suosikkikirja. Luin ehkä noin 10 minuuttia ja totesin, että ehkä elämä on kuitenkin liian lyhyt, jotta jaksaisin pakottaa itseni kiinnostumaan kirjasta, joka ei tuntunut alusta lähtien yhtään omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh totta tuokin :) Mutta kirjoista kertovat kirjat ovat vaan niin ♥

      Voi hitsi, minulla on vielä Tyrskyt lukematta. On muistaakseni hyllyssä. Saa nähdä miten käypi :S :D

      Poista
  7. Luin tämän sinnillä loppuun. Osin siksi, että halusinkin lukea jotain huonoa ja sen jälkeen arvostaa keskinkertaistakin kirjallisuutta paremmin. :D Olin kyllä lähtökohtaisesti kiinnostunut tästä: kirjakauppa, Ranska ja kaikkea sellaista. Höpönlöpön, oli kyllä melkoista ajanhukkaa ja ehkä koko vuoteni huonoin lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusit lukea jotain huonoa..? :D
      Mutta hei, helpottavaa kuulla ettet sinäkään tykännyt! Vaikka tietysti olen pahoillani, että sinullakin kului aikaa aivan turhaan tämän parissa.

      Poista
  8. Tää kyllä kuulostaa siltä, että kirja voisi olla ihan just mulle sopiva! Mä jätän aika vähän kirjoja yleensä kesken, mutta siihen on pitänyt erikseen opetella, kun turha tuhlata aikaa huonoihin kirjoihin (ennen en siis ikinä keskeyttänyt kirjoja). En muuten edes muista, että mikä jäi viimeksi kesken, vaikka niitä on muutama tänäkin vuonna ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, asetelmahan kuulostaa ihanalta ja kirjafriikille sopivalta :) Itse en lähde kirjaa suosittelemaan, mutta on tälläkin varmasti faninsa.

      Poista

Kiitos kommentista! :)