sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kirjojen ostamisesta ja omistamisesta

Kuvassa saamani #coloredbooks -haaste instagramissa @anniivu

Heips! Havahduin hiljattain siihen tilanteeseen, etten edes muista milloin olen viimeksi ostanut kirjan. Ei ole montaa vuotta aikaa, kun oikeasti ostelin kirjoja jatkuvasti ja yritin mahduttaa niitä pienen kaksiomme kirjahyllyihin. Ja kun hyllyt loppuivat kesken, täyttyivät lipaston laatikot ja lattialle kertyi komeat pinot. Kiertelin kirpputoreja, tilasin netistä ja hemmottelin itseäni käynnillä Akateemiseen kirjakauppaan. Enkä väitäkään, että aiemmassa käyttäytymisessäni olisi ollut mitään pahaa. Ken kokee suurta tyydytystä kirjojen hankkimisesta ja niiden omistamisesta sekä lukemisesta, saa aivan vapaasti näin tehdä. Toihan se minullekin ennen paljon iloa. Tai lukeminen tuo toki edelleen.

Luulen, että suurin käännös ajattelutapaani tuli luettuani Konmarin, josta olen viime vuonna blogannut pariin kertaan. Koska olin juuri karsinut lukemattomia määriä kirjoja kirjaston vaihtohyllyyn sekä myyntiin kirpputorille, tuntui todella tuhlaavaiselta ajatukselta ostaa tilalle uusia kirjoja. Lisäksi olin ison osan vuotta 2016 lukujumissa, joten mitä varten olisin uusia kirjoja edes hankkinut? Kovan karsimisen tehtyäni minua ei huvittanut yhtään kerätä uudestaan valtavaa kirjamäärää hyllyihini pölyä keräämään. Lopetin siis osittain huomaamattani kirjojen haalimisen. Olisi kuitenkin hölmöä minulta väittää, että en tulisi edelleen iloiseksi kirjoista ja muista tavaroistani. Kirjani, kosmetiikkapöytäni sekä muumimukini ovat minulle tärkeitä ja ilahdun saadessani käyttää niitä. Ehkä en vain tarvitse niitä kirjoja ihan niin montaa ;)
Nyt ajattelin vähän kirjoittaa siitä, miltä on tuntunut elää pienemmän kirjamäärän kanssa ja mitä hyvää se on elämääni tuonut.

1. Tiedän mitä omistan ja tiedän suunnilleen missä mikäkin kirja on. Minulla on makuuhuoneessamme kaksi Ikean lokerohyllykköä, joissa säilytin ennen kahdessa rivissä kirjoja. Miten voisinkaan tietää mitä kirjoja omistan, kun iso osa on toisten takana piilossa? Nyt kirjastostani ei löydy "unohdettuja kirjoja".

2. Kirjasto. Oi ihana kirjasto. Miten sieltä saakaan luettavakseen kirjan kuin kirjan! Jos kirjastolla ei ole haluamaani kirjaa, voin pyytää heitä hankkimaan sen. Nykyään kirjoja voi varata veloituksetta ja kaikilla on tasavertainen mahdollisuus himottuihin uutuuskirjoihin. Ja jos satunkin lainaamaan kirjastosta huonon tai keskinkertaisen kirjan, voin vain kiikuttaa sen sinne takaisin. Kirja ei jää minun hyllyyni murheekseni. Ja mikäli kirja on todella hyvä, enkä omista sitä, voin tietenkin lainata sen myöhemmin uudelleen niin halutessani.

3. Olen kokenut, että omistamiseen liittyy melkoinen taakka. Muistaakseni Marie Kondo puhuu tästä Konmari-kirjassaan. Pienemmällä kirjamäärällä suorittamisen paineet lukemisesta, stressi sekä velvollisuuden tunne ovat vähentyneet. Harrastaminen tuntuu taas vapaalta :)

4. Oman hyllyn lukemattomat tuntuu nyt realistiselta määrältä, jonka voisin saada luetuksi. En tiedä mitä järkeä on omistaa sellaista määrää lukemattomia kirjoja, että ajatus niiden kaikkien lukemisesta naurattaa omassa epätodennäköisyydessään.

5. Kaikki kirjani ovat tällä hetkellä rakkaudella valittuja ja lukemisen ilo välittyy minulle omasta kirjastostani. ♥

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta


Tänään arvioitavana on Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta. Ensimmäinen kirja pitkään aikaan, joka pääsee blogiini asti! :) Haatasen teos avasi lukot lukujumistani, joten ei siitä silloin voi olla kirjoittamatta.

Tytti Karakoski lähestyy vuosissa viittäkymmentä, ja lähtee vuoden virkavapaalle. Vuosi on hänelle aikaa itsetutkiskelulle. Kirjassa käydään läpi Tytin elämän aakkoset ja niihin liittyviä ajatuksia ja muistiinpanoja. Miten aikuinen yksin asuva nainen suhtautuu naapureihinsa tai hänen luonaan vieraileviin miehiin? Kuinka välit omaan perheeseen muuttuvat vuosien myötä vanhempien ikääntyessä ja veljen pysyessä edelleen äidin pikkupoikana? Mikä rooli esimerkiksi tenaleideillä, näkymättömyydellä ja chippendale-kalustolla on Tytin elämässä?

Oikein raikas ja hauska kirja luettavaksi! Nauroin ääneen useassa kohdassa ja kirjan lukemisesta tuli hyvä mieli. Omalla tavallaan koin näissä teksteissä jotain samaa kuin Anna-Leena Härkösen julkaistuissa kolumneissa, vaikka Haatasen tekstit ovatkin fiktiivisiä ja Härkösen esitetty omasta elämästä. Molemmat suoria ja rehellisiä. Tästä mielleyhtymästä huolimatta, minusta tuntuu, että Haatanen on kirjoittanut jotain uutta kotimaiselle kirjallisuudelle. Minusta on ihanaa, kun kirjailija uskaltaa keksiä päähenkilölle noloja juttuja, jotka kerrotaan lukijalle kuin parhaalle ystävälle. Pyllistetään takapuoli paljaana naapurinmiehelle ja hämmennytään, kun pilatesohjaaja pyytää asettamaan kehon painon häpyluun päälle. En voi väittää, että kaikki kirjan jutut olisivat olleet minulle pala kakkua. Kaikki ei voi naurattaa kaikkia, ja olihan kirjassa joitakin vähän "vanhentuneita" vitsejä. Tämä ei kuitenkaan ärsyttänyt lukiessa, vaan koko ajan oli hyvä fiilis Tytti Karakosken matkassa.

En ole perehtynyt tarkemmin Kaisa Haataseen, mutta kirjailijan kuvan ja kansiliepeen perusteella havaitsin yhtäläisyyksiä Haatasen ja päähenkilön Tytin välillä. Halusiko Haatanen kertoa omia henkilökohtaisempia ajatuksiaan fiktiivisen hahmon välityksellä? Onko kyseessä sattuma, alter ego vai jymäytys lukijalle, joka luulee keksineensä selvän yhteyden kirjailijan ja päähenkilön välillä? Niin tai näin, ihastuttava päähenkilö :)

Nyt kirjastossa odottelee Haatasen Ylipainolisämaksu noutamistaan :)

4/5

perjantai 13. tammikuuta 2017

Missä olen ollut?


Hei! Toivottavasti täällä vierailee vielä joku. Olen koko syksyn viettänyt hiljaiseloa blogini ja lukemisen suhteen. Viimeisin postaukseni on syyskuulta, eikä viime vuoden luettuihinkaan kertynyt kuin 26 kirjaa. Ajattelin nyt tehdä paluuta tänne blogin puolelle kertomalla ensin mitä elämääni kuuluu :) Syksyllä kirjoitin opinnäytetyöni ja suoritin yhden harjoittelun, jotka veivät erittäin paljon energiaa minulta. Kun on koko päivän kirjoitellut wordille ja hakenut tietoa kirjoista ja hakukoneista, ei vapaa-ajalla huvita enää istua tietokoneella kirjoittamassa blogia. Sama pätee myös lukemiseen. Ahmin niin paljon tietoa syksyn aikana, että romaaneihin uppoutuminen oli kertakaikkiaan ylivoimaista.

 Mitä sitten tein vapaa-ajallani? Oli yksi heinäkuinen päivä, kun selailin instagramin satunnaisia kuvia ja silmiini osui todella upeat kirjoneulesukat. En ollut neulonut villasukkia lähes kymmeneen vuoteen. Olen aina ollut vähän liian kärsimätön erilaisiin käsityöpuuhiin. Tässäkin tapauksessa laitoin heti äidille viestiä, joka osaa taikoa kaikenlaista langasta ja askartelee oveen kranssin tai suunnittelee omannäköiset sisustustyynynsä. Vaikka kuvan tyyliset kirjoneulesukat luvattiin toteuttaa minulle, minulle tuli suuri halu yrittää itsekin. Ei mitään erikoista tietenkään, lähinnä vain halusin kokeilla tehdä sukat pitkästä aikaa taas itse. Tartuin kotoa löytyviin (aivan liian suuriin, joita olin käyttänyt pipon teossa jokunen vuosi sitten) puikkoihin vielä samana iltana ja parin viikon päästä ensimmäiset sukat olivat valmiit! Vuoden 2016 loppuun mennessä olin tehnyt 11 käsityötä, villasukkia lahjaksi ja itselleni, kaulahuivin, lapaset miehelleni.. Totaalinen neulomiskärpänen pääsi siis puraisemaan minua kesähelteillä! Tekemiäni käsitöitä olen muuten kuvaillut insta-tililleni (@anniivu), jos niitä on utelias näkemään :) Ehkä jatkossa tulen niitä aina silloin tällöin blogissa esittelemään. Olen nauttinut uudesta harrastuksestani kovasti. Samalla voi katsella tv-sarjoja, tai kuten hiljattain löysin Maijan blogista vinkin: kuunnella äänikirjoja. En vieläkään koe mitään kiinnostusta ompeluun, virkkaamiseen tai askarteluun, mutta aivan mahtava tunne, kun nyt osaan tehdä jotain käsilläni, mikä tuo minulle iloa ja rentouttaa.

Lukujumi tuntuu vuodenvaihteen jälkeen vähän helpottaneen. Koen jo suurta kaipuuta kirjojeni luo ja toivon, että löydän tulevaisuudessa tasapainoisesti aikaa sekä kirjoille että neulomiselle.